sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Miksi ostin varsan?

Joku saattaa pitää minua hieman kajahtaneena harrastajana, kun ostin itselleni pienen varsan. Itseasiassa olin vielä hullumpi kuin maitovarsan ostaja, koska ostin sen ennen kuin se oli edes syntynyt. Ei siis ollut takeita tai edes ennakkoaavistusta väristä, "merkistä", koosta, kyvyistä, rakenteesta, luonteesta yms.

Mikä sieltä sitten tuli? No Aku tietysti. Enkä kyllä vaihtaisi mihinkään.

Miten tähän päätökseen sitten lopulta tultiin? Mikä saa ostamaan syntymättömän varsan, varsinkin, kun yksi hevonen on jo omistuksessa?

Olen aikanani tehnyt tallitöitä. Tällöin varsojen kanssa puuhailu oli arkipäivää, kun työskentelin tallilla jossa oli kasvatustoimintaa. Olen myös ratsastanut nuoria hevosia jonkun verran. Nuorten ja varsojen kanssa puuhailu on minusta mielenkiintoista. Niille ei ole vielä ennättänyt kehittyä vanhempien hevosten kommervenkkejä, usein niiden kanssa pärjää parhaiten, mitä yksinkertaisempana asiat pitää.

Aku ja sen emä


Olen myös aina pitänyt haasteista. Olen ratsastanut erilaisia hevosia ja todennut, että "automaatti"-hevoset eivät ole todellakaan minun juttuni. Helpolla hevosella on välillä todella kiva mennä, kun voi todeta, että näin helppoa sen pitäisi aina olla ja tähän pitää pyrkiä. Tylsistyisin kuitenkin hyvin nopeasti, jos ratsastaminen olisi aina helppoa, mukavaa ja mahtavaa.

Varsan kohdalla ehkä paras asia on se, että sen pääsee itse muovaamaan haluamakseen. Sitten ei ainakaan voi syyttä muita kuin peilikuvaansa siitä kun ei joku asia toimi tai kulje!

Toki varsan ostaminen on aina riskibisnes. Mutta niin se on aikuisenkin hevosen. Ihan mikä tahansa hevonen voi ensimmäisenä päivänä uudessa kodissa hajottaa itsensä niin, että se joudutaan lopettamaan tai sitä ei pysty enää käyttämään siihen tarkoitukseen, johon se oli ostettu. Varsan ostaminen ei siinä tilanteessa ole järkevää, jos halutaan kehittyä ja päästä mahdollisimman nopeasti kisa-areenoille. Tällöin tuleekin ostaa se valmis kisahevonen. Minulla se kuitenkin jo oli valmiiksi, miksi olisin ostanut toisen samanlaisen.

Näin pieni se oli.


Itse ajattelen kokonaisuutta. Varsan ostajana itselleni on tärkeintä se yhteinen matka hevosen kanssa. Mihin saakka me yhdessä päästäänkään? Tällä matkalla sekä hevonen että sen omistaja oppivat paljon toisistaan ja tästä urheilusta sekä sen monista eri puolista.

Olin ennen Akun ostamista miettinyt monesti varsan tai nuoren hevosen hankkimista. Siitä oli myös ollut valmentajan kanssa puhetta, vaihtoehtoja mietitty, mutta jotenkin ajankohta ei aikaisemmin ollut ollut kypsä. Marttikin tuli meille 7-vuotiaana, eli kuitenkin kohtalaisen nuorena. Puhuinkin aina, että Martin jälkeen meille tulee vielä nuorempi. Tämä ennen kaikkea yllä mainittujen syiden takia.

Jossain tulevista postauksissa voisinkin sitten pohtia, miksi juuri Aku. Näin ennakkona voin jo kertoa, että vaihtoehtoja ei edes oikeastaan mietitty.

- Sisko

perjantai 28. marraskuuta 2014

Ensi vuoden kisakauden ennakkoa

Nyt kun kausi 2014 on taputeltu pakettiin, niin on vähän jo aika ennakoida ensi kevättä ja kesää. Itselläni on muutamakin vaihtoehto ensi kauden suunnitelmiksi, mutta pääsääntöisesti olo on ollut vähän haikea jollain lailla.

Nyt kun Aku on syntynyt ja sillä on jalat oikein päin, pääkin sillä paikalla missä kuuluu, ja muutenkin vaikuttaa lupaavalta vesseliltä, niin jotenkin ne suurimmat tavoitteet, toiveet ja haaveet on siirtynyt sen kannettaviksi. Martti on ensi vuonna 15-vuotias, toki ihan käyttöikäinen, mutta pitää tässä pikkuhiljaa ottaa huomioon herran kasvava ikä. Olen tässä jo jonkin aikaa huomioinut, että vertymiseen sillä kuluu pidemmän aikaa kuin aiemmin.

Östersundom, 2012. Kauden ensimmäiset kisat.


Yllä mainitun lisäksi tämän kauden sekavuus ja suoritusten heilahtelu laidasta laitaan on vähän vaikuttanut tämän hetken ajatuksiin tuosta tulevasta kaudesta. Jotenkin oma motivaatio Martin kanssa kisaamiseen on vähän vähissä, koska sen kanssa on kuitenkin yritetty, tehty ja yritetty uudelleen jo niin monta vuotta. Aina on tullut jotain, miksi jokin asia ei suju, hevonen kipeytyy tai jos muuten kaikki olisi kunnossa, niin ratsastajan pään sisällä on ongelmia. Treeneissä Martista on otettu ulos miltei kaikki mitä sillä on antaa, ilman että se tulee kipeäksi. Välillä ollaan ehkä menty myös tämän rajan yli, tietämättömyyttämme.

Ajatukseni siis kulkevat enemmän sitä latua, että se helppo A pitää käydä tuuppaamassa hyväksytysti ja estepuolella mennään sellaista mikä on helppoa ja kivaa (80 cm ja 90 cm, ehkä jokunen 100 cm jos sujuu hyvin). Kenttäkisoihinkin voisi eksyä, jos saan aikaiseksi käytyä treenaamassa maastoesteitä keväällä/kesällä.

MUTTA

Erehdyin juttelemaan tulevasta kaudesta ennen edellistä estevalmennusta valmentajan kanssa. Kerroin ihan suoraa, että en oikein tiedä pitäisikö mennä helppoa ja kivaa, jättää Martti vähän kevyemmälle vai... Tämän ajatuksen jälkeen valmentaja jo täydensi "vai haastaa itseään ensi kesänä?" Niin.

Keskustelu jatkui tästä ja selkeästi ajatus on käydä koulukisoissa todistamassa itselleen, että siitä helposta A:sta päästään läpi. Estepuolen 110 cm -luokkien henkisestä peikosta mainitsin, että sitä ei ikinä olla päästy maaliin ja nyt se on jo (vuodesta 2006 saakka) pitkään häirinnyt kisakauden suunnittelua ja muuta tekemistä. Valmentaja kysyi myös kenttäkisoista, että etkö niitä meinannut mennä. Totesin että kivaahan se olisi, mutta pitäisi käydä treenaamassa enemmän ja lähimmät maatoesteet taitaa olla Keravalla ja Espoossa, missä saisi myös valmennusta asiassa.

Kerava, 2014


Keskustelu oikeastaan päättyi tähän: "Sitten otetaan se 110 jo alkukaudesta, hallissa. Maaliskussa LOR:illa on ne hallikisat, ekana päivänä 100 ja 110, sitten toisena päivänä pelkkä 110". Ensimmäinen ajatus itsellä oli että älä hullu naurata.

Tässä kuitenkin valmennuksen jälkeen illalla kotona ja nyt tätä kirjoittaessani ajatus on ruvennut tuntumaan mielenkiintoiselta. Illalla ennätin jo asian ajattelemaan niin pitkälle, että maaliskuun alussa ehtisin käydä pienissä kisoissa hyppäämässä 90 ja 100 luokat, jonka jälkeen voisi hyvillä mielin mennä maalis/huhtikuussa yllä mainittuihin kisoihin 100 ja 110 -luokkia.

Miten sitä ihminen voikaan olla näin yllytyshullu?! Nyt sitten vaan toivotaan että hevonen pysyy kunnossa koko talven ja saadaan treenattua hyvin.

- Sisko

perjantai 21. marraskuuta 2014

Uusi nimi, uusi alusta ja melkein uudet kujeet

Sister from Finland -blogi muutti Bloggeriin!
Samalla vaihtui myös blogin nimi, sillä sisältö pysytteli aika tiiviisti hevosten maailmassa, vaikka tavoitteenani oli kirjoitella myös matkailusta ja sen varjolla myös historiasta.

Nyt siis tulen keskittymään vain ja ainoastaan noihin nelijalkaisiin ystäviini, toki muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ne kuitenkin vahvistavat aina säännön, eikö vaan.

Alustan muuttamisen taustalla on se, että minulla yksinkertaisesti petti kärsivällisyys Wordpressin kanssa. Alustana se tuntuu jotenkin kankealta ja rajalliselta, varsinkin kun siitä käyttää ilmaisversiota. Esimerkiksi ulkoasua ei voinut varsinaisesti muuttaa, kun kerran olit jonkin mallin valinnut.

Kaikki aiemmat postaukset löytyvät edelleen Wordpressistä, osoitteesta sffinland.wordpress.com Olen sieltä tuonut muutaman postauksen tänne Bloggeriin, lähinnä sellaiset, mistä itse pidän eniten.

Kaviobändi -nimi tulee ajatusleikin/aasinsiltojen kautta hevosteni virallisista nimistä, vaikka tuttavallisemmin ne ovatkin kai Martti ja Aku. Molemmille löytyy myös läjä muita lempinimiä. Itsestäni ja hevosistani löytyy lisää tietoa omilta sivuiltaan, sieltä voi käydä kurkkimassa.

- Sisko


torstai 20. marraskuuta 2014

Martin tarina, osa 4

Joudun kuitenkin kirjoittamaan vielä neljännen osan tälle juttusarjalle. En saanutkaan edellisiä osia julkaistua siinä aikataulussa mitä suunnittelin. Noo, eiköhän tässä parin kuukauden tunnot, kilpailut ja muutokset saada mahtumaan yhteen postaukseen.

Edellisessä osassa päästiin itseasiassa tämän vuoden kesäkuun loppuun. Heinäkuulle oli suunniteltu parit kilpailut, mutta toisin kävi. Martti päätti tehdä turhan läheistä tuttavuutta kyykäärmeen kanssa juuri viikko ennen suunniteltuja kilpailuja, niin ne jäivät välistä. Kun antibioottikuurista päästiin, helteet jatkuivat ja kukaan ei oikein jaksanut treenata riittävästi. Jätimme siis heinäkuulle suunnitellut toisetkin kisat välistä.

Ihana kesä ja laidun!


Huomasimme myös että Martti ei oikein juonut todella kuumina päivinä riittävästi ja se vähän nuupahti. Tähän lääkkeeksi syötimme merisuolan lisäksi sille elektrolyyttiä ja juotimme melassivettä ennen ratsastusta ja ratsastuksen jälkeen. Tilanne parani huomattavasti.

Heinäkuussa myös aloimme miettimään tulevaa syksyä. Mari, Esa ja Olli ovat kehittyneet ratsastuksen suhteen nopeammin kuin olin ajatellut. Jokaisella heistä on omat ongelmansa, mutta pikkuhiljaa olen huomannut, että minä tiedän mitä heidän tulisi tehdä paremmin, mutta en osaa sitä selittää ja neuvoa. Myös käytössä oleva rajallinen estekalusto vaikeutti poikien treenejä, kun esteen korkeuden säätö on 50-60cm/80-90cm/100-110cm. Tästä syystä kävimmekin Martin "vanhalla" tallilla kerran treenaamassa ennen seuraavia kilpailuja, jotka pidettiin siellä.

Martin "uudella" tallilla on myös ratsastuksenopettaja vaihtunut ja tallilla halutaan panostaa nyt enemmän ratsastuskoulutoimintaan. Tätähän lähdimme pakoon aikaisemminkin. Tämä varmasti kuulostaa ihan kamalalta, mutta nyt täytyy myöntää minukin se, että tämä uusi opettaja ei pysty minua auttamaan eteenpäin. Ainahan siitä toki on hyötyä, jos joku edes vähän katsoo ratsastusta ja kommentoi, mutta jos ajatellaan valmentautumista ja kehittymistä, niin heittäisin rahani hukkaan. Minun roolini kuitenkin Martin ratsastajakombossa on se, että minä ylläpidän hevosen osaamista ja kehitän sitä. En kykene siihen yksin ja tarvitsen valmentajan joka osaa treenata ja kehittää meitä.

Eli taas olimme tilanteessa, jossa edessä on umpikuja. Minua inhotti lähtökohtaisesti ajatus siitä, että Martti joutuisi taas muuttamaan. Mielestäni hevosella pitäisi olla rauhallinen ja tuttu ympäristö, eikä sen kanssa voi vaihtaa tallia kuin vaihtaisi sukkia. Kun yhdessä mietimme tilannetta, oli yleinen tahtotila porukassamme kuitenkin se, että katseltaisi rauhassa uusi talli.

Kriteerimme uudelle tallille:
- kenttä + maneesi
- hyvä estekalusto
- tarha/laidunmahdollisuus, mielellään koko päivä
- ei ratsastuskoulua
- ammattitaitoinen henkilökunta/valmentajat
- maastoilumahdollisuus
- sijainti Lohjalla
- pienehkö tai pieni talli

Vaihtoehtoja löytyi kaksi ja toiseen niistä päädyimmekin nopeammin kuin ajattelimme. Kävimme molemmat tallit katsomassa heinäkuun loppupuolella ja muutimme nyt syyskuun alussa.
Nyt toivon todella, että valitsimme oikein. Luotan tässä kohtaa siihen tunteeseen, mikä tuli ensimmäistä kertaa kyseisellä tallilla käydessä. Se vaan ei voi, eikä saa, olla väärässä.

Martti ei ollut kuvaustuulella, siksi huono kuva uudesta kotitallista.


Nyt edessä on valmentajien etsintää ja kokeilua ja uusiin rutiineihin totuttelua. Martti on jo löytänyt tyttöystävän itselleen ja on oikein onnellinen sen kanssa. Se on siis kotiutunut mitä mainioimmin uusiin ympyröihin. Sänkipelto sekä banketti on myös käyty testaamaassa ja homma toimii.

Onneksi meillä on koko tuleva talvi aikaa treenata, kokeilla, tehdä virheitä ja kehittyä. Nyt on puitteet kunnossa kaikin puolin, homma on enää itsestä kiinni.

- Sisko

Martin tarina, osa 3

Syksyllä 2013 käytiin viimeisissä kilpailuissa 1.9.2013 Riihimäellä. Kyseessä oli Hallahuhta seuracupin finaali. Hyvällä suorituksella minulla olisi ollut mahdollisuus nousta pisteissä kärkeen. Tämä mielessä ilmoittauduin ainoastaan 85 cm -luokkaan, vaikka edellisissä kisoissa olikin startattu metriä. Päätökseeni vaikutti todella paljon "okseri-kammo" sekä epävarmuus.  Valinta sitten osoittautui vääräksi, kun radalla heti ensimmäinen este putosi. 

Kumpikaan ei keskittynyt tehtäväänsä, koska esteet näyttivät niin pieniltä.
Vakituinen työ oli alkanut ottaa veronsa jaksamisessani jo edellisenä talvena. Toki motivaatiota söi myös se, että valmennuksiin ei talvella ollut päässyt ja sitä kautta ratsastaminen jäi "köpöttely" asteelle. Keväällä olimme kuitenkin löytäneet jo ratkaisun poikasen tähän ongelmaan.

Koko kesän sain nauttia kisoissa siitä, että pystyin keskittymään vain ratsastamiseen. Kieltämättä aluksi tämä tuntui oudolta, sillä olin tottunut kiertämään kisoissa kahdestaan isäni kanssa, joka toimii kuljettajana. Nyt minulla yhtäkkiä olikin jopa viisi auttavaa kättä lisää kisapaikalla. Suuri kiitos kisakauden avusta tässä kohtaa Annelle, Matille, Marille, Esalle sekä Ollille. Toivottavasti teillä oli kivaa.

Syksyn tullessa yhteistyö kehittyi ja innokkaat ratsastajat pääsivät Martilla osallistumaan oman tallin kilpailuihin. Esa ja Olli esteille ja Mari kouluun. Suoritukset olivat hyviä, ottaen huomioon että treenaamiseen oli käytetty aikaa muutama kuukausi.
Syksy ja talvi kuitenkin tulla kolkutteli. Muutoksia oli tapahtunut ympärillämme pikku hiljaa ja lopulta huomasin, että olin "lonesome rider" estepuuhissa. Tässä vuosien aikana olen huomannut, että en ole hyvä treenaamaan yksin. Ehkä se on sitä luontaista laiskuutta. Kun vielä lapset ilmoittivat, että eivät halunneet mennä uuden ratsastuksenopettajan tunneille, oli vaihtoehdot vähissä.

Selvää oli, että samanlaista talvea en halunnut kahlata läpi, mitä edellinen oli ollut. Työ vei verojaan myös sen verran, että myöhäiset treeniajat tuntuivat jo ajatuksena vastenmielisiltä, varsinkin kun myöhäisvuorot olisivat olleet kouluvalmennuksia. Ikävä myöntää, mutta ikinä minulla ei ole ollut mitään suurempaa intohimoa treenata koulua. Tiedän kyllä, että sitä pitää tehdä, jotta voi onnistua esteillä, mutta aina se on ollut se pakollinen paha.

Lopputervehdys, 2014


Ei siinä muu auttanut, kuin etsiä uutta tallipaikkaa Martille. Tiesin ja tiedän edelleen jättäneeni taakse todella hyvät valmentajat, joita ilman Martin ja minun yhteisestä taipaleesta olisi tullut täysin erilainen. Kun katsoo taaksepäin kisatuloksia, voi vain todeta, että loppujen lopuksi meillä on mennyt kokonaisuutena yllättävänkin hyvin. Harakka on levittänyt siipensä ja oppinut lentämään. Virheet jotka ovat tulleet, ovat olleet aina satulan päällä vaikuttavan virheitä. Toivottavasti saan tulevaisuudessa varsan kanssa tehdä töitä näiden samojen valmentajien kanssa.

Martille löytyi paikka marraskuusta 2013 alkaen pienemmältä tallilta, jossa kuitenkin on puitteet miltei samanlaiset. Maneesi löytyy sekä kenttä. Ainoa erotus on se, että maneesi on isompi ja kenttä pienempi kuin edellisellä tallilla. Tältä tallilta löytyi lapsille mieluisa opettaja ja minulle lankesi talven aikana enemmän sellainen "läpiratsastajan" rooli. Toki kävin itsekin tunneilla ja halusin ainakin ylläpitää syksyllä tehdyn työn tulokset.  Talvi sujui huomattavasti helpommin, kun hevosen liikutustarvetta oli jakamassa kanssani joku muukin.

Kisakausi avattiin tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin, kiitos aikaisen kevään tai huonon talven. Tämä oli ehkä minulle ensimmäinen talvi, kun vain ratsastin omaksi ilokseni. On se ennenkin ollut tietysti omaksi iloksi ratsastamista, mutta tältä talvelta puuttui omat tavoitteet.

Nurmijärven kisojen koko kuva, ahdistus


Maaliskuussa siis kävimme ensimmäiset kilpailut Karjalohjalla. Nämä olivat koulukilpailut. Mari starttasi Martilla KN Specialissa ja minä Helpossa A:ssa. Aikaisemmat kokemukset koulukisoista olivat kotitallilla järjestetyistä kisaharjoituksista, joten vähän kylmiltään sitä Helppoa A:ta lähdettiin tuuppaamaan. Tässä kohtaa ehkä minun kannattaa myöntää, että kisoja ennen olin ratsastanut yhteensä 8 koulurataa, joista kolme ovat olleet merkkisuorituksia ja kolme Helpon C:n ohjelmia. Eli ainoatakaan Helpon A:n "virallista" ohjelmaa en ollut ratsastanut.

Kevään ensimmäiset kilpailut eivät ikinä ole olleet mitenkään helppoja Martille. Eikä se myöskään ikinä ole toiminut vieraissa maneeseissa niin hyvin kuin olen toivonut. Harjoituksen puutetta kai enemmän tuo vieraiden maneesien ongelma. Noh, joka tapauksessa tämä yhtälö ei oikein toiminut. Marin radalla näkyi sekä hevosen että ratsastajan jännitys ja sen vuoksi KN ei oikein sujunut. Omalta kohdaltani kilpailuihin lähteminen oli ajatuksella "saas kattoo kuin käy". Ja vastaavalla "keskittyneisyydellä ja vakavuudella" sitten radan suoritinkin. Radalla hihittelin itsekseni Martin edesottamuksille ja unohdin radan kertaalleen. Ilman tuota unohdusta olisimme saaneet hyväksytyn tuloksen, mutta nyt jäätiin himpun verran alle. Jotain hyvää jos radasta keksii, niin vastalaukat sujui paremmin kun kotona, vaikka olin varma että niissä tulee rikkoja. Mutta muuten kyllä aika hajuton ja mauton. Keskiravit lähinnä vitsi.

Martti poseeraa Evitskogissa, kevät 2014


Vähän samaa jännitystä oli huomattavissa myös poikien ensimmäisissä kilpailuissa Evitskogissa. Nekin hallissa. Esa oli lähdössä ensin, pääsi hienosti alkuun, mutta kolmannen esteen jälkeen Martti ja ratsastaja olivat menossa eri suuntiin. Ollille Martti sitten päätti jäätyä jo ennen lähtöviivan ylittämistä. Noo, eipä siinä mitään kuin kotimatkalle ja lisää treeniä.

Nyt näistä kevään kisoista on jo tultu pitkälle. Edellisissä kisoissa Mari suoritti KN Specialin hienosti vähän yli 60% tuloksella ja pojat hyppäsivät helpon näköisesti 60 cm luokan nollilla.

- Sisko

Martin tarina, osa 2

No niin, viime postauksessa päästiin talveen 2010/2011 saakka. Talvella päästiin harjoittelemaan hyvin, ilman sen kummempia loukkaantumisia tai ongelmia. Enemmän kiinnitettiin edelleen huomiota siihen, että hevonen liikkuu oikein päin ja sillä on lihaksisto kunnossa.

Kisakausi aloitettiin toukokuulla, mikä on ollut tapana. Aloitettiin taas kevyesti 70cm ja 80cm luokista ja siitä noustiin taas loppukautta kohden ylöspäin. Kisakausi 2011 oli itseasiassa ehjin sitten vuoden 2008. Tuo kesä meni enimmäkseen seurakisoja kiertäessä. Aloitimme kisakauden Kumpumäellä, missä tuloksena oli 2 sijoitusta. Aika hyvin etten sanoisi.

Kisakausi jatkui Hagalundin Prix de France kilpailuilla, joissa hyvä vire jatkui. Viimeisessä osakilpailussa olimme vielä kiinni sarjan voitossa, mutta nyt hajosikin ratsastajan selkä. Olin ilmoittautunut 80cm ja 100 cm luokkaan. Kaikki tuntui verryttelyssä ja radalla hyvältä 80 cm luokassa, mutta 80 cm toisessa vaiheessa Martti hieman liian rajusti kääntyi yhdessä kaarteessa ja koko kesän hieman vihoitellut selkä kipeytyi nyt kunnolla. Sijoitusta ei tästä luokasta tullut, mutta 100 cm luokasta pisteitä olisi vielä voinut kerätä. Kyseistä luokkaa en vain pystynyt ratsastamaan. Näin siis voitto meni sivu suun. Jossitellaksemme, koko sarjan voittoon olisi riittänyt 4 virheen suoritus 100 cm perusradalta. Toisesta sijasta kuitenkin lohkesi kyllä hieno ruusuke ja kukkakimppu.

Prix de France -kokonaiskilpailun ruusuke


Tämän kisakauden päätavoitteena oli kuitenkin aluekilpailut Loviisassa. Luokat 100 cm ja 110 cm. Kaikki kunnossa, kotona hypätty ratana isompaa. Verryttelyssä kaikki hyvin, paremmin kuin edellisenä vuonna. Radalla pitkästä aikaa oli jännittynyt hevonen. Neljännelle esteelle kaveri teki järkyttävän kokoisen hypyn, tasapaino hävisi ja kaarteessa painovoima erkaannutti ratsastajan hevosesta. Noo, ei se mitään. Ensimmäinen luokka on aina ollut Martille se huonompi. Lähdin kokeilemaan 110 cm ajatuksena, että jos hevonen jännittyy, niin keskeytän. Jännittyihän se. Kolmannelle esteelle tuli kielto, uudella yrittämällä mentiin yli ja nostin käden pystyyn.  Taputukset hevoselle ja "hyvillä" mielin ulos radalta.

Kokonaisuudessaan olin tyytyväinen kisakauteen. Ongelmat Loviisassa oli ehkä jo ennalta arvattavissa, Martti on aiemminkin näyttänyt omaavan uskomattoman kipumuistin. Tämän vuoksi en ole vieläkään mennyt Saloon kilpailemaan, missä oltiin kipeällä hevosella 2010.

Prix de France-osakilpailu, 100 cm


No niin, vuosi 2012. Eipä tästä ole oikein mitään kerrottavaa. Treenattiin hyvin, homma toimi kuten edellisinäkin vuosina. Kisakausi aloitettiin toukokuussa Sipoossa, nyt 80 ja 90 cm luokilla ensimmäistä kertaa. Mukavuusalue selkeästi noussut tai sitten ollaan oltu liian varovaisia aikaisempina kausina. Tavoite edelleen siellä 110 cm luokissa, pääkisoina oman seuran järjestämät aluekilpailut elokuussa.

Ennätettiin käydä muutamat kilpailut, esimerkiksi ensi visiitti Tuomarinkylän Este-Jussi kilpailuissa. Se juhannus oli todella sateinen ja pohja radalla oli todella märkä. Näissä kisoissa ensimmäistä kertaa ajattelin, että kaikki ei ole kunnossa. Hevonen oli superjännittynyt eikä rentoutunut edes verryttelyssä. Tie nousi pystyy kolmannella esteellä, johon Martti niittasi kiinni viimeisellä askeleella. Treeneissä ihmettelin juuri ennen estettä tapahtuvia laukanvaihtoja ja voimattomuutta.

Heinäkuun puolella käytiin jälleen Kangasalalla. Tulos sama kuin 2009. Pehmytkudosvaurioita ristiliitoksessa. Tällä kertaa tarkistettiin myös nivelet ja muut, ettei siellä ole mitään, mikä aiheuttaa ongelmia. Mitään muita muutoksia ei löytynyt. Jälleen kerran 3 kuukautta lomaa.

Marttia tuurannut Luukas treenissä 2012


Kuntoutettiin Marttia syys-lokakuulle. Työkuviot muuttuivat itselläni syksyllä opiskelusta ja osa-aika duuneista toimistotyöaikaan joko 8-16 tai 9-17. Tämä toi oman haasteensa hevosen kuntouttamiseen, kun Helsingistä töistä tullessa oli tallilla aikaisintaan viideltä tai kuudelta.  Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että maneesiin ei ennättänyt ennen ratsastuskoulun tuntien alkamista ja vajaa kuntoisella hevosella ei valmennuksiin viitsinyt mennä. Arki-iltaisin ei siis ollut muuta vaihtoehtoa, kuin ratsastaa pimeässä kentällä ja lumien tultua aikaisin pimeässä pellolla hangessa. Koko talvena en siis oikeastaan päässyt treenaamaan hevoselle peruskuntoa, että olisin uskaltanut valmennuksiin mennä.

Vasta keväällä päästiin treeneihin kiinni. Kova halu oli kilpailemaan, mutta edes 60 cm tehtävät eivät ottaneet onnistuakseen. Huomasin, että perusratsastuksen kanssa oli paljon tekemistä. Martti ei ollut enää niin avuilla kuin ennen. Esteiden välissä ryntäilyä, hitautta jalalle ynnä muita mukavia "ongelmia".  En oikein uskonut, että tulevasta kisakaudesta tulisi yhtään mitään.

Utelias matkusaja saapunut Riihimäelle, 2013


Kisakauden aloitus venyikin pitkälle kesäkuulle. Ensimmäiset kilpailut olivat Riihimäellä kesäkuun lopussa. Siellä homma sujui heti. 70cm ja 80cm luokat molemmat puhtaasti. Itse olin vaan hankkinut itselleni ratsastuksellisen ongelman. Kärsin itseasiassa koko kauden pienimuotoisesta "okseri-kammosta". 90 % lähestymisissä ei askel ollut hyvä okserille. Ei kotona treeneissä eikä kilpailuissa. Kotona ongelma oli jopa suurempi ja pikkuhiljaa lähti vaikuttamaan kokonaisuudessaan ratsastukseeni. Tuloksista onneksi tätä ongelmaa ei huomaa. Käytiin kesän aikana kuudet kilpailut, yhteensä 11 luokkaa ja kotiin viemisinä 6 ruusuketta. Suurin ilonaiheeni viime kesänä oli onnistumiset SeaHorse Weekissä Hangossa, ainoa aluekilpailu viime kesänä.

Ihan tyytyväinen olen itse viime kesään. Toki estekorkeus ei ole ollut sama kuin viime vuosina, mutta pääsimme aloittamaankin myöhään ja jäimme talvella lähes vaille estetreenejä.

Taas rupeaa sanoja olemaan paljon, palataan loppuvuoteen 2013 ja tämän vuoden alkuun vielä seuraavassa postauksessa.

- Sisko

Martin tarina, osa 1

Martti on ollut meillä nyt vähän yli seitsämän vuotta. Koko tämän ajan se on asunut täysihoitotalleilla, koska meillä ei ole mahdollisuutta ottaa sitä "omaan pihaan".
Ensimmäiset 6,5 vuotta se eleli sillä tallilla, missä olin käynyt aiemmin tunneilla ja vuokrannut paria hevosta. Nyt Martti on asunut vähän yli puoli vuotta "uudella" tallilla.

Ennen viime syksyä en oikeastaan osannut edes ajatella, että Martti vaihtaisi tallia. Tarvetta sille ei ollut, vaikka kyseisellä tallilla oli ratsastuskoulu ja yksityistalli samassa. Viime vuonna vaan asiat pikku hiljaa muuttuivat ja uuden tallipaikan etsiminen tuli ajankohtaiseksi. En osannutkaan enää yhdistää töitä ja harrastusta niin hyvin kuin aikaisemmin.

Martti ostettiin minulle ylioppilaskirjoitusten jälkeen keväällä vuonna 2007, 7-vuotiaana. Silloin oli kesä edessä, ratsastuskoulu tauolla lukuunottamatta leirejä ja aikaa saada homma rullaamaan uuden hevosen kanssa. Syksyllä en mennytkään vielä opiskelemaan, vaan pidin välivuoden ja kävin töissä. Työaika suurimmaksi osaksi klo 06:00-14:00. Silloin ehti hyvin käydä ratsastamassa ennen ratsastuskoulun tunteja tai sitten osallistua valmennuksiin tuntien jälkeen. Valmennuksiin kannusti itse asetetut tavoitteet.


Vuosi 2007

Ensimmäisestä yhteisestä vuodesta ei muistu mitään suurempia kommelluksia mieleen, vuosi meni tutustuessa, välillä onnistumisten ja välillä epäonnistumisten merkeissä. Perustyötä, perustyötä ja vielä enemmän perustyötä sekä uuden hevosenomistajan toilailuja. Kesän lopulla taisin käydä muutamissa pienissä kisoissa vain todetakseni, että hevoseni on "krooninen" jännittäjä kilpailuissa. Syksyllä 2007 nappasimme myös olosuhteiden pakosta hierojan mukaan kuvioihin ja hieroja on Martilla siitä lähtien käynytkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Tässä vähän videokuvaa Martin ja minun yhteisistä kisoista syksyltä 2007:



Keväällä 2008 oli ensimmäinen yhteinen treenitalvi takana ja kisakausi edessä. Kauden alussa "kotikisoissa" starttasimme 70 cm luokassa, mutta loppukaudesta jo 100 cm luokissa aluekisoissa. Sijoituksia tuli ihan mukavasti, huippuhetkinä Hyvinkään ja Kaarinan aluekisojen 90 cm luokkien 2. sijat. Perustyö oli siis tehty kunnolla talvella, mihin oli helppo tukeutua kisoissa. Kisakausi 2008 oli aivan super ja odotukset seuraavaa treenitalvea varten korkealla, vaikka aikataulullisesti se olisi haastavampi kuin edellinen.


Vuosi 2008, kevät


Syksyllä 2008 oli aika aloittaa opiskelut Lahdessa. Tämä tiesi sitä, että aikaa Martin ratsastamiselle ei jäisi niin paljon, kuin edellisenä talvena. Martti siis jäi Lohjalle. Tässä vaiheessa pitää jo todeta, että en vieläkään tiedä miten jaksoin opiskeluiden ensimmäiset 2 vuotta. Martti kyllä kävi 1-2 kertaa viikossa ratsastuskoulun opetustunneilla, jotta saisi riittävästi liikuntaa, mutta tämän lisäksi sitä ei kukaan apunani ratsastanut.  Keskiviikkoiltaisin estevalmennus, useasti tätä varten tulin Lahdesta junalla Pasilan kautta Karjaalle/Siuntioon ja sieltä suoraa tallille hevosen selkään. Seuraavana aamuna ensimmäisellä junalla Karjaalta/Siuntiosta Pasilan kautta Lahteen, jotta ennätin koululle. Aamun ensimmäinen juna lähti ennen kuutta. Viikonloput olin kotona, jolloin oli kouluvalmennus ja ratsastin Martin muutenkin.

Muistan kyseisen talven siitä, että treenit lähtivät sujumaan heti alusta asti hyvin. Kevättalveen tullessa hyppäsimme sujuvasti kaiken mitä eteen laitettiin. Odotin maaliskuulla innokkaana tulevaa kisakautta, huhtikuulla maksoin jo hevosen ja oman aluelupani ja melkein olin jo ilmoittautunut ensimmäisiin kisoihin, kun minulle valkeni, että Martti ei ollut kunnossa. Eräissä huhtikuisissa estetreeneissä huomasin, että hevonen ei enää koonnut, kaarteissa oltiin aina epätasapainossa ja hypyt tuntuivat voimattomilta.
Juuri muutama viikko tätä ennen oltiin varmoja, että tänä kesänä on helppo nousta 110 cm -luokkiin! Diagnoosina oli pehmytkudosvaurioita ristiliitoksessa ja 3 kk kävelyä ja suoralla vähän ravia. Koko kisakausi meni siis kuntouttaessa ratsukon toista osapuolta.  Lokakuussa kävimme kyllä yhdet aluekisat kisaamassa Huittisissa, ensimmäisessä luokassa suistuin ratsailta, kun Martti päätti pelätä estevarastoa (edelleen "krooninen" jännittäjä). Toinen luokka sujuikin paljon paremmin ja päästiin palkintosijoille (8.sija).

2009/2010 talvella ei treenattu niin kovaa, kuin edellisenä talvena. Mikä oli ehkä osittain hyvä asia. Hevonen pysyi kunnossa treenikauden ajan, hierojalta tuli positiivista palautetta ja treenit sujuivat hyvin. Odottelin rauhassa tulevaa kisakautta, toivoin että kaikki sujuisi hyvin ja päästäisi nousemaan 110-luokkiin.


Martti ja toveri Luukas talvisena lauantaiaamuna, 2010

Kevät tuli, kisakausi saapui, mutta kilpailukauden aloitus hieman venyi. Tarkkaa muistikuvaa ei kisakauden aloituksesta ole, mutta heinäkuulle se taisi painua. Martti hyppäsi koko kesän hyvin treeneissä, mutta kilpailuissa ei sujunut oikeastaan ollenkaan. Turhautuminen itseen sekä hevoseen purkautui lopulta Loviisassa, missä piti hypätä 100 cm ja 110 cm. Verryttelyssä hevonen oli hyvä, ei mitenkään yli jännittynyt tai muuta. Radoista ei kuitenkaan tullut yhtään mitään, hevonen jännittyi heti lähtömerkistä ja kielsi 3. esteeltä ulos. Tulin radalta pois Martin kanssa, jätin sen vanhemmilleni hoitoon ja painuin itse purkamaan kiukkua autoon. Hevosen ei tarvinnut turhautumisestani kärsiä.

Tuona kesänä hieroja ei ollut käynyt niin usein kuin aikaisemmin. Tämä johtui siitä, että Martti oli pysynyt koko kevättalven ja kevään oikein hyvässä kunnossa. Kesäisin se on ollut lihaksistoltaan aina parempi kuin pimeinä kuukausina. Loviisan kisojen jälkeen kutsuimme kuitenkin hierojan ja satulasepän paikalle. Lopputulos oli se, että lihakset olivat jumissa ja estesatula epäsopiva.  Tyhmyydestä sakotetaan, kuten aina.

Onneksi ei syynä ollut mitään vakavampaa, niin pääsimme talven treenaamaan. Samalla teemalla jatkui tämäkin treenikausi, kovaa ja korkealta ei menty, mutta sitäkin enemmän tekniikkaa, perusratsastusta ja kontrolliharjoituksia.
Jatketaan muisteloita seuraavassa postauksessa, sieltä löytyy Martin tarina vuosilta 2011-2013.

- Sisko

Kilpailut kulissien takana, osa 2

Toinen osa on julkaistu Wordpressin puolella myös 4.8.2014.

Viimeksi päästiin kilpailuiden aattoon. Nyt ajattelin kuvin kertoa kisaviikonlopusta, miten se meni ja mitä siellä tehtiin. Kuten vähän arvasinkin, ei sunnuntailta ole kuin kaksi kuvaa. Kiireessä unohtui se kuvien ottaminen aika lailla kokonaan. Lauantailta on enemmän kuvia ja osa kuvista sopii myös molempiin päiviin.


Lauantaiaamu alkoi kevyellä sumulla, klo 06:30 "back office"-täti saapui töihin. Koulupäivänä startteja kertyi yhteensä 66 kpl.
Meillä mukavasti buffetin ja kanslian takahuone samassa. Kuvassa palkintoja, lähtölistoja, myytäviä juomia yms. tarpeellista. Tässä kuvassa vielä tavarat siististi järjestyksessä.
Tulospalvelun tietokone ja printteri. Niin ja papereita. Tulospalvelun "tädit" kyllä laittavat omat Equipe taitonsa päivitykseen ennen seuraavia koulukilpailuja. Emme päässeet ohjelman kanssa sopuun koko päivänä.
Kisat käyntiin! Ensin ne on tuolla radalla...(alalaidassa näkyy kuulutuslaitteet). Toivottavasti emme aiheuttaneet kenellekään mielipahaa epätavanomaisilla musiikkivalinnoilla. Palkintojen jaoissa soi mm. MacGyver, Ritari Ässä, Star Wars, Doctor Who ja Rocky.
Sitten ne tulokset tulee tänne...täältä niiden piti siirtyä näppärästi tuloslistaksi, mutta toisin kävi.
Lopulta päästiin kuitenkin kaikki  palkitsemaan. Olemme iloisia siitä, että saimme palkintoja koulukisan Helppo A:2 luokkaan Marimekosta ja 90cm esteluokkaan K-maataloudesta.

Palkintoja oli kassikaupalla.
Sunnutaiksi tulospalvelu muutti "yläkertaan" eli parvekkeelle ja lajin vaihduttua se myös toimi. Vasemmassa ylänurkassa aivan mahtava kuuluttajamme, jonka kanssa kisoissa ei ole tylsää :)
Aurinkoisen kisapäivän luokka 2 radankävelyssä, tuomarin näkövinkkelistä kuvattuna.
Näistä pokaaleista kilpailtiin viikonloppuna. Kolme kategoriaa, yhteensä 9 palkittua. Valitessani pokaaleja olo oli kuin lapsella karkkikaupassa. Harmi etten hoksannut ajoissa, niin olisi ristikko-luokkaan tullut jotkin superhienot ja isot ruusukkeet.
Tämmöistä meillä ja meidän seurassa, oli aivan huippu viikonloppu!

Mikä minun roolini kilpailuissa oli? Otin ilmoittautumiset vastaan, tein taustatyöt Equipeen ja KIPAan, olin tuomari, jokapaikanhöylä ja suunnittelija. Onneksi minulla oli mukana aivan loistava "buffetpäällikkö" sekä "rva Kilpailunjohtaja". SUPERKIITOS Anneille viikonlopusta! Meiltä ratsastajat lähtivät hymyillen :)

Tietysti kisoja ei olisi ollut ilman meidän ihanaa ja hauskaa kuuluttajaa Pinjaa, luotettavia parkkivahteja Mattia ja Hannua tai ylipäätään kisapaikkaa, josta kiitos Annulle!

Rankkaa oli, startteja viikonlopun aikana tuli yhteensä 179 kpl, koulupäivänä 65 ja estepäivänä 114. Kai tämän kerran vuodessa jaksaa? Tai kaksi?  Katsotaan mitä ensi vuonna tapahtuu.

- Sisko

Kilpailut kulissien takana, osa 1

Tämä teksti on julkaistu 4.8.2014 Wordpressin puolella samalla otsikolla.

Ajattelin nyt tarttua ajankohtaiseen aiheeseen ja kertoa mitä kaikkea siellä ratsastuskilpailuiden kulisseissa oikein tapahtuu. Ajankohtainen aihe on siksi, että Suomen ratsastajainliitto on uudistamassa koko kilpailujärjestelmäänsä, jolla varmasti tulee olemaan vaikutusta myös kilpailun taustatyöhön.

Itse olen nyt ollut muutaman vuoden aktiivisesti järjestämässä oman ratsastusseuran kisoja ja lisäksi viheltelemässä pilliin muiden järjestämissä kisoissa.
Tämän vuoden suurin ponnistus omassa seurassa tulee olemaan tulevan viikonlopun seurakilpailut, koulua lauantaina ja esteitä sunnuntaina.

Mistä kilpailuiden järjestäminen sitten lähtee? Ensimmäisenä olemme ratsastusseuran hallituksessa puhuneet, että kilpailut järjestetään. Tämän jälkeen olemme sopineet päivämäärän. Seurakisojen ollessa kyseessä ei tarvinnut anoa päivämäärää liitosta, vaan voimme vapaasti sen päättää. Joudumme kuitenkin sovittelemaan yhteen vähintään kolme kalenteria. Seuran, kisapaikan sekä kisapaikalla toimivan ratsastuskoulun.

Tämä suunnittelutyö on jo tehty alkuvuodesta, jotta olisi riittävästi aikaa varata tuomareita ja muita tarvittavia talkoolaisia toteuttamaan kilpailut. Kun ajankohta on lyöty lukkoon, on aika suunnitella kisakutsu, eli kenelle haluamme kilpailut järjestää ja minkätasoisia ratsastajia kilpailuihimme haluamme. Päätimme järjestää seurakilpailut, jossa on luokkia ristikko-luokasta aina 110cm luokaan saakka ja koulupuolella Helppo C-ohjelmista Helppoon A:han saakka. Eli tarjoamme kilpailu-uraansa aloittaville ratsukoille mahdollisuuden osallistua ja jo vähän taitavammillekin harrastajille löytyy omat luokkansa.
Kilpailukutsun valmistuttua on aika hankkia ne toimihenkilöt kilpailuun, jotka tarvitsevat SRL:n lisenssin. Tämä tarkoittaa seurakilpailuissa usein tuomareita ja ratamestaria. Tätä työtä helpottamaan on onneksi liitolla olemassa toimihenkilö-lista, missä on miltei kaikkien lisenssin omaavien toimihenkilöiden yhteystiedot.

Toimihenkilöiden hankkimisen jälkeen on aika ruveta viilaamaan kilpailukutsua. Ensi viikonlopun kilpailuiden kutsu ei ole lähelläkään sellainen, mitä se oli alkuvuodesta. Se on joltain osin tarkentunut, jotain osia on jätetty pois ja osa on saanut olla niin, kuin se on suunniteltu. Suurimpana muutoksena voisin mainita estekilpailun 60-90cm luokkien arvostelun muuttuminen ihanneajasta 367.1 arvosteluksi. Koulupuolella muutos koski Tutustumisluokan kouluohjelmaa, joka alunperin oli avoin ratsastuskoulujen oppilaille, mutta tällä hetkellä se on avoin kaikille. Muitakin pienempiä muutoksia on kutsuun matkan aikana kyllä tullut.

Samoihin aikoihin kutsun julkaisemisen kanssa aloitimme myös yhteistyökumppaneiden etsinnän paikallisten yrittäjien joukosta. Tämä työ vie aikaa, sillä yrityksissä on hyvä käydä itse paikanpäällä. Onneksi seurastamme vielä löytyy aktiivi, joka haluaa tätä tärkeää työtä tehdä, että saamme suhteellisen hyviä palkintoja kilpailuihimme.
Viime viikolla talkooporukka on aloittanut myös kisapaikan pihapiirin siivoamisen. Talliympäristössä rikkakasvit kasvavat yllättävän nopeasti ja valloittavat esimerkiksi parkkipaikaksi kaavaillun pellonpalan.

Suurin työ on ehkä näiden kisojen osalta ollut ilmoittautumiset. Tällä kertaa kokeilimme käyttää sekä KIPAa että sähköposti-ilmoittautumista rinnakkain.  Tämä on tuottanut hieman ongelmia koulupuolen ilmoittautumisiin, joita on tullut runsaasti ja joita voimme ottaa rajatun määrän.

Tällä alkaneella viikolla on viimeinen ilmoittautumispäivä, jonka jälkeen kanslistin/kilpailunjohtajan tai minkä lienee jokapaikanhöylän työt alkavat. Kilpailut ja lähtölistat tehdään Equipeen, jotta saamme tuloksia julkaistua kisapaikalla mahdollisimman pian.  Myös pihatyöt, palkintojen ostaminen, buffetin suunnittelu, radan kastelu ja kokoaminen ja muut työt vievät aikaa. Torstaille saakka kilpailijoilla on aika perua oma osallistumisensa, jos jostain syystä ovatkin estyneet tulemasta kilpailemaan. Tämä myös lisää kanslistin työtä.

Ajattelen jo osittain kauhulla perjantaita. Silloin pitää laittaa viimeistään kilpailurata koulukisoja varten kuntoon, tuomarille pystyttää teltta, kuulutuslaitteet testata, jääkaapit täyttää juomilla ja buffetin myytävillä. Kammotusta herättää myös luvattu lämpötila, toivottavasti ei ukkoskuuro iske kesken kilpailuiden. Palkinnot pitäisi olla myös perjantaihin mennessä hankittu tai hankkia viimeistään silloin.

Onneksi on vielä kesää jäljellä ja valoisaa riittää aika pitkään. Ei kuitenkaan ihan enää koko yötä.

- Sisko