Mistä me ollaan tultu ja mihin me ollaan menossa?

Valmentajani sanoi viime pari viikkoa sitten, että Martti on mennyt vuoden aikana paljon eteenpäin. Niin, niin on. Mutta samaan aikaan tajusin, että se on tällä hetkellä sen tuntuinen, mitä se on ollut muutama vuosi sitten. Vuoden verran se vaati töitä, että yhteistyö alkoi toimia uudelleen ja hevonen sekä ratsastaja pääsi takaisin työntekomoodiin vuoden haahuilujen jälkeen.

Olemme lähteneet siitä pisteestä, missä minä olin valmis heittämään hanskat naulaan. Muuttaessamme ensimmäisen kerran uudelle tallille, sanoin ääneen, että jos en nyt vaihda hevosta tai saa toista, niin voin yhtä hyvin lopettaa koko touhun. Ajankohta oli syksy 2013. Kun tuota vuotta mentiin eteenpäin, ratsastamisesta hävisi ilo ja ajatus yhä enemmän. Tajuan sen itsekin vasta nyt, kun katson taaksepäin. 

Motivaation puutteeseen, jaksamiseen ja ajatuksen katoamiseen on varmasti monta syytä. Muutama viikko ennen muuttoa Martti oli hypännyt pitkästä pitkästä aikaa todella hyvin estevalmennuksessa ja näkyi vähän valoa tunnelin päässä. Tästä huolimatta päätökseni piti, Martin hommat muuttuisivat kevyemmiksi loukkaantumisen riskin vuoksi. Tuli muutto uuteen talliin, uusi valmentaja ja uudet kujeet. 

Uudella tallilla ei ollut kunnollista estekalustoa, joten hyppääminen jäi todella epäsäännölliseksi. Tätä kautta painotus oli kouluratsastuksen puolella ja voitte kuvitella että tämäkin laski mieleltään esteratsastajan motivaatiota entisestään. Ratsastin kuitenkin ja kisoihinkin menin heti keväällä 2014. Ne eivät sujuneet, eivät sitten ollenkaan. Vaikka tuloksellisesti oli ihan kelpoja suorituksia, niin ratsastuksellisesti niissä ei ollut mitään hyvää. Ratkaisuissa ei päätä ei häntää ja muutenkin koko homma ihan hukassa.

Vertailun vuoksi taitaa olla hyvä laittaa kaksi kisavideota vierekkäin. Ensimmäinen on vuodelta 2014 ja toinen tältä vuodelta. Ero on helppo nähdä. Tämä ei jätä selittelylle tilaa.

Tuolta olemme siis tulleet ja tähän olemme päässeet. Suoritukseen on tullut rauhaa, Martti ei näytä enää niin pakenevalta kuin vuosi sitten ja se on selkeästi saanut voimaa itseensä lisää. Minä en myöskään nypi enää niin paljon, vaikka sitä vielä välillä teenkin.

Mihin me ollaan sitten oikein menossa? Sen kun tietäisi. Koin tässä eräänä päivänä pienen ahaa-elämyksen ratsastaessani. Minulla ei ollut intoa ratsastaa mitenkään rankasti ja keskityinkin pitkästä aikaa pelkästään siihen että Martti on pohkeen edessä, suora ja tuntumalla. Puoli tuntia siinä neuvoteltiin siitä pohkeen edessä olemisesta, sen jälkeen homma oli miltei pilvenreunalla laskettelua. Oli mukava fiilis kun hevonen liikkui "itsestään" jäämättä kipittämään lyhyttä askelta pohkeen takana. Tulevaisuudessa pitäisi ainakin siis keskittyä enemmän ihan tähän perushommaan eikä niihin temppuihin ja ainaiseen kokoamiseen.

- Sisko

Takana urheileva tulevaisuus?

"Liikunta-ala vaihtui elämysmatkailuun. Sen jälkeen se elämysmatkailu vaihtui konttorirottailuun. Miten tästä eteenpäin?"

Norja, kesäkuu 2014

Olen aina pitänyt liikunnasta. Lapsena olen harrastanut voimistelua, pesäpalloa, salibandyä, ratsastusta, tennistä ja vaikka mitä. Ala-asteella mielestäni liikuntaa oli aivan liian vähän ja yläasteella liikunta olikin jo yksi suosikki aineistani. Lukioon siirtyessäni suoritin miltei kaikki mahdolliset liikunnan kurssit ja olin miltei varma, että haen liikunta-alalle jatko-opintoihin.

Toisin kuitenkin kävi, nyt istun tukevasti tietokoneella pyöreästi 7,5 tuntia päivässä töitä tehden, tähän aikaan saa lisätä sitten vapaa-ajalla käytetyn ajan koneen tai telkkarin edessä (miten tässä näin kävi, minustahan piti tulla elämysmatkailun ammattilainen?).
Nyt olen pistänyt merkille, että kyllä, se toimistotyö vie tehoa ratsastuksesta. Olkapäät painuvat eteen, ryhti on muutenkin huono ja ennen kaikkea se lihaskunto keskivartalossa ei ole sellainen kuin se joskus on ollut.

Kiiking-keinu. Tämä keinuminen menisi treenistä, sen verran kovin keskipakovoima pistää vastaan kun pitäisi saada kiikku ympäri.

Siispä on aika tarttua härkää sarvista ja luoda itselle treenikalenteri. Martilla se jo on. Miksi siis päästäisin itseänikään entistä huonompaan kuntoon? Kalenterin suunnittelua varten kaivelin esille kaikki vanhat lukion muistiinpanoni sekä oppikirjani. Käytin hyväkseni myös SRL:n ylläpitämää Ratsastajankunto.fi -sivustoa. Siellä on jopa valmiita kunto-ohjelmia ratsastajien oheisharjoittelua varten.

Lumikenkäretki Repoveden kansallispuistossa.

Mitä sitten pitää parantaa? Kaikkea.
Liikkuvuus on heikkoa, erityisesti niska-hartia seutu, lonkan koukistajat sekä reiden lähentäjät. Lihaskunto keskivartalossa on heikentynyt, tähän täytyy saada paljon parannusta. Se parantaa tasapainoa hevosen selässä. Aerobinen kunto on myös aika pohjalukemissa, joten lenkille on päästävä, jotta kestävyyskunto kehittyy.

Taitavat kärkikoirat. Husky-safari otsalampun valossa oli kieltämättä elämys.

Lihaskuntotreenin apuvälineiksi kotoa löytyy jumppapallo, käsipainot sekä kaksi kahvakuulaa. Näillä saa jo tehtyä monenlaisia ohjelmia, mikä on hyvä, koska kroppa tottuu treeniin, jos liikkeissä ei ole vaihtelevuutta.

Liikkuvuustreeneihin olen ajatellut ottaa vaikutteita joogasta ja pilateksesta, käyttää hyödykseni selättimiäni sekä ihan niitä tavallisia venytyksiä. Myös jumppapallolla saa tehtyä liikkuvuusharjoitteita.

Hiihtämässä Vuokatissa. Hiihto olisi todella hyvää treeniä, jos vain omistaisi sukset.

Aerobista treeniä teen enemmän viikonloppuisin, jolloin lenkille pääsee valoisaan aikaan. En tiedä mitään inhottavampaa kuin lenkkeillä pimeässä. Katuvalot eivät auta tähän ongelmaan laisinkaan kohdallani. Aerobiseen treeniin saatan silloin tällöin käyttää myös Jannen kuntopyörää. En ole sillä sen suuremmin innostunut polkemaan, sillä en saa säädettyä sitä millään mieleisekseni. Kesällä tietysti voi pyöräillä myös ulkosalla, joten pyöräily tulee ohjelmaan mukaan kelien salliessa.

Norjan kesäkuu, sulamisvesiä joessa, voin kertoa että oli kylmää.

Tästä lähdetään ja katsotaan kuin ratsastajan käy. Eipähän isäkään pääse enää sanomaan, etten tee mitään. Ajattelin käyttää tätä blogia myös omien treenien "päiväkirjana" ainakin jollain lailla, joten saatte päivitystä myös niistä.

Saitte nyt tällä kertaa nauttia matkailuaiheisista kuvista. Palaamme hevosaiheisiin kuviin ja tunnelmiin seuraavassa postauksessa.

- Sisko

Joulukuun suunnitelmat

Nyt kun olen onnistunut todistamaan itselleni, että jaksan kirjoittaa blogiin säännöllisen epäsäännöllisesti unohtamatta sitä, ajattelin vähän verkostoitua myös muiden bloggaajien kanssa. Tämän ajatuksen siivittämänä osallistunkin Blogitallin viikon haasteeseen, jossa haastetaan bloggaajat kertomaan joulukuun suunnitelmista.

Jos joku muukin innostuu tästä haasteesta, ohjeet osallistumiseen löytyvät täältä. Blogin ei tarvitse liittyä hevosiin tai hevosurheiluun, kunhan kertoo omista joulukuun suunnitelmistaan.

Joulukuun suunnitelmani liittyvät melkein kaikki vahvasti viikonloppuihin. Viikolla ei oikein ennätä edes miettiä saapuvaa joulua. Ajattelinkin käydä joulukuun viikonloput läpi yksi kerrallaan, joista jokainen on aina askeleen lähempänä jouluaattoa.

Tulevana viikonloppuna on itsenäisyyspäivä, sen vietän normaalisti kotona, saatanpa jopa katsoa telkkarista kenen puku tänä vuonna kohahduttaa juhlallisuuksissa. Täytyisi miettiä piparien ja torttujen leipomista, niistä tulee aina niin ihana joulun tuoksu koko asuntoon. Myös joulukoristeet pitäisi laittaa esille. Tänä vuonna on mennyt jotenkin kovin myöhäiseen niiden esille kaivaminen.

Sunnuntaina pääsen vihdoin paremmin sukeltamaan joulutunnelmiin, sillä tiedossa on ratsastusseuran hallituksen kokous, jossa suunnittelemme tämän vuoden joulujuhlaa. Toivottavasti saisimme toteutettua perinteisen joulukuvaelman hevosten kanssa, joka jäi viime jouluna järjestämättä. Marttikin on osallistunut joulukuvaelmaan Itämaan viisaana tietäjänä muutaman kerran. Ensimmäisellä kerralla sitä nolotti tulla ulos karsinastaan täydessä tällingissä:

Joulukuun toisena viikonloppuna vietämme kavereiden kesken perinteeksi muodostuneet pikkujoulut. Tätä varten pitäisi keksiä jotain hyvää leivottavaa, suolaista tai makeaa. Vinkkejä saa antaa! Kyseisenä viikonloppuna kotipaikkakunnallani järjestetään myös Menneen ajan joulumarkkinat, joista olen jo monta vuotta käynyt ammentamassa joulumieltä. Ihania käsintehtyjä koristeita, saippuaa, ruokaa ja juomaa, hyvä joulumieli on taattu, vaikka markkinoilla on todella paljon ihmisiä.

Kolmantena, ja viimeisenä, viikonloppuna ennen joulua on vuorossa paniikinomainen joululahjojen ostoskierros. Joulutonttu on mukava olla, pidän lahjojen paketoinnista ja antamisesta, mutta niiden ostaminen tai ylipäätään niiden keksiminen kaikille on hirvittävän vaikeaa. Tämän vuoksi ideat tulevat aina viime tipassa. Onneksi voimme jouluna syödä vanhempieni tai Jannen vanhempien luona, ettei tuona viimeisenä viikonloppuna tarvitse panikoida myös jouluruokien kanssa. Ratsastusseuran joulujuhlakin todennäköisesti järjestetään vasta viimeisenä viikonloppuna ennen joulua.

Työnantajani vuoden 2009 joulukuussa Levillä ;)

Sitten tuleekin vuoden viimeinen viikko, viikko 52. Kaksi päivää töitä ennen jouluaattoa ja talvilomaa. Joulun toivon viettäväni rauhallisissa merkeissä perheen kanssa. Ahdan aina itseeni liikaa jouluruokia sekä suklaata. Muistan että nuorempana en voinut sietää jouluruokaa ja se oli pakollinen paha, mutta näin vuosien karttuessa sieltä on löytynyt monta suosikkia, esimerkiksi perunalaatikko, rosolli ja kotijuusto. Pidän myös monien inhokista, maksalaatikosta, ja mieluiten rusinoilla, kiitos.

Haastan mukaan joulukuun suunnitelmien kertomiseen kaikki, jotka edes vähän uskovat joulupukkiin!

- Sisko