Palapeli on löytänyt uuden muotonsa

Mennään jo heinäkuuta, en voi uskoa. Aika on nyt alkukesästä mennyt siivillä ja olenkin myös tietoisesti viettänyt hiljaiseloa täällä blogissa. Olo on ollut tyhjä, mutta nyt alkaa löytyä niitä uusia juttuja mistä kirjoittaa. En voi luvata että kaikki tulevat jutut olisivat Akusta, mutta hevosista kuitenkin.

Mitä sitten olen puuhaillut nyt toukokuun jälkeen? Alkuun oikeasti en yhtään mitään. Töistä päästyäni ihmettelin ja pyörin kotona tyhjänpanttina. Sen jälkeen pari viikkoa meni elokuvissa juostessa ja yksi lomaviikkokin pääasiassa sohvalla maaten. Okei, käytiin sentään Tukholmassa silloin. 

Nyt alkavat palaset kuitenkin loksahtelemaan arjessa paikoilleen. Olen löytänyt uudelleen lenkkeilyn harrastuksekseni ja olenkin käyttänyt nyt edelliset kolme viikkoa etsiessäni sopivan mittaisia reittejä lähimaastosta. Olen varmasti herättänyt hilpeyttä vastaantulijoissa, kun tuijotan karttaa kännykästäni mennessäni.

Sunnuntai-aamu klo 06:30. Hiljaista on lenkkipolulla.

Akun kanssa olen myös ennättänyt puuhastelemaan paremmin. Tällä hetkellä kävelyille lähdetään aina suitset päässä (ilman sen suurempia seremonioita niiden päähän laittamisessa), ihan vain sen vuoksi, että kaveri oppii niiden kanssa olemaan. Olenkin käynyt sen kanssa nyt kävelemässä peltojen laitaa, pihateitä ja laitumen vieriä ajankuluksi. Pääsääntöisesti Akun arkeen kuuluu kuitenkin laidunnus. 

Olen Akun kanssa sinällään oudossa tilanteessa, että sille kaikki asiat ovat pääsääntöisesti ok. Jos jokin asia on sen mielestä outo, tehdään se kerran ja sen jälkeen ei taas ole mitään ongelmaa. Joudun siis vähän toppuuttelemaan itseäni, etten tekisi vielä sen kanssa liikaa, onhan se vasta 2-vuotias ja kasvanut hurjasti viimeisten kolmen kuukauden aikana. Syksylle toki on suunnitelmia, mutta sinnekin on vielä se pari kuukautta aikaa ja joudun hillitsemään itseäni, etten aloittaisi jo nyt. Laidun kun on kuitenkin se paras paikka varsalle.

My boys <3 kuvan copyright: Michaela Meller

Jotten kärsisi liikaa vieroitusoireista kisoihin ja ratsastamiseen liittyen, olen lyöttäytynyt kaverini kisareissuille mukaan groomiksi. Sanoinkin, että käytän tätä tekosyynä myös siihen, että pääsen tsekkaamaan etukäteen sellaiset kisapaikat, missä en ole itse aikaisemmin käynyt. Näin ajattelin välttyä nuoren hevosen kanssa hudeilta kisapaikkojen suhteen.  

Näillä eväillä mennään kesä loppuun ja nautitaan keleistä. Syksyllä puhaltavat sitten uudet tuulet niin Akulla kuin minullakin. Niistä sitten lisää aikanaan.

Laitan ehkä myöhemmin näkyville lisää Martin ja Akun yhteiskuvia. Niistä suuri kiitos kuuluu Millalle, joka pyynnöstäni jaksoi niitä kuvata ollessani Martin kanssa koulurataharjoituksissa. Kuvien osalta minulla on ongelma, sillä en osaa päättää mitkä niistä teettäisin tauluksi.

- Sisko

Vielä naurattaa...

...mutta naurattaako tulevaisuudessa. Se pienen pieni varsani on kasvanut yhdessä hujauksessa jo 2-vuotiaaksi nuorukaiseksi ja matkan varrella on tullut selväksi, että Akulla on mielipiteitä. Toisin kuin Martti, se ei myöskään yhtään arastele kertoa niitä.

Sukuvika, voisi joku sanoa. Aku termiitti pitää taas kohta laittaa sellaiseen sähköaitaan, missä kulkee virta. Tällä hetkellä laitumella se syö lankoja, tolppia ja mitä nyt ikinä eteensä sattuu saamaan eikä kavereiden loimetkaan säästy hampailta. Tulee siis emäänsä, joka syö tiensä ulos karsinasta, jos seinät ovat puuta.

Välillä oikein naureskelen kun mietin noiden hevosteni erilaisuutta. Siinä missä Martti ottaa rennosti ja rauhassa, on Aku jo sitä mieltä että jotain aktiviteettia pitäisi saada. Pesupaikalla Martti saattaa nukkua ja nuokkua kaikessa rauhassa vaikka koko loppupäivän, mutta Akun kanssa sitä ei voi edes ajatellakaan. Se tulee perässä katsomaan kun vaihdan harjan harjakassista, hännän selvityksessä se yrittää aina myös olla mukana. Jos se ei muuta tekemistä keksi, niin se nappaa kiinnitysnarut suuhunsa ja mutustelee niitä tai vaihtoehtoisesti polkee jalkaa.

Aku lempipuuhassaan.

Olen minä nähnyt Akun seisovan kiinni pesukarsinassa myös ihan paikallaankin. Ne on niitä harvoja kertoja, kun se kuulee mielestään kiinnostavia ääniä. Muun muassa lämpöilmapuhallin sai sen seisomaan, kun se ei ymmärtänyt mistä ääni oikein kuului. Toinen kikka on se, että joku pitää sen edessä suolakiveä. En ole ikinä aiemmin tavannut hevosta, joka olisi niin innoissaan suolakivestä kuin Aku. Se on ollut meillä käytössä myös lastauksen apuna.

Vielähän nämä kaikki on laskettavissa sellaiseksi nuoren hevosen kärsimättömyydeksi. Kuitenkin miettiessäni Akun emää (tällä hetkellä 21-vuotta), niin ei se kyllä Marttia käytökseltään muistuta. Suurin ero siinä on, että Akun emä tuntuu koko ajan olevan paljon valppaampi ympäristölleen kuin Martti. Todennäköisesti siis Akusta ei ikinä tule niin rauhallista ja kärsivällistä kuin mitä Martti on.

Silti tuo pieni hevonen jaksaa myös hämmästyttää. Kun Aku loukkasi silmäänsä ja se piti tikata, olin henkisesti valmistautunut parin tunnin painimatsiin. Sen verran hankalassa paikassa se haava oli. Mitä vielä, päästiin aika helpolla sen kanssa. Joo, toki siihen meni tuplasti rauhoittavaa mitä Marttiin olisi tarvittu ja sen lisäksi vielä pidimme sillä huulipuristinta, mutta aika tyynesti kaveri kuitenkin siinä kainalossani seisoi operaation ajan.

Kuvasta ei ehkä hyvin näe, mutta tyhmä suolakivi ei selkeästi tottele ja sitä pitää komennella etujalalla.

Toisen kerran hämmästyin eilen. Kysyin hierojalta kokeilisiko hän miten Aku hieromiseen suhtautuu. (Okei, näin nuori vielä mitään hierontaa tarvitse, mutta ihan tulevaisuuden kannalta.) Hierojakin hämmästyi, kuinka hyvin Aku seisoi ja antoi koskea itseensä, ihan kuin vanhemmat paljon hierotut hevoset.

Jos totta puhutaan, on pari vuotta mennyt todella nopeasti. Akun syntymävuoden kesä on kyllä niin tuoreessa muistissa, että ihmettelen välillä mihän tämä aika oikein menee. Jos seuraavat pari vuotta menevät yhtä nopeasti, niin sehän on melkein kohta huomenna, kun Aku on neljä ja pitäisi miettiä kilpailuja ja ihka oikeaa treenaamista sen kanssa. APUA!

- Sisko

Mitä sinulle kuuluu?

Otsikko sai innostuksensa Freemanin biisistä, mikä on ainakin omasta mielestäni harvinaisen ärsyttävä renkutus, kun sen liittää operaattorin mainokseen. Tarkoituksenani on kuitenkin tässä postauksessa kertoa mitä Martille ja Akulle kuuluu tällä hetkellä.

Kun vihdoin myös täällä Suomen eteläisimmällä rannikkoseudulla on tullut pakkasta ja lunta, ovat hevoset päässeet takaisin laitumelle. Aivan mahtavaa, sillä ne liikuskelevat siellä huomattavasti enemmän kuin tarhassa. Martti on ollut paljon iloisemmalla päällä kuin normaalisti ja Aku on ollut paljon rauhallisempi, kun on saanut vääntää kavereiden kanssa pitkän päivän ulkona.

Mr. Linssilude. Martti ei ikinä tajua pysyä kaukana kamerasta, jos sen eteen/lähelle menee kykkimään.

Martin kanssa ei olla viime aikoina treenattu sanotaanko laisinkaan tosimielessä. Ennen kunnon lumihangen tuloa joka paikka on ollut kovaa ja jäässä. Tämä on vähän syönyt treeni-intoa, kun käynti on ollut pääasiallinen askellaji. Pellolla on ollut vähän parempi mennä, mutta siellä hommasta ei käyntipäivien jälkeen ole tullut oikein mitään. Ainoa askellaji on yleensä laukka ja niin kovaa kuin kavioista irtoaa ja jos kuski kehtaa pyytää hitaampaa menoa, menee herne nenään.

Aku puolestaan kasvaa ja kehittyy pikkuhiljaa ja tasaisesti. Tarhajaksolla yhtenä päivänä se saattoi olla kuin ihmisen mieli, toisena päivänä maiskutuksesta kuuhun lähtevä raketti ja kolmantena päivänä vastaanhangoitteleva muuli. Tuo muuli ominaisuus tuli esille uudenvuoden päivänä, kun pitkästä aikaa harjoittelimme lastaamista sen kanssa. Nyt homma on selkeästi tasoittunut taas ja Aku jaksaa keskittyä enemmän.

Aika taitava pieni hevonen. Aku oli hyvin tyytyväinen itseensä laitumen portilla ilman riimua. Tämä sentään löytyi vielä.

 Pääsääntöisesti Akun kanssa on kuitenkin mennyt hyvin. Yllätyin äärettömän positiivisesti siitä, että joulukuvia varten sen harjaan letittämäni koristenauha ei aiheuttanut mitään showta. Sain heilutella sitä mielin määrin ja toveri vain jatkoi heiniensä syömistä mitä nyt välillä yritti koristenauhaa ottaa suuhunsa. Tonttuhattukaan ei ollut ihmetyksen aihe.

Akullekin pitäisi jostain järjestää enemmän aikaa. Ainakin irtohyppäämään sen pitäisi päästä jossain vaiheessa alkuvuodesta. Ruunauksen olen nyt ajatellut tilata helmikuulle viimeistään, että saadaan homma pakettiin ennen Kyvyt Esiin -karsintoja. Edellinen kertahan vähän kaatui siihen, että kaveri teloi silmäkulmansa. Ratkaistavana ongelmana on enää se, millä pienen riiviön saa seisomaan trailerissa sievästi tunnin ajomatkan, kun sen keskittymiskyky on loppupeleissä edelleen 15 sekunnin luokkaa ennen kuin sille tulee tylsää.

- Sisko

Arki ilman valmentajaa

Nyt se sitten on täällä. Arki ilman valmentajaa. Ainakin joksikin aikaa, koska loppupeleissä siinä ei ole mitään järkeä ratsastella hevosella ilman valmennusta (varsinkin jos haluaa kilpailla).

Valmentaja, jonka kanssa ollaan nyt vuosi tehty yhteistyötä lähti ulkomaille. Näin ollen hänen valmennuksiinsa pääsee vain silloin kun hän on Suomessa, eli ehkä kerran kuussa tai harvemmin. Tämähän ei riitä, kun vielä ottaa huomioon sen, että kouluvalmennuksetkin puuttuvat meikäläiseltä. 

Olen oikeasti iloinen siitä, että valmentajani lähtee kehittämään itseään. Hän on kuitenkin kilpaillut tänä vuonna ihan Suomen kärjen tuntumassa, joten hänen uransa kannalta tämä muutto oli varsin järkevä liike. Tottakai olen vähän harmissani, että joudun taas etsimään uutta valmentajaa, mutta aikansa kutakin. Se tekee itsellekin hyvää saada välillä uusia näkökulmia ratsastukseensa.

Mietinkin jo tässä itsekseni, että mahtaakohan jostain löytyä sellaista valmentajaa, joka ymmärtää Martin rajalliset kyvyt esteillä, mutta siitä huolimatta olisi kiinnostunut meistä ratsukkona. Tämän lisäksi olisi hyvä, jos tämä sama valmentaja pystyisi sitten auttamaan minut Akun kanssa ikäluokkakilpailuihin parin vuoden päästä. Etsinnässä siis vähän pidempiaikainen yhteistyö.

Etsinnässä siis puhtaasti kotivalmentaja, jonka silmän alle pääsisi ainakin kerran viikossa. Hänen pitäisi myös olla sellainen "all-round" -valmentaja, joka osaa auttaa sekä sileän työssä että esteillä. Estevalmentajia varmasti löytyy montakin, mutta onko heistä kukaan sellainen, joka painottaa sileän työtä niin paljon mitä haluaisin. En haluaisi ottaa erikseen koulu -ja estevalmentajaa, jotta kokonaisuus pysyisi jollakulla hanskassa. Usein voi olla myös niin, että kouluvalmentaja haluaa nähdä hevosen tietyssä mallissa ja estevalmentaja toisessa. Siinähän menee sekä ratsastaja että hevonen täysin sekaisin. 

Olen ehkä erikoinen siinä mielessä, että ajattelen asian niin, että estehevoselle ei ole pahitteeksi, vaikka se koulutettaisi koulupuolella niin pitkälle, kun rahkeet riittävät. Tokihan jos molemmissa lajeissa haluaisi kilpailla korkealla tasolla, on se aika mahdotonta yhdellä ja samalla hevosella. Esteradalla kuitenkin ratsastettavuus on aika tärkeässä asemassa, tilanteita ei voi valmistella ihan niin paljon kuin ehkä haluaisi ja tilanteet tulevat nopeasti eteen.

Miten meillä on nyt sitten sujunut?
Tavallisesti. Eihän tässä oikein muuta voi, kuin yrittää vielä kovemmin ratsastaa ns. tietoisesti ja yrittää pitää itsensä irti suuremmista virheistä. Onneksi ensi kesään ja kisoihin on aikaa, eli tässähän ennättää kokeilemaan vaikka kerta viikkoon jonkin uuden valmentajan. Taitaa vaan valmentajat loppua täältä tuolla vauhdilla, jos kesään asti jatkan.

Kävin itseasiassa eilen seuraamassa tallilla yhden valmentajaehdokkaan pitämää valmennusta hetken aikaa. Hän kuitenkin vaikutti olevan sen verran ajatuksineen eri suunnalla kuin edellinen, etten tiedä haluanko rikkoa vuoden aikana löytynyttä tasapainoa. Aikataulujen sovittaminenkin vaikutti hankalalta omien työaikojeni sekä valmentajan toiveiden takia. Näin ollen etsintä siis jatkukoon.

Otan mielelläni vastaan ehdotuksia Uudenmaan alueella vaikuttavista valmentajista, jotka olisivat valmiita tulemaan kotitallille yhdenkin ratsukon takia, tai sellaisista, jotka pitävät noin kerran kuussa valmennusviikonlopun jossain tallilla. Haluaisin siis löytää koulu/estevalmentajan. Toinen voisi käydä kotitallilla ja toisen valmennuksessa voisin käydä muuallakin.

- Sisko

Mistä me ollaan tultu ja mihin me ollaan menossa?

Valmentajani sanoi viime pari viikkoa sitten, että Martti on mennyt vuoden aikana paljon eteenpäin. Niin, niin on. Mutta samaan aikaan tajusin, että se on tällä hetkellä sen tuntuinen, mitä se on ollut muutama vuosi sitten. Vuoden verran se vaati töitä, että yhteistyö alkoi toimia uudelleen ja hevonen sekä ratsastaja pääsi takaisin työntekomoodiin vuoden haahuilujen jälkeen.

Olemme lähteneet siitä pisteestä, missä minä olin valmis heittämään hanskat naulaan. Muuttaessamme ensimmäisen kerran uudelle tallille, sanoin ääneen, että jos en nyt vaihda hevosta tai saa toista, niin voin yhtä hyvin lopettaa koko touhun. Ajankohta oli syksy 2013. Kun tuota vuotta mentiin eteenpäin, ratsastamisesta hävisi ilo ja ajatus yhä enemmän. Tajuan sen itsekin vasta nyt, kun katson taaksepäin. 

Motivaation puutteeseen, jaksamiseen ja ajatuksen katoamiseen on varmasti monta syytä. Muutama viikko ennen muuttoa Martti oli hypännyt pitkästä pitkästä aikaa todella hyvin estevalmennuksessa ja näkyi vähän valoa tunnelin päässä. Tästä huolimatta päätökseni piti, Martin hommat muuttuisivat kevyemmiksi loukkaantumisen riskin vuoksi. Tuli muutto uuteen talliin, uusi valmentaja ja uudet kujeet. 

Uudella tallilla ei ollut kunnollista estekalustoa, joten hyppääminen jäi todella epäsäännölliseksi. Tätä kautta painotus oli kouluratsastuksen puolella ja voitte kuvitella että tämäkin laski mieleltään esteratsastajan motivaatiota entisestään. Ratsastin kuitenkin ja kisoihinkin menin heti keväällä 2014. Ne eivät sujuneet, eivät sitten ollenkaan. Vaikka tuloksellisesti oli ihan kelpoja suorituksia, niin ratsastuksellisesti niissä ei ollut mitään hyvää. Ratkaisuissa ei päätä ei häntää ja muutenkin koko homma ihan hukassa.

Vertailun vuoksi taitaa olla hyvä laittaa kaksi kisavideota vierekkäin. Ensimmäinen on vuodelta 2014 ja toinen tältä vuodelta. Ero on helppo nähdä. Tämä ei jätä selittelylle tilaa.

Tuolta olemme siis tulleet ja tähän olemme päässeet. Suoritukseen on tullut rauhaa, Martti ei näytä enää niin pakenevalta kuin vuosi sitten ja se on selkeästi saanut voimaa itseensä lisää. Minä en myöskään nypi enää niin paljon, vaikka sitä vielä välillä teenkin.

Mihin me ollaan sitten oikein menossa? Sen kun tietäisi. Koin tässä eräänä päivänä pienen ahaa-elämyksen ratsastaessani. Minulla ei ollut intoa ratsastaa mitenkään rankasti ja keskityinkin pitkästä aikaa pelkästään siihen että Martti on pohkeen edessä, suora ja tuntumalla. Puoli tuntia siinä neuvoteltiin siitä pohkeen edessä olemisesta, sen jälkeen homma oli miltei pilvenreunalla laskettelua. Oli mukava fiilis kun hevonen liikkui "itsestään" jäämättä kipittämään lyhyttä askelta pohkeen takana. Tulevaisuudessa pitäisi ainakin siis keskittyä enemmän ihan tähän perushommaan eikä niihin temppuihin ja ainaiseen kokoamiseen.

- Sisko

Kun ei voi lakata hymyilemästä

Voi jumpe! Normaalisti en ole sellaisten "hypetys" postausten suosija, mutta nyt sellainen on pakko tehdä. Martti oli vaan niin super hyvä esteillä sunnuntaina, että melkein unohdin ratsastaa sitä esteiden välissä kun fiilis oli korkealla ja naama kuin Naantalin aurinko.

Olin vähän skeptinen sunnuntain treeniä suunnitellessani. Perjantaina tekemäni puomitehtävät eivät todellakaan sujuneet hyvin. Ravissa ihan jees, mutta laukassa ihan kamalaa. En oikein päässyt kiinni millään siitä, mitä olisi pitänyt korjata. Kun korjasi yhtä ongelmaa, tuli toinen tilalle ja sitä rataa. Lauantaina suuntasinkin maastokävelylle, sillä kentällä vääntäminen on yhtä tyhjän kanssa jos homma menee "tappeluksi". Ehkä Martti sai sitten lauantaina niin paljon muuta ajateltavaa tavattuaan naapurin lehmälauman, että jaksoi sitten sunnuntaina keskittyä oikeisiin töihin. Mene ja tiedä.

Tässä videoiden muodossa todistusaineistoa meidän treeneistä. Monessa kohdassa ratsastaja tunaroi jotain, mutta hevonen oli ihan messissä ja pelasti kuskinsa. Radan kolmas ja samalla viimeinen este oli kapea pysty, josta johtui lievä tähtääminen ja puomien pudottelu. Sitä pitää vielä harjoitella lisää.

Videoissa voi myös kuulla, että isäni on suurin arvostelijani ja saan samantien palautetta jos jokin tie ei onnistu esteelle tai jokin lähestyminen menee pipariksi. Toisaalta, saanpahan palautetta ja osaan sitten korjata virheet. Testasimme myös papan jännityskynnystä. Tätä varten Anne näkyy heiluttelemassa takkia joko esteen vieressä tai takana. Marttia ei kuitenkaan kiinnostanut yhtään pätkää, mitä se Anne touhusi, laukkasi vain rohkeasti eteenpäin.

Käytän todennäiköisesti 100cm ratavideon ja verryttelyhyppyjen videot myöhemmin, niin nyt jouduitte tyytymään vain 80 ja 90cm ratavideoihin. Näiden lataaminen kun kestää ikuisuuden, kun nettiyhteydessä on huonot uploadit.

- Sisko

Tahtoo kevään!

Viime aikoina olen potenut ahdistusta liukkaista keleistä enemmän kuin haluan myöntääkään itselleni. Kenttä on täysin luistinrata, derbykentällä ratsastettu niin paljon, että se on jäätynyt koppuraiseksi, kiitos ylös alas sahaavan lämpötilan. Maastoon ei voi oikein iltaisin pimeällä lähteä. Maneesin toki olisi voinut joku ilta varata, mutta viime viikolla tuli taas Akun eläinlääkärit ja muut sotkemaan aikatauluja.

Onneksi tänä aamuna oli sentään satanut hieman lunta, joskohan kentälläkin uskaltaisi ratsastaa. Lapsilla on nyt hiihtolomaa koulusta, joka tarkoittaa sitä, että itse taidan Martin selkään kavuta vasta sunnuntaina, jos silloinkaan.

Viikonlopulle on kuitenkin ihan riittävästi ohjelmaa, vaikken itse ratsastaisikaan. Niistä on tulossa jotain postausta, yhdessä tai erikseen, riippuen kuinka tapahtumarikkaat päivät ovat.

Mitään järkevää ei oikeastaan Martin kanssa ole siis yhdessä hetkeen tehty. Viime viikon alussa muutamana päivänä pystyin ratsastamaan vielä ihan hyvin kentällä, mutta sen jälkeen homma on mennyt enemmän höntsäilyksi. Lauantaina maastossa tosin mittasin SportsTrackerillä uuden "ennätysnopeyden" 20,3 km/h. Täytyisi jostain löytää kunnollinen laukkasuora, että voisi kokeilla kuinka kovaa Martilla oikeasti pääsee.

Vauhdin hurmaan liittyen saattekin nyt iloksenne muutaman videonpätkän viime kesäisistä maastoestetreeneistä. Kuunnelkaa mutella, sillä videot ovat käsittelemättömiä.

- Sisko

Treenipäivitys/hurjastelua

Tällä kuluvalla viikolla ollaan taas päästy vähän treenaamisen makuun. Martti oli maanantaina oikein hyvällä tuulella, joka varmaan juontaa juurensa sunnuntain enemmän ja vähemmän kurittomiin sänkipeltolaukkoihin. Voi pojat sillä oli halu juosta!

Martista kuoriutui pieni villihevonen ja se onnistuikin heittämään minut alas, kun se päätti protestoida hidastamisesta. Muutama kenguruloikka peräkkäin ja kevyessä istunnassa ollut valmistautumaton kuski lumihangessa. Naureskellen nousin hangesta, hyppäsin uudelleen kyytiin ja lopetusaikeissa kun olin ollutkin, niin siirryin kentälle hieman ravaamaan loppuverryttelyksi.

Tässä vähän videomateriaalia laukkahevosesta:

Maanantaina palattiin koulutreenien pariin, jossa toteutettiin valmentajan ohjeita. Aloitin käynnissä pohkeenväistöillä, sen jälkeen vähän kevyttä ravia rennosti eteenpäin, kulmissa väistäen takaosaa ulos. Tämän jälkeen ravissa avotaivutusta, pohkeenväistöä ja päätinpä kokeilla kerran myös sulkutaivutusta.

Ohjelmaan kuului myös paljon siirtymisiä ravi-käynti-ravi, niin että käyntiä ei tullut kuin 1-3 askelta, jonka jälkeen uudelleen raviin. Tällä harjoituksella halusin saada Martin takajalat töihin ja tulivathan ne sieltä. Siitä siirryttiin laukkaan, jossa tein muutaman loivan kiemuran sekä vähän avotaivutuksia.

Kenguruloikat tulossa...

Takaisin raviin ja kokeilin muutaman keskiravipätkän. VAU! Fiilis oli huikea. Pidennys lähti oikeasti takajaloista ylös ja eteenpäin, ja nyt mukana oli myös selkä, sillä pystyin istumaan kyydissä ilman suurempia ongelmia. En olekaan pitkään aikaan saanut irti tuota keskiravia (laiska kun olen).

Vaikka Martti oli hyvä, olisin halunnut ratsastaa sitä vähän enemmän eteenpäin. Oikeastaan vasta tuossa keskiravissa sain ratsastettua kunnolla eteen. Se miksi kaasua käytin näin säästeliäästä, oli kenttä. Se oli ihan ok, mutta kuitenkin sen verran liukas, ettei esimerkiksi laukkaa ollut mitään järkeä ratsastaa eteen. Piti siis olla aika varovasti, ettei menty kulmissa nurin. Myöskään pieniä voltteja ei voinut edes ajatella ratsastavansa.

Torstaina meillä piti olla estevalmennus, mutta se peruuntui. Onneksi helmikuulle on tiedossa pari valmennusviikonloppua muualla kuin "kotimaneesissa", jos suunnitelmat vain onnistuvat. Se on hyvää treeniä ajatellen kilpailukautta. Pääsee vieraaseen paikkaan hyppäämään ilman ratsastajan kisajännitystä. Samalla saadaan ehkä ohjeita siihen hevosen rauhoittamiseen kisapaikalla.

Täyttä laukkaa!

Estevalmennuksen sijaan jatkoin torstaina siitä mihin maanantaina jäin. Tosin Martti oli kävelypäivän jälkeen hieman räjähtävällä tuulella. Asiaa ei tietysti auttanut ollenkaan kova tuuli, joka osui kentälle. Tein paljon siirtymisiä, väistöjä ja taivutuksia. Tästä huolimatta koko ajan Martti oli joko hidas jalalle tai sitten reagoi siihen liikaa, kun jalkaa käytti vahvemmin. En löytänyt mitään siitä välistä, vaikka muutama parempikin pätkä tuli. Laukan sai miltei unohtaa kokonaan, sillä sitä olis pitänyt päästä ratsastamaan eteen. Muutaman noston tein, mutta sen jälkeen totesin että se tarvitsee niin paljon työtä, mitä liukkaalla pohjalla ei voi tehdä ja luovutin sen kanssa.

Lauantaina olisi sitten taas maastoilun vuoro, ajattelin tehdä siitä tavan. Se on hevoselle kuitenkin mukavaa vaihtelua ja saa purkaa paremmin energiaansa kuin kentällä pyöriessä. Myös ratsastajan hermo lepää työviikon jälkeen metsässä. Josko löydettäisi myös jokin laukkapätkä, että saataisi vähän päästellä menemään taas.

Tämä kuva onkin jäänyt julkaisematta. Martti todella sai oman piparitalon jouluksi.

Toivottavasti kelit täällä etelässä päättäisivät muuttua joko reilusti lämpimämmiksi tai sitten reilusti kylmemmiksi lumisateen kera, että kenttä paranisi. Se on edelleen sellainen, että saa ratsastaa kieli keskellä suuta, jotta pysyy pystyssä, vaikkei se peilijäässä tai hirvittävän kova olekaan. Tällä hetkellä ei kuitenkaan näytä kovin lupaavalta.

- Sisko

Arki tulee takaisin

Nyt on vuoden lopun kaikki pyhät vietetty ja on aika palata arkeen. Seuraavaan pitkään vapaaseen viikonloppuun onkin aikaa kolmisen kuukautta. Onneksi päivät sentään pidentyvät koko ajan. Toivottavasti tuota lunta tulisi tänne etelään lisää ja ihan jäädäkseen saakka. Sääennuste kuitenkin lupailee huomiselle lämpöasteita, joka tietää pimeää ja kosteaa, eikä sellaista ihanaa talvista pakkaskeliä. Taitaa lumet ja pakkaset siis toiveeksi jäädä.

Martin osalta tällä hetkellä on ollut hiljaista. Olen ratsastanut sillä edellisen kerran estevalmennuksessa joulun jälkeen. Tämä pieni tauko ratsastuksessa johtui siitä, että lonkkani otti osumaa pudotessani ja on ollut kipeänä. Sitten kun se parani, tuli flunssa.

Tahtoisin sitä lunta lisää (kuva marraskuulta)

Töitä Martti on kuitenkin tehnyt, kun lapset ovat olleet koulusta lomalla. Mari kävi sen kanssa juuri vuoden vaihteen jälkeen kouluvalmennuksessa ja oli ollut hyödyllinen molemmille. Kouluvalmennuksen lisäksi kokeiltiin taas pitkästä aikaa hiihtoratsastusta. Se oli Martin mielestä aika jännittävää, kun sukset suhisivat perässä.

Akulle tämä arjen alkaminen tarkoittaa sitä, että en ehdi sitä käydä katsomassa niin usein. Isäni tuossa yhtenä päivänä harmittelikin, miten sille ei riitä yhtä paljon aikaa kuin Martille. Toisaalta se on vielä niin nuori, että sen kanssa ei tarvitse edes treenata niin paljon kuin Martin kanssa. Kuitenkin olisi monta asiaa, mitä sen kanssa pitäisi tehdä.

Kukkuu, mitä te siellä teette?

Kevään suunnitelmatkin alkavat pikkuhiljaa hahmottua. Kiirettä näyttää tulevan, kun töistä jäävällä vapaa-ajalla pitäisi treenata kisoihin ja kilpailla, hoitaa ratsastusseuran sihteerin ja rahastonhoitajan tehtävät sekä käydä lisenssikoulutuksessa, jotta voi kesällä toimia taas tuomarina.

Toivottavasti se aurinko jaksaa paistaa, jotta siitä saisi energiaa tekemiseen. Kisakauden avaukseen on aikaa vain pari kuukautta. Silloin alkaa hallikilpailut ja ennen kuin huomataankaan, on jo toukokuu. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että Martin kanssa kisakausi aloitetaan vasta ulkokentiltä, se on tällä hetkellä aivan liian kesken hallikisoja ajatellen. Toki tiedossa on rataharjoituksia ennen ensimmäistä kisastarttia, kaikille ratsastajille.

Vielä vähän joulun tunnelmaa, vaikka loppiainenkin meni jo.

- Sisko