Martin syysmasennus

Martti on nyt viime aikoina ollut jonkin verran alamaissa. Mitään järisyttävää muutosta siinä ei ole tapahtunut, mutta sen silmissä ei ole ollut sellaista normaalia "rauhaa". Se liikkuu normaalisti, ei ole mistään kipeä, kun käsin tunnustelee eikä jaloissakaan ole mitään huomauttamista. Olenkin miettinyt mistä tämä surumielisyys oikein johtuu. Eilen oli sentään vähän valoa tunnelin päässä ja vastassa oli iloisemman näköinen heppa.

Martti on viimein vaihtanut talvikarvaan. Se on itseasiassa todella pörröinen, vaikkei karva pitkää olekaan. Säiden ollessa kuitenkin suhteellisen lämpimät, se hikoilee aika paljon kun sitä ratsastaa. Tähän samaan kun lisää vielä sen, että kyljistä kuluu karvat (jälleen) pohkeen paikalta, niin ei ihme että kaveria ärsyttää.

Kuva kertoo kaiken? Ei tässä tapauksessa. Peruutuksen askel 1, kuolaimen takana. Katso seuraavaa kuva, niin näet, että kuva ei kerro koko totuutta.

Viime talvi oli myös ihan kammottava sen karvan suhteen. Koko ajan kului kyljistä kun ratsasti, oli sitten jalassa saappaat + kannukset, saappaat ilman kannuksia tai ei saappaita lainkaan. Jostain pitäisi siis löytää sellainen rehu, mikä tukisi karvapeitettä. Jouhet Martilla on kuitekin ollut paremmassa kunnossa kuin koskaan, mikä aiheuttaa lisää ihmetystä, kun karva on niinkin huonoa.

Peruutuskuva 2. Edellisen kuvan jatkumo, seuraavaa askel, ei enää ollakaan siellä kuolaimen alla.

Martti syö tällä hetkellä kauraa, heinää (säilö+kuiva) sekä BH-kivennäistä. Tämän lisäksi olen nyt ajatellut pellavaa sisältävää rehua jossain muodossa. Ongelmaksi tulee se, että Martti tuskin suostuu syömään pellavalimaa, joten pellava pitäisi löytää sellaisessa mukavassa kuivassa muodossa. Tuo BH:n kivennäinen pitää hyvin sisällään hivenaineita ja vitamiineja, eli en näe niiden lisäämistä tarpeellisena. Ennemmin toivoisin pellavalla varmistavani sen, että kaikki ravintoaineet imeytyisivät hyvin. Aku itseasiassa syö yhtä pellavarehua, mitä ajattelin kokeilla Martille. Sitä ei tarvitse turvottaa, eli saattaisi maistua arvon herralle vähän paremmin.

Keskiravia. Tämä kuva oli pakko laittaa, koska kuvakulma saa Martin etupään näyttämään todella pieneltä ja takapuolen jättikokoiselta :)

Olen myös miettinyt jotain yrittituotetta tuohon pellavan kylkeen. Dodson & Horrelilla on esimerkiksi hyvältä kuulostava sekoitus, Glow & Show, mitä mietin pellavan kaveriksi. Sitä ei vain näytä mistään Suomesta saavan, kun maahantuojankaan nettisivulla siitä ei ole mainintaa. Eli jos jollain tiedossa vastaava tuote, otan ehdotuksia vastaan mielelläni tai jos tiedossa on paikka mistä tuota Dodson & Horrelin yrttisekoitusta saa suhteellisen helposti.

- Sisko

Aku ja kuolaimet

No niin, nyt on sekin kokeiltu. Suitset ja kuolaimet nimittäin. Suurta tarinaa tästäkään ei pysty tekemään, koska draaman kaari ei todellakaan missään vaiheessa toteutunut, vaan lässähti jo siihen, kun pikkuheppa imaisi kuolaimet suuhunsa heti kun niitä sille tarjosi.

Minulla on käytössä Akulle nyt lainasuitset. En omia ostanut, koska saisin olla sitten suitsiakin ostamassa varmaan kerran vuodessa. Kuolaimetkin hankin ystävältäni, jolla oli ylimääräisenä shetlanninponilla käytössä olleet nivelkuolaimet. Ne ovat tavallista kevyemmät kuin normaalit nivelkuolaimet sekä tarvittavan kapeat, jotta mahtuvat varsan suuhun. Sudenhampaista kun ei ole vielä tietoa, niin aloitetaan treenit ohuilla kuolaimilla, mitkä todennäköisimmin mahtuvat hammaslomaan.

Aku siis nappasi kuolaimet kyselemättä kitaansa ja kyllä, täysin ilman mitään makupaloja, siirappeja tai muita. Minulla oli tarkoitus käyttää tässä apuna herkkuja, mutta meni se noinkin. Akulla on käynnissä tällä hetkellä "maistan ja syön aivan kaiken"- kausi, joten kuolaimet kuuluivat tähän samaan kategoriaan.

Perinteisellä tavalla en Akua suitsinut. Tämä johtuu siitä, että varsat ihmettelevät kuolaimia kuitenkin alkuun, jolloin niskahihnan sujauttaminen korvien taakse voi olla hankalaa jos ne alkavat paljon pyristellä ihmetellessään. Mielestäni helpompi tapa on irrottaa kuolain vasemmasta poskihihnasta, laittaa ensin suitset päähän ja tämän jälkeen vasta kuolaimet suuhun. Varsan liikkuessa on helpompaa laittaa poskiremmi kiinni kuin yrittää taitella niskahihnaa oikealle paikalleen.

Akun ihmettelyksi riitti tosiaan parin askeleen peruutus ja maiskuttelu. Ei siis mitään päänheittelyitä, loikkia, pakenemista tai muuta riekkumista. Turparemmiä en suitsissa pidä, ihan sen vuoksi, että Aku pystyy maiskuttelemaan. En koe olevan reilua, että siltä vielä  laitetaan suu kiinni, kun tutustuu kuolaimiin.

Kun suitset olivat päässä, laitoin niiden päälle riimun ja lähdin kävelylle. Tällä kertaa suuntana oli ulkokenttä, missä ollaan vähemmän käyty pyörimässä. Tallista kentälle päästyä maiskuttelu oli oikeastaan loppunut kokonaan ja Aku tallusteli suitset päässään varsin tyytyväisen näköisenä. Sen mielestä jännittävää oli kuitenkin se, kun kentällä oli pari muovituolia ja pensasaidan takana tammalauma vielä laitumella.

Koska Aku suvaitsi kuolaimet niinkin hyvin, niin en sitä hirvittävän pitkään kävelyttänyt kentällä. Sellaisen tovin, että se malttoi rentoutua viereeni, vaikka kentällä oli jännittävää. Vein sen talliin ja otin suitset siltä pois samaan tapaan kuin laitoinkin. Vasen poskiremmi auki, kuolaimet varovasti suostutellen pois suusta ja sen jälkeen vasta muut osat. Se ei tosiaan helpolla luopunut kuolaimista, johtuen varmasti tuosta halusta maistella kaikkea.

Loppujen lopuksi en taas voinut kuin ihmetellä sitä, miten luottavaisesti ja rauhallisesti tuo varsa uusiin asioihin suhtautuu. Kyllä siinä on jonkin asteinen lottovoitto käynyt.

- Sisko

Mitä miettii Martti?

*sarkasmi alkaa*Varoitus! Teksti sisältää paljon hevosen inhimillistämistä viihdetarkoituksessa. Jos koet sen loukkaavaan mielipiteitäsi, olet väärässä paikassa. Paina siis selaimestasi "Back" tai "X". *sarkasmi loppuu*

Ensivaikutelma vierailla on Martista usein sellainen tylsä, hidas ja rauhallinen sekä laiska. Oikeasti, mitenkään tuntihevosia väheksymättä, Martti muistuttaa vanhaa tuntihevosta, kun sitä taluttaa tai kävelee alku-/loppukäyntejä. Kun siihen tutustuu tarkemmin, löytää pinnan alta ihan erilaisen hevosen. Olen monesti ajatellut että mitähän ihmettä siellä sen päässä oikein liikkuu, olisi kiva päästä kuulemaan (ymmärtämään) mitä se ajattelee.

Martti tyypillisimmillään. "Raahaudun täällä selän takana niin kaukana kun naru/ohjat antavat periksi"

Sen perusolemus kiteytyy aika lailla tähän:
"Mikäs tässä on kiire, valmiissa maailmassa...heeei, tuolla on sapelihammastiikeri, moro! Ai sori, se olikin vaan orava, ei tässä nyt niin kiire ollutkaan."

Tämä on siis normaalipäivä. Noita "tiikereitä" se näkee harvemmin, mutta silloin tällöin. Tämä paikalta poistuminen kestää noin 0,5 sekuntia, kunnes se tajuaa että nyt tuli taas reagoitua liikaa. Sitten se huokaisee ja jatkaa korvat lörppyen matkaa. Normaalina päivänä ratsastaminen on mukavaa. Kaikki ei välttämättä suju heti ja helposti, mutta hetken kun jotain työstää, niin se paranee.

Entäs sitten ne epänormaalit päivät? Tai en tiedä voiko puhua epänormaaleista, koska näiden päivien tulo on aikalailla ennalta arvattavissa. Löytyy jurotuspäivä, pöljäilypäivä sekä halipäivä. Niin ja harvemmin esiintyvä innostumispäivä. Sitten löytyy erilaisia mielentiloja, jotka esiintyvät lähinnä noina normipäivinä. Esteillä sillä on esimerkiksi välillä sellainen "kyllä mä tiedän mitä mä teen"-mielentila, jolloin lähestymiset menevät penkin alle, kun hevonen haluaisi tehdä oman ratkaisunsa, joka on eri mitä ratsastaja haluaa.

Martin jurotusilme näyttää jotensakin tältä.

Jurotuspäivänä Martin mielestä kaikki on inhottavaa. Näinä päivinä sille harvemmin maistuvat mitkään herkut mitä tarjotaan (poislukien piparit). Se myös huokailee yleensä paljon ja vaan, noh, jurottaa. Jurotuspäivänä on turha ajatellakaan tekevänsä mitään vaativaa tai harjoitella jotain uusia juttuja, homma ei mene kuin "tappeluksi". Hevonen hangoittelee vastaan ja sehän ei sitten vie hommaa eteenpäin ollenkaan. Näinä päivinä on parempi yrittää tehdä jotain Martin mielestä kivaa, eli mennä maastoon, hypätä tai vaan kevennellä vähän pidemmällä ohjalla ja laukata kevyessä istunnassa.

Mari on useasti tällaisina päivinä tuskaillut sen kanssa aiheesta peruutus. Pysähtyminen sujuu hyvin, mutta kun pyydetään peruutusta ei hevosessa tapahdu mitään. Se vain seisoo paikallaan korvat ratsastajaa kohti juro ilme naamallaan ja näyttää juuri siltä, että tekeytyy kuuromykäksi. Kun joku kävelee paikalle koskettaa Marttia lapoihin se peruuttaa. Välillä ei tarvitse edes koskettaa, vaan riittää että kävelee viereen. Tähän myös huomio, että seuraavana päivänä Martti sitten saattaa taas peruuttaa ilman mitään ongelmia, samoilla avuilla mitä yritettiin jurotuspäivänä.

Ne pöljäilypäivät ovat sitten oma lukunsa. Eilen oli sellainen. Olosuhteen olivat varsin otolliset ja ajattelinkin että mitäköhän on tiedossa. Menin illalla tallille, oli hämärää, kova tuuli ja tihkusade. Hevoset oli otettu kelin vuoksi hieman normaalia aikaisemmin sisään, joten minua vastassa karsinassa oli varsin nyrpeän näköinen hepo. Ensin vaikutti, että eilinen olisi ollut halipäivä, sen verran iholle Martti tunki kun harjasin. Mutta ehei. Kun vein sen tallista ulos, kaksi askelta ja huomasin että tänään on pöljäilypäivä ja kirosin mielessäni sen, että olin päättänyt mennä ilman satulaa. Martti steppaili vieressäni ja kun nousin selkään tunsin miten jännittynyt se oli.

Pöljäilypäivänä siis kaikki, aivan kaikki on todella jännittävää. Martti tuhisee, pörisee ja tuijottaa. Sitten kun siltä pyytää jotain töitä, se jännittyy entisestään. Näinä päivinä homman tavoite on saada se rennoksi. Pöljäilypäivinä se myös reagoi apuihin todella hitaasti. Sitten joudut pyytämään enemmän ja sen jälkeen tulee jättimäinen reaktio. Nice. Eli ei ole sellaista välimuotoa ollenkaan. Näinä päivinä ovat siis pelottavia ne asiat, mistä on edellisenä päivänä kävelty löysin ohjin rentona ohi.

Halipäivät ovat kivoja, tosin yleensä näinä päivinä ei tekisi mieli lähteä tallilta ollenkaan, kun Martti jää katsomaan perään. Näinä päivinä se oikein nauttii rapsutuksista, tulee oikein kerjäämään niitä ja on muutenkin touhuissa mukana. Halipäivinä on itseasiassa kiva ratsastaa, koska silloin yleensä homma sujuu juuri niin hyvin kun ratsastaja ratsastaa.

Innostumispäivää puolestaan ei näe hirvittävän helposti Martista muuta kuin ratsastaessa. Nämä ovat päiviä kun kaikki vaan onnistuu ja olo tuntuu siltä että alla on GP-tason ratsu (este tai koulu), vaikka todellisuudessa ollaan kaukana siitä. Innostumispäivänä myös maastoilu on mahtavaa, koska silloin tulee vain sellainen olo että on yhtä sen kanssa. Metsätien laukkaaminen tällaisena päivänä on tähtihetkiä ratsastajalle, kun ei tarvitse kun ajatella jarruttamista/kiihdyttämistä ja se on jo tapahtunut.

Innostumispäivästä hyvä esimerkki oli itseasiassa nuo tallikilpailut. Tosin innostumispäivänä oli tällä kertaa "mennään täysiä"-mielentila, jonka vuoksi jarrut ei aina niin toimineet. Kaikki muu sujui kyllä todella hyvin.

Siinäpä sitä variaatiota. Näihin päiviin siis tosiaan liittyy Martissa vielä kaikenlaisia eri asteisia mielentiloja, jotka tuovat oman mausteensa siihen miten se käyttäytyy. Joskus esimerkiksi innostumispäivään liittyy "olen hyvin jännittynyt"-mielentila, jolloin se ei oikeastaan pelkää mitään yksittäistä asiaa, on vaan kovin tuhiseva ratsastuksen alkuun. Ota näistä sitten selvää.

- Sisko

Tallikilpailut sänkipellolla

Toissa viikonloppuna olisi olleet sekä Kyvyt Esiin -finaali sekä Laatuarvostelu Ypäjällä. Minulla oli suunnitelmana mennä katsomaan niitä, mutta homma kariutui siihen, etten yksinkertaisesti jaksanut lähteä ajamaan. Tämä on pitkän duunimatkan syytä, jos istuu arkena jo muutenkin yli 2 tuntia päivässä auton ratin takana, niin viikonloppuna sitä haluaa välttää aika pitkälti. En siitä ajamisesta kuitenkaan niin paljon pidä.

Martti the pituushyppääjä.

Lauantaina kävin touhuilemassa molempien hevosten kanssa, Martin kanssa harjoiteltiin sunnuntain tallikilpailuihin Marin kanssa ja Aku keskittyi taas lastausharjoituksiin. Lastausharjoituksista kuulette myöhemmin lisää, tällä kertaa keskityn vaan noihin tallikilpailuihin.

Sunnuntai oli aivan mahtava päivä kisoille. Aurinko paistoi ja kuivan kirpakka ilma oli juuri otollinen siihen että hevosetkin olivat normaalia vireämpiä. Koska tallikisoissa estekorkeudet olivat varsin maltillisia (max. 90 cm) niin hevoset saivat osallistua kolmen eri ratsastajan kanssa.

Kilpailut käytiin tänä vuonna sänkipellolla, kiitos mahtavien syyskelien. Perinteinen esterata se ei ollut, mukaan mahtui vähän erilaisia tehtäviäkin. Esimerkiksi toiselle esteelle johti puomeista ja kukkalaatikoista tehty noin 15 metrin kuja. Rata oli sama kaikille. Estekorkeus, 2 esteelle johtavan kujan leveys sekä pujotteluvälien pituus vaihtelivat vähän luokan vaativuuden mukaan. Koska kisat olivat ennen kaikkea sellaiset hyvän mielen kisat, mihin kaikki voisivat osallistua, olivat luokkakorkeudet sen mukaiset. Voin kertoa, että kyllä oli ihan riittävästi tekemistä minullakin tuossa radassa, kun Martti hieman innostui hommasta.

Mari ja Olli olivat suorituksensa siis tehneet ennen minua, kun menivät helpommassa luokassa. Herra Martti kuitenkin päätti, että nyt kun emäntä kiipeää kyytiin niin nyt mennään eikä meinata. Tai sitten ollaan Martin kanssa yhtä lahopäitä molemmat ja kiihdytetään toinen toisiamme vaan enemmän. Marin ja Ollin kanssa se malttoi nimittäin tehdä ihan asialliset, joskin reippaan letkeät radat, mutta minun kanssani se oli yli 10 sekuntia nopeampi. Tässä vielä video:

Tuon viikonlopun jälkeen oli kyllä hyvä mieli ja ne perinteiset räntäsateet loka-marraskuussa tuntuvat todella kaukaiselta ajatukselta. Sieltä ne on kuitenkin tulossa kovaa vauhtia, mutta eiköhän taas tämäkin muisto ole jotain sellaista, mikä auttaa pahimman kaamoksen yli.

- Sisko

Päivitetty ulkoasu, vihdoinkin!

Huh, ottipa koville. Ajattelin ulkoasun osalta jo blogia Bloggerin puolelle siirtäessäni, että kyseessä on vain väliaikainen malli. Väliaikaisesta tuli sitten vähän pidempiaikainen, kun en vain löytänyt missään välissä aikaa askarrella uutta ulkoasua.

Eniten tuskastumista aiheutti tuo banneri, sillä en ole mikään kovin näppärä kuvankäsittelijä. Yritin saada uudesta ulkoasusta vähän "vakavamman", kun tuo pinkki tuo väkisinkin mieleen sellaisen, noh, haihattelun. Päässäni pyörii kuitenkin paljon (omasta mielestäni) painavia ajatuksia, joten vähän tällainen vakavampi ulkoasu on ehkä ihan poikaa.

Kommentteja otan mielelläni vastaan, kuten aina.

- Sisko

Tallinpitäjän 7 kuolemansyntiä

Tällä kertaa on tiedossa pitkä teksti omaa pohdintaani. Tarkoitukseni ei ole haukkua ketään, havainnot olen tehnyt sosiaalisessa mediassa käydystä keskustelusta sekä omista ja tuttavieni kokemuksista. En edes yritä väittää olevani täysin objektiivinen, sillä mielipiteet on aina vain ja ainoastaan kirjoittajan tai puhujan omia. Niistä voi sitten taas jokainen olla mitä mieltä tahansa. Tässä on kuitenkin tulos siitä, kun olen itsekseni miettinyt syitä mitkä aiheuttavat joidenkin tallien ylä/alamäkiä sekä perusteluni niille. Esimerkkinä on ajateltu ratsastuskoulua, koska siitä oli helpoin niitä keksiä. Tokihan nämä syyt toimivat minkä tahansa asiakaspalveluyrityksen kohdalla, ainakin jollain lailla.

Kiotolaisia kirsikankukkia, kuvat tässä postauksessa maisemakuvia, jotka ehkä vähän rauhoittavat.

1. Suunnittelemattomuus

Niin, mikä on yritystoiminnassa se tärkein asia? Suunnittele, suunnittele ja vielä kerran suunnittele. Sitten kun saat suunnitelman valmiiksi, pidä se. Kuinka usein sitä näkee talleja, jotka eivät oikein tiedä mitä ovat. On ratsastuskoulua, täysihoitohevosia, kasvatusta, kilparatsastusta, leirejä, kursseja, tapahtumia ja niin edelleen. Toimiva talli voi olla kaikkea edellä mainittua ja paljon muutakin, mutta se pitää suunnitella. Toimintaa ei voi muuttaa painottumaan toiseen alueeseen joka toinen kuukausi, vaan jokainen osa-alue on pakko miettiä etukäteen, sekä se, kuinka paljon mihinkin panostetaan.

Suunnitelun alle kuuluu myös kaikki talouteen liittyvät asiat. Yrityksen palveluiden hinnoittelu on pelkkää matematiikkaa ja pyörittelyä. Kulut on saatava katettua tuloilla, muutoin ei pitkälle pötkitä. Toki hintoihin tulee paineita myös yrityksen ulkopuolelta, esimerkiksi kilpailutilanne ja yleinen taloustilanne vaikuttavat siihen kuinka paljon ihmisillä on varaa maksaa palveluista. Pääsääntönä on kuitenkin se, että tulojen pitää kattaa menot. Jos näin ei ole, on menoja karsittava jostain.

2. Töiden hamstraaminen

Kaikkihan tietää että aina saa niitä "ah, niin ihania" uusia ajatuksia. Kuitenkin homma menee niin, että jokainen ihminen pystyy tekemään ainoastaan x-määrän töitä päivässä. Tuo työmäärä vaihtelee suuresti ihmisestä ja päivästä toiseen. Päivään ei saa lisää tunteja, ei sitten millään. Vaikka kaikki ajatukset olisi ihana toteuttaa ja ne olisi asiakkaiden mielestä aivan sairaan kivoja, ja vaikka mitä, niin niitä hommia ei kannata hamstrata itselleen. Jos tallinhoidon, ratsastustuntien pidon ja paperitöiden jälkeen tuntuu että aikaa ei jää itselle, ei kannata ehkä lupautua järjestämään extra tunteja tai joka viikkoista oheisliikuntatuntia. Pointtina tässä on se, että tee ne työt kunnolla mitä on, sen jälkeen voi miettiä että riittääkö aika hoitaa lisätöitä kunnolla. Yritystoiminta kärsii, jos tehdään paljon asioita puolivaloilla ja hutaisten, mistään ei oikein tule silloin valmista.

3. Puhetta, ei tekoja

Tämä ehkä summaa kaksi aiempaa kohtaa. Onko joku törmännyt sellaiseen, että tallinpitäjä on luvannut tai puhunut kilpailuista/illanistujaisista/pikkujouluista, what ever, mutta ensimmäisten suunnitelmien jälkeen hommasta ei ole kuulunut mitään? Tämä syö asiakastyytyväisyyttä. Pääsääntönä pitäisi olla, että se mitä puhut, pitää myös tapahtua. Jos kuitenkin puhut, puhu siitä riittävän selkeästi niin, että kuulija ymmärtää kyseessä olevan alustava suunnitelma ja mielipiteiden kartoitus. Ehkäily on kuitenkin aika vahvasti harmaata aluetta, koska tulkinta on aina kuulijan korvassa. Tätä voisi (huonosti) verrata vähän siihen, jos ystäväsi lupaa soittaa sinulle huomenna, mutta ei ikinä soitakaan. Fiilis on sama.

4. Arvostelu/suosikkien ottaminen

Niin, onko se normaalia, että ratsastuskouluilla/talleilla on aina ne suosikit, jotka saavat tehdä niinkuin tykkäävät tai saavat aina lempihevosensa tunnille. Talli on ympäristönä sellainen, missä on tietyt toimintatavat tai pelisäännöt. Niin kauan kun nämä säännöt ovat reilut kaikille, homma toimii ja jokainen "tietää paikkansa". Siinä kohtaa kun lähdetään suosimaan jotakuta ilman selkeää syytä (tallinpitäjän kaveri, menestynyt ratsastaja jne.) ollaan hakoteillä. Otetaan esimerkkinä vaikka ratsastuskoulun hoitohevoset. Jos jokaisella asiakkaalla ei ole tasapuolinen mahdollisuus saada hoitohevosta, aiheuttaa se ongelmia tallin ilmapiiriin. Hoitohevosen saamiselle pitäisi siis luoda selkeät kriteerit (huom! selkeät myös niille asiakkaille), joista sitten pidetään kiinni. Pärstäkertoimella ei siis pitäisi päästä ns. jonon ohi.

Sellaistakin olen kuullut ja lukenut että joillain talleilla opettaja/omistaja puhuu negatiiviseen sävyyn toisista asiakkaista näille suosikkiasiakkailleen. Se on vihoviimeistä toimintaa. Arvatkaapa lähteekö asiakas samantien ko. firmasta, jos kuulee että hänestä on jauhettu seläntakana asiattomuuksia. Ei ole kovin kauaskantoista toimintaa. Oletteko kuulleet word-of-mouth -markkinoinnista? Tästä on kai olemassa tutkimuksia (en löytänyt tähän hätään yhtään, minkä voisin linkittää, joten olette mun muistin varassa), missä todetaan että suuri osa yrityksien palveluita käyttäneistä on näitä "terroristeja", jotka eivät ole pitäneet kokemuksestaan ja puhuvat yrityksistä huonoon sävyyn tutuilleen. Vain pienen pieni osa asiakkaista on niitä, jotka suosittelevat asioita eteenpäin, vaikka olisivatkin pääsänätöisesti tyytyväisiä saamaansa palveluun. Sitten voi vain miettiä kuinka nopeasti negatiivinen kuva yrityksestä leviää, kun tuo haukuttu asiakas kertoo asiasta kaverilleen ja ne kertovat edelleen kavereilleen ja niin edelleen. Terroristi voi muuten sitten olla tietämätön tästä "statuksestaan". He eivät nimittäin ole niitä tietoisesti yrityksiä mustamaalaavia, he vain ovat avoimia kokemuksistaan, niin hyvistä kuin huonoistakin. 

5. Asiakaslähtöisyyden puute

Asiakaslähtöisyys, tämän päivän poppis-juttu kaikissa yrityksissä. Yritysvalmentajat, couchaajat ja muut paasaavat suu vaahdossa asiakaslähtöisyydestä. Mutta hei, jos haistatat pitkät asiakaspalautteelle, ei yritys tule olemaan kovin pitkäikäinen. Uusien asiakkaiden hankkiminen (lue: markkinointi isosti) maksaa paljon. Tämän lisäksi pienemmillä paikkakunnilla ei ole niitä asiakkaita yleensäkään määräänsä enempää. Esimerkki: Paikkakunnalla on 1000 hevosharrastajaa. Jos nämä kaikki käyttävät kerran yrityksen palveluita, tarkoittaa se yhteensä 1000 asiakasta. Mitäs jos pidettäisi niistä asiakkaista kuitenkin huoli ja esimerkiksi 250 asiakasta käyttää palveluita yli 10 kertaa. Tämä tarkoittaa asiakasmäärässä mitaten yli 2500 asiakasta. Yli tuplat verrattuna siihen, että yritettäisi tehdä kaikista paikkakunnan harrastajista asiakkaita.

Tätä ei pidä ymmärtää väärin. Olemme kai jo päässeet eroon siitä ajatuksesta, että "asiakas on aina oikeassa" myös siinä tilanteessa, kun hän haluaa mennä pilkkimään kesällä. Kaikkia asiakkaiden oikkuja ei ole siis tarkoituskaan totetuttaa just nyt heti. Palaute kannattaa kuitenkin laittaa korvan taakse ja ottaa se esiin kun olemme taas kohdassa 1, eli suunnittelemassa toimintaa. Näin asiakkaat huomaavat, että heidän palautteensa otetaan huomioon ja toimintaa yritetään kehittää siihen suuntaan mikä olisi hyvä suurimmalle osalle. Yrittäjän kannattaa siis unohtaa olevansa ainoa, joka on oikeassa.

6. Katkeruus

Me kaikki taidamme tietää sen tunteen: mikään ei suju, kaikki on takapuolesta ja kaikilla muilla on asiat ihan hirvittävän paljon paremmin. Töitäkin on niin paljon ettei niitä saa tehtyä. Puhun juuri siitä tunteesta. Jos talliyrittäjä hautautuu tähän, ei näe niitä oman yrityksen vahvuuksia ja positiivisia juttuja. Pahimmassa tapauksessa niistä asiakkaistakin tulee pahimpia vihamiehiä, jotka aina vaan vaativat lisää palveluita eikä ikinä saa mistään kiitosta.

Katkeruus näkyy asiakaspalvelijassa, valitettavasti, vaikka se onkin vain ja ainoastaan oman pään sisällä. Jos tallinpitäjä tiuskii, äyskii, huutaa tai muuten vaan vastaa vihaisesti ja ärsyyntyy kysymyksistä, hän on todella pitkällä katkeruuden tiellä. Kannattaisi viheltää peli poikki. Aina on niitä, joiden yrityksellä menee paremmin, aina on niitä asiakkaita joita ei vain voi miellyttää ja aina on joku rikkaampi, menestyneempi ja jolla on hienompi hevonen. Kaikki asiakkaat eivät kuitenkaan ole samanlaisia, osa haluaa harrastukseltaa yhtä, toinen toista. Näin ollen (nyt taidan kuulostaa joltain asenneoppaalta) kannattaa keskittyä omiin ja yrityksensä vahvuuksiin ja lähetä kohtaamaan ongelmia positiivisen kautta. Auttaa paljon oman pääkopan hallintaan ja silloin ne asiakkaatkaan eivät ole pelkästään juntteja.

7. Huono itsetunto

Tämä menee vähän samaan tuon katkeruuden kanssa. Huonon itsetunnon omaava ihminen ei osaa ottaa palautetta vastaan ja helposti "ottaa itseensä" vähän liiankin helposti. Huono itsetunto myös helposti naamioituu muiden vähättelyksi, että "kyllä minä tiedän paremmin". Se mitä huono itsetunto eniten kuluttaa on oma jaksaminen yrittäjänä. Sen vuoksi se on päässyt tähän syntilistalle. Se ei varsinaisesti näy asiakkaille ja sitä kautta syö yritystoimintaa, mutta eihän yritys voi menestyä jos yrittäjä on jaksamisensa rajoilla. Tällöin helposti työt siirtyvät ja siirtyvät ja jaksamattomuus lisää ajatusta itsestä jotenkin huonona ihmisenä kun ei jaksa. Sitten onkin noidankehä valmis, jonka lopputulos on äkkiä pitkä sairasloma.

Naavuono, Norja.

Siinähän nuo sitten olivat. Näistä kun kasaa mukavan sekoituksen, niin ollaan siinä pisteessä missä yrityksen elinkaari jää lyhyeksi. En ota tässä kirjoituksessa kantaa hevosten hoidon tasoon tai muuhun ammattitaitoon, koska oletin tekstiä kirjoittaessani, että niissä ei ole huomautettavaa. Sen voi sitten jokainen itsekseen laskea vaikka ekstrasyntinä, jos hevosten hoito ja opetus ei ole ammattitaitoista.

Kuten tekstin alussa sanoin, tarkoitukseni ei ole haukkua ketään. Esimerkit eivät ole elävästä elämästä, vaan olen ne itse keksinyt. Koko teksti on omia mietteitäni ja ajatuksiani. Selvennettäköön vielä sekin, että ne tallit, joissa Martti ja Aku asuvat, eivät ole toimineet missään kohdassa esimerkkeinä, edes ajatuksissani. Niissä hommat toimivat hyvin ja olen tyytyväinen. Kommentoida saa, jos niin haluaa tehdä. Tiedän, että kaikille tulee huonoja päiviä, jolloin tekisi vain mieli huutaa ja raivota. Sellaisia kommentteja en halua, missä tämä todetaan liittyen listaamiini asioihin. Asiakaspalveluammatissa vaan kuitenkin on sellainen ominaispiirre, että sitä omaa pahaa oloa ei saa näyttää asiakkaalle. Josta voisin muuten kirjoittaa oman postauksensa, joten jätänkin sen aiheen tällä kertaa tähän.

- Sisko

Mistä me ollaan tultu ja mihin me ollaan menossa?

Valmentajani sanoi viime pari viikkoa sitten, että Martti on mennyt vuoden aikana paljon eteenpäin. Niin, niin on. Mutta samaan aikaan tajusin, että se on tällä hetkellä sen tuntuinen, mitä se on ollut muutama vuosi sitten. Vuoden verran se vaati töitä, että yhteistyö alkoi toimia uudelleen ja hevonen sekä ratsastaja pääsi takaisin työntekomoodiin vuoden haahuilujen jälkeen.

Olemme lähteneet siitä pisteestä, missä minä olin valmis heittämään hanskat naulaan. Muuttaessamme ensimmäisen kerran uudelle tallille, sanoin ääneen, että jos en nyt vaihda hevosta tai saa toista, niin voin yhtä hyvin lopettaa koko touhun. Ajankohta oli syksy 2013. Kun tuota vuotta mentiin eteenpäin, ratsastamisesta hävisi ilo ja ajatus yhä enemmän. Tajuan sen itsekin vasta nyt, kun katson taaksepäin. 

Motivaation puutteeseen, jaksamiseen ja ajatuksen katoamiseen on varmasti monta syytä. Muutama viikko ennen muuttoa Martti oli hypännyt pitkästä pitkästä aikaa todella hyvin estevalmennuksessa ja näkyi vähän valoa tunnelin päässä. Tästä huolimatta päätökseni piti, Martin hommat muuttuisivat kevyemmiksi loukkaantumisen riskin vuoksi. Tuli muutto uuteen talliin, uusi valmentaja ja uudet kujeet. 

Uudella tallilla ei ollut kunnollista estekalustoa, joten hyppääminen jäi todella epäsäännölliseksi. Tätä kautta painotus oli kouluratsastuksen puolella ja voitte kuvitella että tämäkin laski mieleltään esteratsastajan motivaatiota entisestään. Ratsastin kuitenkin ja kisoihinkin menin heti keväällä 2014. Ne eivät sujuneet, eivät sitten ollenkaan. Vaikka tuloksellisesti oli ihan kelpoja suorituksia, niin ratsastuksellisesti niissä ei ollut mitään hyvää. Ratkaisuissa ei päätä ei häntää ja muutenkin koko homma ihan hukassa.

Vertailun vuoksi taitaa olla hyvä laittaa kaksi kisavideota vierekkäin. Ensimmäinen on vuodelta 2014 ja toinen tältä vuodelta. Ero on helppo nähdä. Tämä ei jätä selittelylle tilaa.

Tuolta olemme siis tulleet ja tähän olemme päässeet. Suoritukseen on tullut rauhaa, Martti ei näytä enää niin pakenevalta kuin vuosi sitten ja se on selkeästi saanut voimaa itseensä lisää. Minä en myöskään nypi enää niin paljon, vaikka sitä vielä välillä teenkin.

Mihin me ollaan sitten oikein menossa? Sen kun tietäisi. Koin tässä eräänä päivänä pienen ahaa-elämyksen ratsastaessani. Minulla ei ollut intoa ratsastaa mitenkään rankasti ja keskityinkin pitkästä aikaa pelkästään siihen että Martti on pohkeen edessä, suora ja tuntumalla. Puoli tuntia siinä neuvoteltiin siitä pohkeen edessä olemisesta, sen jälkeen homma oli miltei pilvenreunalla laskettelua. Oli mukava fiilis kun hevonen liikkui "itsestään" jäämättä kipittämään lyhyttä askelta pohkeen takana. Tulevaisuudessa pitäisi ainakin siis keskittyä enemmän ihan tähän perushommaan eikä niihin temppuihin ja ainaiseen kokoamiseen.

- Sisko

Orin päivät ovat luetut

Olen huomannut itsessäni sen piirteen, että jos jokin asia pitää saada hoidettua, usein hoidan sen tarkemmin asioita miettimättä. Näin kävi myös Akun ruunaamisen kanssa.

Minulle on ollut itsestäänselvää, että Akusta tulee ruuna. Sen on tarkoitus toimia minulle harrasteratsuna kilpailuissa, jolloin orina pitäminen aiheuttaisi pientä funtsaamista ja erilaisia järjestelyjä. Jalostusoriksi työntäminenkään ei kauheasti innosta, vaikka siinä saattaisi olla potentiaalia. Jossittelun varaan ei kuitenkaan mitään voi rakentaa ja vastaavilla kyvyillä varustettuja varsoja mahtuu tuolla "suuressa maailmassa" kolmetoista tusinaan. 

Ruunauksen suhteenhan on käytännössä monta vaihtoehtoa. Voin varata ruunauksen kotitallille, jolloin haavoja ei ommella ja saan suihkutella, kävelytellä ja syöttää antibiootteja/penisilliiniä sen jälkeen. Ajatuksena avonaisten haavojen pesu alle 2-vuotiaan hevosen kohdalla ei innosta. Toinen, mikä vähän tässä ajatuksessa tökkii on tulehdusriski, paranemisaika sekä mahdolliset muut ongelmat. Kotiruunaus kun vaatisi sen, että siellä haarovälissä ei ole mitään normaalista poikkeavaa. 

Tulevaisuudestaan mitään tietämätön ori.

Toinen vaihtoehto on viedä oripoju klinikalle. Tähän siis olimme päätyneet jo heti, kun ruunauksesta tuli puhe. Klinikallakin tehtävät ruunaukset vaihtelevat paljon. Osa tekee ne kaatamatta hevosta ja osa kaataa. Haavat voidaan jättää auki, ommella kiinni tai koko homma tehdä laserilla. Hintahaitarikin on melkoinen.

Mutta, kuten tuolla ensimmäisessä lauseessa asian sanoinkin, en tuota hintaa tai tapoja sen kummemmin pohtinut. Tärkeintä minulle on, että Aku on hyvässä hoidossa jos/kun jotain komplikaatioita ilmenee. Näin ollen soitin muutama päivä sitten Viikkiin ja varasin ruunausajan. Homma hoituu siis laserilla nukutuksessa ja jos kaikki sujuu kuten pitää, saa tuoreen ruunan samana päivänä kotiin. 

Joulukuun puolivälissä meillä pitäisi sitten olla orin sijasta ruuna. Siihen mennessä pitäisi hieman harjoitella tuota lastautumista ja trailerissa seisomista. Leikkaukseen mennessähän hevosta pitää paastottaa, eli mitään syötävää ei voi traileriin viihdykkeeksi laittaa. Tästä saattaa tulla pienoinen mietinnän paikka, sillä Aku aka Herra ADHD varmasti on eri mieltä siitä trailerissa seisomisen kiinnostavuudesta. Ehdotuksia virikkeistä otetaan vastaan.

- Sisko