Bye bye beautiful

Jouduin hieman tahtomattani pari kuukautta sitten ehkä elämäni vaikeimman päätöksen eteen. Tiesin että joudun päätöksiä jossain vaiheessa tekemään, mutta aina sitä haluaa työntää ne vaikeat asiat mahdollisimman kauas mielestään. Näin tälläkin kertaa, ja ongelma pääsi yllättämään takavasemmalta täräyttämällä takaraivoon.

Vaikka kuinka haluaisin ja venyttäisin ajan- ja rahankäyttöä, oli minun nyt keväällä tunnustettava tosiasiat. Toisesta hevosesta pitää päästää irti. Siinä sitä sitten oltiin ja mietittiin. Molemmat, Martti sekä Aku, ovat yhtä rakkaita ja tärkeitä minulle. Ystäväni tiivisti asian minulle eräänä päivänä todella hyvin. Hän sanoi, että vaikka tuntuukin pahalta, niin Akussa on kuitenkin se tulevaisuus. 

Näin ollen Martille etsittiin uusi koti. Minua onnisti ja sain Martin oikeastaan sellaisen paikkaan, mistä en negatiivista puolta löydä. Lukuunottamatta tietysti sitä tosiasiaa, että minun pitää päästää se käsistäni. 

Tunneside on kummallinen asia. Jotenkin sitä luulisi, ettei voisi kiintyä niin paljon eläimeen. Minulla on nyt viimeisen kahden kuukauden aikana pyörinyt mielessäni paljon muistoja kuluneen 9 vuoden ajalta. Ne kaikki ovat myös kummallisesti hyviä muistoja. Tässä kai voisi käyttää kulunutta sanontaa, että aika kultaa muistot. Aionkin näistä tehdä sellaisen muistelupostauksen vielä erikseen. Haluan kirjoittaa ne itselleni muistiin, jotta voin niihin sitten myöhemmin palata.

Mikä Marttia sitten odottaa? Ensimmäisenä ja tärkeimpänä minulle, se pääsee pitkästä aikaa oikeasti laumaan. Uudessa kodissa odottelee 6 muun ruunan lauma ja iso laidun. Uudessa kodissa sen työtkin koostuvat enemmän siitä, että se opettaa ratsastajia, eikä toisinpäin. Sen ei siis tarvitse enää suorittaa siellä osaamistasonsa yläpäässä. Myönnetään, se ei ole siellä suorittanut nyt minunkaan kanssani viime aikoina. Toivotaan vain, että kaikki sujuu uuden lauaman kanssa nappiin.

Järjellä ajateltuna tämä oli paras ratkaisu. Minulla jää enemmän aikaa Akulle ja Marttikin saa ansaitsemaansa huomiota ja liikuntaa. Tokihan se riipaise ja syvältä, kun Marttia ostaessa ajatus on ollut, ettei siitä tarvitse luopua ennen kuin aika siitä jättää. Mutta kai tässäkin tapauksessa, kuten joskus parisuhteissa, muuta ei tarvita kuin aika, joka lopulta vie eri suuntiin.

"I had a dream - of the wide open prairie  

I had a dream - of the pale morning sky 

I had a dream - that we flew on golden wings 

And we were the same - just the same - you and I 

Follow your heart - little child of the west wind 

Follow the voice - that's calling you home 

Follow your dreams - but always, remember me 

I am your brother - under the sun" - Bryan Adams, "Brothers Under the Sun"

 - Sisko

Rataharjoitus Martilla

Vihdoin ja viimein taas kuulumisia Martista. Sen kanssa ei ole viime aikoina tapahtunut treeneissä mitään ihmeellistä, joten en ole oikein tietänyt mitä sen osalta pitäisi kirjoittaa. Nyt kuitenkin innostuin lähtemään sen kanssa koulurataharjoituksiin.

Huh heijaa. Ensimmäistä kertaa ikinä en edes kehtaa lukea kouluradasta tehtyä pöytäkirjaa. Viime lauantain rataharjoitukset menivät nimittäin niin penkin alle kuin ikinä oli vain mahdollista. Okei, myönnetään, valmistautuminen ei ole ollut paras mahdollinen, mutta kyllä meidän silti olisi pitänyt selviytyä helpon B:n ohjelmasta ehjin nahoin. Selityksille ei tässä tapauksessa todellakaan ole sijaa.

Radaksi valitsin meille tällä kertaa FEI lasten esiohjelma B:n. Simppeli pitkän radan ohjelma, missä ei ole edes keskiaskellajeja, ainoastaan askeleen pidennykset ravissa ja laukassa. Meille vaikein asia ennakkoon mietittynä olivat pätkät vastalaukkaa täyskaarron ja diagonaalin jälkeen. Nämä osoittautuivat kuitenkin yhdeksi pienemmistä murheista tällä kertaa.

Suurin ja ratkaisevin ongelma koko radan läpi oli jännittyneisyys. Lauantaina en vain kyennyt ratkaisemaan sitä, jolloin hommasta tuli liian kiireistä häsellystä. Muoto heitteli koko ajan, suorat linjat mentiin siksakkia, rytmi ei säilynyt ja siirtymiset tulivat kaikki rajusti kättä vasten ohi pisteistä.

Olisinkin halunnut aloittaa koko homman alusta alle puolet radasta ratsastettuani, mutta eihän se käy. Onneksi kuitenkin oman seuran rataharjoitukset on suunniteltu niin, että huonoimmat kohdat voi aina ratsastaa uudelleen radan jälkeen. Sain siis sen toivomani uusinnan koko radasta ohjeiden kera.

Noottia siis tuli ja aiheesta. Toisella kerralla rataa ratsastaessani piti keskittyä ainoastaan siihen, että hevonen on rento ihan koko ajan. Millään muulla ei ollut merkitystä, rento ja vielä rennompi. En saanut "hyökätä" liian rajulla paineella jos Martti jännittyi vaan ensin ajatella että hidas ja rento, sitten vasta kaikkea muuta. Voin kertoa että tämä ei ollut helppoa lauantaina. Kun Martti on siellä mörkömoodissaan se jännittyy heti, jos jalalla tuo liikaa painetta ja jos ohjaan jää liikaa kiinni. Käytännössä olo oli kyydissä toisella kerralla se, että älä vaan koske siihen hevoseen jalalla äläkä kädellä.

Kaikki ongelmat voisi ehkä tiivistää yhteen sanaan, yliyrittäminen. En tiedä mikä minua on viime aikoina vaivannut, mutta koko ajan ratsastaessa on ollut sellaista liiallista puristamista mukana. Siitä pitäisi päästä pois.

Pahoitteluni vanhoista kuvista, ne ovat viime syksyltä. Kenellekään ei sattunut omaa kameraani mukaan, joten lauantailta ei ole valokuvia eikä videota.

- Sisko

Riders Inn 25.3.2016

Kiire ei helpota ollenkaan, ja sen vuoksi tämäkin postaus on tuhottoman myöhässä + ilman videoita. Lisäilen videot tähän siinä vaiheessa, kun saan ne muokattua kuntoon. Nyt kuitenkin palataan tuonne 25.3.2016 päivään ja Riders Innin 1-tason kisoihin.

Lahjattomat treenaa, sanotaan. Tästä huolimatta taidan olla jotenkin yllytyshullu tai muuten vähän pipi päästäni, kun suostuin lähtemään Riders Inniin kilpailuihin tällä valmistautumisella. Toki estekorkeudet olivat pienet, juuri tuon treenaamattomuuden johdosta. Kaikesta huolimatta positiivisella mielellä kyllä päästiin kotimatkalle.

Pakattiin siis Martti ja matkakumppani autoon perjantai-aamuna ja lähdettiin ajelemaan Hyvinkäälle. Lähtö vaati hieman logistista suunnittelua, kun matkakumppani tuli kyytiin toiselta tallilta, mutta eipä siitä suurta ongelmaa tullut. Päivästä tuli yllättävänkin pitkä, sillä sekä 70cm että 80 cm luokissa oli todella paljon osallistujia. Martti myös otti roolinsa rauhoittavana matkakumppanina vissiin hieman liian tosissaan, kun ei olisi millään halunnut tulla kotimatkalle lähtiessä traileriin, kun se kaveri jäi vielä ulos. Hölmö vanha hevonen.

2.vaihe, copyright Saana Salli.

Koska en ole käynyt aiemmin Riders Innissä edes katsomassa kisoja, odotin mielenkiinnolla millainen paikka se olisi. En joutunut pettymään puitteisiin, ne olivat hienot. Rataa kävellessä nauroimme kaverini kanssa, että molempien hevoset saisivat varmasti kohtauksen, kun pääsevät areenalle. Niin paljon siellä oli erilaisia kukkia ja johteita. Rata itsessään oli kiltti ja helppo, pidin erityisesti toisesta vaiheesta, joka tarjosi vaihtoehtoja. Tosin itse menin juuri tähän lankaan 80cm radalla ja mokasin huolellisesti. Onneksi osaan nauraa itselleni. Tein esimerkiksi kahden laukan sarjaväliin 3 askelta.

Vaikka tuloksellisesti kisat menivät hyvin (2. ja 10. sija), niin itse ratoihin en kuitenkaan voi olla hirveän tyytyväinen. Martti oli yllättävän vähän "spooky", mutta kuitenkin sen verran riittävästi, että se vaikutti sen ratsastettavuuteen negatiivisesti. Kun se on jännittynyt, jää siltä selkä alas, laukka on huonoa ja hypyistä häviää se pienikin laatu mitä niissä voisi olla. Plussana vielä se, että kaikki kaarteet mennään kantaten sisäpohjetta vasten. Jännittyneenä se ei myöskään vastaa apuihin lähellekään niin hyvin mitä rentona. Sen vuoksi hommasta tulee yleensä tasapainoilua apujen kanssa, kun Martti saattaa yhdessä kulmassa reagoida todella voimakkaasti saman vahvuiseen apuun, mihin se edellisessä kulmassa on jättänyt reagoimatta.

70cm 2.vaihe, copyright Saana Salli

Kuitenkin, kun radat suhteuttaa siihen treenimäärään mitä on talven aikana esteillä päästy tekemään, täytyy todeta, että rutiini on riittävä tällä tasolla, sekä hevosella että ratsastajalla. Myös pitää muistaa, että Martti on aina uusissa kisapaikoissa enemmän tai vähemmän jännittynyt, varsinkin radalla. Toki nyt tuli huomattua, ettei sen kunto ole missään huipussaan ja se väsähti 80cm radalla aika totaalisesti. Tästä eteenpäin on siis tiedossa kuntotreeniä.

Se, mikä minua kisajärjestelyissä ihmetytti oli sallittu ratsukkojen määrä verryttelyssä sekä verryttelyesteiden hyppysuunta, mikä pysyi koko ajan samana. Kyseessä kuitenkin oli 1-tason kisat, jossa kisaajilla ei ole samaa rutiinia kuin 3-tasolla, niin verryttelyssä meno oli välillä aika villiä 9 muun ratsukon kanssa. Ei siinä paljon suuntaa vaihdeltu, kun suurimmaksi osaksi aika meni possujonossa silmät selässä, kun kaikki eivät osanneet edes huutaa tullessaan esteelle.

copyright: Saana Salli

Näin jälkikäteen mietinkin, että mitenkähän sitä kisajärjestäjänä pystyisi vaikuttamaan verryttelyyn niin, että se olisi mukava kokemus ratsukoille, missä oikeasti pystyy ratsastamaan hevosensa rennoksi ja hyväksi ennen suoritusta. Tämä tosin saattaa olla ikuisuuskysymys ja verryttelyhän taitaa olla ongelmallinen vain 1-tason pienissä luokissa, ainakin oman kokemuksen mukaan.

Loppukaneettina voisin todeta, että kyllä me taidetaan uudelleenkin Riders Inniin lähteä kilpailemaan, jos vain sattuu kalenteriin sopivia kilpailuja. Puitteet toimivat varmasti vielä paremmin ulkokaudella, kun verryttely on lähempänä kuin talvella.

Kuvista vielä suuren suuri kiitos Saana Sallille :)

- Sisko

Mistä tiedän että on kevät?

Minulle varma kevään merkki on se, että tekemistä on enemmän kuin aikaa. Luulin että tänä keväänä tahti olisi "siviilielämässä" hieman rauhallisempi kuin työelämässä, mutta mitä vielä. Tämän kiireen kanssa eläessä jää tekemättä ne asiat, mitkä eivät ole niin tärkeitä, kuten blogin kirjoittaminen.
Tässä kuitenkin nopeasti hevosten kuulumiset ja lähitulevaisuuteen suunnitellut kuviot.

Martti on pikkuhiljaa taas pääsemässä talven jälkeen töiden makuun. Kenttä ennätti tuossa jokin aika sitten jo kerran sulaa, että siinä pääsi ratsastamaan kunnolla, mutta jäätyi uudelleen pakkasten tultua. Nyt kuitenkin näyttäisi säätiedotteidenkin muodossa paremmalta ja kenttä oli jo eilen toisesta päästään kuiva ja hyvä. Kerkeeväisenä ollaan sen kanssa oltu, kun pari viikkoa sitten käväistiin oman seuran rataharjoituksissa ja viime perjantaina Riders Innissä hyppäämässä. Lupaan kirjoittaa Riders Innin kisoista oman postauksensa, kun saan kuvat ja videot kuntoon!

Martin näkemys karvanhoidosta, se vissiin kuvittelee olevansa virtahepo.

Martin osalta suunnitelmat tämän kevään ja kesän suhteen ovat levällään kuin Leppäsen eväät. Suurimmaksi osaksi tämä johtuu siitä, etten ole päässyt esteilläkään valmentautumaan tänä talvena kunnolla, puhumattakaan sitten siitä kouluratsastuksen osasta. Todennäköisesti käydään jossakin pienissä kisoissa omaksi iloksi ilman mitään sen kummoisempaa estekorkeus tavoitetta tai muuta. Katsotaan siis rauhassa ja jos eteen tulee kivoja kisoja, niin aikataulujen natsatessa lähdetään kisaamaan. En siis ajatellut ottaa mitään stressiä aiheesta.

Aku puolestaan on toipunut ruunauksesta todella hyvin ja narun päässä pomppiva ilmapallo on ulkoiluluvan saatuaan taas taantunut laamaksi. Eilen sain myös pienen läpimurron sen jalkojen pesun suhteen, kun se antoi kaataa kauhasta vettä takajalalle ilman potkimista. Kauhaa käytin apuna ihan sen vuoksi, että sen kanssa pääsee nopeammin väistämään eikä tarvitse pelätä että minä tai hevonen kompastuu letkuun. Kengittäjältäkin Aku on ennättänyt ruunauksen jälkeen saamaan kehuja siitä, kuinka hyvin se jaksaa seistä jalkoja vuoltaessa. Sen kanssa kaikki näyttää edelleen siis hyvin valoisalta.

Sneak peak! Riders Innissä meni ihan hyvin.

Akun keväälle on tiedossa enemmänkin tapahtumia. Ensi viikolla treenataan vielä viimeisen kerran irtohyppäämistä ennen Kyvyt Esiin -karsintoja. Ensimmäinen karsinnoista pidetään huhtikuun puolivälissä ja toinen huhtikuun viimeisellä viikolla. Pikkuheppa saakin siis ruveta totuttelemaan kiillotusaineeseen, letittämiseen ja ennen kaikkea vieraisiin hevosiin omalla kotipihalla. Kesän Aku saa viettää laitumella ja syksyllä sitten on taas tiedossa ainakin Hippoksen näyttely.

Yritän ottaa itseäni hieman niskasta kiinni tänne kirjoittamisen kanssa. Nyt kun on kuitenkin tapahtumia tiedossa, niin olisi mistä kirjoittaa.

- Sisko

Onko minusta tullut tätihevostelija?

Eilen illalla nukkumaan mennessäni pyörittelin taas kaikenlaisia asioita päässäni. Janne on joskus vitsillä sanonut ettei minun kannattaisi ikinä ajatella mitään, kun lopputulos ei useinkaan imartele minua. Nyt mieleeni löysi ajatus siitä, että onko minusta tullut se kaikkien "vihaama" tätiratsastaja.

Jos pelkkää ikää ajatellaan en koe olevani täti-ikäinen. Kuitenkin huomaan välillä, etten ole enää ihan niin reikäpäinen kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Silloin 17-18 -vuotiaana ei paljon mietitty voiko pellolla laukata niin kovaa kuin hevosesta irtoaa tai onko este liian iso ylitettäväksi. Sitä vaan mentiin. Mitä enemmän vauhtia, sen parempi. Kai se kuuluu nuoruuteen, että luulee olevansa kuolematon, vaikka välillä vähän rapatessa roiskuisikin.

Tällä hetkellä minulla on muutama muisto noilta ajoilta. Lonkassa oikealla puolella on edelleen tunnoton kohta, vasen polvi muistuttaa olemassa olostaan silloin tällöin ja oikeassa kyynärvarressa on arpi. Veikkaisin myös nuoruuden terveisiksi sitä, että nykyään sormet ja varpaat eivät tarkene pakkasessa yhtään, paleltuvat heti. Aika vähällä ollaan kuitenkin selvitty, sillä yhtään luuta ei ainakaan vielä ole murtunut matkalla.

Saan kuitenkin itseni nykyään enemmän ja enemmän kiinni siitä, että ajattelen "mitä jos..." Pahin tällainen oma päänsisäinen "mitä jos" pyörittely on ollut minulla menossa liittyen Akun kuljettamiseen. Mitä jos se ei seisokaan, mitä jos se loukkaa itsensä, mitä jos sen kuljettaisikin irtonaisena... ja niin edelleen.

Oikeastaan tilanne on mielenkiintoinen, sillä miltei kaikki tällaiset jossittelut liittyvät itseasiassa Akuun. Voisikohan alitajuntani tehdä tämän, kun minulla on niin suuret toiveet sen suhteen? Martista tiedän jo, että se seisoo trailerissa kaikessa rauhassa, se harvemmin saa myöskään mitään hepuleita tarhassa ja muutenkin se on sellainen suhteellisen varmajalkainen yksilö.
Martinkin kohdalla kyllä jossittelua on ilmaantunut tässä alkuvuodesta. Mitä jos se ei näe enää kunnolla kun säikkyy pimeässä, mitä jos sillä onkin vatsaongelmia ja tätä rataa.

Olen yrittänytkin itse itselleni takoa päähän, että hevosten kanssa sattuu ja tapahtuu. Näitä tapahtumia ei voi estää ja hevosta ei voi kääriä kuplamuoviin. Ainoa mitä voi tehdä, on luottaa itseensä ja ajatella asioita järkevästi hevosen kannalta. Tätä kautta ajateltuna Martin ongelmat juontuvat enemmän todennäköisesti epäsuhdasta liikunnan ja väkirehun määrässä. Vähensinkin sen kaura-annosta reilusti ja sen jälkeen homma on alkanut luistaa vähän paremmin pienemmällä pörinäenergialla. Akun osalta puolestaan jännitysmomentti säilyy kuljetuksen suhteen keskiviikkoon asti. Silloin se matkaa Viikkiin ruunattavaksi. Tämän osalta ei voi muuta kun toivoa parasta ja katsoa kuinka käy, niin ja ajatella, että jos jotain sattuu, niin klinikallehan sitä oltiin matkalla jokatapauksessa.

- Sisko

Turhautumisesta

Kyllä, olen turhautunut treenitilanteeseeni. Olen turhautunut myös keleihin, maneesittomuuteen sekä ajanpuutteeseen. Tästä syystä myös kirjoittaminen tänne on tuntunut ajanhukkaamiselta, koska ei ole ollut mitä kertoa.

Nyt tuntuu siltä, että johonkin pitää päästä purkamaan ajatuksia. Tämä vyyhti lähtee keriytymään oikeastaan jo parin vuoden takaa ja selkeästi nyt se on saavuttanut lakipisteensä. Pari vuotta sitten Martilla oli takanaan syksy/talvi kuntoutumista ristiliitosvauriosta. Koska vamma löytyi syksyn puolella, en saanut sitä kuntoon ennen talven treenikautta joten valmennuksiin osallistuminen jäi pois siltä talvelta. Kevät/kesä meni siis tuntumaa hakiessa ja olin valmis heittämään hanskat tiskiin, kun tuleva talvi näytti yhtä huonolta kuin edellinenkin.

Ratkaisu kuitenkin löytyi ja Martti muutti uuteen osoitteeseen. Tässä vaiheessa tarvitsin selkeästi sen hengähdystauon, jotta motivaatio löytyisi ratsastamiseen uudelleen. Motivaation etsintä kesti sen pari vuotta. Nyt olisi motivaatio kohdallaan, mutta omat aikataulut asettavat omat esteensä.

9-to-5 toimistotyö tarkoittaa sitä, että käyn ratsastamassa iltaisin. Jokainen varmasti tietää Suomen talvet ja sen, ettei valoa ole paljon. Onneksi kentällä on hyvät valot, mutta siihen se sitten vähän jääkin. Pimeässä ei tarvitse siis ratsastaa, mutta se pohja, se pohja. Ilman maneesia sitä ollaan täysin säiden armoilla. Pilkkopimeässä pelto tai maastoilu yleisellä tiellä ei ole minulle vaihtoehto. Toki naapurissa on maneesi, mutta matkaa sinne hevosen kanssa kuitenkin on parhaimmillaan (nopeimmillaan) se 15 minuuttia suuntaansa. Jos on huonot kelit kuten nyt (ja pitkälti koko talvi ollut), niin matka aika kasvaakin jo puoleen tuntiin, kun pellon läpi ei voi oikaista. Tähän täytyy myös todeta, että jos kävisin maneesilla useasti, olisi se kustannuksellisesti sama, kuin Martti olisi maneesitallilla.

Nämä voivat kuulostaa jonkun mielestä tekosyiltä ja selittelyltä, mutta toivotan tervetulleeksi kokeilemaan. Jos pystyisin käymään tallilla valoisaan aikaan talvellakin, en uskoisi että minulla olisi tällä hetkellä yhtä suurta turhautumista. Tämä ei vain ole ikävä kyllä mahdollista, kun elämässäni on muutakin kuin pelkkä ratsastus.

Martti jäi meille Akun oston myötä sen vuoksi, että minulla on hevonen jolla ratsastaa ennen Akun selkään kiipeämistä. Toki myös sen takia, että se on "perheenjäsen". En kuitenkaan enää näe järkeä tässä touhussa Martin kannalta, kun sen liikkuminen koostuu pääsääntöisesti viikonloppuisin maastoilusta. Muina päivinä se enemmän ja vähemmän on pidemmän aikaa pitänyt vapaata tai kävellyt, johtuen juuri kentän kunnosta. Kyseessä on kuitenkin täysin terve ja käyttökuntoinen hevonen, joka vielä osaa paljon asioita. Vähäisen liikutuksen takia siitä onkin kuoriutunut aikamoinen sähköjänis, joka pelkää esimerkiksi postilaatikoita. Viimeksi eilen meinasin tippua kolmesti sen selästä maastossa ihan vaan sen vuoksi että se säikkyy. Uutena temppuna tuli myös vastaan pystyyn hyppääminen.

Mielessäni siis painaa ajatus huonosta hevosenomistajuudesta sen lisäksi, että olen turhautunut treenin puutteesta. Nämä yhdessä aiheuttavat sen, ettei tallille ole kiva mennä toteamaan, että tänäänkin mennään käyntiä pimeällä pihatiellä. Onneksi on olemassa pieni valopilkku Aku, joka on vaan ihan mielettömän kiltti, fiksu sekä toimiva ja joka vielä hyppääkin mukavasti.

- Sisko

Kuutamokeikka (valmennus nro 2)

Pari viikkoa sitten päästiin toista kertaa tämän uuden valmentajan silmän alle. Matkalla maneesillekaan ei tällä kertaa tarvinnut otsalamppua, kun täysikuu mollotti pilvettömällä taivaalla (voitte vain kuvitella kuinka kylmä oli). Tuli kyllä tarpeeseen taas tämä valmennus. Tehtävät olivat hyviä ja niissä oli selkeä ajatus takana. Martti vaan oli sitä mieltä, että mitä kovempaa saa mennä, sitä kivempaa. Normaalista hieman uneliaasta rauhallisuudesta ei siis tällä kertaa ollut tietoakaan.

Aloitettiin tällä kertaa ihan perinteisillä ravipuomeilla ympyrällä. Ympyrällä oli kaksi kertaa kolme puomia, toiset puomit lyhyemmällä välillä kuin toiset. Martti oli tässä vaiheessa vielä aivan super. Sen kanssa oli todella helppo tulla näitä puomeja molempiin suuntiin. Se jäikin ehkä parhaimmaksi osaksi tämän kerran valmennusta.

Ravin jälkeen vaikeutimme tehtävää niin, että toiset puomit tultiin ravissa ja toiset laukassa. Vasemmalle tämäkin tehtävä sujui ihan hyvin, lukuunottamatta sitä että Martti ennakoi todella lahjakkaasti ravipuomien jälkeisen laukannoston lähes joka kerta. Vasempaan kierrokseen se pysyi sentään vielä hyvin hallinnassa, eikä suurempia jänöloikkia esiintynyt puomeilla. Oikealle mennessä laukannoston ennakointi alkoi tulla jo ennen ravipuomeja ja homma meni aikamoiseksi säätämiseksi. Martti käytännössä juoksi koko ajan pidätettä vasten ja itse en jotenkin saanut jalkoja ja istuntaa hevosen ympärille riittävän hyvin. Saimme kai yhden hyvän kierroksen ympyrällä, johon sitten lopetettiinkin tämä tehtävä.

Varsinaisen hyppäämisen aloitimme kahdella pystyllä, jotka oli sijoitettu diagonaaleille. Niiden edessä oli maapuomi ja takana kavaletti. Maapuomilta pystylle oli noin viisi metriä (1 laukka) ja kavaletti oli puolestaan sijoitettu noin kolmen metrin päähän esteestä. Tehtävän tarkoituksena oli siis saada hevosia hyppäämään vähän enemmän ylöspäin, ei niinkään eteenpäin. Niiden piti myös olla teräviä, mutta samaan aikaan rentoja ja menossa eteenpäin. 

Tehtävänä tämä olisi ollut Martille juuri sopiva, sen ongelmanahan on hitaat etujalat. Sunnuntaina kuitenkaan siinä ei ollut mitään hidasta, ellei pidätteisiin reagointia lasketa. Vauhtia oli siis aivan liikaa ja selkeästi Martilla oli "mörköpäivä", mitä tulee itse esteisiin. Herranjestas esteessä olleet täytteet olivat pelottavia. Vauhti + "mörköpäivä" = päätöntä kaahausta ja laakana lähteviä hyppyjä. Tätä ongelmaahan myös edesauttoi todella paljon se, että en vieläkään päässyt kunnolla istumaan Martin ympärille ja puolipidätteet eivät todellakaan menneet läpi.

Kun esteitä nostetiin tässä tehtävässä, malttoi Marttikin jo vähän keskittyä enemmän. Esteiden jälkeen se kuitenkin vielä sinkaisi menemään ja puolipidätteen läpi saaminen oli työn takana. Parempaan päin kuitenkin. 

Tästä vaikeutettiin tehtävää vielä yhdellä pykälällä ja mukaan otettiin linja. Linjalla oli ensin ristikko, jolta oli 13 metriä sarjalle, jonka väli oli 6-8 metriä (yksi laukka, tarkkaa metrimäärää en tiedä). Jujuna oli tehdä kolme laukkaa venyen ristikolta sarjalle, jolloin sarjavälissä sai jäädä hieman odottamaan ja hevosten pitäisi tulla takaisin (joo, niin varmaan...).

Ensin siis tultiin pysty diagonaalilta, miltä jatkettiin pitkän sivun kautta linjalle. Linjan jälkeen taas homma pakettiin ja toinen pysty diagonaalilta heti perään. Tätä tehtäessä Martti hyppäsi parhaimmat hyppynsä pystyille, mutta linjalla ei mitään kontrollia. Tämän jälkeen saatiinkin tulla "muutaman" kerran uudestaan tuo linja. Ehkä viidennellä yrittämällä sain Martin edes vähän kuulolle, vaikka ensimmäisessä välissä pitikin edetä. Siihen oli hyvä lopettaa tällä kertaa. 

Nyt ei muuta kuin kouluratsastustreenejä, että saadaan tuo ylimääräinen virta hevosesta pois ja pidätteet toimiviksi. Eteenpäin se kyllä menee tällä hetkellä riittävän paljon. Pahoittelen kuvien puutetta näistä treeneistä. Isosiskoni oli kyllä apujoukoissa mukana, mutta pakkasen takia kääriytyi katsomossa hevosten loimiin, joten kuvaamisesta ei tullut oikein mitään.

- Sisko

Estevalmennus, long time no see...

Edellinen valmentaja siis lähti ulkomaille. Sen jälkeen on ollut hieman hiljaiseloa valmennuksien suhteen, sillä en vain ole keksinyt mihin mennä. Olemme myös yrittäneet löytää tallilla sellaisen valmentajan, mikä sopisi koko porukalle, joka kävi edellisen valmentajan tunneilla. En ole ottanut tästä kuitenkaan itselleni mitään paniikkia. Talvella treeni-into on kuitenkin aina vähän matalalla ja en kuitenkaan kilpaile mitenkään verenmaku suussa Martin kanssa. Kunhan käyn voittamassa itseni aina silloin tällöin.

Yksi valmentaja kävi pitämässä pari tuntia lokakuussa. Itse en niihin osallistunut, mutta kuunteluoppilaana olin. Hänen ajatuksensa kuitenkin olivat aivan toisella suunnalla mitä edellisellä valmentajalla. En ollut valmis tekemään niin suurta kulttuurimuutosta Martin kanssa ja samaa vähän valittelivat muutkin. Näin ollen etsintä jatkui.

Vähän ennen joulua päästiin estetunnille mukaan. Tuntien jälkeen koko porukka oli sitä mieltä että nyt oli löytynyt "se" valmentaja. Vaikka tämä valmentaja ei ollut ikinä nähnytkään meitä Martin kanssa ratsukkona, olivat saadut ohjeet todella tarkkasilmäisiä. Valmentaja myös uskalsi sanoa asiasta heti, eikä vasta sitten tehtävän jälkeen. Itselleni jäi siis todella positiivinen fiilis tästä valmentajasta ja uudelleen ollaan valmennukseen menossa mukaan.

Kerrankin minulla on myös videomateriaalia valmennuksesta, jotta on helpompi itse muistella mikä meni hyvin ja mihin tarvitsee kiinittää jatkossa enemmän huomiota.

Aloitimme tunnin hyvin loivilla väistöillä. Tällä valmentaja selkeästi halusi tarkistaa sen, miten hevoset on perusratsastettu. Toisella pitkällä sivulla oli kolme puomia seinän suuntaisesti, joiden väliin piti tehdä ensin loiva ja lyhyt väistö uralta poispäin ja saman verran takaisin uralle päin. Tätä tehtiin sekä ravissa että laukassa. Martista huomasi selkeästi puolieron laukassa, missä se olisi halunnut mieluummin tehdä laukanvaihdon oikeasta vasempaan kun väistön suunta muuttui. Omassa ratsastuksessa oli toki myös sanomista ja tehtävän parempi suorittaminen olisi vaatinut kuljettajalta vähän enemmän keskittymistä ja pikkutarkkuutta. Mutta eipä tuo tehtävä nyt niin älyttömän vaikealta tuntunut.

Väistöistä jatkoimme kavaleteille, missä niitä tultiin jos jonkinlaisista kaarteista. Tässä tehtävässä näkyi aluksi selvästi se, ettei oltu hetkeen hypätty. Molemmat sukelsivat. Tai oikeamminkin kuski sukelsi, jolloin hevonen pääsi sinkoamaan. Tästä korjattiin sitten toiseen ääripäähän, eli kuski ratsasti niin pohjaan että hyvä kun Martti tajusi nostaa kinttunsa puomin yli. Tämän jälkeen sain hyvän tunteen kavaleteille ja vaikein tehtävä menikin kuin ajatus.

Kavalettien jälkeen oli luvassa jumppasarja. Martti oli suhteellisen väsähtänyt jo tässä vaiheessa, joten sen ratkaisu oli jumpan jälkeen heti singota kovaa eteenpäin. Tätä se ei pitkään aikaan ole tehnyt, mutta oli hyvin tuttu reaktio silloin kun se oli 7-8-vuotias. Jos joku oli vaikeaa tai se oli väsynyt, sen ratkaisu oli aina korjata virheet vauhdilla. Jouduin myös korjaamaan suhteellisen paljon suoruutta jumpalla, Martti nimittäin halusi valua aina vasemmalle. Viimeisellä kerralla onnistuinkin tässä hyvin, kun lopulta uskaltauduin korjaamaan riittävästi.

Jumppasarjan jälkeen tulimme vielä kummastakin kierroksesta kerran pituushalkaisijalla olleen okserin. Ensimmäisellä kerralla olin turhan varovainen lähestymisessä, mutta toisella kerralla meni jo paremmin. Martti vain sai taas päähänsä olla vähän spooky, vaikkei esteessä itsessään mitään erikoista ollutkaan.

Toisenkin kerran ollaan jo ennätetty valmennukseen. Säästän tästä valmennuksesta napatut kuvat siihen, sillä tuosta toisesta ei ole kuvia/videota. Kyllä mulla "kameramies" oli matkassa mukana, mutta paleli katsomossa parin loimen alla.

- Sisko

Talvikarvasta ja pellavasta

Martti on nyt pari kuukautta syönyt samaa pellavarehua mitä Akukin. Täytyy kyllä kehua, että kyseinen rehu on hintansa arvoinen. Molemmilla hevosilla karva on ihan älyttömän hyvässä kunnossa, Martinkin karva on parantunut ihan silmissä siihen mitä se oli vielä alkusyksystä. Perinteisiä talven hankaamisjälkiäkään ei ole näkynyt (täytyy koputtaa puuta...).

Jos vertaillaan, niin Martin karva on sellaista pitkää, ohutta ja harvaa. Perinteinen mammuttikarva siis. Erona aiempiin vuosiin on se, että se ei hankaudu niin helposti poikki. Aku puolestaan ei mielestäni ole kasvattanut talvikarvaa perinteisessä mielessä laisinkaan. Tuntuu että sen karva on vain tihentynyt talvea varten, muuten se muistuttaa kesäkarvaa. Tästä huolimatta en ole nähnyt sen palelevan missään kelissä.

Mietinkin nyt, että voiko yksi rehu ihan oikeasti vaikuttaa noin paljon. Viime vuonna nimittäin Akukin oli aikamoinen karvaturjake. Jos muistan oikein, niin Aku alkoi syödä pellavaa viime vuoden alussa, eli silloisen talvikarvan kasvuun se ei olis niinkään päässyt vaikuttamaan. Täytynee painaa tämä asia muistiin ja tarkkailla Marttia erityisesti ensi syksynä ja talvena.

Mitä tämä "ihmerehu" sitten oikein on? Ihan vaan pellavaa. Tosin ei pellavaliman, -siementen tai -öljyn muodossa, mikä on aivan mielettömän hyvä asia. Tämä säästää paljon aikaa, vaivaa ja sotkua. Martti kun asuu sellaisessa tallissa, missä minun ei tarvitse itse laittaa valmiiksi sen pöperöitä, niin haluan omalta osaltani olla helpottamassa aamu-/iltatallin tekemistä.

Rehu on hollantilaisen Van Gorp Diervoeders-yhtiön valmistamaa, vaatimattomammalta nimeltään heidän rehusarjansa on Horse food 'the best'. Tämä firma ei ehkä ole se mediaseksikkäin näin hevosmaailmassa, koska se valmistaa aivan laidasta laitaan eläinten rehuja, esimerkiksi karjatiloille. Tämä pellavarehu, mitä molemmat hevoset syövät, kulkee nimellä Lijnzaad Kant & Klaar.

Tämä rehu lupaa mainoslauseissaan antaa karvalle kauniin kiillon, edistää ruoansulatusta ja ennalta ehkäistä ähkyjä ja auttaa maitohappojen hajotuksessa. Tämän lisäksi se sisältää paljon E-vitamiinia, pre- ja probiootteja, inuliinia sekä hitaasti vapautuvaa energiaa (omega 3). Kuivana syötettäessä se lisäksi lisää syljeneritystä, joka auttaa neutraloimaan vatsahappoja.

Ai niin, ei tietenkään saa unohtaa, että tätä samaa rehusarjaa käyttävät myös Edvard Gal ja Hans Peter Minderhoud. Tai näin ainakin mainospuheet väittävät. Tästä johtuen tai tästä huolimatta käyttämäni rehu on kuitenkin toimivaksi todettu ja molemmat hevoset saavat jatkaakin sen syömistä. Mitään haittapuolia en nimittäin sen syöttämisessä näe. Tosin Martti on saattanut muuttua hieman eloisammaksi sen myötä, mutta onko tuokaan nyt sitten varsinainen haitta.

- Sisko

Mitä sinulle kuuluu?

Otsikko sai innostuksensa Freemanin biisistä, mikä on ainakin omasta mielestäni harvinaisen ärsyttävä renkutus, kun sen liittää operaattorin mainokseen. Tarkoituksenani on kuitenkin tässä postauksessa kertoa mitä Martille ja Akulle kuuluu tällä hetkellä.

Kun vihdoin myös täällä Suomen eteläisimmällä rannikkoseudulla on tullut pakkasta ja lunta, ovat hevoset päässeet takaisin laitumelle. Aivan mahtavaa, sillä ne liikuskelevat siellä huomattavasti enemmän kuin tarhassa. Martti on ollut paljon iloisemmalla päällä kuin normaalisti ja Aku on ollut paljon rauhallisempi, kun on saanut vääntää kavereiden kanssa pitkän päivän ulkona.

Mr. Linssilude. Martti ei ikinä tajua pysyä kaukana kamerasta, jos sen eteen/lähelle menee kykkimään.

Martin kanssa ei olla viime aikoina treenattu sanotaanko laisinkaan tosimielessä. Ennen kunnon lumihangen tuloa joka paikka on ollut kovaa ja jäässä. Tämä on vähän syönyt treeni-intoa, kun käynti on ollut pääasiallinen askellaji. Pellolla on ollut vähän parempi mennä, mutta siellä hommasta ei käyntipäivien jälkeen ole tullut oikein mitään. Ainoa askellaji on yleensä laukka ja niin kovaa kuin kavioista irtoaa ja jos kuski kehtaa pyytää hitaampaa menoa, menee herne nenään.

Aku puolestaan kasvaa ja kehittyy pikkuhiljaa ja tasaisesti. Tarhajaksolla yhtenä päivänä se saattoi olla kuin ihmisen mieli, toisena päivänä maiskutuksesta kuuhun lähtevä raketti ja kolmantena päivänä vastaanhangoitteleva muuli. Tuo muuli ominaisuus tuli esille uudenvuoden päivänä, kun pitkästä aikaa harjoittelimme lastaamista sen kanssa. Nyt homma on selkeästi tasoittunut taas ja Aku jaksaa keskittyä enemmän.

Aika taitava pieni hevonen. Aku oli hyvin tyytyväinen itseensä laitumen portilla ilman riimua. Tämä sentään löytyi vielä.

 Pääsääntöisesti Akun kanssa on kuitenkin mennyt hyvin. Yllätyin äärettömän positiivisesti siitä, että joulukuvia varten sen harjaan letittämäni koristenauha ei aiheuttanut mitään showta. Sain heilutella sitä mielin määrin ja toveri vain jatkoi heiniensä syömistä mitä nyt välillä yritti koristenauhaa ottaa suuhunsa. Tonttuhattukaan ei ollut ihmetyksen aihe.

Akullekin pitäisi jostain järjestää enemmän aikaa. Ainakin irtohyppäämään sen pitäisi päästä jossain vaiheessa alkuvuodesta. Ruunauksen olen nyt ajatellut tilata helmikuulle viimeistään, että saadaan homma pakettiin ennen Kyvyt Esiin -karsintoja. Edellinen kertahan vähän kaatui siihen, että kaveri teloi silmäkulmansa. Ratkaistavana ongelmana on enää se, millä pienen riiviön saa seisomaan trailerissa sievästi tunnin ajomatkan, kun sen keskittymiskyky on loppupeleissä edelleen 15 sekunnin luokkaa ennen kuin sille tulee tylsää.

- Sisko

Kirpsakka pakkaspäivä

Koska pakkanen on hiipinyt vihdoinkin nipistelemään myös täällä Etelä-Suomessa vähän kovemmin, on Martti ollut viime päivinä aika eloisa. Eilen kävin sen juoksuttamassa pellolla, sillä minulle oli aivan liian kylmä ilma ratsastaa (-21 astetta). 

Kaveri oli hyvin pörheänä ja esitti liinan päässä hienoa keskiravia sekä vähän passagea muistuttavaa askellusta. Valitettavasti kuvaa en saanut liikkeestä, käsissäni oli ratsastushanskat + lapaset, joten tällä kertaa puhelimen kameraan tarttui vain suhteellisen samanlaisia kuvia. 

Tämänhetkiset pakkaslukemat ovat myös sellaiset, että Akullekin on ollut pakko laittaa ulos loimi. Tähän mennessä se on pärjännyt vallan mainiosti ilmankin, eikä mitään palelua ole esiintynyt edes marraskuisilla sadekeleillä. 

Jos totta puhutaan, nämä kelit pääsivät vähän yllättämään. Tai sanotaanko, että itselläni on ollut päässä sellainen "blind spot" mitä tulee Akun loimittamiseen. Pakkasten kiristyessä tiedostin Martin tarvitsevan paksumman loimen, mutta missään kohtaa ei tullut mieleeni, että Akukin voisi loimen tarvita. Ajatus pölähti päähäni ajaessani autolla Akun tallin ohi alkuviikosta ja paniikissa soitin äidilleni. 

Onneksi olen tänä vuonna loimittanut Marttia mahdollisimman vähän, niin äidin varastoista löytyi ylimääräinen toppaloimi, josta tosin luulin että se olisi ollut aivan liian iso Akulle. Väärässä olin. Toki kyseisen loimen joutuu laittamaan edestä viimeisiin reikiin ja se vähän roikkuu takapuolen päältä, mutta ei pahasti. Kyseessä on kuitenkin 145cm loimi, mikä on hankittu alunperin Martille. Mietin nyt vain mielessäni, että mahtuisikohan se edes enää Martille. Herra on nimittäin hieman levinnyt.

Toivotaan, että nämä paukkupakkaset laantuvat jo ensi viikolla sääennusteiden mukaisesti. Ei tarvitse ratsastaessa silloin pelätä tippuuko varpaat kun saappaat ottaa pois jaloista. 

- Sisko

Joulukorttimateriaaliako?

Innostuin jokin aika sitten ajatuksesta lavastaa jouluisia kuvia hevosten kanssa. Martti oli eilen ensimmäinen, joka joutui linssin eteen. Akun vuoro on todennäköisesti tänään. Sen kanssa ongelmaksi tulee se, että kuvia on suhteellisen haastavaa ottaa maneesissa.

Selittämättä sen enempää, antaa kuvien puhua puolestaan. Josko niistä joku vaikka löytäisi tiensä ensi vuonna joulukortteihin asti. Suosikkinsa voi kertoa kommenttikenttään.

1.

2.

3.

4.

5.

6.

 

7.

8.

Kuvista krediitit menee tällä kertaa mun siskolle, jolla selkeästi on lahjoja tähän hommaan. Ja terveisinä hänelle, saa tulla useamminkin ottamaan kuvia!

 - Sisko

Kirje

Kiltti Joulupukki,

kirjoitin sinulle viime joulunakin kirjeen. Sain tänä vuonna napattua paperin ja kynän hieman aikaisemmin omistajani taskusta, joten ajattelin kirjoittaa hieman useammasta asiasta sinulle.

Kulunut vuosi on ollut oikein mukava, joskin muutoksia on ollut enemmän kuin olisin toivonut. Tällä hetkellä on kuitenkin rauha palannut maahan ja olen tyytyväinen. Olen jälleen saanut uuden ystävän. Tällä kertaa minua vähän vanhemman hevosen, jonka kanssa meillä on oikein mukavaa. Mieluummin ulkoilen hänen kanssaan, kuin niiden kahden muun, jotka olivat kesällä riesana. Ihmeellisiä haihattelijoita. Saimmekin pitää itsellämme koko kesän ja pitkälle syksyyn todella ison laitumen, joten on ollut hyvin tilaa laukkailla ja laiduntaa. 

Toiveeni tälle vuodelle ovat oikeastaan melko samat kuin viime vuonnakin. Tahtoisin talven viettää sellaista rauhallista elämää, kun kaikki laumani kisahaihattelut ovat jääneet näin talven tullen. Pipareita on tänäkin vuonna tullut kovin niukasti, vaikka ne ovat suurta herkkuani. Viime jouluna tuomasi piparkakkutalo oli oikein maukas, sellainen ilostuttaisi tänäkin vuonna minua kovin.

Yksi mitä myös toivoisin, kun viime talvena toiveeni ei toteutunut, on lumi. Sellainen kunnollinen hanki. Muistan vielä muutama talvi takaperin kun lunta oli niin paljon pellolla, että upposin mahaani myöten siihen. Ihan niin paljon ei lunta kuitenkaan tarvitsisi, vähän vähemmän riittää hyvin.

Muuta en oikein osaa toivoa. Tietysti olisi mukavaa, jos laumallanikin olisi oikein mukava ja rentouttava joulu, ettei heidän tarvitsisi paljon kiirehtiä. Ensi vuonnakin voisi kaikki mennä yhtä mukavasti kuin tänäkin vuonna on mennyt. 

Joulua odottaen,
Martti

Sweet Thursday

Sweet Thursday, tai oikeammin suomeksi, torstai on toivoa täynnä. Kulunut sanonta, myönnetään, mutta sopii kyllä eilisiin fiiliksiin kuin nenä päähän. Tämä sanonta muuten tulee John Steinbeckin kirjasta, jonka otsikkona se toimii. Itse en kyseistä kirjaa olekaan lukenut, mutta voisi kai tuon joskus lukaista läpi, vaikka sitten kun on lomaa.

Martti on nyt suurinpiirtein viikon verran viettänyt vähän kevyempää elämää. Tämä johtuu ihan siitä, että viime viikolla keskiviikkona ja torstaina se oli aivan kamala ratsastaa. Varsinkin keskiviikkona. En tiedä osaatteko kuvitella hevosta, joka kulkee vasemmalle banaanina ja on samanaikaisesti rautakanki oikealle. Täysin vino siis. Kun lähdin tätä keskiviikkona korjaamaan, Martin ratkaisu oli juosta alta karkuun kipittäen pää ryntäissä, vaikka olisi löysä ohja. Keskiviikkona lopetin siihen, että sain hevosen rentoutumaan ja taipumaan molempiin suuntiin jokaisessa askellajeissa. Torstaina jatkoin samalla teemalla, rentona, rullaamatta ja taipuen molempiin suuntiin yhtä paljon. Homma ei ollut enää niin vaikeaa kuin keskiviikkona, mutta vaikeaa kuitenkin.

Selkeästi Martista huomasi noina kahtena päivänä, että nyt ei ollut kaikki ihan niin kivaa kuin normaalisti. Meiltä jäi tässä kuussa hieronta väliin, sillä hieroja ei uskaltanut tulla, kun edellisellä tallilla yllätyksenä oli tullut vastaan ihottumaa ja ilmeisen tarttuvaa sellaista. Johtopäätökseni ongelmista olikin, että herra on jostain jumissa. Näin ollen perjantain liikutus muuttuikin ohjasajoksi, jotta pääsisin näkemään vähän maastakäsin miten liikkuminen luonnistuu.

Viime sunnuntaina olin maastossa, tosin sitä ei kai voi kevyeksi kutsua, kun Martti kasvatti 10 jalkaparia mahan alle kun laukattiin ylämäkeä. Maanantaina isä ja äiti kävivät juoksuttamassa ja kävelyttämässä sen, tiistaina käveltiin taas, koska kenttä oli jäätynyt ihan kamalaksi koppuraksi. Keskiviikkona Mari kävi maastoilemassa, koska ennätti jo päivällä käymään. Minä palasin kentälle ratsastuksen merkeissä siis eilen, viikko edellisestä kerrasta.

Aloitin homman helpolla, eli käyntiä ja kevyttä ravia pidemmällä ohjalla. Halusin vain Martin venyttävän eteen tuntumalla ja ollen samalla rento ja taipuvan kulmissa ja ympyröillä pohkeen ympärille. Sama juttu ravailun jälkeen laukassa, rentona, edessä ja alhaalla taipuen. Laukassa sain pikkuisen olla tarkempi ulkoavuilla kuin käynnissä ja ravissa, ettei lapa lähetenyt huitelemaan omille teilleen kulmissa ja ympyröillä. Ravissa alkuun jouduin tarkkailemaan tahtia, sillä Martti olisi halunnut jäädä kipittämään selkä alhaalla lyhyttä askelta. Kun se aloitti kipittämisen, tein pienen puolipidätteen, että pääsin takaisin haluamaani tahtiin, jonka jälkeen pääsin pohkeella ratsastamaan taas askelta pidemmäksi kohti tuntumaa. Tämä ongelma korjaantui pikkuhiljaa, kun Martti lämpeni ja korjasin joka kerta maltillisesti sen tahdin takaisin.

Alkuverryttelyyn kulutin puolisen tuntia. Tämä sisälsi alkukäynnit sekä ravit ja laukat. Kännykkäni oli unohtunut tällä kertaa takin taskuun, niin vilkaisin aikaa sieltä. Tämä oli ihan hauska huomata, sillä minua on pidemmän aikaa kiinnostanut paljonko aikaa käytän verryttelyyn tai ylipäätänsä ratsastamiseen iltaisin viikolla.

Pienten välikäyntien jälkeen aloitin harjoitusravissa siirtymisten kanssa. Kolmikaarisella kiemuralla tein siirtymiset käyntiin aina keskihalkaisijalla, jonka jälkeen palasin takaisin raviin. Keskityin edelleen siihen, että Martti olisi rento ja pyöreä pidemmällä kaulalla sekä ravissa, siirtymisessä että käynnissä. Varsinkin siirtymisissä se helposti jää jäkittämään vastaan tipauttaen samalla selän alas. Kiemuran kaarteet taas käytin hyväkseni ja halusin sen rehellisesti taipuvan jalan ympärille. Kun tämä oli ravissa ok, tein muutaman pohkeenväistön sekä pitkällä sivulla avotaivutusta, että saisin vielä paremmin takajalat alle.

Jatkoin laukassa samaa kolmikaarista kiemuraa, tällä kertaa siirtymiset keskihalkaisijalla käyntiin ja uusi nosto. Laukassa keskityin erityisesti siihen, että taivutus oli hyvä, nosto rauhallinen mutta terävä ja laukka pyöri ja Martti oli minun kanssani kaarteissa ja siirtymissä. Tämä homma sai Martin pikkuisen hätäiseksi. Se ei olisi halunnut millään kävellä ja odottaa seuraavaa laukannostoa ja laukassa se ei olisi halunnut odottaa ja ottaa askeleita rauhassa. Huomasinkin ratsastavani todella paljon "ääneen", eli suusta pääsi miltei koko ajan jotain "hou", "whoa", "rauha" tyyppistä ääntelyä. Kun nostot ja käyntisiirtymiset olivat asialliset kumpaankin suuntaan ilman vouhkaamista, muutin jälleen tehtävää niin, että keskimmäinen kaarre tulikin vastalaukkaa. Tämä homma sujui odotuksiani paremmin ja mukaan mahtui ainoastaan yksi rikko. Muutoin pääsin keskittymään siihen, että vastalaukkakin pyörii, mutta ei leviä alta.

Kun vastalaukat sujuivat niin hyvin päätin vähän kaivaa verta nenästä ja tehdä laukanvaihdot kiemuralla aina keskihalkaisijan kohdalla. Mutta mitä vielä, Martti pysyi rentona, tahti ei muuttunut ja homma vaan rullasi. Okei, muutaman kerran vasemmasta oikeaan vaihto ei ollut puhdas, mutta se on ollut se meille vaikeampi aina. Tämän jälkeen loppuravit ja kiitokset hepalle.

Ratsastuksen jälkeen hymyilin. Vaikka parannettavaa on vielä paljon, niin pitkästä aikaa tuntui siltä että me ei olla Martin kanssa törmäyskurssilla. Kävely ja maastoilu on tehnyt siis paljon hyvää ja nyt näkyy vihdoin vähän valoa tunnelin päässä.

Ja koska syksy on tällä hetkellä näin ihanan pimeä, märkä ja kurainen, saatte katsella vanhoja kuvia. Katsotaan saisinko jonkun kameran kanssa tallille jos viikonloppuna sattuisi paremmat kelit.

- Sisko

Sadetta, kuraa ja pimeyttä

Kamalan masentava otsikko vai mitä? Mutta näin se on. Toivottavasti pian tulee pakkasta ja lunta, niin olisi taas vähän valoisampaa ratsastaa iltaisin kentällä.

Martilla on ollut todella jännää viime aikoina, kun olen ollut iltaisin töiden jälkeen ratsastamassa. Veikkaan että osittain tämä ylimääräinen energia johtuu siitä, että hevoset ovat siirtyneet pienempiin talvitarhoihin, joissa ei ole syötävää eikä niin paljon tilaa liikkua. Sateet ovat myös muuttaneet tarhat suhteellisen märiksi ja mutaisiksi, joten päivät taitavat Martilla kulua tarhannurkassa seisoskeluun.

Olen miltei joka ratsastuskerralla keskittynyt vain ja ainoastaan siihen, että hevonen olisi rento, suora ja kulkisi siinä tahdissa missä minä haluan. Tässä on ollut viime aikoina haastetta kerrakseen, eli mitään sen ihmeempiä temppuja ei olla tehty.Viime viikolla oli yksi päivä, kun melkein saavutin tämän tavoitteen. Ajattelin että yksi kierros vielä ja sitten riittää. Ikinä ei saisi näin ajatella, nimittäin sillä siunaaman sekunnilla Martti teki äkkipysähdyksen ja jäi pörisemään ja tuijottamaan kentän aitaa. Tallikissa oli hypännyt pimeästä puskasta aidalle suoraa Martin nenän edessä. Tämän jälkeen sitten menikin taas enemmän aikaa siihen, että sain edes yhden kierroksen mentyä rennosti.

Tällä viikolla kenttäkin on vihdoin antautunut syksylle ja muistuttaa pääsääntöisesti kuralammikkoa. Onneksi pohja on niin hyvä, ettei se upota tai ole liukas. Vettä siinä riittää kyllä sitäkin enemmän.

Se näin pikaisina Martin kuulumisina. Nimimerkillä: Kuvien auringonpaistetta odotellessa.

- Sisko

Ajatuksia Amateur Tourista

Helsinki Porsche Horse Shown jo mentyä, ajattelin julkaista tämän postauksen. Ehkä se välttää näin pahimman myrskyn ja lukijat pystyvät helpommin samaistumaan ajatuksiini tästä kisasarjasta.

Kaikki varmaan suurinpiirtein tietävät tämän sarjan idean. Harrastajat ja amatöörit pääsevät hyppäämään samoihin puitteisiin kuin 5* ammattilaiset. Ajatuksena todella houkutteleva, mitä lisää vielä hyvä palkintotaso itse Horse Showssa. Estekorkeudet olivat tänä vuonna maltilliset, 80-110 cm. Martilla olisi ollut aika helppo päästä mukaan. 90cm on sille kuitenkin suhteellisen helppo korkeus, joten vaadittavat puhtaat radat eivät olisi tulleet kynnyskysymykseksi.

Minulla kuitenkin nousee aika lailla karvat pystyyn kun ajattelen tuota kilpailusarjaa, jos niin voi sanoa. Kai sitä nyt ensimmäisenä täytyy sanoa ongelmaksi se hinta. Nopeasti laskettuna osallistuminen on yhteensä 850 - 950 euroa. Tämä sisältää ainoastaan ilmoittautumismaksun sarjaan mukaan (120-220 euroa), Horse Show:n ilmoittautumis -ja osallistumismaksun (490 euroa) sekä tallipaikka- ja parkkimaksun (190 + 50 euroa). Jos sattuu asumaan lähellä, voi päästä ilman tuota tallipaikka -ja parkkimaksua, eli 610 -710 euroa.

En laskenut nyt mukaan hevosen vuosimaksua, ratsastajan kilpailulupaa enkä puhtaiden ratojen keräämiseksi tarvittuja kisamaksuja. Uskoisin että nämä maksut olisivat kaudessa tulleet joka tapauksessa, riippumatta siitä osallistuuko Amateur Touriin vai ei. Semifinaalin maksut voisi kyllä tuohon kuluun laskea, koska finaaliin ei pääse, ellei sinne osallistu. Ilmoittautumis-ja lähtömaksu 40 euroa, eläinlääkäri -ja turvallisuusmaksu 12 euroa. Yhteensä 52 euroa lisää edellä mainittuihin summiin.

Aika paljon, sanoisin. Toki ei sellainen summa, mikä tulisi kynnyskysymykseksi, jos oikeasti haluaa mennä hallille kilpailemaan. Minä en halua. Sen takia näen summan ihan järjettömän suurena.

Toinen syy, miksi ajatus tästä Tourista nostaa karvat pystyyn, on minun hevoset. Martti on krooninen jännittäjä uusissa ja ihmeellisissä tilanteissa. Voin nähdä sen jo sieluni silmin täydessä paniikissa hallilla. Ulkopuolinen ei yleensä näe Martin jännittyneisyyttä, koska se ei ala riehumaan vaan se jäätyy. Totaalisesti. Sen vuoksi kysynkin,  onko hevoselle reilua, että se viedään sellaiseen paikkaan, missä se ei vain voi rentoutua? Ei minusta. Toinen asia on, haluanko haaskata lähemmäs 1000 euroa siihen, että voin käydä keskeyttämässä finaalissa. No way. Voin käyttää tuon rahamäärän paremminkin. Tähän voisi joku kertoa avuksi hevosen totuttamisen. Niin, missäs totutat sitä vastaavaan areenaan, kuin Horse Showssa? Tunnen hevoseni tässä kohtaa sen verran hyvin, että en lähde edes kokeilemaan.

Entäs Aku sitten? Sillä tuskin Amateur Touria tarvitsee miettiä tulevaisuudessa, mutta todennäköisesti nuorten hevosten luokkia, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Se on rohkeampi kuin Martti, mutta samalla myös reaktiivisempi. Suhtaudun jo tässä kohtaa hieman negatiivisesti ajatukseen Horse Show:n nuorten hevosten luokista. Tämä sen vuoksi, että siellä äkkiä saa enemmän aikaan haittaa kuin hyötyä. Sivuttiin kerran tätä aihetta jutellessani Akun kasvattajan kanssa. Hänelläkin oli se mielipide, että homma pitää miettiä tarkkaan nuoren hevosen kanssa, koska sitä ei missään tapauksessa saa pelästyttää totaalisesti.

Ajatukseni tästä ei ehkä avaudu ilman esimerkkiä:

"Hevonen on ensimmäistä kertaa isolla areenalla suorittamassa. Rata menee hyvin, mutta pikkuisen jännittyneenä. Maalilinjan jälkeen katsomo repeää aplodeihin, suurempiin kuin hevonen on ikinä missään muualla kilpailuissa kuullut. Se häviää ratsastajalta, koska pakoreaktio on niin kova. Pahimmassa tapauksessa ratsastaja putoaa ja hevonen vain yrittää etsiä pakotietä. Sillä kertaa onneksi kumpikaan ei loukkaa itseään. 
Seuraavissa kilpailuissa samaan reaktioon ei tarvita kuin murto-osa niistä aplodeista, mitä isolla areenalla oli, mutta ne tulevat ratsukon tullessa radalle. Ratsastaja pystyy hyppäämään vain pari ensimmäistä estettä, jonka jälkeen joutuu keskeyttämään, kun hevonen on niin jännittynyt."

Niin. Tuossa esimerkki siitä, miten isolla areenalla ratsastamisesta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kun kerran hevosella on laukaistu tuollainen pakonomainen pakenemisreaktio, sitä ei pysty ikinä kouluttamaan kokonaan pois. Lieventämään kyllä, mutta se on aina olemassa ja eri ratsastajan/käsittelijän kanssa se voi taas räjähtää silmille.

Tuo yllä oleva esimerkki on mahdollinen skenaario, kun puhutaan nuorista hevosista ja miksei vanhemmistakin. Jotkut yksilöt kestävät äänet paremmin, jotkut huonommin. Tässä tullaan niihin päätöksiin, että tarvitseeko nuoren hevosen tottua aplodeihin, isoihin areenoihin tai muuhun kansainvälisten kilpailuiden hälinään. Koska todellisuus on se, että vastaavaa ympäristöä ei Suomessa ole missään. Akun kohdalla jaksan väittää, että se ei tule kansainvälisillä areenoilla esiintymään, ainakaan niin kauan kun se on minun omistuksessani. Tämän vuoksi sen kanssa ei ole tarpeellista välttämättä edes ottaa riskiä.

Tässä olivat minun syyni, miksi en Amateur Tourille lähde. Jokaisella on varmasti omat syynsä osallistua tai olla osallistumatta. En kuitenkaan ymmärrä sitä ihmeellistä mollaamista Tourille osallistujista somessa. Heidän hevosensa tai poninsa eivät välttämättä ole ihan ok uuden ympäristön kanssa, ratsastaja saattaa jännittää normaalia enemmän (joka valitettavasti vaikuttaa ratsastukseen paljon) tai isot palkinnot saavat kiristämään ruuvia vähän turhaakin. Jokainen heistä on kuitenkin tehnyt vähintään 4 puhdasta suoritusta osallistumallaan tasolla, ennen kuin ovat finaaliin päässeet. Jokainen ratsastaja siellä on varmasti myös omalla tavallaan toteuttamassa unelmiaan. Se jos mikä, on ihan tarpeeksi hyvä syy osallistua.

Elämä on sellainen, että kaikkea ei välttämättä saa heti just nyt. Se tuntuu olevan monelta mennyt ohi. Se ei myöskään ole keneltäkään pois, jos joku pystyy toteuttamaan yhden unelmansa osallistumalla Amateur Touriin. Minulle se ei ole unelma, jonka vuoksi ihmettelen ihmisten halukkuutta maksaa noinkin paljon osallistumisesta. Selkeästi kuitenkin kilpailulle on tilausta, koska se on jo monena vuonna järjestetty ja se herättää edelleen tunteita. Totuushan kuitenkin on se, että kyseinen kilpailu on suunniteltu ihan vain rahan keräämistä varten. Noin suuri kisaorganisaatio tarvitsee rahaa sisään, jotta pystytään takaamaan viikonlopun palkinto- sekä urheilullinen taso. En ymmärrä mitä pahaa siinäkään on. Niinkuin sanonta kuuluu "money makes the world go round".

- Sisko

Mitä miettii Martti?

*sarkasmi alkaa*Varoitus! Teksti sisältää paljon hevosen inhimillistämistä viihdetarkoituksessa. Jos koet sen loukkaavaan mielipiteitäsi, olet väärässä paikassa. Paina siis selaimestasi "Back" tai "X". *sarkasmi loppuu*

Ensivaikutelma vierailla on Martista usein sellainen tylsä, hidas ja rauhallinen sekä laiska. Oikeasti, mitenkään tuntihevosia väheksymättä, Martti muistuttaa vanhaa tuntihevosta, kun sitä taluttaa tai kävelee alku-/loppukäyntejä. Kun siihen tutustuu tarkemmin, löytää pinnan alta ihan erilaisen hevosen. Olen monesti ajatellut että mitähän ihmettä siellä sen päässä oikein liikkuu, olisi kiva päästä kuulemaan (ymmärtämään) mitä se ajattelee.

Martti tyypillisimmillään. "Raahaudun täällä selän takana niin kaukana kun naru/ohjat antavat periksi"

Sen perusolemus kiteytyy aika lailla tähän:
"Mikäs tässä on kiire, valmiissa maailmassa...heeei, tuolla on sapelihammastiikeri, moro! Ai sori, se olikin vaan orava, ei tässä nyt niin kiire ollutkaan."

Tämä on siis normaalipäivä. Noita "tiikereitä" se näkee harvemmin, mutta silloin tällöin. Tämä paikalta poistuminen kestää noin 0,5 sekuntia, kunnes se tajuaa että nyt tuli taas reagoitua liikaa. Sitten se huokaisee ja jatkaa korvat lörppyen matkaa. Normaalina päivänä ratsastaminen on mukavaa. Kaikki ei välttämättä suju heti ja helposti, mutta hetken kun jotain työstää, niin se paranee.

Entäs sitten ne epänormaalit päivät? Tai en tiedä voiko puhua epänormaaleista, koska näiden päivien tulo on aikalailla ennalta arvattavissa. Löytyy jurotuspäivä, pöljäilypäivä sekä halipäivä. Niin ja harvemmin esiintyvä innostumispäivä. Sitten löytyy erilaisia mielentiloja, jotka esiintyvät lähinnä noina normipäivinä. Esteillä sillä on esimerkiksi välillä sellainen "kyllä mä tiedän mitä mä teen"-mielentila, jolloin lähestymiset menevät penkin alle, kun hevonen haluaisi tehdä oman ratkaisunsa, joka on eri mitä ratsastaja haluaa.

Martin jurotusilme näyttää jotensakin tältä.

Jurotuspäivänä Martin mielestä kaikki on inhottavaa. Näinä päivinä sille harvemmin maistuvat mitkään herkut mitä tarjotaan (poislukien piparit). Se myös huokailee yleensä paljon ja vaan, noh, jurottaa. Jurotuspäivänä on turha ajatellakaan tekevänsä mitään vaativaa tai harjoitella jotain uusia juttuja, homma ei mene kuin "tappeluksi". Hevonen hangoittelee vastaan ja sehän ei sitten vie hommaa eteenpäin ollenkaan. Näinä päivinä on parempi yrittää tehdä jotain Martin mielestä kivaa, eli mennä maastoon, hypätä tai vaan kevennellä vähän pidemmällä ohjalla ja laukata kevyessä istunnassa.

Mari on useasti tällaisina päivinä tuskaillut sen kanssa aiheesta peruutus. Pysähtyminen sujuu hyvin, mutta kun pyydetään peruutusta ei hevosessa tapahdu mitään. Se vain seisoo paikallaan korvat ratsastajaa kohti juro ilme naamallaan ja näyttää juuri siltä, että tekeytyy kuuromykäksi. Kun joku kävelee paikalle koskettaa Marttia lapoihin se peruuttaa. Välillä ei tarvitse edes koskettaa, vaan riittää että kävelee viereen. Tähän myös huomio, että seuraavana päivänä Martti sitten saattaa taas peruuttaa ilman mitään ongelmia, samoilla avuilla mitä yritettiin jurotuspäivänä.

Ne pöljäilypäivät ovat sitten oma lukunsa. Eilen oli sellainen. Olosuhteen olivat varsin otolliset ja ajattelinkin että mitäköhän on tiedossa. Menin illalla tallille, oli hämärää, kova tuuli ja tihkusade. Hevoset oli otettu kelin vuoksi hieman normaalia aikaisemmin sisään, joten minua vastassa karsinassa oli varsin nyrpeän näköinen hepo. Ensin vaikutti, että eilinen olisi ollut halipäivä, sen verran iholle Martti tunki kun harjasin. Mutta ehei. Kun vein sen tallista ulos, kaksi askelta ja huomasin että tänään on pöljäilypäivä ja kirosin mielessäni sen, että olin päättänyt mennä ilman satulaa. Martti steppaili vieressäni ja kun nousin selkään tunsin miten jännittynyt se oli.

Pöljäilypäivänä siis kaikki, aivan kaikki on todella jännittävää. Martti tuhisee, pörisee ja tuijottaa. Sitten kun siltä pyytää jotain töitä, se jännittyy entisestään. Näinä päivinä homman tavoite on saada se rennoksi. Pöljäilypäivinä se myös reagoi apuihin todella hitaasti. Sitten joudut pyytämään enemmän ja sen jälkeen tulee jättimäinen reaktio. Nice. Eli ei ole sellaista välimuotoa ollenkaan. Näinä päivinä ovat siis pelottavia ne asiat, mistä on edellisenä päivänä kävelty löysin ohjin rentona ohi.

Halipäivät ovat kivoja, tosin yleensä näinä päivinä ei tekisi mieli lähteä tallilta ollenkaan, kun Martti jää katsomaan perään. Näinä päivinä se oikein nauttii rapsutuksista, tulee oikein kerjäämään niitä ja on muutenkin touhuissa mukana. Halipäivinä on itseasiassa kiva ratsastaa, koska silloin yleensä homma sujuu juuri niin hyvin kun ratsastaja ratsastaa.

Innostumispäivää puolestaan ei näe hirvittävän helposti Martista muuta kuin ratsastaessa. Nämä ovat päiviä kun kaikki vaan onnistuu ja olo tuntuu siltä että alla on GP-tason ratsu (este tai koulu), vaikka todellisuudessa ollaan kaukana siitä. Innostumispäivänä myös maastoilu on mahtavaa, koska silloin tulee vain sellainen olo että on yhtä sen kanssa. Metsätien laukkaaminen tällaisena päivänä on tähtihetkiä ratsastajalle, kun ei tarvitse kun ajatella jarruttamista/kiihdyttämistä ja se on jo tapahtunut.

Innostumispäivästä hyvä esimerkki oli itseasiassa nuo tallikilpailut. Tosin innostumispäivänä oli tällä kertaa "mennään täysiä"-mielentila, jonka vuoksi jarrut ei aina niin toimineet. Kaikki muu sujui kyllä todella hyvin.

Siinäpä sitä variaatiota. Näihin päiviin siis tosiaan liittyy Martissa vielä kaikenlaisia eri asteisia mielentiloja, jotka tuovat oman mausteensa siihen miten se käyttäytyy. Joskus esimerkiksi innostumispäivään liittyy "olen hyvin jännittynyt"-mielentila, jolloin se ei oikeastaan pelkää mitään yksittäistä asiaa, on vaan kovin tuhiseva ratsastuksen alkuun. Ota näistä sitten selvää.

- Sisko

Tallikilpailut sänkipellolla

Toissa viikonloppuna olisi olleet sekä Kyvyt Esiin -finaali sekä Laatuarvostelu Ypäjällä. Minulla oli suunnitelmana mennä katsomaan niitä, mutta homma kariutui siihen, etten yksinkertaisesti jaksanut lähteä ajamaan. Tämä on pitkän duunimatkan syytä, jos istuu arkena jo muutenkin yli 2 tuntia päivässä auton ratin takana, niin viikonloppuna sitä haluaa välttää aika pitkälti. En siitä ajamisesta kuitenkaan niin paljon pidä.

Martti the pituushyppääjä.

Lauantaina kävin touhuilemassa molempien hevosten kanssa, Martin kanssa harjoiteltiin sunnuntain tallikilpailuihin Marin kanssa ja Aku keskittyi taas lastausharjoituksiin. Lastausharjoituksista kuulette myöhemmin lisää, tällä kertaa keskityn vaan noihin tallikilpailuihin.

Sunnuntai oli aivan mahtava päivä kisoille. Aurinko paistoi ja kuivan kirpakka ilma oli juuri otollinen siihen että hevosetkin olivat normaalia vireämpiä. Koska tallikisoissa estekorkeudet olivat varsin maltillisia (max. 90 cm) niin hevoset saivat osallistua kolmen eri ratsastajan kanssa.

Kilpailut käytiin tänä vuonna sänkipellolla, kiitos mahtavien syyskelien. Perinteinen esterata se ei ollut, mukaan mahtui vähän erilaisia tehtäviäkin. Esimerkiksi toiselle esteelle johti puomeista ja kukkalaatikoista tehty noin 15 metrin kuja. Rata oli sama kaikille. Estekorkeus, 2 esteelle johtavan kujan leveys sekä pujotteluvälien pituus vaihtelivat vähän luokan vaativuuden mukaan. Koska kisat olivat ennen kaikkea sellaiset hyvän mielen kisat, mihin kaikki voisivat osallistua, olivat luokkakorkeudet sen mukaiset. Voin kertoa, että kyllä oli ihan riittävästi tekemistä minullakin tuossa radassa, kun Martti hieman innostui hommasta.

Mari ja Olli olivat suorituksensa siis tehneet ennen minua, kun menivät helpommassa luokassa. Herra Martti kuitenkin päätti, että nyt kun emäntä kiipeää kyytiin niin nyt mennään eikä meinata. Tai sitten ollaan Martin kanssa yhtä lahopäitä molemmat ja kiihdytetään toinen toisiamme vaan enemmän. Marin ja Ollin kanssa se malttoi nimittäin tehdä ihan asialliset, joskin reippaan letkeät radat, mutta minun kanssani se oli yli 10 sekuntia nopeampi. Tässä vielä video:

Tuon viikonlopun jälkeen oli kyllä hyvä mieli ja ne perinteiset räntäsateet loka-marraskuussa tuntuvat todella kaukaiselta ajatukselta. Sieltä ne on kuitenkin tulossa kovaa vauhtia, mutta eiköhän taas tämäkin muisto ole jotain sellaista, mikä auttaa pahimman kaamoksen yli.

- Sisko