Kyllä, olen turhautunut treenitilanteeseeni. Olen turhautunut myös keleihin, maneesittomuuteen sekä ajanpuutteeseen. Tästä syystä myös kirjoittaminen tänne on tuntunut ajanhukkaamiselta, koska ei ole ollut mitä kertoa.
Martti jäi meille Akun oston myötä sen vuoksi, että minulla on hevonen jolla ratsastaa ennen Akun selkään kiipeämistä. Toki myös sen takia, että se on "perheenjäsen". En kuitenkaan enää näe järkeä tässä touhussa Martin kannalta, kun sen liikkuminen koostuu pääsääntöisesti viikonloppuisin maastoilusta. Muina päivinä se enemmän ja vähemmän on pidemmän aikaa pitänyt vapaata tai kävellyt, johtuen juuri kentän kunnosta. Kyseessä on kuitenkin täysin terve ja käyttökuntoinen hevonen, joka vielä osaa paljon asioita. Vähäisen liikutuksen takia siitä onkin kuoriutunut aikamoinen sähköjänis, joka pelkää esimerkiksi postilaatikoita. Viimeksi eilen meinasin tippua kolmesti sen selästä maastossa ihan vaan sen vuoksi että se säikkyy. Uutena temppuna tuli myös vastaan pystyyn hyppääminen.
Mielessäni siis painaa ajatus huonosta hevosenomistajuudesta sen lisäksi, että olen turhautunut treenin puutteesta. Nämä yhdessä aiheuttavat sen, ettei tallille ole kiva mennä toteamaan, että tänäänkin mennään käyntiä pimeällä pihatiellä. Onneksi on olemassa pieni valopilkku Aku, joka on vaan ihan mielettömän kiltti, fiksu sekä toimiva ja joka vielä hyppääkin mukavasti.
- Sisko
Nyt tuntuu siltä, että johonkin pitää päästä purkamaan ajatuksia. Tämä vyyhti lähtee keriytymään oikeastaan jo parin vuoden takaa ja selkeästi nyt se on saavuttanut lakipisteensä. Pari vuotta sitten Martilla oli takanaan syksy/talvi kuntoutumista ristiliitosvauriosta. Koska vamma löytyi syksyn puolella, en saanut sitä kuntoon ennen talven treenikautta joten valmennuksiin osallistuminen jäi pois siltä talvelta. Kevät/kesä meni siis tuntumaa hakiessa ja olin valmis heittämään hanskat tiskiin, kun tuleva talvi näytti yhtä huonolta kuin edellinenkin.
Ratkaisu kuitenkin löytyi ja Martti muutti uuteen osoitteeseen. Tässä vaiheessa tarvitsin selkeästi sen hengähdystauon, jotta motivaatio löytyisi ratsastamiseen uudelleen. Motivaation etsintä kesti sen pari vuotta. Nyt olisi motivaatio kohdallaan, mutta omat aikataulut asettavat omat esteensä.
9-to-5 toimistotyö tarkoittaa sitä, että käyn ratsastamassa iltaisin. Jokainen varmasti tietää Suomen talvet ja sen, ettei valoa ole paljon. Onneksi kentällä on hyvät valot, mutta siihen se sitten vähän jääkin. Pimeässä ei tarvitse siis ratsastaa, mutta se pohja, se pohja. Ilman maneesia sitä ollaan täysin säiden armoilla. Pilkkopimeässä pelto tai maastoilu yleisellä tiellä ei ole minulle vaihtoehto. Toki naapurissa on maneesi, mutta matkaa sinne hevosen kanssa kuitenkin on parhaimmillaan (nopeimmillaan) se 15 minuuttia suuntaansa. Jos on huonot kelit kuten nyt (ja pitkälti koko talvi ollut), niin matka aika kasvaakin jo puoleen tuntiin, kun pellon läpi ei voi oikaista. Tähän täytyy myös todeta, että jos kävisin maneesilla useasti, olisi se kustannuksellisesti sama, kuin Martti olisi maneesitallilla.
Nämä voivat kuulostaa jonkun mielestä tekosyiltä ja selittelyltä, mutta toivotan tervetulleeksi kokeilemaan. Jos pystyisin käymään tallilla valoisaan aikaan talvellakin, en uskoisi että minulla olisi tällä hetkellä yhtä suurta turhautumista. Tämä ei vain ole ikävä kyllä mahdollista, kun elämässäni on muutakin kuin pelkkä ratsastus.
Ratkaisu kuitenkin löytyi ja Martti muutti uuteen osoitteeseen. Tässä vaiheessa tarvitsin selkeästi sen hengähdystauon, jotta motivaatio löytyisi ratsastamiseen uudelleen. Motivaation etsintä kesti sen pari vuotta. Nyt olisi motivaatio kohdallaan, mutta omat aikataulut asettavat omat esteensä.
9-to-5 toimistotyö tarkoittaa sitä, että käyn ratsastamassa iltaisin. Jokainen varmasti tietää Suomen talvet ja sen, ettei valoa ole paljon. Onneksi kentällä on hyvät valot, mutta siihen se sitten vähän jääkin. Pimeässä ei tarvitse siis ratsastaa, mutta se pohja, se pohja. Ilman maneesia sitä ollaan täysin säiden armoilla. Pilkkopimeässä pelto tai maastoilu yleisellä tiellä ei ole minulle vaihtoehto. Toki naapurissa on maneesi, mutta matkaa sinne hevosen kanssa kuitenkin on parhaimmillaan (nopeimmillaan) se 15 minuuttia suuntaansa. Jos on huonot kelit kuten nyt (ja pitkälti koko talvi ollut), niin matka aika kasvaakin jo puoleen tuntiin, kun pellon läpi ei voi oikaista. Tähän täytyy myös todeta, että jos kävisin maneesilla useasti, olisi se kustannuksellisesti sama, kuin Martti olisi maneesitallilla.
Nämä voivat kuulostaa jonkun mielestä tekosyiltä ja selittelyltä, mutta toivotan tervetulleeksi kokeilemaan. Jos pystyisin käymään tallilla valoisaan aikaan talvellakin, en uskoisi että minulla olisi tällä hetkellä yhtä suurta turhautumista. Tämä ei vain ole ikävä kyllä mahdollista, kun elämässäni on muutakin kuin pelkkä ratsastus.
Martti jäi meille Akun oston myötä sen vuoksi, että minulla on hevonen jolla ratsastaa ennen Akun selkään kiipeämistä. Toki myös sen takia, että se on "perheenjäsen". En kuitenkaan enää näe järkeä tässä touhussa Martin kannalta, kun sen liikkuminen koostuu pääsääntöisesti viikonloppuisin maastoilusta. Muina päivinä se enemmän ja vähemmän on pidemmän aikaa pitänyt vapaata tai kävellyt, johtuen juuri kentän kunnosta. Kyseessä on kuitenkin täysin terve ja käyttökuntoinen hevonen, joka vielä osaa paljon asioita. Vähäisen liikutuksen takia siitä onkin kuoriutunut aikamoinen sähköjänis, joka pelkää esimerkiksi postilaatikoita. Viimeksi eilen meinasin tippua kolmesti sen selästä maastossa ihan vaan sen vuoksi että se säikkyy. Uutena temppuna tuli myös vastaan pystyyn hyppääminen.
Mielessäni siis painaa ajatus huonosta hevosenomistajuudesta sen lisäksi, että olen turhautunut treenin puutteesta. Nämä yhdessä aiheuttavat sen, ettei tallille ole kiva mennä toteamaan, että tänäänkin mennään käyntiä pimeällä pihatiellä. Onneksi on olemassa pieni valopilkku Aku, joka on vaan ihan mielettömän kiltti, fiksu sekä toimiva ja joka vielä hyppääkin mukavasti.
- Sisko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tänne voit jättää kommenttisi. Sana on täysin vapaa, mutta pidätän itselläni oikeuden poistaa asiattomat kommentit.