Kyvyt Esiin 1

No niin, Akun ensimmäinen suuri päivä oli viime sunnuntaina. Pääsen kyllä niin helpolla näiden Kyvyt Esiin -karkeloiden kanssa kun ne järjestetään Akun kotitallilla, ei tarvitse lähteä varsaa kuljettelemaan pitkiä matkoja. Vielä kun sunnuntaina sattui satamaan oikein huolella, niin oli mukava vain käydä hakemassa hevonen tallista ja viedä suorittamaan.

Täytyy kyllä olla ylpeä pienestä hevosesta. Se käyttäytyi niin hienosti, vaikka maneesiin kuului kolinaa, ääniä ja vaikka mitä. Ainoa missä sillä meinasi mennä hermo, oli, kun jouduttiin hetki odottamaan pihalla maneesiin pääsyä. Siinä se vähän steppaili häntä tötteröllä, mutta rauhoittui heti kun pääsi maneesiin sisälle.

Onks tukka hyvin? Jos on, niin let's mennään.

Ajattelin käyttää tämän ensimmäisestä karsinnasta kertovan tekstin esitelläkseni hieman Kyvyt Esiin -tapahtuman ajatusta ja miten siellä toimitaan. Ensimmäisenä pitää muistaa, että nämä tilaisuudet eivät ole sanan varsinaisessa mielessä kilpailut, vaan ennemminkin koulutustapahtuma nuorille hevosille. Tätä painotetaan varsinkin tuomareille. Jokaiselle varsalle pitäisi siis jäädä hyvä mieli ja tarkoituksena ei ole puristaa kaikkia mehuja niistä varsoista irti.

Tapahtuman konsepti on pysynyt samanlaisena niin kauan kuin minä olen niissä ollut katsomassa/avustamassa/järjestämässä yms., eli ainakin vuodesta 2007. Karsintoja on kaksi, ensimmäisessä karsinnassa on mukana vain estetuomari ja toisessa myös askellajituomari. Osallistumisoikeuden finaaliin saavat SRL:n sijoitussääntöjen mukaisesti ne hevoset, jotka saavat pistekeskiarvoksi hypyistä ja/tai askellajeista keskiarvoksi vähintään 7,8. Finaali järjestetään syksyllä Laatuarvostelun yhteydessä Ypäjällä. Finaaliin päästäkseen hevosen pitää olla osallistunut molempiin karsintatilaisuuksiin.

Ensimmäisellä kerralla jokaisesta hevosesta saa sanallisen arvioinnin estetuomarilta, eli niitä ei vielä pisteytetä. Arvioinnissa käytetään RJL:n laatimia lomakkeita, jotka auttavat myös tuomaria arvioinnissaan. Toisessa karsinnassa hevosesta saa sanallisen ja numeerisen arvioinnin sekä este- että askellajituomarilta. Oman hevosensa arviointia kuunnellessa ei kannata ottaa itseensä, jos hevosta ei kehuta maasta taivaaseen. Nuorten hevosten kohdalla päivän kunto ratkaisee ja se saattaa 2-3- vuotiaalla vaihdella paljonkin riippuen kasvuvaiheesta, jännittämisestä, valmistelusta jne. Tuomarithan eivät ole nähneet hevosta missään muualla kuin suorittamassa karsinnassa, joten jos mamman kultamussukka käyttäytyy huonosti, niin se saa myös sen mukaisen arvioinnin. Itse arvostan tuomaria, joka osaa sanoa, että tänään ei mennyt ihan nappiin, siksi tällaiset pisteet ja kiinnitä tähän ja tähän jatkossa huomiota.

Tilaisuudessa ei myöskään itse kannata jäädä tuppisuuksi. Jos hevonen ei ole irtohypännyt paljon ennen karsintoja, se kannattaa sanoa. Näin tuomari ei oleta, että hevonen pystyy suorittamaan ikäluokkansa maksimin, vaan aloittaa varovaisemmin. 2-vuotiailla kujan viimeisen okserin maksimikorkeus on 110cm ja 3-vuotiailla 130cm. Muita kujan esteitä nostetaan tarvittaessa hevosen mukaan ja tuota viimeistäkin voi omistajan niin halutessa nostaa maksimista, mutta se ei vaikuta arvosteluun sen enempää.

3-vuotiaan hevosen kohdalla voi myös jo ennakkoon ilmoittaa, että se on askellajipainotteinen ja hyppää pienempiä esteitä. Näin tuomareilla on tiedossa etukäteen, ettei edes yritetä nostaa estettä sinne maksimitasolle. Olen oikeasti nähnyt sellaisia hevosia, joita ei voisi edes kuvitella irtohypyttävänsä sinne 110/130 cm asti, kun niillä ei ole mitään tajua hyppäämisestä. Muutamalla niistä on kyllä ollut sitten muita kykyjä ihan riittämiin ja niiden tuskin tarvitsee elämänsä aikana puomia kummoisempia ylitellä, jos sitäkään.

Kerrankin osui painallus oikeaan kohtaan Akua kuvatessa :)

Akun osalta ensimmäinen karsinta sujui siis hyvin. Se hyppäsi muutaman kierroksen kujassa ja viimeisellä kerralla arviointiesteenä oleva okseri oli siellä 2-vuotiaiden maksimissa, tai ainakin lähellä sitä. Aku oli innoissaan tehtävistä kuten aina, mutta ei aivan niin terävä kuin se voisi olla.

Tuomarin arviot sunnuntailta olivat seuraavat:

TEKNIIKKA JA KYKY:
rytmi ja tasapaino: hyvä
etujalan tekniikka: hyvä
takajalan tekniikka: hyvä
selän toiminta: hyvä
reaktiokyky: hyvä
ponnistus: hyvä

LUONNE JA YHTEISTYÖKYKY:
halukkuus ja eteenpäinpyrkimys: erinomainen
varovaisuus: hyvä

Sanallisina kommentteina oli, että näyttää siltä että se ei joudu vielä hyppäämään näillä korkeuksilla, on hyvässä tapasapainossa ja tekee kaiken kuten kuuluukin. Näin pelkän kuulomuistin perusteella referoituna.

Nyt ei muuta kuin jännäämään toista karsintaa ja miten siellä menee. Peukut pystyyn!

- Sisko

Riders Inn 25.3.2016

Kiire ei helpota ollenkaan, ja sen vuoksi tämäkin postaus on tuhottoman myöhässä + ilman videoita. Lisäilen videot tähän siinä vaiheessa, kun saan ne muokattua kuntoon. Nyt kuitenkin palataan tuonne 25.3.2016 päivään ja Riders Innin 1-tason kisoihin.

Lahjattomat treenaa, sanotaan. Tästä huolimatta taidan olla jotenkin yllytyshullu tai muuten vähän pipi päästäni, kun suostuin lähtemään Riders Inniin kilpailuihin tällä valmistautumisella. Toki estekorkeudet olivat pienet, juuri tuon treenaamattomuuden johdosta. Kaikesta huolimatta positiivisella mielellä kyllä päästiin kotimatkalle.

Pakattiin siis Martti ja matkakumppani autoon perjantai-aamuna ja lähdettiin ajelemaan Hyvinkäälle. Lähtö vaati hieman logistista suunnittelua, kun matkakumppani tuli kyytiin toiselta tallilta, mutta eipä siitä suurta ongelmaa tullut. Päivästä tuli yllättävänkin pitkä, sillä sekä 70cm että 80 cm luokissa oli todella paljon osallistujia. Martti myös otti roolinsa rauhoittavana matkakumppanina vissiin hieman liian tosissaan, kun ei olisi millään halunnut tulla kotimatkalle lähtiessä traileriin, kun se kaveri jäi vielä ulos. Hölmö vanha hevonen.

2.vaihe, copyright Saana Salli.

Koska en ole käynyt aiemmin Riders Innissä edes katsomassa kisoja, odotin mielenkiinnolla millainen paikka se olisi. En joutunut pettymään puitteisiin, ne olivat hienot. Rataa kävellessä nauroimme kaverini kanssa, että molempien hevoset saisivat varmasti kohtauksen, kun pääsevät areenalle. Niin paljon siellä oli erilaisia kukkia ja johteita. Rata itsessään oli kiltti ja helppo, pidin erityisesti toisesta vaiheesta, joka tarjosi vaihtoehtoja. Tosin itse menin juuri tähän lankaan 80cm radalla ja mokasin huolellisesti. Onneksi osaan nauraa itselleni. Tein esimerkiksi kahden laukan sarjaväliin 3 askelta.

Vaikka tuloksellisesti kisat menivät hyvin (2. ja 10. sija), niin itse ratoihin en kuitenkaan voi olla hirveän tyytyväinen. Martti oli yllättävän vähän "spooky", mutta kuitenkin sen verran riittävästi, että se vaikutti sen ratsastettavuuteen negatiivisesti. Kun se on jännittynyt, jää siltä selkä alas, laukka on huonoa ja hypyistä häviää se pienikin laatu mitä niissä voisi olla. Plussana vielä se, että kaikki kaarteet mennään kantaten sisäpohjetta vasten. Jännittyneenä se ei myöskään vastaa apuihin lähellekään niin hyvin mitä rentona. Sen vuoksi hommasta tulee yleensä tasapainoilua apujen kanssa, kun Martti saattaa yhdessä kulmassa reagoida todella voimakkaasti saman vahvuiseen apuun, mihin se edellisessä kulmassa on jättänyt reagoimatta.

70cm 2.vaihe, copyright Saana Salli

Kuitenkin, kun radat suhteuttaa siihen treenimäärään mitä on talven aikana esteillä päästy tekemään, täytyy todeta, että rutiini on riittävä tällä tasolla, sekä hevosella että ratsastajalla. Myös pitää muistaa, että Martti on aina uusissa kisapaikoissa enemmän tai vähemmän jännittynyt, varsinkin radalla. Toki nyt tuli huomattua, ettei sen kunto ole missään huipussaan ja se väsähti 80cm radalla aika totaalisesti. Tästä eteenpäin on siis tiedossa kuntotreeniä.

Se, mikä minua kisajärjestelyissä ihmetytti oli sallittu ratsukkojen määrä verryttelyssä sekä verryttelyesteiden hyppysuunta, mikä pysyi koko ajan samana. Kyseessä kuitenkin oli 1-tason kisat, jossa kisaajilla ei ole samaa rutiinia kuin 3-tasolla, niin verryttelyssä meno oli välillä aika villiä 9 muun ratsukon kanssa. Ei siinä paljon suuntaa vaihdeltu, kun suurimmaksi osaksi aika meni possujonossa silmät selässä, kun kaikki eivät osanneet edes huutaa tullessaan esteelle.

copyright: Saana Salli

Näin jälkikäteen mietinkin, että mitenkähän sitä kisajärjestäjänä pystyisi vaikuttamaan verryttelyyn niin, että se olisi mukava kokemus ratsukoille, missä oikeasti pystyy ratsastamaan hevosensa rennoksi ja hyväksi ennen suoritusta. Tämä tosin saattaa olla ikuisuuskysymys ja verryttelyhän taitaa olla ongelmallinen vain 1-tason pienissä luokissa, ainakin oman kokemuksen mukaan.

Loppukaneettina voisin todeta, että kyllä me taidetaan uudelleenkin Riders Inniin lähteä kilpailemaan, jos vain sattuu kalenteriin sopivia kilpailuja. Puitteet toimivat varmasti vielä paremmin ulkokaudella, kun verryttely on lähempänä kuin talvella.

Kuvista vielä suuren suuri kiitos Saana Sallille :)

- Sisko