Joulukuu tulee, oletko valmis?

Tänä vuonna minulla oli ajatus joulukalenterista tänne blogiin. Se kuitenkin osittain jää toteutumatta, sillä minulla vaan ei ole ollut yksinkertaisesti aikaa kirjoittaa 24 postausta siihen liittyen. Eikä muuten olisi kuviakaan ollut kaikkiin 24 tekstiin.

Lannistumatta tästä pienestä kuvien ja ajan puutteesta, olen kyllä suunnitellut muutamia jouluisia juttuja. Niihin pääsette ajallaan, kun saan tekstit ja kuvat valmiiksi. Ajattelimme hieman pitää hauskaa hevosten kanssa. 

Martti tallin joulujuhlassa vuonna 2011

 Tulevat postaukset on tehty tiiviissä yhteistyössä koko bändin kanssa ja jokainen on antanut oman osansa niiden toteuttamiseen. Yhteistyössä on siis voimaa. Esittelen myös joulun alla bändin jäsenen, joka ei ole tätä ennen esiintynytkään täällä. Mutta hänestä kuulette sitten kun pääsemme kyseiseen postaukseen.

Jouluhömpöttelyn ohella kuulette siis kyllä arjenkin kuulumisia, mutta yritän enemmän keskittyä näihin joulujuttuihin ja joulukuun juhlapyhiin. Joulun jälkeen ennättää sitten taas kertoilemaan arjesta, kuluneesta vuodesta ja ensi vuoden suunnitelmista.

Ja taas hävettää, jouluna 2012.

Virittäytykäähän siis joulun tunnelmaan. Kaupasta saa glögiä, pipareita ja suklaata. Martti suosittelee varsinkin niitä pipareita. Huomenna sitten lähdetään tutkailemaan miten Aku ja Martti valmistautuvat jouluun.

- Sisko

Sweet Thursday

Sweet Thursday, tai oikeammin suomeksi, torstai on toivoa täynnä. Kulunut sanonta, myönnetään, mutta sopii kyllä eilisiin fiiliksiin kuin nenä päähän. Tämä sanonta muuten tulee John Steinbeckin kirjasta, jonka otsikkona se toimii. Itse en kyseistä kirjaa olekaan lukenut, mutta voisi kai tuon joskus lukaista läpi, vaikka sitten kun on lomaa.

Martti on nyt suurinpiirtein viikon verran viettänyt vähän kevyempää elämää. Tämä johtuu ihan siitä, että viime viikolla keskiviikkona ja torstaina se oli aivan kamala ratsastaa. Varsinkin keskiviikkona. En tiedä osaatteko kuvitella hevosta, joka kulkee vasemmalle banaanina ja on samanaikaisesti rautakanki oikealle. Täysin vino siis. Kun lähdin tätä keskiviikkona korjaamaan, Martin ratkaisu oli juosta alta karkuun kipittäen pää ryntäissä, vaikka olisi löysä ohja. Keskiviikkona lopetin siihen, että sain hevosen rentoutumaan ja taipumaan molempiin suuntiin jokaisessa askellajeissa. Torstaina jatkoin samalla teemalla, rentona, rullaamatta ja taipuen molempiin suuntiin yhtä paljon. Homma ei ollut enää niin vaikeaa kuin keskiviikkona, mutta vaikeaa kuitenkin.

Selkeästi Martista huomasi noina kahtena päivänä, että nyt ei ollut kaikki ihan niin kivaa kuin normaalisti. Meiltä jäi tässä kuussa hieronta väliin, sillä hieroja ei uskaltanut tulla, kun edellisellä tallilla yllätyksenä oli tullut vastaan ihottumaa ja ilmeisen tarttuvaa sellaista. Johtopäätökseni ongelmista olikin, että herra on jostain jumissa. Näin ollen perjantain liikutus muuttuikin ohjasajoksi, jotta pääsisin näkemään vähän maastakäsin miten liikkuminen luonnistuu.

Viime sunnuntaina olin maastossa, tosin sitä ei kai voi kevyeksi kutsua, kun Martti kasvatti 10 jalkaparia mahan alle kun laukattiin ylämäkeä. Maanantaina isä ja äiti kävivät juoksuttamassa ja kävelyttämässä sen, tiistaina käveltiin taas, koska kenttä oli jäätynyt ihan kamalaksi koppuraksi. Keskiviikkona Mari kävi maastoilemassa, koska ennätti jo päivällä käymään. Minä palasin kentälle ratsastuksen merkeissä siis eilen, viikko edellisestä kerrasta.

Aloitin homman helpolla, eli käyntiä ja kevyttä ravia pidemmällä ohjalla. Halusin vain Martin venyttävän eteen tuntumalla ja ollen samalla rento ja taipuvan kulmissa ja ympyröillä pohkeen ympärille. Sama juttu ravailun jälkeen laukassa, rentona, edessä ja alhaalla taipuen. Laukassa sain pikkuisen olla tarkempi ulkoavuilla kuin käynnissä ja ravissa, ettei lapa lähetenyt huitelemaan omille teilleen kulmissa ja ympyröillä. Ravissa alkuun jouduin tarkkailemaan tahtia, sillä Martti olisi halunnut jäädä kipittämään selkä alhaalla lyhyttä askelta. Kun se aloitti kipittämisen, tein pienen puolipidätteen, että pääsin takaisin haluamaani tahtiin, jonka jälkeen pääsin pohkeella ratsastamaan taas askelta pidemmäksi kohti tuntumaa. Tämä ongelma korjaantui pikkuhiljaa, kun Martti lämpeni ja korjasin joka kerta maltillisesti sen tahdin takaisin.

Alkuverryttelyyn kulutin puolisen tuntia. Tämä sisälsi alkukäynnit sekä ravit ja laukat. Kännykkäni oli unohtunut tällä kertaa takin taskuun, niin vilkaisin aikaa sieltä. Tämä oli ihan hauska huomata, sillä minua on pidemmän aikaa kiinnostanut paljonko aikaa käytän verryttelyyn tai ylipäätänsä ratsastamiseen iltaisin viikolla.

Pienten välikäyntien jälkeen aloitin harjoitusravissa siirtymisten kanssa. Kolmikaarisella kiemuralla tein siirtymiset käyntiin aina keskihalkaisijalla, jonka jälkeen palasin takaisin raviin. Keskityin edelleen siihen, että Martti olisi rento ja pyöreä pidemmällä kaulalla sekä ravissa, siirtymisessä että käynnissä. Varsinkin siirtymisissä se helposti jää jäkittämään vastaan tipauttaen samalla selän alas. Kiemuran kaarteet taas käytin hyväkseni ja halusin sen rehellisesti taipuvan jalan ympärille. Kun tämä oli ravissa ok, tein muutaman pohkeenväistön sekä pitkällä sivulla avotaivutusta, että saisin vielä paremmin takajalat alle.

Jatkoin laukassa samaa kolmikaarista kiemuraa, tällä kertaa siirtymiset keskihalkaisijalla käyntiin ja uusi nosto. Laukassa keskityin erityisesti siihen, että taivutus oli hyvä, nosto rauhallinen mutta terävä ja laukka pyöri ja Martti oli minun kanssani kaarteissa ja siirtymissä. Tämä homma sai Martin pikkuisen hätäiseksi. Se ei olisi halunnut millään kävellä ja odottaa seuraavaa laukannostoa ja laukassa se ei olisi halunnut odottaa ja ottaa askeleita rauhassa. Huomasinkin ratsastavani todella paljon "ääneen", eli suusta pääsi miltei koko ajan jotain "hou", "whoa", "rauha" tyyppistä ääntelyä. Kun nostot ja käyntisiirtymiset olivat asialliset kumpaankin suuntaan ilman vouhkaamista, muutin jälleen tehtävää niin, että keskimmäinen kaarre tulikin vastalaukkaa. Tämä homma sujui odotuksiani paremmin ja mukaan mahtui ainoastaan yksi rikko. Muutoin pääsin keskittymään siihen, että vastalaukkakin pyörii, mutta ei leviä alta.

Kun vastalaukat sujuivat niin hyvin päätin vähän kaivaa verta nenästä ja tehdä laukanvaihdot kiemuralla aina keskihalkaisijan kohdalla. Mutta mitä vielä, Martti pysyi rentona, tahti ei muuttunut ja homma vaan rullasi. Okei, muutaman kerran vasemmasta oikeaan vaihto ei ollut puhdas, mutta se on ollut se meille vaikeampi aina. Tämän jälkeen loppuravit ja kiitokset hepalle.

Ratsastuksen jälkeen hymyilin. Vaikka parannettavaa on vielä paljon, niin pitkästä aikaa tuntui siltä että me ei olla Martin kanssa törmäyskurssilla. Kävely ja maastoilu on tehnyt siis paljon hyvää ja nyt näkyy vihdoin vähän valoa tunnelin päässä.

Ja koska syksy on tällä hetkellä näin ihanan pimeä, märkä ja kurainen, saatte katsella vanhoja kuvia. Katsotaan saisinko jonkun kameran kanssa tallille jos viikonloppuna sattuisi paremmat kelit.

- Sisko

Seuratoimijan suosikkivuodenaika

Viime viikonloppuna oli Urheilufoorumi sekä SRL:n syyskokous. Itse en näissä tapahtumissa ollut paikanpäällä mukana, mutta Urheilufoorumista on olemassa hyvä taltioinnit Youtubessa.

Urheilufoorumin osalta pidin ehkä eniten Aki Riihilahden esityksestä otsikolla "yhteisöllisyys urheilijan arjen tukena". Siellä oli paljon ajatuksia seuratoiminnasta ja sen kehittämisestä. Kuuntelin Youtubesta myös Pirkko Herdin ja Noora Forsténin esityksen "Valmentaminen 365 työpaja". Mielettömästi asiaa. Pidin erityisesti Noora Forsténin ajatuksesta, että valmennuksessa pitäisi pyrkiä siihen, että nuori ratsastaja jatkossa pystyisi itse kehittämään nuoren hevosen riittävälle tasolle.
Urheilufoorumin esityksiä löytyy täältä, jos joku muukin innostuu niitä kuuntelemaan.

Kesä ja kärpäset, silloin yleensä on useita hevostapahtumia.

Tämä oli ehkä maailman surkein aasinsilta siihen, miksi lähdin tätä tekstiä kirjoittamaan. Sain siis käytännössä noista Urheilufoorumin esityksistä hirvittävästi ajatuksia siitä, mitä tavallinen seura voisi tehdä edistääksen lajin tunnettuutta, näkyvyyttä sekä harrastajien osaamista. Mikä parasta, meillä tuntuu olevan hallituksessakin kiva pöhinä uusien juttujen osalta joten en ole yksinäni intoilemassa.

Miksi sitten intoilen näistä asioista juuri nyt? Se johtuu siitä, että ratsastusseuran syyskokous on tulossa, missä vahvistetaan ensi vuoden toimintasuunnitelma, talousarviot sekä uusi hallitus. Tänä vuonna ei tarvitse itse jännittää jatkonsa osalta, koska en ole erovuoroinen. Hallituksen kanssa olemme myös muokanneet toimintasuunnitelmaa uuteen uskoon, toki maltillisesti, ettei heitetä kaikkea kerralla ympäri ämpäri ja päädytä pannukakkuun.

Ei pelkästään rusinoita pullasta, vaan koko kakku :)

Uusita tuulia olemme kokeilleet jo viime vuosina ja nyt tulevana vuonna 2016 taidamme lopulta tarttua härkää sarvista ja toteuttaa vähän uudenlaisia suunnitelmia ja kehittää eteenpäin niitä ajatuksia, mitä on kokeiltu jo pienemmässä mittakaavassa.

Nyt ainoa toivottava asia on se, että myös seuran jäsenet innostuvat näistä jutuista yhtä paljon. Uskon näin tapahtuvan kuitenkin, koska emme pistä kaikkia paukkuja pelkkään kilpailutoimintaan vaan mukaan mahtuu paljon kaikkea muutakin. Näitä seuran uusia juttuja pääsette seuraamaan varmasti täältä blogistakin, sillä aion kaikkiin juttuihin mahdollisuuksien mukaan osallistua.

More of this, kanslisti/DJ:n näkökulma.

Tähän loppuun voisin lainata Aki Riihilahtea, kun hän esityksessään totesi, että oma halu on se, mikä ratkaisee. Minä tahdon tehdä ja kehittää uusia juttuja ratsastusseurassa, koska uskokaa tai älkää, se on aika palkitsevaa, kun näkee ympärillään hymyileviä ihmisiä.

- Sisko

Sadetta, kuraa ja pimeyttä

Kamalan masentava otsikko vai mitä? Mutta näin se on. Toivottavasti pian tulee pakkasta ja lunta, niin olisi taas vähän valoisampaa ratsastaa iltaisin kentällä.

Martilla on ollut todella jännää viime aikoina, kun olen ollut iltaisin töiden jälkeen ratsastamassa. Veikkaan että osittain tämä ylimääräinen energia johtuu siitä, että hevoset ovat siirtyneet pienempiin talvitarhoihin, joissa ei ole syötävää eikä niin paljon tilaa liikkua. Sateet ovat myös muuttaneet tarhat suhteellisen märiksi ja mutaisiksi, joten päivät taitavat Martilla kulua tarhannurkassa seisoskeluun.

Olen miltei joka ratsastuskerralla keskittynyt vain ja ainoastaan siihen, että hevonen olisi rento, suora ja kulkisi siinä tahdissa missä minä haluan. Tässä on ollut viime aikoina haastetta kerrakseen, eli mitään sen ihmeempiä temppuja ei olla tehty.Viime viikolla oli yksi päivä, kun melkein saavutin tämän tavoitteen. Ajattelin että yksi kierros vielä ja sitten riittää. Ikinä ei saisi näin ajatella, nimittäin sillä siunaaman sekunnilla Martti teki äkkipysähdyksen ja jäi pörisemään ja tuijottamaan kentän aitaa. Tallikissa oli hypännyt pimeästä puskasta aidalle suoraa Martin nenän edessä. Tämän jälkeen sitten menikin taas enemmän aikaa siihen, että sain edes yhden kierroksen mentyä rennosti.

Tällä viikolla kenttäkin on vihdoin antautunut syksylle ja muistuttaa pääsääntöisesti kuralammikkoa. Onneksi pohja on niin hyvä, ettei se upota tai ole liukas. Vettä siinä riittää kyllä sitäkin enemmän.

Se näin pikaisina Martin kuulumisina. Nimimerkillä: Kuvien auringonpaistetta odotellessa.

- Sisko

Akun palloilut

Olen yrittänyt keksiä Akulle nyt syksyn mittaan kaikenlaista tekemistä. Talutteluhommat tylsistyttävät sen alle vartissa, jonka jälkeen se alkaa pelaamaan päällään, kun ei jaksa keskittyä. Harjaaminen pesupaikalla on alkanut olla jo rutiinia, siinä se seisoo ihan asiallisesti, jos isäni ei ole lähettyvillä. Ylipäänsä se toimii nyt niin hyvin kuin yleensä 1-vuotias villikko voi toimia.

Pallon ostamista sille olen miettinyt jo pidemmän aikaa ja muutama viikko takaperin sunnuntaina suunnitelmani saivat vain vahvistusta että se voisi olla hyvä juttu. Kaivoimme kaapin perältä ikivanhan lentopallon mukaan tallille. Se oli sopivasti pehmennyt, eikä sillä ollut niin väliä meneekö se rikki.

Akusta huomasi sunnuntaina, että pikkuhiljaa on taas kurinpalautus poistunut mielestä. Sen verran energiaa ja touhotusta sillä oli. Se oli myös varsin huvittava pallon kanssa, kun sitä selkeästi ärsytti, kun siitä ei saanut hampailla kunnon otetta.

Harmi etten ottanut tällä kertaa videota sen touhuista, koska se oli kuin koira pallon perässä. Jos potkaisin sen vierimään, se ensin hieman säpsähti mutta kuitenkin ravasi pallon perässä tutkimaan sitä aina uudelleen.

Tässä vähän kuvasatoa mitä sain kaverista napattua. Ihmettelen edelleen niin paljon sitä, miten Aku voikin olla perusolemukseltaan niin Martin vastakohta.

Palloleikeistä ilmeisen innostuneena Aku oli keksinut toisenkin kivan leikkikalun. Laitumen sähkölangan. Sähkö ei kierrä aidassa ihan 100%, joten siitä on kiva vetää ja juosta karkuun, kun herranjestas, lanka tulee perässä. Järkytyksestä selvittyä sitä voi taas mennä repimään ja järkyttyä uudelleen.
Haluaisin päästä näkemään, kun Aku kokeilee samaa tarhan aitaan, missä varmasti kiertää sähkö.

- Sisko

Arvet komistaa, vai mitä?

Akulle sattui pieni haaveri tuossa muutama viikko sitten. Se onnistui trailerissa saamaan haavan silmäkulmaansa, joka vaati pari tikkiä. Jätin sen ensimmäistä kertaa seisomaan itsekseen traileriin ja pikkukaveri oli sitten päättänyt työntää päänsä puomin alle ja osunut etupuomin kiinnikkeeseen.

Mietin jonkin hetken, että onko haava sellainen, että se pitäisi tikata. Päädyin siihen, että haava paranee nopeammin jos sen ompelee kiinnemmäs. Samallahan sain myös Akulle myös sulfakuurin, jotta ei tulisi mitään tulehduksia. Sulfalle olisi ollut vaihtoehtona penisilliini piikitettynä, mutta totesin heti, että piikitys ei itseltäni onnistu. Jos kyseessä olisi ollut Martti, niin olisin asiaa voinut edes harkita. Penisilliinistähän muuten voi hevonen saada myös "penisilliinishokin" ja lääke on verenkiertoon joutuessaan jopa hengenvaarallista hevoselle. Siinä pari syytä miksi en virkeää ja kimpoilevaa Akua halunnut edes yrittää piikittää.

Tammikuu 2015

Itse haavan hoito meni suhteellisen helposti, vaikka haavan sijainti toi omat haasteensa hommaan. Akuun taisi mennä lopulta 600 kg edestä rauhoittavaa, tosin ensimmäinen piikki ei ihan verenkiertoon päätynytkään. Onneksi Aku ei ole perinyt emänsä eläinlääkäri-inhoa ihan samassa mittakaavassa, vaan antaa sentään karsinassa kiinni. Rauhoittavan lisäksi jouduttiin käyttämään myös huulipuristinta ja tietysti myös puudutusainetta.

Seuraavana aamuna äitini oli käynyt viemässä tallille sulfan sekä ohjeet. Olivat myös yrittäneet syöttää sitä Akulle. Tottakai oletus oli ollut se, että Aku syö lääkkeensä siinä missä Marttikin, eli kauraan ja pieneen määrään vettä sekoitettuna. Eipä ollut syönyt. Oli maistanut ja sen jälkeen sylkenyt ulos. Tämän jälkeen ei ollut kaurat enää kelvanneet.

Toukokuu 2015

Onneksi löytyi kikka kolmonen ja Aku söi kuurinsa loppuun, vaikkakin vielä pitkin hampain. Akulle kelpaavan sekoituksen saimme aikaan kaurasta, melassista/siirapista sekä vedestä ja sulfasta. Tuota sokeria lisättiin tosiaan vain sen verran, että se peitti sulfan maun seoksessa. Saa sitten nähdä miten mahdollisen seuraavan sulfakuurin kanssa käy, voi olla ettei auta tämä kikka toiste.

Viime viikolla tikit poistettiin ja sillä kertaa ei tarvittu rauhoitusta. Hommaan riitti huulipuristin. Aku saikin paljon kehuja eläinlääkäriltä, että se on varsin hyvin käyttäytyvä yksivuotias. Silloin kun hän tuli tikkaamaan Akua, oli edellinen potilas (varsa) purrut. Nyt tikkejä poistaessaan kertoi, että oli saman sukuisen ja ikäisen tamman kanssa paininut, kun se oli alkanut jo potkimaan kun hän oli seissyt vieressä.

Syyskuu 2015

Kuvia minulla ei haavasta ole, eikä sen paikkaamisesta. Näin ollen saitte tyytyä kasvamiskoosteeseen, mistä näkee että hulivili on kasvanut ihan silmissä.

- Sisko

Nulikan kurinpalautus

Akun kuulumiset laahaavat tällä hetkellä todella jäljessä. Pahoitteluni siitä. Seuraavat kolme tai neljä postausta päivittävätkin sen puuhailut viimeisen kuukauden ajalta.

Ihmettelin tässä toissa viikonloppuna (vko 44) mikä Akuun oli mennyt, kun se oli niin sievästi harjauksen ajan ja taluttaessa. Viime aikoina se on ollut sellainen pahainen pojan nulikka, joka ei malta, vähän tunkee ja on hätäinen. Yhdellä sanalla ylienerginen.

Sen kanssa ei ollut myöskään mitään ongelmia talutusharjoituksissa. Se malttoi seistä, peruuttaa, pysähtyä ja kävellä todella rauhassa. Aku myös ravasi talutettuna paremmin kuin koskaan. Tätä on harjoiteltu vähän näyttelyitä silmällä pitäen, vaikka tänä syksynä sellaisiin ei päästykään.

Homman nimi selvisikin, kun juttelin tuttuni kanssa. Hänen hevosensa on ollut laitumella kuin "ottoisä" Akulle. Samainen hevonen on aina ottanut nuoret untuvikot siipiensä suojaan niiden tullessa ruunalaumaan yksivuotiaana ensimmäistä kertaa. Akukaan ei ole ollut poikkeus. Noh, tämä minun nulikkani on kasvattanut itselleen sen suuruisen egon, että "ottoisän" poistuttua laitumelta se oli päättänyt alkaa kiusata nelivuotiasta laidunkaveriaan. Tuttuni sanoi että Aku meni sen niskaan ihan suoraan, roikkui loimessa, selässä ja niskassa. Nelivuotiaalla meni kuppi nurin ja oli napannut Akua niskasta kiinni ja pyöräyttänyt maahan. Tämän jälkeen homma oli taas ollut selvä, juniori ei ollut enää kukkoillut vanhemmilleen ja rauha oli maassa.

Niin vain se lauma on parempi opettaja kuin ihminen. Välillä voi tuntua hurjalta, mutta on se mukavampi että nuori ori painii toisten hevosten kanssa kun ihmisten kanssa. Aku oli muuten vielä sunnuntainakin hyvin nöyrää poikaa, kun vein sen takaisin laitumelle harjailun ja taluttelun jälkeen. Ei se niitä kavereitaan mitenkään pelännyt, mutta väisti kyllä, jos joku ylempiarvoinen oli tulossa vesisaaville. Eikä tällä kertaa ollut ensimmäisenä vastaantulijan riimussa kiinni roikkumassa.

Sain sunnuntaina myös kuvattua vähän videota. Siitä näkee kuinka hurja tuo meidän 1-v on irtojuoksuttaa. Suurempi ongelma on saada se poistumaan ihmisen luota kuin se, että saisi sen tulemaan luokse. Tällä hetkellä sillä näyttää olevan sellainen kasvuvaihe, että laukka on hävinnyt kokonaan. Noo, kai se sieltä vielä tulee. Ravikin on sen näköistä että sillä on etu -ja takapää eri paria.

- Sisko

Arki ilman valmentajaa

Nyt se sitten on täällä. Arki ilman valmentajaa. Ainakin joksikin aikaa, koska loppupeleissä siinä ei ole mitään järkeä ratsastella hevosella ilman valmennusta (varsinkin jos haluaa kilpailla).

Valmentaja, jonka kanssa ollaan nyt vuosi tehty yhteistyötä lähti ulkomaille. Näin ollen hänen valmennuksiinsa pääsee vain silloin kun hän on Suomessa, eli ehkä kerran kuussa tai harvemmin. Tämähän ei riitä, kun vielä ottaa huomioon sen, että kouluvalmennuksetkin puuttuvat meikäläiseltä. 

Olen oikeasti iloinen siitä, että valmentajani lähtee kehittämään itseään. Hän on kuitenkin kilpaillut tänä vuonna ihan Suomen kärjen tuntumassa, joten hänen uransa kannalta tämä muutto oli varsin järkevä liike. Tottakai olen vähän harmissani, että joudun taas etsimään uutta valmentajaa, mutta aikansa kutakin. Se tekee itsellekin hyvää saada välillä uusia näkökulmia ratsastukseensa.

Mietinkin jo tässä itsekseni, että mahtaakohan jostain löytyä sellaista valmentajaa, joka ymmärtää Martin rajalliset kyvyt esteillä, mutta siitä huolimatta olisi kiinnostunut meistä ratsukkona. Tämän lisäksi olisi hyvä, jos tämä sama valmentaja pystyisi sitten auttamaan minut Akun kanssa ikäluokkakilpailuihin parin vuoden päästä. Etsinnässä siis vähän pidempiaikainen yhteistyö.

Etsinnässä siis puhtaasti kotivalmentaja, jonka silmän alle pääsisi ainakin kerran viikossa. Hänen pitäisi myös olla sellainen "all-round" -valmentaja, joka osaa auttaa sekä sileän työssä että esteillä. Estevalmentajia varmasti löytyy montakin, mutta onko heistä kukaan sellainen, joka painottaa sileän työtä niin paljon mitä haluaisin. En haluaisi ottaa erikseen koulu -ja estevalmentajaa, jotta kokonaisuus pysyisi jollakulla hanskassa. Usein voi olla myös niin, että kouluvalmentaja haluaa nähdä hevosen tietyssä mallissa ja estevalmentaja toisessa. Siinähän menee sekä ratsastaja että hevonen täysin sekaisin. 

Olen ehkä erikoinen siinä mielessä, että ajattelen asian niin, että estehevoselle ei ole pahitteeksi, vaikka se koulutettaisi koulupuolella niin pitkälle, kun rahkeet riittävät. Tokihan jos molemmissa lajeissa haluaisi kilpailla korkealla tasolla, on se aika mahdotonta yhdellä ja samalla hevosella. Esteradalla kuitenkin ratsastettavuus on aika tärkeässä asemassa, tilanteita ei voi valmistella ihan niin paljon kuin ehkä haluaisi ja tilanteet tulevat nopeasti eteen.

Miten meillä on nyt sitten sujunut?
Tavallisesti. Eihän tässä oikein muuta voi, kuin yrittää vielä kovemmin ratsastaa ns. tietoisesti ja yrittää pitää itsensä irti suuremmista virheistä. Onneksi ensi kesään ja kisoihin on aikaa, eli tässähän ennättää kokeilemaan vaikka kerta viikkoon jonkin uuden valmentajan. Taitaa vaan valmentajat loppua täältä tuolla vauhdilla, jos kesään asti jatkan.

Kävin itseasiassa eilen seuraamassa tallilla yhden valmentajaehdokkaan pitämää valmennusta hetken aikaa. Hän kuitenkin vaikutti olevan sen verran ajatuksineen eri suunnalla kuin edellinen, etten tiedä haluanko rikkoa vuoden aikana löytynyttä tasapainoa. Aikataulujen sovittaminenkin vaikutti hankalalta omien työaikojeni sekä valmentajan toiveiden takia. Näin ollen etsintä siis jatkukoon.

Otan mielelläni vastaan ehdotuksia Uudenmaan alueella vaikuttavista valmentajista, jotka olisivat valmiita tulemaan kotitallille yhdenkin ratsukon takia, tai sellaisista, jotka pitävät noin kerran kuussa valmennusviikonlopun jossain tallilla. Haluaisin siis löytää koulu/estevalmentajan. Toinen voisi käydä kotitallilla ja toisen valmennuksessa voisin käydä muuallakin.

- Sisko

Ajatuksia Amateur Tourista

Helsinki Porsche Horse Shown jo mentyä, ajattelin julkaista tämän postauksen. Ehkä se välttää näin pahimman myrskyn ja lukijat pystyvät helpommin samaistumaan ajatuksiini tästä kisasarjasta.

Kaikki varmaan suurinpiirtein tietävät tämän sarjan idean. Harrastajat ja amatöörit pääsevät hyppäämään samoihin puitteisiin kuin 5* ammattilaiset. Ajatuksena todella houkutteleva, mitä lisää vielä hyvä palkintotaso itse Horse Showssa. Estekorkeudet olivat tänä vuonna maltilliset, 80-110 cm. Martilla olisi ollut aika helppo päästä mukaan. 90cm on sille kuitenkin suhteellisen helppo korkeus, joten vaadittavat puhtaat radat eivät olisi tulleet kynnyskysymykseksi.

Minulla kuitenkin nousee aika lailla karvat pystyyn kun ajattelen tuota kilpailusarjaa, jos niin voi sanoa. Kai sitä nyt ensimmäisenä täytyy sanoa ongelmaksi se hinta. Nopeasti laskettuna osallistuminen on yhteensä 850 - 950 euroa. Tämä sisältää ainoastaan ilmoittautumismaksun sarjaan mukaan (120-220 euroa), Horse Show:n ilmoittautumis -ja osallistumismaksun (490 euroa) sekä tallipaikka- ja parkkimaksun (190 + 50 euroa). Jos sattuu asumaan lähellä, voi päästä ilman tuota tallipaikka -ja parkkimaksua, eli 610 -710 euroa.

En laskenut nyt mukaan hevosen vuosimaksua, ratsastajan kilpailulupaa enkä puhtaiden ratojen keräämiseksi tarvittuja kisamaksuja. Uskoisin että nämä maksut olisivat kaudessa tulleet joka tapauksessa, riippumatta siitä osallistuuko Amateur Touriin vai ei. Semifinaalin maksut voisi kyllä tuohon kuluun laskea, koska finaaliin ei pääse, ellei sinne osallistu. Ilmoittautumis-ja lähtömaksu 40 euroa, eläinlääkäri -ja turvallisuusmaksu 12 euroa. Yhteensä 52 euroa lisää edellä mainittuihin summiin.

Aika paljon, sanoisin. Toki ei sellainen summa, mikä tulisi kynnyskysymykseksi, jos oikeasti haluaa mennä hallille kilpailemaan. Minä en halua. Sen takia näen summan ihan järjettömän suurena.

Toinen syy, miksi ajatus tästä Tourista nostaa karvat pystyyn, on minun hevoset. Martti on krooninen jännittäjä uusissa ja ihmeellisissä tilanteissa. Voin nähdä sen jo sieluni silmin täydessä paniikissa hallilla. Ulkopuolinen ei yleensä näe Martin jännittyneisyyttä, koska se ei ala riehumaan vaan se jäätyy. Totaalisesti. Sen vuoksi kysynkin,  onko hevoselle reilua, että se viedään sellaiseen paikkaan, missä se ei vain voi rentoutua? Ei minusta. Toinen asia on, haluanko haaskata lähemmäs 1000 euroa siihen, että voin käydä keskeyttämässä finaalissa. No way. Voin käyttää tuon rahamäärän paremminkin. Tähän voisi joku kertoa avuksi hevosen totuttamisen. Niin, missäs totutat sitä vastaavaan areenaan, kuin Horse Showssa? Tunnen hevoseni tässä kohtaa sen verran hyvin, että en lähde edes kokeilemaan.

Entäs Aku sitten? Sillä tuskin Amateur Touria tarvitsee miettiä tulevaisuudessa, mutta todennäköisesti nuorten hevosten luokkia, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Se on rohkeampi kuin Martti, mutta samalla myös reaktiivisempi. Suhtaudun jo tässä kohtaa hieman negatiivisesti ajatukseen Horse Show:n nuorten hevosten luokista. Tämä sen vuoksi, että siellä äkkiä saa enemmän aikaan haittaa kuin hyötyä. Sivuttiin kerran tätä aihetta jutellessani Akun kasvattajan kanssa. Hänelläkin oli se mielipide, että homma pitää miettiä tarkkaan nuoren hevosen kanssa, koska sitä ei missään tapauksessa saa pelästyttää totaalisesti.

Ajatukseni tästä ei ehkä avaudu ilman esimerkkiä:

"Hevonen on ensimmäistä kertaa isolla areenalla suorittamassa. Rata menee hyvin, mutta pikkuisen jännittyneenä. Maalilinjan jälkeen katsomo repeää aplodeihin, suurempiin kuin hevonen on ikinä missään muualla kilpailuissa kuullut. Se häviää ratsastajalta, koska pakoreaktio on niin kova. Pahimmassa tapauksessa ratsastaja putoaa ja hevonen vain yrittää etsiä pakotietä. Sillä kertaa onneksi kumpikaan ei loukkaa itseään. 
Seuraavissa kilpailuissa samaan reaktioon ei tarvita kuin murto-osa niistä aplodeista, mitä isolla areenalla oli, mutta ne tulevat ratsukon tullessa radalle. Ratsastaja pystyy hyppäämään vain pari ensimmäistä estettä, jonka jälkeen joutuu keskeyttämään, kun hevonen on niin jännittynyt."

Niin. Tuossa esimerkki siitä, miten isolla areenalla ratsastamisesta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kun kerran hevosella on laukaistu tuollainen pakonomainen pakenemisreaktio, sitä ei pysty ikinä kouluttamaan kokonaan pois. Lieventämään kyllä, mutta se on aina olemassa ja eri ratsastajan/käsittelijän kanssa se voi taas räjähtää silmille.

Tuo yllä oleva esimerkki on mahdollinen skenaario, kun puhutaan nuorista hevosista ja miksei vanhemmistakin. Jotkut yksilöt kestävät äänet paremmin, jotkut huonommin. Tässä tullaan niihin päätöksiin, että tarvitseeko nuoren hevosen tottua aplodeihin, isoihin areenoihin tai muuhun kansainvälisten kilpailuiden hälinään. Koska todellisuus on se, että vastaavaa ympäristöä ei Suomessa ole missään. Akun kohdalla jaksan väittää, että se ei tule kansainvälisillä areenoilla esiintymään, ainakaan niin kauan kun se on minun omistuksessani. Tämän vuoksi sen kanssa ei ole tarpeellista välttämättä edes ottaa riskiä.

Tässä olivat minun syyni, miksi en Amateur Tourille lähde. Jokaisella on varmasti omat syynsä osallistua tai olla osallistumatta. En kuitenkaan ymmärrä sitä ihmeellistä mollaamista Tourille osallistujista somessa. Heidän hevosensa tai poninsa eivät välttämättä ole ihan ok uuden ympäristön kanssa, ratsastaja saattaa jännittää normaalia enemmän (joka valitettavasti vaikuttaa ratsastukseen paljon) tai isot palkinnot saavat kiristämään ruuvia vähän turhaakin. Jokainen heistä on kuitenkin tehnyt vähintään 4 puhdasta suoritusta osallistumallaan tasolla, ennen kuin ovat finaaliin päässeet. Jokainen ratsastaja siellä on varmasti myös omalla tavallaan toteuttamassa unelmiaan. Se jos mikä, on ihan tarpeeksi hyvä syy osallistua.

Elämä on sellainen, että kaikkea ei välttämättä saa heti just nyt. Se tuntuu olevan monelta mennyt ohi. Se ei myöskään ole keneltäkään pois, jos joku pystyy toteuttamaan yhden unelmansa osallistumalla Amateur Touriin. Minulle se ei ole unelma, jonka vuoksi ihmettelen ihmisten halukkuutta maksaa noinkin paljon osallistumisesta. Selkeästi kuitenkin kilpailulle on tilausta, koska se on jo monena vuonna järjestetty ja se herättää edelleen tunteita. Totuushan kuitenkin on se, että kyseinen kilpailu on suunniteltu ihan vain rahan keräämistä varten. Noin suuri kisaorganisaatio tarvitsee rahaa sisään, jotta pystytään takaamaan viikonlopun palkinto- sekä urheilullinen taso. En ymmärrä mitä pahaa siinäkään on. Niinkuin sanonta kuuluu "money makes the world go round".

- Sisko

Vaativa B:0 huvin vuoksi

Sain tässä päivänä muutamana päähänpiston, että ratsastanpas huvin vuoksi kotosalla Martin kanssa vaativa B:0 kouluohjelman läpi.  Kuten varmaan moni blogia lukenut on hoksannut, en ihan hirvittävästi ole viimeisen parin vuoden aikana kouluvalmennuksessa ollut (mikä on aika syvältä), eli liikenteessä ollaan nyt vähän vanhoin opein.

Ennen ensimmäistä tallinvaihtoa kuitenkin kouluvalmennuksissa on tehty kaikenlaisia asioita ja mitään varsinaisesti meille vierasta ei tuossa va B:0 ohjelmassa ole. Kisoihin en kuitenkaan sitä ole lähtemässä näyttämään, koska ei niistä helpon A:n ohjelmistakaan kovin kummoisia tuloksia olla raavittu kasaan. Eikä minulla ole mitään kilpailullisia tavoitteita kouluratsastuksessa. Jos joku haluaa kurkata mitä tuo va B:0 pitää sisällään, niin ohjelma löytyy täältä. Silloin tällöin se kouluratsastuskärpänen vain puraisee ja silloin usein tuppaan treenailemaan ratoja kotona keskenäni, tai menemään jonnekin harjoituskisoihin tai muuta vastaavaa. Tämä on varmasti peruja sieltä, kun Martti asui niin kauan tallilla, missä 90% hevosten omistajista oli kouluratsastajia.

Mietin hetken että julkaisenko videota tuosta radasta. Se ei ehkä anna kovin hyvää kuvaa Martin ratsastettavuudesta tai ylipäätään notkeudesta. Tässä se kuitenkin on nähtävillä.

Näitte kyllä oikein, kevensin sekä keskiravin että lisätyn ravin. Tämä ihan sitä varten, etten halua Marttia kiusata istumalla alas. Oma istuntani ravissa on älyttömän huonolla tolalla (treenin puutetta), joten näin treenimielessä on mukavampi pitää hevonen rennompana. Martilla oli myös aivan järkyttävä jurotuspäivä, kun tuo rata kuvattiin. Marin kanssa se ei suostunut oikein tekemään laukassa edes volttia ja ärsyyntyneenä jäi pukittamaan, kun käännettiin.

Eihän tuo nyt sellaiselta näytä, että siitä mitään pisteitä kilpailuissa saisi, kunhan kokeilin. Ei tämä niin vakavaa pidä olla. Itse pitäisi keskittyä huomattavasti enemmän siihen, että ne ohjat on kädessä kunnolla ja kädet vierekkäin. Olen sentään päässyt siitä pahimmasta kädet reisillä ratsastamisesta, nyt pitäisi keskittyä siihen että kädet pysyisivät lähekkäin tuossa mahan edessä. Vasemmasta oikeaan vaihto on ollut meille aina vaikeampi, se ei nytkään ollut puhdas, mutta ei niin hirveä mitä se olisi voinut olla. Martin jurotuspäivä näkyy eniten pysähdyksissä ja lopputervehdykseen tullessa. Pysähdyksessä se vaan ei reagoi pieneen pidätteeseen ollenkaan, jolloin jouduin ottamaan todella kovaa kiinni. Lopputervehdykseen tullessa se puolestaan olisi halunnut kulkea kaikkea muuta kuin suorana ja haki koko ajan laukanvaihtoa oikeaan laukkaan. Koulutreenien puute näkyy puolestaan parhaiten jäykkyytenä taivutuksissa, niissä ei ravin poljenta säily, askelpituudesta puhumattakaan.

Oli siellä sellaisiakin pätkiä mitkä tuntuivat selkään hyviltä, eivätkä ne niin pahoilta videollakaan näytä. Aloitus ja keskiravi onnistuivat suhteellisen hyvin tällä kertaa. Käyntikin oli ihan jees. Tästä radan ratsastamisesta viisastuneena täytyy ottaa nuo taivutukset taas mukaan treeniohjelmaan, josko saataisi papasta vähän vetreämpi malli. Niin ja ennen kaikkea lopettaa se käsijarru päällä ratsastaminen.

- Sisko