Sweet Thursday

Sweet Thursday, tai oikeammin suomeksi, torstai on toivoa täynnä. Kulunut sanonta, myönnetään, mutta sopii kyllä eilisiin fiiliksiin kuin nenä päähän. Tämä sanonta muuten tulee John Steinbeckin kirjasta, jonka otsikkona se toimii. Itse en kyseistä kirjaa olekaan lukenut, mutta voisi kai tuon joskus lukaista läpi, vaikka sitten kun on lomaa.

Martti on nyt suurinpiirtein viikon verran viettänyt vähän kevyempää elämää. Tämä johtuu ihan siitä, että viime viikolla keskiviikkona ja torstaina se oli aivan kamala ratsastaa. Varsinkin keskiviikkona. En tiedä osaatteko kuvitella hevosta, joka kulkee vasemmalle banaanina ja on samanaikaisesti rautakanki oikealle. Täysin vino siis. Kun lähdin tätä keskiviikkona korjaamaan, Martin ratkaisu oli juosta alta karkuun kipittäen pää ryntäissä, vaikka olisi löysä ohja. Keskiviikkona lopetin siihen, että sain hevosen rentoutumaan ja taipumaan molempiin suuntiin jokaisessa askellajeissa. Torstaina jatkoin samalla teemalla, rentona, rullaamatta ja taipuen molempiin suuntiin yhtä paljon. Homma ei ollut enää niin vaikeaa kuin keskiviikkona, mutta vaikeaa kuitenkin.

Selkeästi Martista huomasi noina kahtena päivänä, että nyt ei ollut kaikki ihan niin kivaa kuin normaalisti. Meiltä jäi tässä kuussa hieronta väliin, sillä hieroja ei uskaltanut tulla, kun edellisellä tallilla yllätyksenä oli tullut vastaan ihottumaa ja ilmeisen tarttuvaa sellaista. Johtopäätökseni ongelmista olikin, että herra on jostain jumissa. Näin ollen perjantain liikutus muuttuikin ohjasajoksi, jotta pääsisin näkemään vähän maastakäsin miten liikkuminen luonnistuu.

Viime sunnuntaina olin maastossa, tosin sitä ei kai voi kevyeksi kutsua, kun Martti kasvatti 10 jalkaparia mahan alle kun laukattiin ylämäkeä. Maanantaina isä ja äiti kävivät juoksuttamassa ja kävelyttämässä sen, tiistaina käveltiin taas, koska kenttä oli jäätynyt ihan kamalaksi koppuraksi. Keskiviikkona Mari kävi maastoilemassa, koska ennätti jo päivällä käymään. Minä palasin kentälle ratsastuksen merkeissä siis eilen, viikko edellisestä kerrasta.

Aloitin homman helpolla, eli käyntiä ja kevyttä ravia pidemmällä ohjalla. Halusin vain Martin venyttävän eteen tuntumalla ja ollen samalla rento ja taipuvan kulmissa ja ympyröillä pohkeen ympärille. Sama juttu ravailun jälkeen laukassa, rentona, edessä ja alhaalla taipuen. Laukassa sain pikkuisen olla tarkempi ulkoavuilla kuin käynnissä ja ravissa, ettei lapa lähetenyt huitelemaan omille teilleen kulmissa ja ympyröillä. Ravissa alkuun jouduin tarkkailemaan tahtia, sillä Martti olisi halunnut jäädä kipittämään selkä alhaalla lyhyttä askelta. Kun se aloitti kipittämisen, tein pienen puolipidätteen, että pääsin takaisin haluamaani tahtiin, jonka jälkeen pääsin pohkeella ratsastamaan taas askelta pidemmäksi kohti tuntumaa. Tämä ongelma korjaantui pikkuhiljaa, kun Martti lämpeni ja korjasin joka kerta maltillisesti sen tahdin takaisin.

Alkuverryttelyyn kulutin puolisen tuntia. Tämä sisälsi alkukäynnit sekä ravit ja laukat. Kännykkäni oli unohtunut tällä kertaa takin taskuun, niin vilkaisin aikaa sieltä. Tämä oli ihan hauska huomata, sillä minua on pidemmän aikaa kiinnostanut paljonko aikaa käytän verryttelyyn tai ylipäätänsä ratsastamiseen iltaisin viikolla.

Pienten välikäyntien jälkeen aloitin harjoitusravissa siirtymisten kanssa. Kolmikaarisella kiemuralla tein siirtymiset käyntiin aina keskihalkaisijalla, jonka jälkeen palasin takaisin raviin. Keskityin edelleen siihen, että Martti olisi rento ja pyöreä pidemmällä kaulalla sekä ravissa, siirtymisessä että käynnissä. Varsinkin siirtymisissä se helposti jää jäkittämään vastaan tipauttaen samalla selän alas. Kiemuran kaarteet taas käytin hyväkseni ja halusin sen rehellisesti taipuvan jalan ympärille. Kun tämä oli ravissa ok, tein muutaman pohkeenväistön sekä pitkällä sivulla avotaivutusta, että saisin vielä paremmin takajalat alle.

Jatkoin laukassa samaa kolmikaarista kiemuraa, tällä kertaa siirtymiset keskihalkaisijalla käyntiin ja uusi nosto. Laukassa keskityin erityisesti siihen, että taivutus oli hyvä, nosto rauhallinen mutta terävä ja laukka pyöri ja Martti oli minun kanssani kaarteissa ja siirtymissä. Tämä homma sai Martin pikkuisen hätäiseksi. Se ei olisi halunnut millään kävellä ja odottaa seuraavaa laukannostoa ja laukassa se ei olisi halunnut odottaa ja ottaa askeleita rauhassa. Huomasinkin ratsastavani todella paljon "ääneen", eli suusta pääsi miltei koko ajan jotain "hou", "whoa", "rauha" tyyppistä ääntelyä. Kun nostot ja käyntisiirtymiset olivat asialliset kumpaankin suuntaan ilman vouhkaamista, muutin jälleen tehtävää niin, että keskimmäinen kaarre tulikin vastalaukkaa. Tämä homma sujui odotuksiani paremmin ja mukaan mahtui ainoastaan yksi rikko. Muutoin pääsin keskittymään siihen, että vastalaukkakin pyörii, mutta ei leviä alta.

Kun vastalaukat sujuivat niin hyvin päätin vähän kaivaa verta nenästä ja tehdä laukanvaihdot kiemuralla aina keskihalkaisijan kohdalla. Mutta mitä vielä, Martti pysyi rentona, tahti ei muuttunut ja homma vaan rullasi. Okei, muutaman kerran vasemmasta oikeaan vaihto ei ollut puhdas, mutta se on ollut se meille vaikeampi aina. Tämän jälkeen loppuravit ja kiitokset hepalle.

Ratsastuksen jälkeen hymyilin. Vaikka parannettavaa on vielä paljon, niin pitkästä aikaa tuntui siltä että me ei olla Martin kanssa törmäyskurssilla. Kävely ja maastoilu on tehnyt siis paljon hyvää ja nyt näkyy vihdoin vähän valoa tunnelin päässä.

Ja koska syksy on tällä hetkellä näin ihanan pimeä, märkä ja kurainen, saatte katsella vanhoja kuvia. Katsotaan saisinko jonkun kameran kanssa tallille jos viikonloppuna sattuisi paremmat kelit.

- Sisko