Martilla on ollut todella jännää viime aikoina, kun olen ollut iltaisin töiden jälkeen ratsastamassa. Veikkaan että osittain tämä ylimääräinen energia johtuu siitä, että hevoset ovat siirtyneet pienempiin talvitarhoihin, joissa ei ole syötävää eikä niin paljon tilaa liikkua. Sateet ovat myös muuttaneet tarhat suhteellisen märiksi ja mutaisiksi, joten päivät taitavat Martilla kulua tarhannurkassa seisoskeluun.
Olen miltei joka ratsastuskerralla keskittynyt vain ja ainoastaan siihen, että hevonen olisi rento, suora ja kulkisi siinä tahdissa missä minä haluan. Tässä on ollut viime aikoina haastetta kerrakseen, eli mitään sen ihmeempiä temppuja ei olla tehty.Viime viikolla oli yksi päivä, kun melkein saavutin tämän tavoitteen. Ajattelin että yksi kierros vielä ja sitten riittää. Ikinä ei saisi näin ajatella, nimittäin sillä siunaaman sekunnilla Martti teki äkkipysähdyksen ja jäi pörisemään ja tuijottamaan kentän aitaa. Tallikissa oli hypännyt pimeästä puskasta aidalle suoraa Martin nenän edessä. Tämän jälkeen sitten menikin taas enemmän aikaa siihen, että sain edes yhden kierroksen mentyä rennosti.
Tällä viikolla kenttäkin on vihdoin antautunut syksylle ja muistuttaa pääsääntöisesti kuralammikkoa. Onneksi pohja on niin hyvä, ettei se upota tai ole liukas. Vettä siinä riittää kyllä sitäkin enemmän.
Se näin pikaisina Martin kuulumisina. Nimimerkillä: Kuvien auringonpaistetta odotellessa.
- Sisko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tänne voit jättää kommenttisi. Sana on täysin vapaa, mutta pidätän itselläni oikeuden poistaa asiattomat kommentit.