Arki ilman valmentajaa

Nyt se sitten on täällä. Arki ilman valmentajaa. Ainakin joksikin aikaa, koska loppupeleissä siinä ei ole mitään järkeä ratsastella hevosella ilman valmennusta (varsinkin jos haluaa kilpailla).

Valmentaja, jonka kanssa ollaan nyt vuosi tehty yhteistyötä lähti ulkomaille. Näin ollen hänen valmennuksiinsa pääsee vain silloin kun hän on Suomessa, eli ehkä kerran kuussa tai harvemmin. Tämähän ei riitä, kun vielä ottaa huomioon sen, että kouluvalmennuksetkin puuttuvat meikäläiseltä. 

Olen oikeasti iloinen siitä, että valmentajani lähtee kehittämään itseään. Hän on kuitenkin kilpaillut tänä vuonna ihan Suomen kärjen tuntumassa, joten hänen uransa kannalta tämä muutto oli varsin järkevä liike. Tottakai olen vähän harmissani, että joudun taas etsimään uutta valmentajaa, mutta aikansa kutakin. Se tekee itsellekin hyvää saada välillä uusia näkökulmia ratsastukseensa.

Mietinkin jo tässä itsekseni, että mahtaakohan jostain löytyä sellaista valmentajaa, joka ymmärtää Martin rajalliset kyvyt esteillä, mutta siitä huolimatta olisi kiinnostunut meistä ratsukkona. Tämän lisäksi olisi hyvä, jos tämä sama valmentaja pystyisi sitten auttamaan minut Akun kanssa ikäluokkakilpailuihin parin vuoden päästä. Etsinnässä siis vähän pidempiaikainen yhteistyö.

Etsinnässä siis puhtaasti kotivalmentaja, jonka silmän alle pääsisi ainakin kerran viikossa. Hänen pitäisi myös olla sellainen "all-round" -valmentaja, joka osaa auttaa sekä sileän työssä että esteillä. Estevalmentajia varmasti löytyy montakin, mutta onko heistä kukaan sellainen, joka painottaa sileän työtä niin paljon mitä haluaisin. En haluaisi ottaa erikseen koulu -ja estevalmentajaa, jotta kokonaisuus pysyisi jollakulla hanskassa. Usein voi olla myös niin, että kouluvalmentaja haluaa nähdä hevosen tietyssä mallissa ja estevalmentaja toisessa. Siinähän menee sekä ratsastaja että hevonen täysin sekaisin. 

Olen ehkä erikoinen siinä mielessä, että ajattelen asian niin, että estehevoselle ei ole pahitteeksi, vaikka se koulutettaisi koulupuolella niin pitkälle, kun rahkeet riittävät. Tokihan jos molemmissa lajeissa haluaisi kilpailla korkealla tasolla, on se aika mahdotonta yhdellä ja samalla hevosella. Esteradalla kuitenkin ratsastettavuus on aika tärkeässä asemassa, tilanteita ei voi valmistella ihan niin paljon kuin ehkä haluaisi ja tilanteet tulevat nopeasti eteen.

Miten meillä on nyt sitten sujunut?
Tavallisesti. Eihän tässä oikein muuta voi, kuin yrittää vielä kovemmin ratsastaa ns. tietoisesti ja yrittää pitää itsensä irti suuremmista virheistä. Onneksi ensi kesään ja kisoihin on aikaa, eli tässähän ennättää kokeilemaan vaikka kerta viikkoon jonkin uuden valmentajan. Taitaa vaan valmentajat loppua täältä tuolla vauhdilla, jos kesään asti jatkan.

Kävin itseasiassa eilen seuraamassa tallilla yhden valmentajaehdokkaan pitämää valmennusta hetken aikaa. Hän kuitenkin vaikutti olevan sen verran ajatuksineen eri suunnalla kuin edellinen, etten tiedä haluanko rikkoa vuoden aikana löytynyttä tasapainoa. Aikataulujen sovittaminenkin vaikutti hankalalta omien työaikojeni sekä valmentajan toiveiden takia. Näin ollen etsintä siis jatkukoon.

Otan mielelläni vastaan ehdotuksia Uudenmaan alueella vaikuttavista valmentajista, jotka olisivat valmiita tulemaan kotitallille yhdenkin ratsukon takia, tai sellaisista, jotka pitävät noin kerran kuussa valmennusviikonlopun jossain tallilla. Haluaisin siis löytää koulu/estevalmentajan. Toinen voisi käydä kotitallilla ja toisen valmennuksessa voisin käydä muuallakin.

- Sisko

Kesäfiilis

Tänään se vihdoin tuli! Kadoksissa ollut kesäfiilis nimittäin. Talvella paiskittuen ylitöiden vuoksi näin kesäkuun alkuun on pari ylimääräistä vapaapäivää ja mitä muuta sitä heppatyttö tekisi kuin pakkaisi hevosen autoon ja lähtisi treenaamaan.

Ilma oli mitä mainioin, herätyskellokin soi pari tuntia normaalia myöhemmin ja treeniseurakin oli vertaansa vailla, kuten myös ympäristökin.

Nyt päästiin pitkästä aikaa sen lajin pariin, mitä tässä bändissä olevat hevoset rakastavat. Esteitä, iso nurmikenttä ja tilaa. Varma tapa saada se vanhempikin herrasmiesruuna innostumaan.

JIHAA!

Ihanan vihreää ja vehreää joka puolella.

Missä, missä? Näytä jo se seuraava este!

Kameramies on onnistunut nappaamaan kuvaan myös bändin virallisen kuvaajan.

Tarkkana kuin porkkana, vaikka treenit loppuikin jo.

Päivän treenit meni sen verran hyvin, että taidetaan kuitenkin osallistua samalla kentällä pidettäviin kisoihin ennen juhannusta. Katsotaan minkälaisilla kokoonpainoilla mennään, mutta mennään joka tapauksessa, jos ei mitään kummempia haavereita käy.

- Sisko

Missä mennään tavoitteiden kanssa?

Päivitin vihdoin ja viimein Kisakalenteri-sivua. Sinne on nyt listattu näin alkuvuoden kilpailuja, joita on alustavasti suunniteltu. Kalenteri käsittää nyt vain helmi-huhtikuun, mutta päivittelen sitä aina, kun löydän lisää sopivia kilpailuja.

Juttelin tässä myös aiemman valmentajani kanssa Martista ja tavoitteista kesälle. Valmentaja on valmentanut ja seurannut Marttia ja minua pidempään kuin yksikään muu valmentaja (6-vuotta), mutta on ollut oikeasti taustalla paljon pidempään. Martti pääsi hänen silmänsä alle 4-vuotiaana ja minä jo vuonna 2000 (15-vuotta sitten herranjumala!). Täytyy kai lisätietona sanoa, että hän on myös Akun kasvattaja.

Koulukisat Kirkkonummella viime kesänä.

Ei siis ihme, että kuuntelen tämän valmentajan ajatuksia hieman tarkemmin kuin muiden. Olemme hänen opeillaan kehittyneet Martin kanssa valtavasti siitä alkutilanteesta, mistä lähdimme.

Ajatukseni tulevasta kaudesta oli se, että Martin kanssa pitäisi päästä hyppäämään niitä 110 cm ratoja. 110 cm ratoja siksi, että pääsisin eroon apinasta selässäni, jolloin tulevaisuudessa pystyisin hyvällä itseluottamuksella hyppäämään Akun kanssa nuorten hevosten luokkia.

Aku loikkaa (kaapattu videosta, siksi laatu tämä)

Todellisuus on kuitenkin se, että Martti ei ole vielä 100-110 cm kisakunnossa. Tämä johtuu enemmän sen ratsastettavuudesta esteiden välissä kuin itse hyppäämisestä tai sen fyysisestä kunnosta. Viime kerralla estevalmennuksessa mentiin kovaa. Yritettiin korjata omaa ongelmaani lyhentää, lyhentää ja vielä enemmän lyhentää ennen estettä ja lopputulos oli se, että laukattiin villinä ja vapaana pitkin maneesia (hyvin pitkänä).

Koulupuolella Martti on pikkuhiljaa ruvennut tuntumaan siltä, että helpon A:n radat voisivat onnistua ihan siedettävästi. Kun keksisin vielä keinon kouluradalla siirtyä keskiravista harjoitusraviin ilman että sen selkä jäykistyy, niin olisimme valmiita koulukisoihin. Tai sanotaanko nyt että niin valmiita kuin voimme ylipäätään olla.

Vararatsu Luukas syyskuussa 2012 aluekilpailuissa.

En kuulemani mukaan kuitenkaan saisi huolehtia niistä nuorten hevosten luokista. 4-vuotiaiden noviisisarja hypätään 90-100 cm tasolla, joten suoraa 110-luokkiin ei nuoren kanssa tarvitse lähteä. Tämän lisäksi sain jälleen myös muistutuksen siitä, että on aivan eri asia hypätä aralla ja kykynsä ylärajalla olevalla hevosella 110- tai jopa 120-luokkia, kuin rohkealla ja kyvykkäällä hevosella.

Ensimmäisenä mainitun hevosen kanssa voi kisata ja hypätä 110-120-luokkia, mutta virheherkkyys on suuri. Jotta kyseisiä luokkia voisi hypätä, pitää rutiinin olla rautainen ja hevosella sekä ratsastajalla hyvä päivä. Aran hevosen kanssa monesti yksi virhe rikkoo koko suorituksen, kun hevonen tarvitsee paljon tukea ratsastajaltaan.
Jälkimmäisen kanssa 110-120 cm luokat ovat vielä sillä tasolla, missä hevonen pääsee esteistä yli ratsastajastaan huolimatta. Toki jos hevonen ottaa herkästi itseensä ratsastajan virheistä, voi lopputulos olla yhtä huono kuin sen aran kanssa, mutta näin teoriassa.

Tässäkin lajissa kisoihin vuonna 2015?

Päällimmäisenä ajatuksena tämän käymäni keskustelun jälkeen mielessäni oli se, että Akua ajatellen tärkeintä on pitää yllä omaa kisarutiiniani, välittämättä siitä estekorkeudesta. Itsearvoisena tavoitteena ei siis tarvitsisi olla sen estekorkeuden jahtaaminen vaan ylipäänsä kisarutiinin ylläpitäminen. Tämä sen vuoksi, että nuoren hevosen kanssa kisamatkat eivät varmasti suju kuten Strömsössä. Ennakoimattomissa tilanteissa ratsastaja ei saa menettää hermojaan, vaan laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja säilyttää toimintakykynsä sekä radan ulkopuolella että sisäpuolella. Kilpailurutiinin ylläpitäminen myös pitää turhan kilpailujännityksen poissa.

Tällaisia jahtaamaan siis ensi kesänäkin.

Tänä kesänä siis saattaa olla että hyppäämme Martin kanssa 110-luokkia, mutta saattaa olla että ei hypätä. Kaikki riippuu täysin siitä, millä fiiliksellä ja kunnolla päästään kesään ja kesän läpi.

- Sisko

Viikon treenit (vko 48)

Martilla on tällä hetkellä "talviloma". Se ei kuitenkaan estä treenaamista, vaikka ne ehkä vedetään vähän kevyemmän kaavan mukaan. Pahoittelen jo ennakkoon kuvien laatua, kännykän kameran laatu on mitä on.

Kävin itse ratsastamassa maanantaina, pitkästä aikaa jaksoin laittaa koulusatulan selkään. Martilla oli vähän kaksijakoinen päivä. Periaatteessa se oli hyvä koko ajan, mutta kuitenkin olisin toivonut vähän nopeampia reaktioita. Se oli kevyt edestä, mutta todella hidas jalalle. Pohkeenväistöt tuntuivat todella helpoilta ja se astui hyvin ristiin. Kuitenkin jos unohdin ns. ratsastaa, se saattoi pinkaista alta pois. Eräällä lailla se oli jännittynyt, mutta tällä kertaa jännittyneisyys purkautui eteenpäin, kun se normaalisti saa Martin käpertymään itseensä. Laukassa homma jatkui vähän samoissa merkeissä. Tein muutamia laukanvaihtoja, joiden jälkeen sinkoiltiin sinne tänne (puhtaat vaihdot eivät ole meidän vahvuus). Loppua kohden kuitenkin myös laukka parani ja rentoutui.

Martti murjottaa pesarilla, kun se ei saanutkaan päiväruokiaan.

Tiistaina äitini kävi kävelyttämässä Martin. Soitin illalla kotiin ja sain kuulla, että kaveri oli ollut aika villi. Oli kytännyt viljakuivuria, lannoitesäkkejä ja mitä muuta tien viereltä oli löytynytkään. Martti ei kyllä koskaan ole oikein osannut käyttäytyä äitini kanssa. Se on aina ollut enemmän minun ja isäni hevonen. Epäilen siis että osan pöllöilyistä voi laittaa tämän piikkiin.

Keskiviikkona ratsastusvuorossa olivat lapset. Keskiviikosta en olekaan tarkemmin kuullut miten on mennyt. Uskoisin että hyvin, sillä olisin kyllä kuullut jos olisi ollut jotain ongelmia. 

Torstaina oli vuorossa estevalmennus. Näin kisakausien välissä treeniin kuuluu paljon kontrolli -ja rytmiharjoituksia pienillä esteillä, puomeilla ja jumppasarjoilla. Alkutunnista Martti oli vähän jäykän oloinen, ei taipunut niin hyvin kuin olisin toivonut. Lopputunnista kuitenkin parani paljon, viimeisellä jumppasarjalla oikein tunsi miten takajalat olivat töissä. Positiivisella mielellä siis lähdin valmennuksesta, vaikka itse en osaakaan lähestyä pieniä ristikoita. Haluan mennä aina liian lähelle niitä. 

Perjantaina oli Marin vuoro ratsastaa. Kuulin, että ravissa Martti oli ollut hyvä, mutta laukka ei meinannut lähteä pyörimään millään. 

Lauantaina kävinkin vähän neuvomassa lapsia ratsastuksessaan. Ollin kanssa keskityimme siihen, että Martti taipui, pysyi rentona ja rytmi säilyi koko ajan. Martti itseasiassa kulkikin todella hyvin.

Kun Olli oli hoitanut alkuverryttelyn, oli Marin vuoro nousta selkään. Marin kanssa kokeiltiin vähän helppo A:2 -ohjelman asioita. Tuossa ohjelmassa keskiravia esitetään kummankin pitkänsivun keskellä, jonka jälkeen tulee puoliympyrä ja väistö takaisin uralle. Laukassa teimme myös kyseisen ohjelman "temppuja". Tässä vaiheessa Martti vaan heitti hanskat tiskiin ja päätti että hän mitään käyntisiirtymiä tee suoraa laukasta. Teknisesti Marilla ja Martilla on tuon radan tehtävät hallussa, niihin pitäisi saada vaan laatua lisää. Se onkin se vaikeampi juttu. Mutta koko talvi on aikaa treenata.

On etelässäkin ollut edes vähän lunta, silloin tällöin.

Sunnuntaina käytiin Martin kanssa kävelyllä maastossa. Rentouduttiin siis molemmat kuluneesta viikosta. Oli todella kiva ilma maastoiluun, pitkästä aikaa kuivaa ja sopivasti pakkasta pari astetta.

- Sisko