Näytetään tekstit, joissa on tunniste tavoitteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tavoitteet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. helmikuuta 2015

Missä mennään tavoitteiden kanssa?

Päivitin vihdoin ja viimein Kisakalenteri-sivua. Sinne on nyt listattu näin alkuvuoden kilpailuja, joita on alustavasti suunniteltu. Kalenteri käsittää nyt vain helmi-huhtikuun, mutta päivittelen sitä aina, kun löydän lisää sopivia kilpailuja.

Juttelin tässä myös aiemman valmentajani kanssa Martista ja tavoitteista kesälle. Valmentaja on valmentanut ja seurannut Marttia ja minua pidempään kuin yksikään muu valmentaja (6-vuotta), mutta on ollut oikeasti taustalla paljon pidempään. Martti pääsi hänen silmänsä alle 4-vuotiaana ja minä jo vuonna 2000 (15-vuotta sitten herranjumala!). Täytyy kai lisätietona sanoa, että hän on myös Akun kasvattaja.

Koulukisat Kirkkonummella viime kesänä.

Ei siis ihme, että kuuntelen tämän valmentajan ajatuksia hieman tarkemmin kuin muiden. Olemme hänen opeillaan kehittyneet Martin kanssa valtavasti siitä alkutilanteesta, mistä lähdimme.

Ajatukseni tulevasta kaudesta oli se, että Martin kanssa pitäisi päästä hyppäämään niitä 110 cm ratoja. 110 cm ratoja siksi, että pääsisin eroon apinasta selässäni, jolloin tulevaisuudessa pystyisin hyvällä itseluottamuksella hyppäämään Akun kanssa nuorten hevosten luokkia.

Aku loikkaa (kaapattu videosta, siksi laatu tämä)

Todellisuus on kuitenkin se, että Martti ei ole vielä 100-110 cm kisakunnossa. Tämä johtuu enemmän sen ratsastettavuudesta esteiden välissä kuin itse hyppäämisestä tai sen fyysisestä kunnosta. Viime kerralla estevalmennuksessa mentiin kovaa. Yritettiin korjata omaa ongelmaani lyhentää, lyhentää ja vielä enemmän lyhentää ennen estettä ja lopputulos oli se, että laukattiin villinä ja vapaana pitkin maneesia (hyvin pitkänä).

Koulupuolella Martti on pikkuhiljaa ruvennut tuntumaan siltä, että helpon A:n radat voisivat onnistua ihan siedettävästi. Kun keksisin vielä keinon kouluradalla siirtyä keskiravista harjoitusraviin ilman että sen selkä jäykistyy, niin olisimme valmiita koulukisoihin. Tai sanotaanko nyt että niin valmiita kuin voimme ylipäätään olla.

Vararatsu Luukas syyskuussa 2012 aluekilpailuissa.

En kuulemani mukaan kuitenkaan saisi huolehtia niistä nuorten hevosten luokista. 4-vuotiaiden noviisisarja hypätään 90-100 cm tasolla, joten suoraa 110-luokkiin ei nuoren kanssa tarvitse lähteä. Tämän lisäksi sain jälleen myös muistutuksen siitä, että on aivan eri asia hypätä aralla ja kykynsä ylärajalla olevalla hevosella 110- tai jopa 120-luokkia, kuin rohkealla ja kyvykkäällä hevosella.

Ensimmäisenä mainitun hevosen kanssa voi kisata ja hypätä 110-120-luokkia, mutta virheherkkyys on suuri. Jotta kyseisiä luokkia voisi hypätä, pitää rutiinin olla rautainen ja hevosella sekä ratsastajalla hyvä päivä. Aran hevosen kanssa monesti yksi virhe rikkoo koko suorituksen, kun hevonen tarvitsee paljon tukea ratsastajaltaan.
Jälkimmäisen kanssa 110-120 cm luokat ovat vielä sillä tasolla, missä hevonen pääsee esteistä yli ratsastajastaan huolimatta. Toki jos hevonen ottaa herkästi itseensä ratsastajan virheistä, voi lopputulos olla yhtä huono kuin sen aran kanssa, mutta näin teoriassa.

Tässäkin lajissa kisoihin vuonna 2015?

Päällimmäisenä ajatuksena tämän käymäni keskustelun jälkeen mielessäni oli se, että Akua ajatellen tärkeintä on pitää yllä omaa kisarutiiniani, välittämättä siitä estekorkeudesta. Itsearvoisena tavoitteena ei siis tarvitsisi olla sen estekorkeuden jahtaaminen vaan ylipäänsä kisarutiinin ylläpitäminen. Tämä sen vuoksi, että nuoren hevosen kanssa kisamatkat eivät varmasti suju kuten Strömsössä. Ennakoimattomissa tilanteissa ratsastaja ei saa menettää hermojaan, vaan laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja säilyttää toimintakykynsä sekä radan ulkopuolella että sisäpuolella. Kilpailurutiinin ylläpitäminen myös pitää turhan kilpailujännityksen poissa.

Tällaisia jahtaamaan siis ensi kesänäkin.
Tänä kesänä siis saattaa olla että hyppäämme Martin kanssa 110-luokkia, mutta saattaa olla että ei hypätä. Kaikki riippuu täysin siitä, millä fiiliksellä ja kunnolla päästään kesään ja kesän läpi.

- Sisko



sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Nuorten hevosten kilpailut

Nuorille hevosille löytyy Suomestakin jos jonkinlaista kilpailua ja kilpailusarjaa. Omia luokkiaan on ihan 4-vuotiaiden ryhmäratsastusluokista 7-vuotiaille saakka. 8-vuotiaasta eteenpäin hevoset sitten ovat "senioreja" ja hyppäävät kaikki sikin sokin avoimissa luokissa. Toki avoimissa luokissa voi mennä myös nuoremmalla hevosella, jos näin ratsastaja haluaa.

Alle 4-vuotiaillekin löytyy omat kekkerinsä, Kyvyt Esiin -tapahtuma sekä monta muuta näyttelyä. 3-vuotiaan orin voi myös esittää Oripäivillä, jotka järjestetään joka kevät.

Jonkun mielestä voi tuntua hätiköidyltä laatia tulevia suunnitelmia Akulle tässä vaiheessa, kun se on vasta vuoden vanha. Sitä se ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi Breeders' Prizen osallistumismaksua maksetaan tietty summa jokaisena varsan elinvuonna aina 6-vuotiaaksi saakka, jonka ikäisenä varsa voi osallistua kyseiseen kilpailuun. Ensimmäisenä kolmena vuonna maksut eivät ole muutamaa kymppiä suuremmat, mutta ne tulee kuitenkin maksaa sääntöjen mukaisesti, jos kilpailuun haluaa varmuudella itselleen paikan.

Martti 7-v Siuntiossa ekoissa yhteisissä kisoissa.


Itsellä on ajatus siitä, että Aku kävisi ikäluokkakisoja. Joka syksy 3-vuotiaaksi saakka aion myös esittää sen varsanäyttelyssä, koska ainakin tähän saakka Hippoksen näyttely on järjestetty syksyisin sen kotitallilla. Sama koskee Kyvyt Esiin -tapahtumaa, jonka karsinnat on järjestetty jo monena vuonna sen kotitallilla. Näyttelyt ja Kyvyt Esiin on hyviä harjoittelupaikkoja, jossa varsa joutuu "suorittamaan" vähän jännittävämmässä ympäristössä.

Kyvyt Esiin -tilaisuudet ovat avoimia kaikille 2-4 -vuotiaille hevosille. Ohjelmassa 2-3-vuotiailla on irtohypytys sekä askellajien arviointi. 4-vuotiaat arvioidaan ratsain, joko askellajien tai hyppäämisen perusteella. 2-3 -vuotiaiden karsinnat ovat kaksi päiväiset, päivät useimmiten ovat noin viikon päässä toisistaan. 2-3 -vuotiaiden parhaimmat pääsevät karsinnoista finaaliin, joka on tähän saakka järjestetty Ypäjällä syksyisin, kun karsinnat ovat keväällä.

4-vuotiaalla pääsee jo kisakentille. Noviisisarja sekä Laatuarvostelu ovat molemmat ensisijaisesti suunnattu 4-vuotiaille nuorille. Noviisisarjan tarkoituksena on ensisijaisesti tutustuttaa nuoret estehevoset kilpailumaailmaan. Tämän vuoksi arvosteluna sarjan osakilpailuissa on A.1.0, eli kaikki pienimmän virhepistemäärän saaneet ovat 1. sijalla. Ensimmäiset osakilpailut ovat korkeudeltaan 90 cm ja jälkimmäisemmät 100 cm. Noviisisarjassa on myös finaali, jonne voi osallistua, jos on yksi virheetön tulos jossakin osakilpailuista. Finaalissa 4-vuotiaat hyppäävät 90-100 cm tasolla.

Martti 7-v onnistui elokuussa 2007 pääsemään sijoitukselle seurakisoissa.


Laatuarvostelu on Ratsujalostusliiton järjestämä kilpailu nuorille Suomeen rekisteröidyille hevosille. Kyseinen tapahtuma järjestetään syksyllä ja kestää kaksi päivää. Kilpailussa arvioidaan hevosten rakenne, askellajit sekä hyppykyky. Ensimmäisenä päivänä estehevoset hyppäävät muutaman esteen ja toisena päivänä jo esteradan. Tänä vuonna radassa oli mukana jo vesimattokin.

5-vuotiaiden kohdalla alkaakin sitten oikein sarjakilpailujen suma. 5-7-vuotiaille on tarjolla Racing Trophy sarjakilpailu ja TEHOlla (Team Eurohorses ry) on oma sarjakilpailu 5-7-vuotialle, tänä vuonna nimeltään Prohay Tulevat Tähdet. Näiden sarjakilpailuiden lisäksi on Ratsujalostusliiton järjestämä 5-vuotisderby. 6-vuotiailla sarjakilpailuiden lisäksi on aikaisemmin mainitsemani Breeders' Prize.

Nuoren hevosen pitäisi näiden ikäluokkakisojen jälkeen olla hyvällä 130 cm tasolla. 7-vuotiaiden Racing Trophyn osakilpailut hypätään tasolla 130/135, samoin Prohay Tulevat Tähdet -sarjan finaali kisattiin tänä vuonna samalla tasolla. Tietysti tämän tavoitteen voivat itselleen laittaa ne, joiden nuoret hevoset ovat ammattilaisella ratsutettavana ja kisattavana.

Itse en tässä vaiheessa osaa kuvitella itseäni Akun kuskiksi esimerkiksi Laatuarvostelussa tai Breeders' Prizessa. Tämä johtuu siitä, että varsinkin Laatuarvostelussa arvioidaan nimensä mukaisesti hevosen laatua ja valitettava tosiasia on se, että huono kuski saa hyvän hevosen näyttämään tasoaan huonommalta. Breeders' Prizessa puolestaan estekorkeus on toisena ja kolmantena päivänä 120-130 cm ja olen sitä mieltä että 6-vuotiaan psyykelle ei tulevaisuuden kannalta tee hyvää, jos kokematon kuski käy rytkimässä sen esteiden sekaan. Siinä saadaan äkkiä aikaan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Sitten se säälittävän pieni rääpäle, mille tässä kisoja suunnitellaan. Aku 2 pvä vanhana.

Tietysti tässä on vielä melkein se kuusi vuotta aikaa kehittää myös itseään. Noviisisarjan ja 5-vuotiaiden Racing Trophyn tason uskon luonnistuvan itseltänikin, mutta siitä ylöspäin riippu paljon myös Akusta ja siitä, kuinka rohkea se on. Tavoitteena itselläni on ne 130-luokat sen kanssa, mutta ei sinne tarvitse päästä heti 6/7-vuotiaana. Tietysti suurempaakin voidaan kisata, jos rahkeet riittävät sekä hevosella että ratsastajalla.

- Sisko


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Miksi ostin varsan?

Joku saattaa pitää minua hieman kajahtaneena harrastajana, kun ostin itselleni pienen varsan. Itseasiassa olin vielä hullumpi kuin maitovarsan ostaja, koska ostin sen ennen kuin se oli edes syntynyt. Ei siis ollut takeita tai edes ennakkoaavistusta väristä, "merkistä", koosta, kyvyistä, rakenteesta, luonteesta yms.

Mikä sieltä sitten tuli? No Aku tietysti. Enkä kyllä vaihtaisi mihinkään.

Miten tähän päätökseen sitten lopulta tultiin? Mikä saa ostamaan syntymättömän varsan, varsinkin, kun yksi hevonen on jo omistuksessa?

Olen aikanani tehnyt tallitöitä. Tällöin varsojen kanssa puuhailu oli arkipäivää, kun työskentelin tallilla jossa oli kasvatustoimintaa. Olen myös ratsastanut nuoria hevosia jonkun verran. Nuorten ja varsojen kanssa puuhailu on minusta mielenkiintoista. Niille ei ole vielä ennättänyt kehittyä vanhempien hevosten kommervenkkejä, usein niiden kanssa pärjää parhaiten, mitä yksinkertaisempana asiat pitää.

Aku ja sen emä


Olen myös aina pitänyt haasteista. Olen ratsastanut erilaisia hevosia ja todennut, että "automaatti"-hevoset eivät ole todellakaan minun juttuni. Helpolla hevosella on välillä todella kiva mennä, kun voi todeta, että näin helppoa sen pitäisi aina olla ja tähän pitää pyrkiä. Tylsistyisin kuitenkin hyvin nopeasti, jos ratsastaminen olisi aina helppoa, mukavaa ja mahtavaa.

Varsan kohdalla ehkä paras asia on se, että sen pääsee itse muovaamaan haluamakseen. Sitten ei ainakaan voi syyttä muita kuin peilikuvaansa siitä kun ei joku asia toimi tai kulje!

Toki varsan ostaminen on aina riskibisnes. Mutta niin se on aikuisenkin hevosen. Ihan mikä tahansa hevonen voi ensimmäisenä päivänä uudessa kodissa hajottaa itsensä niin, että se joudutaan lopettamaan tai sitä ei pysty enää käyttämään siihen tarkoitukseen, johon se oli ostettu. Varsan ostaminen ei siinä tilanteessa ole järkevää, jos halutaan kehittyä ja päästä mahdollisimman nopeasti kisa-areenoille. Tällöin tuleekin ostaa se valmis kisahevonen. Minulla se kuitenkin jo oli valmiiksi, miksi olisin ostanut toisen samanlaisen.

Näin pieni se oli.


Itse ajattelen kokonaisuutta. Varsan ostajana itselleni on tärkeintä se yhteinen matka hevosen kanssa. Mihin saakka me yhdessä päästäänkään? Tällä matkalla sekä hevonen että sen omistaja oppivat paljon toisistaan ja tästä urheilusta sekä sen monista eri puolista.

Olin ennen Akun ostamista miettinyt monesti varsan tai nuoren hevosen hankkimista. Siitä oli myös ollut valmentajan kanssa puhetta, vaihtoehtoja mietitty, mutta jotenkin ajankohta ei aikaisemmin ollut ollut kypsä. Marttikin tuli meille 7-vuotiaana, eli kuitenkin kohtalaisen nuorena. Puhuinkin aina, että Martin jälkeen meille tulee vielä nuorempi. Tämä ennen kaikkea yllä mainittujen syiden takia.

Jossain tulevista postauksissa voisinkin sitten pohtia, miksi juuri Aku. Näin ennakkona voin jo kertoa, että vaihtoehtoja ei edes oikeastaan mietitty.

- Sisko

perjantai 28. marraskuuta 2014

Ensi vuoden kisakauden ennakkoa

Nyt kun kausi 2014 on taputeltu pakettiin, niin on vähän jo aika ennakoida ensi kevättä ja kesää. Itselläni on muutamakin vaihtoehto ensi kauden suunnitelmiksi, mutta pääsääntöisesti olo on ollut vähän haikea jollain lailla.

Nyt kun Aku on syntynyt ja sillä on jalat oikein päin, pääkin sillä paikalla missä kuuluu, ja muutenkin vaikuttaa lupaavalta vesseliltä, niin jotenkin ne suurimmat tavoitteet, toiveet ja haaveet on siirtynyt sen kannettaviksi. Martti on ensi vuonna 15-vuotias, toki ihan käyttöikäinen, mutta pitää tässä pikkuhiljaa ottaa huomioon herran kasvava ikä. Olen tässä jo jonkin aikaa huomioinut, että vertymiseen sillä kuluu pidemmän aikaa kuin aiemmin.

Östersundom, 2012. Kauden ensimmäiset kisat.


Yllä mainitun lisäksi tämän kauden sekavuus ja suoritusten heilahtelu laidasta laitaan on vähän vaikuttanut tämän hetken ajatuksiin tuosta tulevasta kaudesta. Jotenkin oma motivaatio Martin kanssa kisaamiseen on vähän vähissä, koska sen kanssa on kuitenkin yritetty, tehty ja yritetty uudelleen jo niin monta vuotta. Aina on tullut jotain, miksi jokin asia ei suju, hevonen kipeytyy tai jos muuten kaikki olisi kunnossa, niin ratsastajan pään sisällä on ongelmia. Treeneissä Martista on otettu ulos miltei kaikki mitä sillä on antaa, ilman että se tulee kipeäksi. Välillä ollaan ehkä menty myös tämän rajan yli, tietämättömyyttämme.

Ajatukseni siis kulkevat enemmän sitä latua, että se helppo A pitää käydä tuuppaamassa hyväksytysti ja estepuolella mennään sellaista mikä on helppoa ja kivaa (80 cm ja 90 cm, ehkä jokunen 100 cm jos sujuu hyvin). Kenttäkisoihinkin voisi eksyä, jos saan aikaiseksi käytyä treenaamassa maastoesteitä keväällä/kesällä.

MUTTA

Erehdyin juttelemaan tulevasta kaudesta ennen edellistä estevalmennusta valmentajan kanssa. Kerroin ihan suoraa, että en oikein tiedä pitäisikö mennä helppoa ja kivaa, jättää Martti vähän kevyemmälle vai... Tämän ajatuksen jälkeen valmentaja jo täydensi "vai haastaa itseään ensi kesänä?" Niin.

Keskustelu jatkui tästä ja selkeästi ajatus on käydä koulukisoissa todistamassa itselleen, että siitä helposta A:sta päästään läpi. Estepuolen 110 cm -luokkien henkisestä peikosta mainitsin, että sitä ei ikinä olla päästy maaliin ja nyt se on jo (vuodesta 2006 saakka) pitkään häirinnyt kisakauden suunnittelua ja muuta tekemistä. Valmentaja kysyi myös kenttäkisoista, että etkö niitä meinannut mennä. Totesin että kivaahan se olisi, mutta pitäisi käydä treenaamassa enemmän ja lähimmät maatoesteet taitaa olla Keravalla ja Espoossa, missä saisi myös valmennusta asiassa.

Kerava, 2014


Keskustelu oikeastaan päättyi tähän: "Sitten otetaan se 110 jo alkukaudesta, hallissa. Maaliskussa LOR:illa on ne hallikisat, ekana päivänä 100 ja 110, sitten toisena päivänä pelkkä 110". Ensimmäinen ajatus itsellä oli että älä hullu naurata.

Tässä kuitenkin valmennuksen jälkeen illalla kotona ja nyt tätä kirjoittaessani ajatus on ruvennut tuntumaan mielenkiintoiselta. Illalla ennätin jo asian ajattelemaan niin pitkälle, että maaliskuun alussa ehtisin käydä pienissä kisoissa hyppäämässä 90 ja 100 luokat, jonka jälkeen voisi hyvillä mielin mennä maalis/huhtikuussa yllä mainittuihin kisoihin 100 ja 110 -luokkia.

Miten sitä ihminen voikaan olla näin yllytyshullu?! Nyt sitten vaan toivotaan että hevonen pysyy kunnossa koko talven ja saadaan treenattua hyvin.

- Sisko