Vielä naurattaa...

...mutta naurattaako tulevaisuudessa. Se pienen pieni varsani on kasvanut yhdessä hujauksessa jo 2-vuotiaaksi nuorukaiseksi ja matkan varrella on tullut selväksi, että Akulla on mielipiteitä. Toisin kuin Martti, se ei myöskään yhtään arastele kertoa niitä.

Sukuvika, voisi joku sanoa. Aku termiitti pitää taas kohta laittaa sellaiseen sähköaitaan, missä kulkee virta. Tällä hetkellä laitumella se syö lankoja, tolppia ja mitä nyt ikinä eteensä sattuu saamaan eikä kavereiden loimetkaan säästy hampailta. Tulee siis emäänsä, joka syö tiensä ulos karsinasta, jos seinät ovat puuta.

Välillä oikein naureskelen kun mietin noiden hevosteni erilaisuutta. Siinä missä Martti ottaa rennosti ja rauhassa, on Aku jo sitä mieltä että jotain aktiviteettia pitäisi saada. Pesupaikalla Martti saattaa nukkua ja nuokkua kaikessa rauhassa vaikka koko loppupäivän, mutta Akun kanssa sitä ei voi edes ajatellakaan. Se tulee perässä katsomaan kun vaihdan harjan harjakassista, hännän selvityksessä se yrittää aina myös olla mukana. Jos se ei muuta tekemistä keksi, niin se nappaa kiinnitysnarut suuhunsa ja mutustelee niitä tai vaihtoehtoisesti polkee jalkaa.

Aku lempipuuhassaan.

Olen minä nähnyt Akun seisovan kiinni pesukarsinassa myös ihan paikallaankin. Ne on niitä harvoja kertoja, kun se kuulee mielestään kiinnostavia ääniä. Muun muassa lämpöilmapuhallin sai sen seisomaan, kun se ei ymmärtänyt mistä ääni oikein kuului. Toinen kikka on se, että joku pitää sen edessä suolakiveä. En ole ikinä aiemmin tavannut hevosta, joka olisi niin innoissaan suolakivestä kuin Aku. Se on ollut meillä käytössä myös lastauksen apuna.

Vielähän nämä kaikki on laskettavissa sellaiseksi nuoren hevosen kärsimättömyydeksi. Kuitenkin miettiessäni Akun emää (tällä hetkellä 21-vuotta), niin ei se kyllä Marttia käytökseltään muistuta. Suurin ero siinä on, että Akun emä tuntuu koko ajan olevan paljon valppaampi ympäristölleen kuin Martti. Todennäköisesti siis Akusta ei ikinä tule niin rauhallista ja kärsivällistä kuin mitä Martti on.

Silti tuo pieni hevonen jaksaa myös hämmästyttää. Kun Aku loukkasi silmäänsä ja se piti tikata, olin henkisesti valmistautunut parin tunnin painimatsiin. Sen verran hankalassa paikassa se haava oli. Mitä vielä, päästiin aika helpolla sen kanssa. Joo, toki siihen meni tuplasti rauhoittavaa mitä Marttiin olisi tarvittu ja sen lisäksi vielä pidimme sillä huulipuristinta, mutta aika tyynesti kaveri kuitenkin siinä kainalossani seisoi operaation ajan.

Kuvasta ei ehkä hyvin näe, mutta tyhmä suolakivi ei selkeästi tottele ja sitä pitää komennella etujalalla.

Toisen kerran hämmästyin eilen. Kysyin hierojalta kokeilisiko hän miten Aku hieromiseen suhtautuu. (Okei, näin nuori vielä mitään hierontaa tarvitse, mutta ihan tulevaisuuden kannalta.) Hierojakin hämmästyi, kuinka hyvin Aku seisoi ja antoi koskea itseensä, ihan kuin vanhemmat paljon hierotut hevoset.

Jos totta puhutaan, on pari vuotta mennyt todella nopeasti. Akun syntymävuoden kesä on kyllä niin tuoreessa muistissa, että ihmettelen välillä mihän tämä aika oikein menee. Jos seuraavat pari vuotta menevät yhtä nopeasti, niin sehän on melkein kohta huomenna, kun Aku on neljä ja pitäisi miettiä kilpailuja ja ihka oikeaa treenaamista sen kanssa. APUA!

- Sisko

Vuosi takana, toivottavasti monia vielä edessä

Niin se aika vaan rientää. Vasta tuo Aku oli pieni ja säälittävä mytty siellä karsinan nurkassa ruokakipon alla. Pystyynkin sitä piti avittaa, samoin imemään. Isä meinasi siinä vaiheessa jo menettää uskonsa siihen, että onko tuosta varsasta yhtään mihinkään. Jalatkin sillä oli vähän vinot.

Mä oon täällä piilossa, niin kukaan ei nää mua.

Pari päivää myöhemmin se juoksutti emäänsä pitkin maneesia. Homma ei todellakaan mennyt niin, että emä olisi mennyt edellä ja varsa perässä, vaan täysin päin vastoin. Nauroimmekin että sen emälle tulee kiireinen kesä, jos ei yhtään tuo ylihuolehtivaisuus hellitä, sen verran vilkkaasti parin päivän ikäinen pikkupoju tutki uutta ympäristöään.

Täysiääää...

Jostain tuo kakara oli myös kasvattanut luonteen itselleen muutaman päivän jälkeen. Jos ei rapsutettu just oikeasta paikasta, niin se joko yritti purra tai potkaista. Ja sitten harjaamisen opettelu. Herran keskittymiskyky oli tuossa vaiheessa ehkä 10 sekuntia ja sen jälkeen mentiin kiroillen karkuun. Ensimmäisellä kerralla kun laitettiin riimu päähän, sen sai laitettua suhteellisen kivuttomasti. Tai sanotaanko näin, että olen riimustanut vaikeampiakin tapauksia. Näppäränä poikana se oli kuitenkin parin tunnin päästä saanut riimun ihan itse pois päästään. Tämän episodin jälkeen riimua lähestyttiin aina hampaat edellä jonkun aikaa.

Tätä riimun laittamista seuratessaan isäni totesi, ettei se taidakaan niin toivoton olla, kun kerran luonnetta vähän löytyy. Monta kertaa mieleni teki sanoa, että tervetuloa kokeilemaan itse, jos kerran noin naurattaa. Akun kohdalla voi nimenomaan puhua suhteellisen kovasta luonteesta. Monta kertaa sitä sai komentaa joko näykkäämisestä tai potkaisemisesta. Se kyllä väisti, ihan joka kerta, kun sitä komennettiin, mutta oli salamana uudelleen paikalla joko hampaat tai takajalat edellä. Muutaman kerran ajattelin hiljaa mielessäni, että mikä hirviö tästä oikein tulee kun kasvaa isoksi. Emäänsäkin se potki, kun sai palautetta liian innokkaasta syömisestä. Tosin sen emä kyllä selviytyi aina voittajana niissä kärhämissä, fiksu tamma kun on.

Mitäs sä luuet siellä tekeväs, hä?

Kumma kyllä taluttamisen suhteen ei ole ikinä sen kanssa ollut ongelmia (ainakaan vielä, kop, kop). Mielestäni tässäkin asiassa on auttanut sen luonne. Se ei ole missään vaiheessa ollut jännittynyt, kun sille on laitettu riimua tai sitä on talutettu. Paras esimerkkki Akun luonteesta on seuraava: Aku juoksi eräänä päivänä maneesissa vapaana. Isä kokeili miten se reagoi, jos hän naputtaa raipalla kuuluvasti maneesin seinään. Mitä tapahtui. Aku ensin pysähtyi ja kääntyi katsomaan, jonka jälkeen isä jatkoi naputusta ja toveri lähti ravissa katsomaan asiaa lähempää.

Syyskuussa jo oltiin näin hienoja poikia.

Näin vuoden jälkeenkin, se vähän vajaa pari vuotta sitten tehty päätös tuntuu edelleen juuri oikealta ratkaisulta. Joka kerta Akun kanssa puuhatessa se tuntuu jopa enemmän minulle sopivalta hevoselta kuin Martti. Tämä ehkä johtuu siitä, että on itse päässyt vaikuttamaan niin paljon siihen, mitä varsalle on opetettu, mistä sitä on kehuttu ja mistä rangaistu. Periaatteessa sen kanssa on päässyt aloittamaan täysin tyhjästä, kun taas Martin kanssa aloitettiin vasta, kun sillä oli elämänkokemusta 7-vuotta takana.

Nyt tästä toverista on kasvanut jo sellainen, ettei se osaa olla kuvissa.

Tiedostan kyllä, että epäonnistumisia ja ongelmia tulee ja menee. Niistä pitää vain selvitä ja ottaa opiksi. Tähän mennessä ollaankin selvitty mielestäni aika helpolla. Odotan mielenkiinnolla miten syksylle suunniteltu näyttely sujuu, sillä Aku on laitumelle päästyään kehittänyt pientä läheisriippuvaisuutta.

Kaikesta huolimatta Akulle aivan mahtavaa 1-vuotis synttäripäivää!

- Sisko

Kamalaakin kamalampi eläinlääkäri

Aku on nyt lyhyen elämänsä aikana joutunut tutustumaan eläinlääkäreihin muutamaankin otteeseen. Loppuviikosta oli taas yksi tapaaminen, kun ultrattiin molemmat takajalat.

Aku liukastui pari viikkoa sitten laitumella, jolloin kutsuttiin samantien eläinlääkäri paikalle, kun huomattiin jalan olevan turvoksissa ja kipeä. Silloin Aku sai kipulääkettä ja käskyn olla juoksematta. Kipulääkkeet on syöty ja turvotus laskenut jalassa, joten varmuuden vuoksi vielä tarkistettiin, ettei mitään isompaa ole jalassa rikki.

Samaan laskuun tarkistettiin myös toinen takajalka, joka vähän on turvotellut tuon kipulääkekuurin aikana. Myös molemmat takapolvet tarkistettiin varmuuden vuoksi, miltä ne näyttävät.

Akun asenne eläinlääkäreitä kohtaan on, noh, mielenkiintoinen. Siitä kuoriutuu aikamoinen lohikäärme, kun sitä tutkitaan. Hyvä ettei oikeasti sylje tulta, niin kiukkuinen se on. Onneksi kuitenkin tyytyy siihen puhkumiseen, eikä potki tai rimpuile, paitsi silloin kun siihen pistetään jotain. Tämä loikkiminen oli jo minulle tuttua, kun Akua yritettiin rauhoittaa ultraamista varten. Sillä on kuulemma hyvät kaulan lihakset, kun sai yhden neulan väännettyä muodottomaksi kun sitä yritti laittaa suoneen. Seuraava neula olikin sitten astetta järeämpi ja sillä kertaa rauhoite saatiin perille saakka.

Pieni poju vaipuikin pehmoiseen olotilaan nopeasti ja yhdellä rauhoitteella saatiin tutkittua kaikki mitä oli sovittu. Molemmat takapolvet olivat täysin puhtaat, samoin vasen jalka muutenkin. Oikeasta takajalasta löytyi muutoksia hankositeestä, joka olikin se kipeä jalka. Eläinlääkäri ei kuitenkaan ollut tästä huolissaan ja sanoikin, ettei se vamma hänen näkemyksensä perusteella tule vaikuttamaan tulevaisuudessa. Akun elämään tuo vamma ei nyt tällä hetkellä vaikuta sen kummemmin. Se saa ulkoilla ja liikkua, mutta jos alkaa uudelleen ontumaan, niin sitten liikuntaa rajoitetaan. 

Haeskelin tässä kuitenkin lisätietoa hankosidevammoista. Löytämäni tietojen mukaan ne ovat suurimmaksi osaksi aiheutuneet liukastumisista tai iskuista ja ovatkin enemmän heikon jalan vammoja.  Myös muita aiheuttajia on lukuisia. Aku on viime kuukausina kasvanut hirveästi ja on tällä hetkellä varmaan reilu kymmenen senttiä korkeampi takaa kuin edestä. Ei siis ole ihme, jos liukastuessa ei vielä kaikki tukisiteet veny mukana.

 Kuvia ei tällä kertaa ole paljon, koska ne ovat kaikki tätä tasoa. Varsat tunkivat hiukan lähelle, kun kamerasta kuuluu niiden mielestä mielenkiintoinen ääni ja minulla ei ollut mukana ketään muuta, joka olisi voinut vangita niiden mielenkiinnon.

Halutessamme voisimme ultrata tuon Akun jalan uudelleen parin kuukauden päästä, että näkyisi miten paraneminen on lähtenyt käyntiin. Todennäköisesti kontrolli tullaan tekemään. Syy, miksi Akun vamma ei aiheuta minussa mitään suurempaa paniikkia, on se, että varsa kasvaa ja vahvistuu vielä todella paljon. Tästä syystä myös eläinlääkäri oli todella optimistinen. 

Akun kanssa pitäisi nyt aloittaa kiinni seisomisen harjoittelu. Jalkojen nostelu saa taas hetkeksi jäädä, että takajalka ehtii parantua. Pikkupoju näytti taas myös luonnettaan, kun se tuotiin pihatosta tallin puolelle. Kaikille muille hevosille piti vähintään vastata ja kertoa että HÄN tuli sisään. Ei sille röyhistelylle voinut kuin hymyillä, vaikka pieni ääni mielessäni kertoi, että tulevaisuudessa voi tulla ongelmia. 

- Sisko

Aku ja muiden ennakkoluulot

"Today I will do what others won't, so tomorrow I can accomplish what others can't."               - Jerry Rice

Ikää noin 2 tuntia.

Kun rupesin tosissani puuhaamaan Akun ostoa, törmäsin aikamoiseen määrään erilaisia ennakkoluuloja. Osa ennakkoluuloista kohdistui siihen, että syntyisikö se edes terveenä, osa sen sukuun. Myös sen syntymän jälkeen olen kuullut jos jonkinlaista mielipidettä varsasta, ilman että ihmiset ovat edes nähneet koko varsaa.

Ymmärrän ennakkoluulot koskien varsan terveyttä. Ostin sen käytännössä sikana säkissä, koska mitään takeita ei sen terveydentilasta, rakenteesta, väristä tai edes sukupuolesta meillä ollut. Ainoa mihin pohjasimme ostopäätöksen, oli vahva tunne siitä, että varsasta tulee hyvä. Tuo tunne puolestaan perustui siihen, että tunsimme ja tiesimme sen emän sekä sen emän edellisen varsan (mikä on mielestäni tosi hieno). Varsomisessakin on aina omat riskinsä, mitä jos varsa olisikin perätilassa tai napanuora huonosti.

Herra Utelias

Varsomisen ja tiineyden riskit oli kuitenkin katettu sikiövakuutuksella. Itse en siis hirvittävän suurta huolta tästä asiasta kantanut. Muutenkin hevosten kanssa olen jo tottunut siihen ajatukseen, että jos jotain sattuu, niin sille vaan ei voi tehdä mitään. Hevosen pumpuliin kääriminen ei auta. Monelle kysyjälle vastasinkin, että samalla tavalla se vanhempi hevonen voi ostoaan seuraavan päivänä katkoa jalkansa tarhassa.

Tulevan varsan sukuun liittyvät ennakkoluulot hämmensivät minua enemmän. Ihmiset tekevät mielenkiintoisiakin päätelmäketjuja hevosista pelkästään niiden sukutietojen perusteella. Varsinkin niistä isäoreista olen kuullut aika värikkäitäkin asioita.

Mitä oreja sieltä Akun takaa sitten löytyy?
Isälinja Akulla on seuraava: Cagliostro - Calando I - Cor de la Bryère. Emän isälinjalta löytyvät seuraavat orit: Voltaire - Furioso II - Furioso.

Ongelmanratkaisua a'la Aku

Voltairesta tulevat jälkeläiset ovat kuulemani mukaan kaikki "ammattilaisten hevosia" ja enemmän ja vähemmän vaikeita tai muuten vain hulluja kaikki. Tästä kuulin kun kerroin aloittaneeni kilpaurani Akun emän kanssa. Tähän jatkettiin sillä, että niille ei harrastelijat sitten muuten pärjää.
Cagliostrosta kuulin myös sitä, että se on täysi sekopää ja kukaan ei pärjää sille maasta käsin ja vaikka ties mitä. En osaa väittämistä edes kehtaa kirjoittaa, koska en halua ongelmia itselleni.

Kaikista kommenteista jos vetäisin johtopäätöksen Akusta, voisin kertoa teille, että minulla on ihmisiä kunnioittamaton, suuri, kovapäinen ori, joka kyseenalaistaa kaiken mitä ihminen siltä pyytää. Niin ja ellen myy tai anna sitä ammattilaiselle käyttöön, niin siitä tulee niin hullu, että se pitää lopettaa.

Hmm..mikä on sitten todellisuus?
Akun emä toimii tällä hetkellä ratsastuskoulun opetushevosena. Se siitä vaikeasta luonteesta.
Cagliostroa en valitettavasti ole koskaan nähnyt livenä, mutta nettilähteitä selatessani sain sen käsityksen, että hevonen on ollut kyvykäs, hyvä ratsastettavuudeltaan ja sen jälkeläiset ovat myös olleet helppoja käsitellä.

Rapsutuksia hienosti käyttäytyneelle pojulle näyttelyssä.

Voltairesta periyttäjänä kannattaa käydä lukemassa lisää täältä: Stallions-online. Cagliostrosta puolestaan löytyy lisätietoa tästä.

Aku itse on rohkea, rajojen asettamisen jälkeen oikein mukava ja toimiva sekä selväpäinen. Mitä muuta sitä voisi puolivuotiaalta varsalta toivoa tässä vaiheessa? Toki siitä näkee, että sillä on älyä, määrätietoisuutta sekä eräänlaista luonteen lujuutta. Kaikki ominaisuuksia, jotka pitää tiedostaa kun sille opettaa asioita. Mutta onko nämä huonoja piirteitä estehevoselle? Ei minun mielestäni. Omaan silmääni Akussa on paljon samoja piirteitä kuin emässään. Se on myös älykäs, varovainen, määrätietoinen sekä hieman ennakkoluuloinen vieraita ihmisiä kohtaan. Silti se toimii ratsastuskoulussa.

Laiduntamassa vielä lokakuussa.

Mielestäni hevosta ei voi tuomita pelkän suvun perusteella. Kaikki niistä kuitenkin ovat yksilöitä. Toki tietyt sukulinjat tuovat toisia enemmän tiettyjä ominaisuuksia hevoseen, mutta tästä huolimatta koulutuksellakin on suuri merkitys siinä, millaisia niistä varsoista tulee aikuisina. Johdonmukaisesti ja oikein käsitellyistä varsoista tulee niitä toimivia yksilöitä, kun taas käsittelemättömät tai muuten vain "pellossa kasvaneet" ja väärinymmärretyt ovat niitä ongelmallisia. Riippumatta siitä hevosesta ja sen suvusta. Ihminen on kuitenkin aina siellä taustalla vaikuttamassa. Eli saa nähdä mitä saamme tuosta Akusta aikaiseksi. Tällä hetkellä näyttää aika hyvältä.

- Sisko

Uuden vuoden kujeet

Vuoden ensimmäisenä ja toisena päivänä oli irtohypytyskuja rakennettu ja Aku pääsi nyt tositoimiin hyppäämisen kanssa. Toki eihän noin pienet nyt hyppää ristikkoa suurempaa, mutta tutustuvatpahan hommaan.

Akun mielestä äitin pipon tupsut oli aivan vastustamattomat.

Jälleen en voi olla kuin suuresti kiitollinen luottokuvaajilleni. Sain taas paljon materiaalia irtohypytyksestä. Itse kun en sinne kameran toiselle puolelle ennättänyt, kun oli kädet täynnä varsojen kanssa. Toki valokuvista ei oikein tule mitään maneesissa kuvattaessa, varsinkin kun siihen yhdistetään se, että varsat pinkovat tuhatta ja sataa. Videota on kuitenkin niiden valokuvienkin edestä.

Aku ja sen kaveri kävivät yhtä aikaa tutustumassa kujaan. Ne toimivatkin yksissä tuumin molempina päivinä. Torstaina oli hieman jännitystä ja ihmetystä varsoilla ilmassa. Eivät aivan alkuun halunneet kujaan oikein mennä. Kun ne keksivät, että sieltä saa ja pitää mennä, niin sen jälkeen niitä olikin vaikeampi pysäyttää.

Yksi siedettävimmistä rakennekuvista tässä kasvuvaiheessa.

Nyt toisena päivänä homma oli tutumpaa ja aivan niin kovaa kaahotusta ei varsoilla ollut. Akukin näytti enemmän siltä että yrittää löytää sen matalimman paikan ristikosta ja hyppäsi mahdollisimman pienesti. Fiksu poju. Eilen se vielä pomppi menemään kuin pieni kumipallo ristikoiden yli.

Täytyy kyllä nyt omaansa kehua. Aku on edelleen rohkea ja luottavainen. Mitään turhaa hössötystä se ei harrasta, vaikka tulee eteen uusia juttuja. Maneesiin se käveli kuin vanhemmatkin hevoset. Tosin nyt tänään paluumatkalla piti kokeilla että saako siinä narun päässä loikkia. Ei saa. Tosin tämän syyksi laitan sen, että se mamma oli laitumella huutelemassa varsojen perään.

Tekniikka sillä näyttää ainakin tällä hetkellä olevan ihan hyvin hallussa tuota hyppäämistä ajatellen. Katsotaan sitten vuoden päästä uudelleen miltä se tekniikka näyttää. Silloin toivon mukaan on hyvä kasvuvaihe menossa ja tasapaino hallussa. Eihän tuo irtohyppääminen tietysti takaa sitä, että ratsastajan kanssa homma pelittäisi samalla lailla. Suuntaa se kuitenkin antaa siitä, mitä tuleman pitää ja mihin asiaan pitää tulevaisuudessa kiinnittää huomiota.

Uusi vuosi siis alkoi ainakin Akun osalta todella positiivisissa merkeissä.

- Sisko

Nuorten hevosten kilpailut

Nuorille hevosille löytyy Suomestakin jos jonkinlaista kilpailua ja kilpailusarjaa. Omia luokkiaan on ihan 4-vuotiaiden ryhmäratsastusluokista 7-vuotiaille saakka. 8-vuotiaasta eteenpäin hevoset sitten ovat "senioreja" ja hyppäävät kaikki sikin sokin avoimissa luokissa. Toki avoimissa luokissa voi mennä myös nuoremmalla hevosella, jos näin ratsastaja haluaa.

Alle 4-vuotiaillekin löytyy omat kekkerinsä, Kyvyt Esiin -tapahtuma sekä monta muuta näyttelyä. 3-vuotiaan orin voi myös esittää Oripäivillä, jotka järjestetään joka kevät.

Jonkun mielestä voi tuntua hätiköidyltä laatia tulevia suunnitelmia Akulle tässä vaiheessa, kun se on vasta vuoden vanha. Sitä se ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi Breeders' Prizen osallistumismaksua maksetaan tietty summa jokaisena varsan elinvuonna aina 6-vuotiaaksi saakka, jonka ikäisenä varsa voi osallistua kyseiseen kilpailuun. Ensimmäisenä kolmena vuonna maksut eivät ole muutamaa kymppiä suuremmat, mutta ne tulee kuitenkin maksaa sääntöjen mukaisesti, jos kilpailuun haluaa varmuudella itselleen paikan.

Martti 7-v Siuntiossa ekoissa yhteisissä kisoissa.

Itsellä on ajatus siitä, että Aku kävisi ikäluokkakisoja. Joka syksy 3-vuotiaaksi saakka aion myös esittää sen varsanäyttelyssä, koska ainakin tähän saakka Hippoksen näyttely on järjestetty syksyisin sen kotitallilla. Sama koskee Kyvyt Esiin -tapahtumaa, jonka karsinnat on järjestetty jo monena vuonna sen kotitallilla. Näyttelyt ja Kyvyt Esiin on hyviä harjoittelupaikkoja, jossa varsa joutuu "suorittamaan" vähän jännittävämmässä ympäristössä.

Kyvyt Esiin -tilaisuudet ovat avoimia kaikille 2-4 -vuotiaille hevosille. Ohjelmassa 2-3-vuotiailla on irtohypytys sekä askellajien arviointi. 4-vuotiaat arvioidaan ratsain, joko askellajien tai hyppäämisen perusteella. 2-3 -vuotiaiden karsinnat ovat kaksi päiväiset, päivät useimmiten ovat noin viikon päässä toisistaan. 2-3 -vuotiaiden parhaimmat pääsevät karsinnoista finaaliin, joka on tähän saakka järjestetty Ypäjällä syksyisin, kun karsinnat ovat keväällä.

4-vuotiaalla pääsee jo kisakentille. Noviisisarja sekä Laatuarvostelu ovat molemmat ensisijaisesti suunnattu 4-vuotiaille nuorille. Noviisisarjan tarkoituksena on ensisijaisesti tutustuttaa nuoret estehevoset kilpailumaailmaan. Tämän vuoksi arvosteluna sarjan osakilpailuissa on A.1.0, eli kaikki pienimmän virhepistemäärän saaneet ovat 1. sijalla. Ensimmäiset osakilpailut ovat korkeudeltaan 90 cm ja jälkimmäisemmät 100 cm. Noviisisarjassa on myös finaali, jonne voi osallistua, jos on yksi virheetön tulos jossakin osakilpailuista. Finaalissa 4-vuotiaat hyppäävät 90-100 cm tasolla.

Martti 7-v onnistui elokuussa 2007 pääsemään sijoitukselle seurakisoissa.

Laatuarvostelu on Ratsujalostusliiton järjestämä kilpailu nuorille Suomeen rekisteröidyille hevosille. Kyseinen tapahtuma järjestetään syksyllä ja kestää kaksi päivää. Kilpailussa arvioidaan hevosten rakenne, askellajit sekä hyppykyky. Ensimmäisenä päivänä estehevoset hyppäävät muutaman esteen ja toisena päivänä jo esteradan. Tänä vuonna radassa oli mukana jo vesimattokin.

5-vuotiaiden kohdalla alkaakin sitten oikein sarjakilpailujen suma. 5-7-vuotiaille on tarjolla Racing Trophy sarjakilpailu ja TEHOlla (Team Eurohorses ry) on oma sarjakilpailu 5-7-vuotialle, tänä vuonna nimeltään Prohay Tulevat Tähdet. Näiden sarjakilpailuiden lisäksi on Ratsujalostusliiton järjestämä 5-vuotisderby. 6-vuotiailla sarjakilpailuiden lisäksi on aikaisemmin mainitsemani Breeders' Prize.

Nuoren hevosen pitäisi näiden ikäluokkakisojen jälkeen olla hyvällä 130 cm tasolla. 7-vuotiaiden Racing Trophyn osakilpailut hypätään tasolla 130/135, samoin Prohay Tulevat Tähdet -sarjan finaali kisattiin tänä vuonna samalla tasolla. Tietysti tämän tavoitteen voivat itselleen laittaa ne, joiden nuoret hevoset ovat ammattilaisella ratsutettavana ja kisattavana.

Itse en tässä vaiheessa osaa kuvitella itseäni Akun kuskiksi esimerkiksi Laatuarvostelussa tai Breeders' Prizessa. Tämä johtuu siitä, että varsinkin Laatuarvostelussa arvioidaan nimensä mukaisesti hevosen laatua ja valitettava tosiasia on se, että huono kuski saa hyvän hevosen näyttämään tasoaan huonommalta. Breeders' Prizessa puolestaan estekorkeus on toisena ja kolmantena päivänä 120-130 cm ja olen sitä mieltä että 6-vuotiaan psyykelle ei tulevaisuuden kannalta tee hyvää, jos kokematon kuski käy rytkimässä sen esteiden sekaan. Siinä saadaan äkkiä aikaan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Sitten se säälittävän pieni rääpäle, mille tässä kisoja suunnitellaan. Aku 2 pvä vanhana.

Tietysti tässä on vielä melkein se kuusi vuotta aikaa kehittää myös itseään. Noviisisarjan ja 5-vuotiaiden Racing Trophyn tason uskon luonnistuvan itseltänikin, mutta siitä ylöspäin riippu paljon myös Akusta ja siitä, kuinka rohkea se on. Tavoitteena itselläni on ne 130-luokat sen kanssa, mutta ei sinne tarvitse päästä heti 6/7-vuotiaana. Tietysti suurempaakin voidaan kisata, jos rahkeet riittävät sekä hevosella että ratsastajalla.

- Sisko

Vuosi 2005 ja mitä sitten tapahtui?

Aikaisemmassa varsan ostoon liittyvässä postauksessa lupasin palailla aiheeseen "Akun ostaminen". Nyt olisi sen postauksen paikka.

Kuten otsikossakin viitataan, tämä ostopäätökselle on mielestäni luotu pohja jo vuonna 2005. Olen ehkä hiukan hurahtanut, kun väitän, että joskus elämässä tulee vaan eteen sellaisia valintoja, jotka vaikuttavat tulevaisuuteen vahvemmin kuin jotkin toiset valinnat.

Oman tallin kisoista, 19.4.2006, 100 cm

Vuonna 2005 keväällä aloin vuokrata Akun emää. Tämä vuokrausmahdollisuus tuli minulle puun takaa ratsastusseuran järjestämien Pollux-kisojen yhteydessä. Onneksi isä ja äiti suostuivat asiaan, sillä ilman sitä ratsastaisin varmaan edelleen tunneilla tai olisin jo lopettanut koko harrastuksen. Vuokraukseen kuului kaksi valmennusta viikossa, sekä itsenäistä ratsastusta silloin kun omistajat itse eivät päässeet tallille. Sain myös kilpailla kesäisin niin paljon kuin halusin.

Porvoo, Kokonniemi, 17.6.2006

Akun emän kanssa ei ikinä tullut tylsää. Ei ikinä. Hevosessa on paljon kykyä, varovaisuutta ja älyä. Ei sitä silloin tajunnut kuinka kyvykkäällä hevosella sitä pääsi ratsastamaan. Jos se olisi vähän kookkaampi, en jaksa uskoa että se olisi Suomessa. Se olisi jossain muualla, hienon uran tehneenä. Tämä hevonen opetti minut myös käyttämään turvaliiviä, joka sittemmin on jäänyt. Ei ollut harvinaista, että tipuin useamman kerran valmennustunnin aikana.

Voin rehellisesti sanoa, että se hevonen, kaikkine vikoineen ja oikkuineen (jotka muuten suurimmaksi osaksi ratsastaessa oli ratsastajan virheitä), oli ja on edelleen tietynlaisen suosikin asemassa mielessäni. Olenkin nyt myöhempinä aikoina itsekseni nauranut tamman edesottamuksille, kun niiden kohteena on joku muu kuin minä. Sen bravuureihin kuuluu karsinasta karkaaminen, jos erehdyt jättämään oven auki tai edes oven hakasen auki. Kerrankin se karkasi karsinasta, kun sen kanssa ratsastustunnille menijä laski takajalan alas putsattuaan sen. Tamma käveli päättäväisesti avonaisesta karsinanovesta ulos, jatkoi matkaansa ulko-ovesta ja teki kierroksen pihalla, ennen kuin se saatiin kiinni. Itseltäni se karkasi kerran tilanteessa, jossa olin vaihtamassa harjaa toiseen karsinan ulkopuolella. Se tönäisi puolittain auki olevan karsinan oven kokonaan auki ja lähti kävelemään.

Tässä video Perniöstä aluekisoista syyskuussa 2006, luokka 100cm arvostelulla A.2.0

Akun emällä on myös toinen varsa. Tai voiko varsasta enää puhua, kun kyseinen hevonen on Martin ikäinen tällä hetkellä. Se on kisannut Suomessa sekä Saksassa ratsastajansa kanssa 140 cm -luokkiin saakka. Tämä hevonen oli aikoinaan samalla tallilla ja omistajalla kuin Akun emä. Ihastuin myös siihen. Sillä oli aina pilkettä silmäkulmassa ja aivan samanlainen karsinasta karkailija kuin emänsä.

Yhteinen polku Akun emän kanssa päättyi vuoden 2006 lopulla. Kokemus oli kuitenkin sellainen, mikä jätti pysyvän jäljen. Isä on monesti sanonutkin, että ilman tuota hevosta, ei meillä edes Marttia olisi.

Olen Martin ostamisesta saakka miettinyt mitä sitten kun Martilla tulee vuodet täyteen. En halua käyttää sitä loppuun, vaan haluan että sen osaamisesta, ja tekemästäni työstä sen kanssa, pääsee nauttimaan myös joku muu. Vuoden 2006 jälkeen on allani ollut jos jonkinlaista hevosta, pääsääntöisesti kuitenkin nuoria + Martti. Olen miettinyt aikanaan erään 4-vuotiaan ruunan ostamista Martin rinnalle, samoin 5-vuotiaan todella laadukkaan tamman. Kumpikaan niistä ei kuitenkaan ole ollut juuri SE. Sitten kerran juttelin valmentajani kanssa ja ehdotuksena oli pistää tamma kantavaksi omaan laskuuni. Siinä vaiheessa ei kuitenkaan aika ollut kypsä asialle. Mahdollisesta Akusta oli siis puhuttu ensimmäisen kerran muistaakseni jo vuonna 2009 tai 2010.

Aku ja sen emä lokakuu 2014, aika lailla samaa näköä.

Sitten vuonna 2013 Akun emä meni oriasemalle. Oriksi oli valikoitunut se ori, mistä oli ollut aikaisemmin puhetta. Totesin isälle, että se on joko nyt tai ei koskaan. Kerrankin kaikki palikat osuivat paikalleen ja kauppa tehtiin alkuvuodesta 2014. Ostopäätöstä ei tarvinnut kovin kauan edes miettiä, eikä sitä ole ainakaan vielä tarvinnut edes katua.

- Sisko

Miksi ostin varsan?

Joku saattaa pitää minua hieman kajahtaneena harrastajana, kun ostin itselleni pienen varsan. Itseasiassa olin vielä hullumpi kuin maitovarsan ostaja, koska ostin sen ennen kuin se oli edes syntynyt. Ei siis ollut takeita tai edes ennakkoaavistusta väristä, "merkistä", koosta, kyvyistä, rakenteesta, luonteesta yms.

Mikä sieltä sitten tuli? No Aku tietysti. Enkä kyllä vaihtaisi mihinkään.

Miten tähän päätökseen sitten lopulta tultiin? Mikä saa ostamaan syntymättömän varsan, varsinkin, kun yksi hevonen on jo omistuksessa?

Olen aikanani tehnyt tallitöitä. Tällöin varsojen kanssa puuhailu oli arkipäivää, kun työskentelin tallilla jossa oli kasvatustoimintaa. Olen myös ratsastanut nuoria hevosia jonkun verran. Nuorten ja varsojen kanssa puuhailu on minusta mielenkiintoista. Niille ei ole vielä ennättänyt kehittyä vanhempien hevosten kommervenkkejä, usein niiden kanssa pärjää parhaiten, mitä yksinkertaisempana asiat pitää.

Aku ja sen emä

Olen myös aina pitänyt haasteista. Olen ratsastanut erilaisia hevosia ja todennut, että "automaatti"-hevoset eivät ole todellakaan minun juttuni. Helpolla hevosella on välillä todella kiva mennä, kun voi todeta, että näin helppoa sen pitäisi aina olla ja tähän pitää pyrkiä. Tylsistyisin kuitenkin hyvin nopeasti, jos ratsastaminen olisi aina helppoa, mukavaa ja mahtavaa.

Varsan kohdalla ehkä paras asia on se, että sen pääsee itse muovaamaan haluamakseen. Sitten ei ainakaan voi syyttä muita kuin peilikuvaansa siitä kun ei joku asia toimi tai kulje!

Toki varsan ostaminen on aina riskibisnes. Mutta niin se on aikuisenkin hevosen. Ihan mikä tahansa hevonen voi ensimmäisenä päivänä uudessa kodissa hajottaa itsensä niin, että se joudutaan lopettamaan tai sitä ei pysty enää käyttämään siihen tarkoitukseen, johon se oli ostettu. Varsan ostaminen ei siinä tilanteessa ole järkevää, jos halutaan kehittyä ja päästä mahdollisimman nopeasti kisa-areenoille. Tällöin tuleekin ostaa se valmis kisahevonen. Minulla se kuitenkin jo oli valmiiksi, miksi olisin ostanut toisen samanlaisen.

Näin pieni se oli.

Itse ajattelen kokonaisuutta. Varsan ostajana itselleni on tärkeintä se yhteinen matka hevosen kanssa. Mihin saakka me yhdessä päästäänkään? Tällä matkalla sekä hevonen että sen omistaja oppivat paljon toisistaan ja tästä urheilusta sekä sen monista eri puolista.

Olin ennen Akun ostamista miettinyt monesti varsan tai nuoren hevosen hankkimista. Siitä oli myös ollut valmentajan kanssa puhetta, vaihtoehtoja mietitty, mutta jotenkin ajankohta ei aikaisemmin ollut ollut kypsä. Marttikin tuli meille 7-vuotiaana, eli kuitenkin kohtalaisen nuorena. Puhuinkin aina, että Martin jälkeen meille tulee vielä nuorempi. Tämä ennen kaikkea yllä mainittujen syiden takia.

Jossain tulevista postauksissa voisinkin sitten pohtia, miksi juuri Aku. Näin ennakkona voin jo kertoa, että vaihtoehtoja ei edes oikeastaan mietitty.

- Sisko