Missä mennään tavoitteiden kanssa?

Päivitin vihdoin ja viimein Kisakalenteri-sivua. Sinne on nyt listattu näin alkuvuoden kilpailuja, joita on alustavasti suunniteltu. Kalenteri käsittää nyt vain helmi-huhtikuun, mutta päivittelen sitä aina, kun löydän lisää sopivia kilpailuja.

Juttelin tässä myös aiemman valmentajani kanssa Martista ja tavoitteista kesälle. Valmentaja on valmentanut ja seurannut Marttia ja minua pidempään kuin yksikään muu valmentaja (6-vuotta), mutta on ollut oikeasti taustalla paljon pidempään. Martti pääsi hänen silmänsä alle 4-vuotiaana ja minä jo vuonna 2000 (15-vuotta sitten herranjumala!). Täytyy kai lisätietona sanoa, että hän on myös Akun kasvattaja.

Koulukisat Kirkkonummella viime kesänä.

Ei siis ihme, että kuuntelen tämän valmentajan ajatuksia hieman tarkemmin kuin muiden. Olemme hänen opeillaan kehittyneet Martin kanssa valtavasti siitä alkutilanteesta, mistä lähdimme.

Ajatukseni tulevasta kaudesta oli se, että Martin kanssa pitäisi päästä hyppäämään niitä 110 cm ratoja. 110 cm ratoja siksi, että pääsisin eroon apinasta selässäni, jolloin tulevaisuudessa pystyisin hyvällä itseluottamuksella hyppäämään Akun kanssa nuorten hevosten luokkia.

Aku loikkaa (kaapattu videosta, siksi laatu tämä)

Todellisuus on kuitenkin se, että Martti ei ole vielä 100-110 cm kisakunnossa. Tämä johtuu enemmän sen ratsastettavuudesta esteiden välissä kuin itse hyppäämisestä tai sen fyysisestä kunnosta. Viime kerralla estevalmennuksessa mentiin kovaa. Yritettiin korjata omaa ongelmaani lyhentää, lyhentää ja vielä enemmän lyhentää ennen estettä ja lopputulos oli se, että laukattiin villinä ja vapaana pitkin maneesia (hyvin pitkänä).

Koulupuolella Martti on pikkuhiljaa ruvennut tuntumaan siltä, että helpon A:n radat voisivat onnistua ihan siedettävästi. Kun keksisin vielä keinon kouluradalla siirtyä keskiravista harjoitusraviin ilman että sen selkä jäykistyy, niin olisimme valmiita koulukisoihin. Tai sanotaanko nyt että niin valmiita kuin voimme ylipäätään olla.

Vararatsu Luukas syyskuussa 2012 aluekilpailuissa.

En kuulemani mukaan kuitenkaan saisi huolehtia niistä nuorten hevosten luokista. 4-vuotiaiden noviisisarja hypätään 90-100 cm tasolla, joten suoraa 110-luokkiin ei nuoren kanssa tarvitse lähteä. Tämän lisäksi sain jälleen myös muistutuksen siitä, että on aivan eri asia hypätä aralla ja kykynsä ylärajalla olevalla hevosella 110- tai jopa 120-luokkia, kuin rohkealla ja kyvykkäällä hevosella.

Ensimmäisenä mainitun hevosen kanssa voi kisata ja hypätä 110-120-luokkia, mutta virheherkkyys on suuri. Jotta kyseisiä luokkia voisi hypätä, pitää rutiinin olla rautainen ja hevosella sekä ratsastajalla hyvä päivä. Aran hevosen kanssa monesti yksi virhe rikkoo koko suorituksen, kun hevonen tarvitsee paljon tukea ratsastajaltaan.
Jälkimmäisen kanssa 110-120 cm luokat ovat vielä sillä tasolla, missä hevonen pääsee esteistä yli ratsastajastaan huolimatta. Toki jos hevonen ottaa herkästi itseensä ratsastajan virheistä, voi lopputulos olla yhtä huono kuin sen aran kanssa, mutta näin teoriassa.

Tässäkin lajissa kisoihin vuonna 2015?

Päällimmäisenä ajatuksena tämän käymäni keskustelun jälkeen mielessäni oli se, että Akua ajatellen tärkeintä on pitää yllä omaa kisarutiiniani, välittämättä siitä estekorkeudesta. Itsearvoisena tavoitteena ei siis tarvitsisi olla sen estekorkeuden jahtaaminen vaan ylipäänsä kisarutiinin ylläpitäminen. Tämä sen vuoksi, että nuoren hevosen kanssa kisamatkat eivät varmasti suju kuten Strömsössä. Ennakoimattomissa tilanteissa ratsastaja ei saa menettää hermojaan, vaan laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja säilyttää toimintakykynsä sekä radan ulkopuolella että sisäpuolella. Kilpailurutiinin ylläpitäminen myös pitää turhan kilpailujännityksen poissa.

Tällaisia jahtaamaan siis ensi kesänäkin.

Tänä kesänä siis saattaa olla että hyppäämme Martin kanssa 110-luokkia, mutta saattaa olla että ei hypätä. Kaikki riippuu täysin siitä, millä fiiliksellä ja kunnolla päästään kesään ja kesän läpi.

- Sisko