Palapeli on löytänyt uuden muotonsa

Mennään jo heinäkuuta, en voi uskoa. Aika on nyt alkukesästä mennyt siivillä ja olenkin myös tietoisesti viettänyt hiljaiseloa täällä blogissa. Olo on ollut tyhjä, mutta nyt alkaa löytyä niitä uusia juttuja mistä kirjoittaa. En voi luvata että kaikki tulevat jutut olisivat Akusta, mutta hevosista kuitenkin.

Mitä sitten olen puuhaillut nyt toukokuun jälkeen? Alkuun oikeasti en yhtään mitään. Töistä päästyäni ihmettelin ja pyörin kotona tyhjänpanttina. Sen jälkeen pari viikkoa meni elokuvissa juostessa ja yksi lomaviikkokin pääasiassa sohvalla maaten. Okei, käytiin sentään Tukholmassa silloin. 

Nyt alkavat palaset kuitenkin loksahtelemaan arjessa paikoilleen. Olen löytänyt uudelleen lenkkeilyn harrastuksekseni ja olenkin käyttänyt nyt edelliset kolme viikkoa etsiessäni sopivan mittaisia reittejä lähimaastosta. Olen varmasti herättänyt hilpeyttä vastaantulijoissa, kun tuijotan karttaa kännykästäni mennessäni.

Sunnuntai-aamu klo 06:30. Hiljaista on lenkkipolulla.

Akun kanssa olen myös ennättänyt puuhastelemaan paremmin. Tällä hetkellä kävelyille lähdetään aina suitset päässä (ilman sen suurempia seremonioita niiden päähän laittamisessa), ihan vain sen vuoksi, että kaveri oppii niiden kanssa olemaan. Olenkin käynyt sen kanssa nyt kävelemässä peltojen laitaa, pihateitä ja laitumen vieriä ajankuluksi. Pääsääntöisesti Akun arkeen kuuluu kuitenkin laidunnus. 

Olen Akun kanssa sinällään oudossa tilanteessa, että sille kaikki asiat ovat pääsääntöisesti ok. Jos jokin asia on sen mielestä outo, tehdään se kerran ja sen jälkeen ei taas ole mitään ongelmaa. Joudun siis vähän toppuuttelemaan itseäni, etten tekisi vielä sen kanssa liikaa, onhan se vasta 2-vuotias ja kasvanut hurjasti viimeisten kolmen kuukauden aikana. Syksylle toki on suunnitelmia, mutta sinnekin on vielä se pari kuukautta aikaa ja joudun hillitsemään itseäni, etten aloittaisi jo nyt. Laidun kun on kuitenkin se paras paikka varsalle.

My boys <3 kuvan copyright: Michaela Meller

Jotten kärsisi liikaa vieroitusoireista kisoihin ja ratsastamiseen liittyen, olen lyöttäytynyt kaverini kisareissuille mukaan groomiksi. Sanoinkin, että käytän tätä tekosyynä myös siihen, että pääsen tsekkaamaan etukäteen sellaiset kisapaikat, missä en ole itse aikaisemmin käynyt. Näin ajattelin välttyä nuoren hevosen kanssa hudeilta kisapaikkojen suhteen.  

Näillä eväillä mennään kesä loppuun ja nautitaan keleistä. Syksyllä puhaltavat sitten uudet tuulet niin Akulla kuin minullakin. Niistä sitten lisää aikanaan.

Laitan ehkä myöhemmin näkyville lisää Martin ja Akun yhteiskuvia. Niistä suuri kiitos kuuluu Millalle, joka pyynnöstäni jaksoi niitä kuvata ollessani Martin kanssa koulurataharjoituksissa. Kuvien osalta minulla on ongelma, sillä en osaa päättää mitkä niistä teettäisin tauluksi.

- Sisko

Syksy tulee

Onpa taas pitkä aika siitä kun olen viimeksi jotain tänne kirjoittanut. Huomaa, että syksy tulee ja kiire kasvaa. Hevosten kanssakin on ollut vähän sellaista matalalentoa, kun viime viikkoinen Hippoksen näyttelykin peruttiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi.

Pidän syksystä jos aurinko paistaa. Mikään ei voita sellaista kirpeää syyspäivää, kun ei tuule, sada ja ole pilvistä. Sänkipellolla laukkaaminen aurinkoisena syyspäivänä on jotain todella hienoa. Toivottavasti sellaisia tulee paljon. Mutta tämän kuun alkupuoli on osoittanut syksyn ei niin mukavat puolet ja olenkin ajatellut itsekseni, että hevoseni ovat aivan "väärissä" olosuhteissa molemmat. Aku asuu tallissa jossa on maneesi, kun Martin tallilla maneesia ei ole. Martti on kuitenkin näistä kahdesta vielä se, mikä on aktiivisemmassa treenissä. Nurinkurista.

Mikä on sitten suunnitelmat talvelle hevosten kanssa? Akun kanssa touhuillaan sitä tavallista. Talutusta, vähän irtojuoksutusta ja jossain välissä irtohyppäystä. Kyvyt Esiin -tapahtumaan pitää hieman tuota irtohyppäämistä treenata, ettei ole sitten niin ihmeellistä kevään karsinnoissa. Tulevan talven aikana Aku taitaa myös mennä ruunattavaksi. Siitä kuitenkin pitäisi tulla minulle harrastehevonen, joten ruunaus on sitä silmällä pitäen ainoa järkevä vaihtoehto. Minä en sitä orina halua pitää, vaikka se hyppäisi taloja 10 pisteen tekniikalla.

Martti puolestaan käy tässä syksyn aikana vielä muutamat kisat, riippuen tietysti siitä miten kentällä pystyy treenaamaan. Tavoitteena olisi mennä viimeiset kilpailut loka-marraskuun vaihteessa. Sen jälkeen se saa pienen talviloman tiukemmista treeneistä tammikuulle saakka, jonka jälkeen mietitään taas tulevaa kautta. Tällä hetkellä kaipaan Martin kanssa treenaamiseen erilaista ajatustenvaihtoa ja tukea, mitä tällä hetkellä valmentajaltani saan. Olen ajautunut tilanteeseen, missä valmentajani on tyytyväinen suorituksiimme treeneissä, mutta minä en ole. Kun minä tiedän, että se voi tuntua vielä paljon paremmaltakin. Hankala tilanne, sillä tässä kohdassa valmentajan vaihtaminen ei oikein onnistu. En sano, että nykyinen valmentajani on huono, en missään nimessä. Hän on saanut homman taas luistamaan esteillä tuon parin vuoden etsikkoajan jälkeen. Mutta nyt, kun hevosen sekä kuljettajan itseluottamus on noussut aiemmalle tasolle, tarvittaisi sitä, että ne kaikki pienetkin yksityiskohdat viilattaisi kuntoon.

Tässä riittää taas mietittävää pimeisiin syysiltoihin. Mikä on järkevää, mikä ei ole, mihin suuntaan haluan harrastustani viedä ja ennenkaikkea mitä haluan hevosiltani. Jos olisin päätynyt kouluratsastuksen pariin, minusta olisi varmasti tullut sietämätön perfektionisti. Olen yrittänyt uskotella kohta kaksi vuotta itselleni, että Martin aika meni jo, että sen kanssa hommaa tehdään vaan sen verran mikä on helppoa ja kivaa (sekä hevoselle että ratsastajalle). Siitä huolimatta miltei aina, kun nousen hevosen selkään se sinne päin ei riitä enää minulle itselleni. Tätä kautta ärsyyntyminen maneesittomuuteen kasvaa, sillä olosuhteiden pakosta homma menee talvisin (tai ainakin viime talvena meni) päämäärättömäksi hölkkäilyksi. Okei, naapurissa on maneesi, mutta rajallisen vapaa-ajan vuoksi ei sinne läheskään joka ilta tee mieli lähteä, kun kävely suuntaansa kestää sen 20 minuuttia. Minua ei siis selkeästi ole luotu puskahummailijaksi, ei sitten millään, vaikka sitä olen tässä yrittänyt olla viimeiset kaksi vuotta.

- Sisko

ps. Antakaa anteeksi vanhat kuvat. Syksyn kiireet on verottaneet myös tuota kamera kädessä liikkumista tallilla.

Hiljaiselon loppu

Blogi on nyt elänyt hiljaiseloa oikeastaan maaliskuun alusta lähtien. Minulla on ollut suoraan sanottuna muuta mietittävää edelliset pari kuukautta, mutta nyt on pikkuhiljaa asiat palaamassa normaaleiksi, joten blogissakin aktiivisuus lisääntyy taas.

Tiedossa on kesä ja kärpäset, eli kisapostauksia, treenejä, aurinkoa, maastoja ja mitä ikinä nyt kesään kuuluukaan. Aion myös kirjoittaa loppuun alkuvuodesta aloittamani tekstit, eli hivenen vanhempaakin materiaalia on luvassa.

Tähän väliin vielä nopeat kuulumiset hevosten osalta. Martti on treenannut nyt viime aikoina hyvin. Ollaan päästy eroon melkein kokonaan talvella vaivanneesta ryntäilystä (kuski on oppinut olemaan nyppimättä) ja hyppy itsessään on mielestäni parantunut. Se suuntautuu tällä hetkellä enemmän ylöspäin kuin laakana eteen, mikä on hyvä asia. Kouluratsastuksen osalta kehitys ehkä junnaa vähän paikoillaan, tai ainakin siltä tuntuu. Katsotaan mitä tuomarit sanovat kun pääsen koulukilpailuihin asti, siellähän se selviää.

Aku puolestaan on kasvanut, mutta ei viisastunut. Sillä on aika lailla kevättä rinnassa ja energiaa kuin pienessä kylässä. Kiltti se on edelleen, siitä ei ole kyse, mutta harjatessa se touhuaa hirveästi mukana. Harjoja pitää maistella, samoin lahkeita ja hihoja. Tallista maneesiin, kentälle tai tarhaan se kävelee sievästi narussa, mutta kentällä se ei voi kävellä kunnolla. Pitää loikkia, hyppiä ja ravistella. Tätä ongelmaa ei ole maneesissa, mikä vähän kummastuttaa minua.

Hevosten kuulumisista on tulossa omat postauksensa, kunhan saan ne kirjoitettua. Palaan niissä tarkemmin siihen mitä ollaan puuhailtu molempien kanssa.

- Sisko