Treenejä ratsastajalle vai hevoselle?

Martti on ollut viimeaikoina hiukan villi. Ei siis mikään täysi seinähullu, mutta Martiksi todella todella energinen. Sen huomaa varsinkin ratsastaessa, kun eteenpäin ei ole tarvetta ratsastaa. Tämähän olisi periaatteessa vain positiivinen asia, mutta samaan aikaan siitä on tullut myös varsin kuuro pidätteille ja puolipidätteille. Varsinkin hypätessä tämä asia on ongelma. Ohjasta ei voi päästää yhtään tai hevonen sinkoaa kohti estettä/esteeltä miljoonaa.

Olenkin mietiskellyt itsekseni, mistä tämä energisyys voisi johtua. Todennäköisesti siitä, että kelit ovat verottaneet ratsastusmahdollisuuksia ja omasta laiskuudestani tehdä koulutreenejä. Sunnuntai onneksi valkeni lumisena ja kenttä oli viimein ihan hyvässä ratsastuskunnossa.

Alla on kokoelma kuvia sunnuntailta, kun kerrankin ratsastin valoisalla ja kamera sattui mukaan. Kiitos Marille kuvista!

Alkukäyntejä

Välikäyntejä

Kevyttä ravia verryttelyksi

Jaaaarrrutaaaa! (askeleenpidennyksestä takaisin harjotusraviin, tai siis yritys)

Avotaivutuksessa lite bättre.

Sivistynyttä laukkaa.

Vaihto oikeasta laukasta vasempaan, helppo nakki.

Vaihto vasemmasta laukasta oikeaan. Siis mikä harakka toi on?

Ratsastaessani huomasin, että pidätteet ja puolipidätteet menivät todella hyvin läpi siinä kohtaa, kun muistin ottaa myös keskivartalon enemmän mukaan siirtymisiin. Tähän täytyy siis nyt keskittyä oikein kunnolla. Ei muuta kuin istuntaa treenamaan ja hikoilemaan, siitähän se on kaikki kiinni.

Loppukaneettina voisin sanoa, näin otsikkoon vastatakseni, että ratsastaja taitaa ennemmin tarvita sitä treeniä kuin hevonen.

- Sisko

Kisakokemuksia laidasta laitaan

Blogitallin viikon haaste käsittelee tällä kertaa kilpailukokemuksia ja kilpailukäyttäytymistä. Päätin siihen tarttua, koska aiheen nähtyäni sormet rupesivat hakeutumaan kuin itsestään näppäimistölle. Lisätietoa haasteesta ja sen tekemisestä löytyy kuvaa klikkaamalla.

Itselläni on kokemusta kilpailuista kilpailijana, tuomarina sekä talkoolaisena. Entisen kisajärjestelmän mukaisten tasojen kautta ajateltuna, olen ollut mukana aina kansallisiin kilpailuihin saakka. Eniten kokemuksia on kertynyt estekilpailuista, mutta muutamassa koulukisassakin on tullut oltua mukana.

Negatiivisista kokemuksista on ehkä parempi aloittaa, niin tekstin luettua jää jokaiselle hyvä mieli positiivisten kokemusten kautta. Negatiivisia kokemuksia minulla on selkeästi vähemmän, kuin niitä positiivisia. Nuo huonot kokemukset tuppaavat vain jäämään muistiin niitä mukavia muistoja herkemmin. Tässä pari ei niin kivaa asiaa kilpailuista:

- Kilpailuiden liian vakavasti ottaminen. Tätä näkee usein varsinkin pienempien ratsastajien vanhemmista ja pitkälti niissä seura/aluekilpailuissa. Mielestäni lasten harrastaminen ja kilpaileminen tulee tapahtua lasten ehdoilla. Monta kertaa näkee ja kuulee kun vanhemmat haukkuvat radat, tuomarin, olosuhteet ja mitä ikinä keksivätkin ja jopa kanssakilpailijat, kun oma jälkikasvu ei pärjännytkään. Olen kuullut esimerkiksi tapauksesta, jossa luokassa toiseksi sijoittunut oli sanonut voittajalle, "sä voitit vaan sen takia kun mä en viitsinyt näin pienissä kilpailuissa ratsastaa kunnolla". Sama asia ilmoitettiin toiseksi tulleen taustajoukkojen toimesta myös voittajalle itselleen sekä hänen taustajoukoilleen. Kyseessä oli 1-tason kilpailu, mikä minun omissa ajatuksissani on taso, jolla opetellaan kilpailemista, eikä kilpailla verissä päin voitosta.

- Eräissä kisoissa tuomarina ollessani varsin kokenut ratsastaja starttasi ilman lähtömerkkiä. Tästä syystä hänen suorituksensa hylättiin ja asiaa sitten selvitettiin luokan jälkeen pitkän aikaa aika negatiivissävytteisesti. Koko illan näiden kisojen jälkeen pohdin sitä, miten tuollaisessa tilanteessa voisi tuomarina toimia paremmin. Aina sitä kuitenkin yritetään tuomita asiat ratsastajalle edullisimmassa valossa, sääntöjen puitteissa toki.

Molemmat mainitsemani asiat liittyvät pettymykseen. Se on todella valtava vaikuttaja. En väitä, etteikö kilpaillessa saa olla tosissaan, mutta asiat pitäisi osata laittaa oikeaan perspektiiviin. Hevosten kanssa kun kaikki ei ikinä mene kuin elokuvissa.

Aluekilpailuista 2012, ratsuna hieno Luukas.

Nyt siirrytään noista varjopuolista sinne valon puolelle. Tein mukavista muistoista vähän pidemmän listan, ihan vaan huvin vuoksi. No ei, näitä on mukava jakaa ja positiivista palautetta on aina mukava antaa.

- Ykkösenä mukavan fiiliksen muistoista on oman seuran seurakilpailuviikonloppu viime vuodelta. Meillä toimihenkilöillä/talkoolaisilla oli aivan mielettömän kiva fiilis kisoissa ja yhteispeli toimi myös suunnitteluvaiheessa. Sen viikonlopun jälkeen pystyi vain hymyilemään ja toteamaan, että myös kilpailijat lähtivät meiltä hymy huulilla. Yhtään negatiivista kommenttia ei järjeställe saakka kantautunut mistään.

-  Tuomarina mukavimpia hetkiä on palkintojenjaot. Varsinkin niissä seurakilpailuiden pienimmissä luokissa ratsastajilla on hymyt herkässä. Palkintojen jakoon on myös kilpailijana (sijoittuneena) mielestäni kiva osallistua. Niistä saa lisää itsevarmuutta, kun ei niitä sijoituksia kuitenkaan joka kisoista tule.

Martti palkintojen jaossa vuonna 2008

- Olin tavattoman ylpeä sekä iloinen viime kesänä kilpailuissa, joissa vettä satoi kaatamalla ja koko porukka oltiin aivan läpi märkiä. Iloinen ja ylpeä sen vuoksi, miten hyvin Mari keräsi itsensä kasaan penkin alle menneen C-merkin koulukokeen jälkeen. KN Specialissa Martti ja Mari tekivätkin sitten koko kauden parhaan suorituksensa.

- Kilpailijan näkökulmasta mietittynä parhaimmiksi muistoiksi nousee oikeastaan kaikki sijoitukset ja onnistumiset kilpailuissa. Toissa vuonna olin esimerkiksi todella tyytyväinen siihen, että pääsimme kieltämättä Hangossa yli "makkaraesteen", jolle moni muu oli saanut hylkäyksen samassa luokassa.

Yhteistä kaikille positiivisille kokemuksille kisoissa on onnistumiset ja kilpailuiden yleinen tunnelma. Olen huomannut että joissakin kilpailuissa hommat toimivat aina, kun joissakin kisoissa tulee enemmän sellainen fiilis, että ne ovat pakollinen paha seuran varainhankinnassa. En ole törmännyt ikinä tympeisiin/vihaisiin toimihenkilöihin, ainoastaan havainnoinut yhteistyötä toimihenkilöiden kesken, joka on suuri tekijä ilmapiirin luomisessa.

Onko lukijat törmänneet tylyihin toimihenkilöihin? Tai vastaavasti superpositiivisiin tsemppareihin? Anna vinkkejä kommenttina mihin kannattaa mennä kilpailemaan.

- Sisko

Arki tulee takaisin

Nyt on vuoden lopun kaikki pyhät vietetty ja on aika palata arkeen. Seuraavaan pitkään vapaaseen viikonloppuun onkin aikaa kolmisen kuukautta. Onneksi päivät sentään pidentyvät koko ajan. Toivottavasti tuota lunta tulisi tänne etelään lisää ja ihan jäädäkseen saakka. Sääennuste kuitenkin lupailee huomiselle lämpöasteita, joka tietää pimeää ja kosteaa, eikä sellaista ihanaa talvista pakkaskeliä. Taitaa lumet ja pakkaset siis toiveeksi jäädä.

Martin osalta tällä hetkellä on ollut hiljaista. Olen ratsastanut sillä edellisen kerran estevalmennuksessa joulun jälkeen. Tämä pieni tauko ratsastuksessa johtui siitä, että lonkkani otti osumaa pudotessani ja on ollut kipeänä. Sitten kun se parani, tuli flunssa.

Tahtoisin sitä lunta lisää (kuva marraskuulta)

Töitä Martti on kuitenkin tehnyt, kun lapset ovat olleet koulusta lomalla. Mari kävi sen kanssa juuri vuoden vaihteen jälkeen kouluvalmennuksessa ja oli ollut hyödyllinen molemmille. Kouluvalmennuksen lisäksi kokeiltiin taas pitkästä aikaa hiihtoratsastusta. Se oli Martin mielestä aika jännittävää, kun sukset suhisivat perässä.

Akulle tämä arjen alkaminen tarkoittaa sitä, että en ehdi sitä käydä katsomassa niin usein. Isäni tuossa yhtenä päivänä harmittelikin, miten sille ei riitä yhtä paljon aikaa kuin Martille. Toisaalta se on vielä niin nuori, että sen kanssa ei tarvitse edes treenata niin paljon kuin Martin kanssa. Kuitenkin olisi monta asiaa, mitä sen kanssa pitäisi tehdä.

Kukkuu, mitä te siellä teette?

Kevään suunnitelmatkin alkavat pikkuhiljaa hahmottua. Kiirettä näyttää tulevan, kun töistä jäävällä vapaa-ajalla pitäisi treenata kisoihin ja kilpailla, hoitaa ratsastusseuran sihteerin ja rahastonhoitajan tehtävät sekä käydä lisenssikoulutuksessa, jotta voi kesällä toimia taas tuomarina.

Toivottavasti se aurinko jaksaa paistaa, jotta siitä saisi energiaa tekemiseen. Kisakauden avaukseen on aikaa vain pari kuukautta. Silloin alkaa hallikilpailut ja ennen kuin huomataankaan, on jo toukokuu. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että Martin kanssa kisakausi aloitetaan vasta ulkokentiltä, se on tällä hetkellä aivan liian kesken hallikisoja ajatellen. Toki tiedossa on rataharjoituksia ennen ensimmäistä kisastarttia, kaikille ratsastajille.

Vielä vähän joulun tunnelmaa, vaikka loppiainenkin meni jo.

- Sisko

Uuden vuoden kujeet

Vuoden ensimmäisenä ja toisena päivänä oli irtohypytyskuja rakennettu ja Aku pääsi nyt tositoimiin hyppäämisen kanssa. Toki eihän noin pienet nyt hyppää ristikkoa suurempaa, mutta tutustuvatpahan hommaan.

Akun mielestä äitin pipon tupsut oli aivan vastustamattomat.

Jälleen en voi olla kuin suuresti kiitollinen luottokuvaajilleni. Sain taas paljon materiaalia irtohypytyksestä. Itse kun en sinne kameran toiselle puolelle ennättänyt, kun oli kädet täynnä varsojen kanssa. Toki valokuvista ei oikein tule mitään maneesissa kuvattaessa, varsinkin kun siihen yhdistetään se, että varsat pinkovat tuhatta ja sataa. Videota on kuitenkin niiden valokuvienkin edestä.

Aku ja sen kaveri kävivät yhtä aikaa tutustumassa kujaan. Ne toimivatkin yksissä tuumin molempina päivinä. Torstaina oli hieman jännitystä ja ihmetystä varsoilla ilmassa. Eivät aivan alkuun halunneet kujaan oikein mennä. Kun ne keksivät, että sieltä saa ja pitää mennä, niin sen jälkeen niitä olikin vaikeampi pysäyttää.

Yksi siedettävimmistä rakennekuvista tässä kasvuvaiheessa.

Nyt toisena päivänä homma oli tutumpaa ja aivan niin kovaa kaahotusta ei varsoilla ollut. Akukin näytti enemmän siltä että yrittää löytää sen matalimman paikan ristikosta ja hyppäsi mahdollisimman pienesti. Fiksu poju. Eilen se vielä pomppi menemään kuin pieni kumipallo ristikoiden yli.

Täytyy kyllä nyt omaansa kehua. Aku on edelleen rohkea ja luottavainen. Mitään turhaa hössötystä se ei harrasta, vaikka tulee eteen uusia juttuja. Maneesiin se käveli kuin vanhemmatkin hevoset. Tosin nyt tänään paluumatkalla piti kokeilla että saako siinä narun päässä loikkia. Ei saa. Tosin tämän syyksi laitan sen, että se mamma oli laitumella huutelemassa varsojen perään.

Tekniikka sillä näyttää ainakin tällä hetkellä olevan ihan hyvin hallussa tuota hyppäämistä ajatellen. Katsotaan sitten vuoden päästä uudelleen miltä se tekniikka näyttää. Silloin toivon mukaan on hyvä kasvuvaihe menossa ja tasapaino hallussa. Eihän tuo irtohyppääminen tietysti takaa sitä, että ratsastajan kanssa homma pelittäisi samalla lailla. Suuntaa se kuitenkin antaa siitä, mitä tuleman pitää ja mihin asiaan pitää tulevaisuudessa kiinnittää huomiota.

Uusi vuosi siis alkoi ainakin Akun osalta todella positiivisissa merkeissä.

- Sisko