maanantai 12. tammikuuta 2015

Treenejä ratsastajalle vai hevoselle?

Martti on ollut viimeaikoina hiukan villi. Ei siis mikään täysi seinähullu, mutta Martiksi todella todella energinen. Sen huomaa varsinkin ratsastaessa, kun eteenpäin ei ole tarvetta ratsastaa. Tämähän olisi periaatteessa vain positiivinen asia, mutta samaan aikaan siitä on tullut myös varsin kuuro pidätteille ja puolipidätteille. Varsinkin hypätessä tämä asia on ongelma. Ohjasta ei voi päästää yhtään tai hevonen sinkoaa kohti estettä/esteeltä miljoonaa.

Olenkin mietiskellyt itsekseni, mistä tämä energisyys voisi johtua. Todennäköisesti siitä, että kelit ovat verottaneet ratsastusmahdollisuuksia ja omasta laiskuudestani tehdä koulutreenejä. Sunnuntai onneksi valkeni lumisena ja kenttä oli viimein ihan hyvässä ratsastuskunnossa.

Alla on kokoelma kuvia sunnuntailta, kun kerrankin ratsastin valoisalla ja kamera sattui mukaan. Kiitos Marille kuvista!

Alkukäyntejä

Välikäyntejä

Kevyttä ravia verryttelyksi

Jaaaarrrutaaaa! (askeleenpidennyksestä takaisin harjotusraviin, tai siis yritys)
Avotaivutuksessa lite bättre.

Sivistynyttä laukkaa.

Vaihto oikeasta laukasta vasempaan, helppo nakki.

Vaihto vasemmasta laukasta oikeaan. Siis mikä harakka toi on?
Ratsastaessani huomasin, että pidätteet ja puolipidätteet menivät todella hyvin läpi siinä kohtaa, kun muistin ottaa myös keskivartalon enemmän mukaan siirtymisiin. Tähän täytyy siis nyt keskittyä oikein kunnolla. Ei muuta kuin istuntaa treenamaan ja hikoilemaan, siitähän se on kaikki kiinni.

Loppukaneettina voisin sanoa, näin otsikkoon vastatakseni, että ratsastaja taitaa ennemmin tarvita sitä treeniä kuin hevonen.

- Sisko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tänne voit jättää kommenttisi. Sana on täysin vapaa, mutta pidätän itselläni oikeuden poistaa asiattomat kommentit.