maanantai 26. tammikuuta 2015

Ruusuke inventaario

Sain innostuksen käydä läpi kaikki saamani ruusukkeet. Viime viikkoina kelit ovat olleet niin  ikävät Etelä-Suomessa, että ratsastaminen on ollut aika kevyttä ja aikaa on jäänyt tällaiseen oheistoimintaan. Onneksi nyt näyttää valoisammalta kelien suhteen ja ratsastaminen toivottavasti lisääntyy.


Ruusukkeita onkin itselleni kertynyt paljon enemmän kuin ajattelin, yhteensä 60 kappaletta. Tässä muutama tärppi ruusukesaaliistani:

- Ruusukkeita on kertynyt yhteensä 11 eri hevosen kanssa
- Ratsastuskoulun opetushevosia näistä hevosista on ollut 6, suomenhevosia 2 ja poneja 2
- Ruusukkeista 5 on koulukilpailuista
- Oman seuran kilpailuista saatuja ruusukkeita on yhteensä 29
- Aluekilpailuista ruusukkeita on kertynyt 4
- Sinivalkoisia ruusukkeita on yhteensä 18
- Saaduista ruusukkeista 4 on ratsastusleireiltä
- Muun kuin oman seuran seurakisoista rusetteja on saatu 26

Tällä hetkellä kaikki ruusukkeet ovat yhdessä laatikossa kasassa. Toiveenani olisi joskus saada ne seinälle esille. Janne ei vaan ole ajatuksesta kovin innostunut, kun muutenkin on sisustuksen osalta aika minimalisti. Täytyisikin siis ostaa isompi asunto, jossa olisi minulle oma "heppahuone" mihin voisin ripustaa ruusukkeet, taulut, kuvat ja laittaa hyllyille pokaalit ja muita tavaroita.

14.4.2002, kolmas sija.

Ruusukkeiden joukosta valikoin viisi "tärkeintä" ruusuketta. Tai lähinnä sellaiset, mihin liittyy elävästi jotain muistoja.
Aloitetaan tuosta yllä olevassa kuvassa komeilevasta 3. sijan ruusukkeesta. Olen sen saanut 14.4.2002 oman ratsastusseurani kilpailuista. Luokkakorkeus ei ole ollut korkea, olen osallistunut ristikkoluokkaan. Ratsuna toimi ihana Karenina, johon olin tutustunut alunperin ratsastusleirillä (hoitohevoseni). Muistan sen kanssa kilpailleeni myös aivan ensimmäiset seurakilpailuni ja olin ilmeisesti alitajuntaisesti jännittänyt niin paljon, että radalta tulessani tärisin vain horkassa hevosen selässä ja juuri ja juuri pääsin sieltä alas.

17.6.2006, 80cm clear round

Yllä näkyvä puna-valkoinen ruusuke on tullut Porvoon Mustangin järjestämistä aluekilpailuista 17.6.2006. Tällöin luokkakorkeus oli 80 cm ja ratsuna Akun emä. Kyseessä olevat kilpailut olivat ensimmäiset aluekilpailut, joihin osallistuin sekä vasta toiset kilpailut oman tallin ulkopuolella. Ihan hyvä tulos, sillä kilpailuissa ratsastin sekä 80 cm että 90 cm luokista puhtaat radat. Akun emän kanssa oli aina ilo käydä kilpailuissa, se oli niin innoissaan joka kerta. Kisapaikalle saapuessa se kasvoi varmaan 20 senttiä korkeutta ja se oli paljon helpompi ratsastaa radalla kilpailuissa kuin kotona treeneissä.

19.8.2007, 60 cm toinen sija

Tämä sininen ruusuke on saatu 19.8.2007 Tammisaaresta seurakilpailuista. Luokkakorkeus oli 60 cm. Martin ja minun ensimmäinen yhteinen ruusuke. Tuossa vaiheessa Martti oli ehtinyt olla minulla vain nelisen kuukautta, eli yhteinen taival oli vasta alkamassa. Muistan sen, kuinka se hiipi radalle, jähmettyi jännittävän muurin (muuri kasassa aidan toisella puolella) kohdalle ja ajattelin että mitäköhän tästäkin tulee. Ihan hyvä siitä tuli. Seuraavassa luokassa sitten oli enemmän ongelmia.

Prix de France -sarjakilpailu, toinen sija

Sitten menemme vuoteen 2011. Tuo Prix de France-ruusuke saa toimia kuvana oikeastaan koko kaudelle. Martti kulki todella hyvin, siltä kaudelta on minulla paljon muitakin ruusukkeita. Sitten kauden "pääkilpailussa" selkäni sanoi itsensä irti ja jouduin jättämään 100 cm hyppäämättä. Jälkikäteen laskin, että Ranskan matkan voittoon olisi riittänyt 100 cm luokasta se, että olisi perusradan ratsastanut puhtaasti tai yhdellä pudotuksella/kiellolla. Hieman harmitti se oma selkä tämän jälkeen.

15.9.2014, Hippoksen näyttely, I palkinto

Sitten tietysti, viidentenä meidän pienen Akun ensimmäinen rusetti. 15.9.2014 Hippoksen tamma -ja varsanäyttelystä I palkinto ja sinivalkoinen rusetti. Olin niin ylpeä siitä pienestä ja yllättynyt ylipäänsä. Itse ajattelin ettei se mitään ensimmäistä palkintoa saa, kun ei se ole kouluhevonen ja raviakin siltä rupesi löytymään vasta muutaman viikon vanhana. Yllätys oli siis totaalinen.

Miten te säilytätte ruusukkeitanne? Onko niillä mitään arvoa enää viikon päästä kilpailuista?

- Sisko

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Tutkimusmatka metsään

Martilla kävi hieroja perjantaina. Siispä päätin lauantaina suunnata uudelle tutkimusmatkalle metsään, josko nyt löytäisin sen minulle neuvotun reitin. Ja löytyihän se!

Tallin pihalta lähtiessäni napautin Sportstrackerin päälle ja lähdettiin kohti metsää. Tallin pihaan takaisin tullessani laitoin sen pois. Matkalle kertyi pituutta 5,8 km ja aikaa kului paria minuuttia vajaa tunti. Ihan hyvän mittainen reitti siis.  Keskinopeus meillä oli 6 km/h ja maksiminopeus 16,3 km/h. Tästä voi päätellä että mentiin pääasiassa käyntiä ja tuo maksiminopeus saavutettiin kun ravattiin pätkä ja Martti innostui hieman venyttämään askelta.

Tässä normaalit jalkavermeet talvisin.

Alkuviikosta muistan lukeneeni uutisen, missä kerrottiin että jo 20 minuutin oleskelu metsässä alentaa verenpainetta (Uutiseen). Voin kertoa, että kohdallani tämä ainakin pitää paikkansa. Lähdin reissuun vähän väsyneenä ja ärtyneenä, mutta tajusin tallin pihatiellä kävellessäni, että minähän hymyilin. Oikein hyvä viikonlopun aloitus siis tämä maastoreissu. Sinne metsään jäi siis koko viime työviikon stressi ja kiire.

Metsäpolku. Martti on juuri kuullut jotain jännää.

Martti ei ehkä ole kanssani samaa mieltä tuosta metsän rauhoittavasta vaikutuksesta. Sen oli hirveän vaikea rentoutua matkalla. Se säpsähteli linnunlaulua, puiden poksahtelua sekä myös jotain muita yksittäisiä ääniä. Mutta se pitää kyllä sanoa, että siellä metsässä oli hiljaista! Ei kuulunut kaupungille tuttua taustamelua (autot ja muu liikenne). Oli vain Martin jaloista kuuluva ääni, linnut ja muut luonnon äänet. Okei, jostain kantautui silloin tällöin myös moottorisahan ääntä, kun lähistöllä oli joku kaatamassa puita.

Reitti kiertää kuvassa näkyvän lammen.
Pahoittelut näistä kuvista. Kaikki ovat sumuisia, koska kännykkäni kameran linssi on naarmuuntunut. En kuitenkaan kanna järkkäriä matkassa mukana ratsastaessani, joten nämä kuvat saavat tällä kertaa hieman valottaa reittimme maisemia.

Reitin varrelta myös näytti lähtevän paljon muitakin polkuja metsään. Täytyykin tässä ennen kevään kurakelejä lähteä vähän seikkailemaan tuolta reitiltä muuhun suuntaan, jos löytyisi vielä pidempi lenkki.

Harvinainen selfie. Olimme lähdössä Martin kanssa kävelylle torstai-iltana.
Maastoilemisiin!

- Sisko


maanantai 19. tammikuuta 2015

Aku ja muiden ennakkoluulot

"Today I will do what others won't, so tomorrow I can accomplish what others can't."               - Jerry Rice

Ikää noin 2 tuntia.

Kun rupesin tosissani puuhaamaan Akun ostoa, törmäsin aikamoiseen määrään erilaisia ennakkoluuloja. Osa ennakkoluuloista kohdistui siihen, että syntyisikö se edes terveenä, osa sen sukuun. Myös sen syntymän jälkeen olen kuullut jos jonkinlaista mielipidettä varsasta, ilman että ihmiset ovat edes nähneet koko varsaa.

Ymmärrän ennakkoluulot koskien varsan terveyttä. Ostin sen käytännössä sikana säkissä, koska mitään takeita ei sen terveydentilasta, rakenteesta, väristä tai edes sukupuolesta meillä ollut. Ainoa mihin pohjasimme ostopäätöksen, oli vahva tunne siitä, että varsasta tulee hyvä. Tuo tunne puolestaan perustui siihen, että tunsimme ja tiesimme sen emän sekä sen emän edellisen varsan (mikä on mielestäni tosi hieno). Varsomisessakin on aina omat riskinsä, mitä jos varsa olisikin perätilassa tai napanuora huonosti.

Herra Utelias

Varsomisen ja tiineyden riskit oli kuitenkin katettu sikiövakuutuksella. Itse en siis hirvittävän suurta huolta tästä asiasta kantanut. Muutenkin hevosten kanssa olen jo tottunut siihen ajatukseen, että jos jotain sattuu, niin sille vaan ei voi tehdä mitään. Hevosen pumpuliin kääriminen ei auta. Monelle kysyjälle vastasinkin, että samalla tavalla se vanhempi hevonen voi ostoaan seuraavan päivänä katkoa jalkansa tarhassa.

Tulevan varsan sukuun liittyvät ennakkoluulot hämmensivät minua enemmän. Ihmiset tekevät mielenkiintoisiakin päätelmäketjuja hevosista pelkästään niiden sukutietojen perusteella. Varsinkin niistä isäoreista olen kuullut aika värikkäitäkin asioita.

Mitä oreja sieltä Akun takaa sitten löytyy?
Isälinja Akulla on seuraava: Cagliostro - Calando I - Cor de la Bryère. Emän isälinjalta löytyvät seuraavat orit: Voltaire - Furioso II - Furioso.

Ongelmanratkaisua a'la Aku

Voltairesta tulevat jälkeläiset ovat kuulemani mukaan kaikki "ammattilaisten hevosia" ja enemmän ja vähemmän vaikeita tai muuten vain hulluja kaikki. Tästä kuulin kun kerroin aloittaneeni kilpaurani Akun emän kanssa. Tähän jatkettiin sillä, että niille ei harrastelijat sitten muuten pärjää.
Cagliostrosta kuulin myös sitä, että se on täysi sekopää ja kukaan ei pärjää sille maasta käsin ja vaikka ties mitä. En osaa väittämistä edes kehtaa kirjoittaa, koska en halua ongelmia itselleni.

Kaikista kommenteista jos vetäisin johtopäätöksen Akusta, voisin kertoa teille, että minulla on ihmisiä kunnioittamaton, suuri, kovapäinen ori, joka kyseenalaistaa kaiken mitä ihminen siltä pyytää. Niin ja ellen myy tai anna sitä ammattilaiselle käyttöön, niin siitä tulee niin hullu, että se pitää lopettaa.

Hmm..mikä on sitten todellisuus?
Akun emä toimii tällä hetkellä ratsastuskoulun opetushevosena. Se siitä vaikeasta luonteesta.
Cagliostroa en valitettavasti ole koskaan nähnyt livenä, mutta nettilähteitä selatessani sain sen käsityksen, että hevonen on ollut kyvykäs, hyvä ratsastettavuudeltaan ja sen jälkeläiset ovat myös olleet helppoja käsitellä.

Rapsutuksia hienosti käyttäytyneelle pojulle näyttelyssä.

Voltairesta periyttäjänä kannattaa käydä lukemassa lisää täältä: Stallions-online. Cagliostrosta puolestaan löytyy lisätietoa tästä.

Aku itse on rohkea, rajojen asettamisen jälkeen oikein mukava ja toimiva sekä selväpäinen. Mitä muuta sitä voisi puolivuotiaalta varsalta toivoa tässä vaiheessa? Toki siitä näkee, että sillä on älyä, määrätietoisuutta sekä eräänlaista luonteen lujuutta. Kaikki ominaisuuksia, jotka pitää tiedostaa kun sille opettaa asioita. Mutta onko nämä huonoja piirteitä estehevoselle? Ei minun mielestäni. Omaan silmääni Akussa on paljon samoja piirteitä kuin emässään. Se on myös älykäs, varovainen, määrätietoinen sekä hieman ennakkoluuloinen vieraita ihmisiä kohtaan. Silti se toimii ratsastuskoulussa.

Laiduntamassa vielä lokakuussa.

Mielestäni hevosta ei voi tuomita pelkän suvun perusteella. Kaikki niistä kuitenkin ovat yksilöitä. Toki tietyt sukulinjat tuovat toisia enemmän tiettyjä ominaisuuksia hevoseen, mutta tästä huolimatta koulutuksellakin on suuri merkitys siinä, millaisia niistä varsoista tulee aikuisina. Johdonmukaisesti ja oikein käsitellyistä varsoista tulee niitä toimivia yksilöitä, kun taas käsittelemättömät tai muuten vain "pellossa kasvaneet" ja väärinymmärretyt ovat niitä ongelmallisia. Riippumatta siitä hevosesta ja sen suvusta. Ihminen on kuitenkin aina siellä taustalla vaikuttamassa. Eli saa nähdä mitä saamme tuosta Akusta aikaiseksi. Tällä hetkellä näyttää aika hyvältä.

- Sisko

lauantai 17. tammikuuta 2015

Vieras Martin satulassa

"A lovely horse is always an experience. It is an emotional experience of the kind that is spoiled by words." - Tuntematon
Martilla ei ole ratsastanut ainakaan lähimpään 7 vuoteen kukaan ns. minua parempi. Olen siis itse pääsääntöisesti tehnyt työt sen kanssa, hyvien valmentajien kanssa toki. Ennen minulle tuloaan se oli vuoden 2007 alussa kuukauden verran esteratsastajalla treenissä, joka kävikin helmi-maaliskuussa starttaamassa yhdessä kisassa kaksi luokkaan sen kanssa. Luokat olivat muistaakseni 80 cm ja 90 cm. Tätä ennen Martti oli toiminut pääsääntöisesti kouluhevosena, startannutkin muutaman kansallisen nuorten hevosten koululuokan.


Viime torstaina tuli eteen mahdollisuus ja valmentajani suostuikin ratsastamaan Martilla. Nyt avautunut mahdollisuus oli minullekin mielenkiintoinen ja näin kerrankin hevoseni livenä maastakäsin, kun se hyppää ratsastajan kanssa. Se, että valmentaja ratsastaa joskus oppilaidensa hevosia, on minusta hyvä asia. Näin valmentaja saa tarkemman käsityksen minkälaisia hevoset ovat ja osaa tätä kautta antaa täsmällisempiä ohjeita.

Mikä oli sitten Martin tuomio?

Valmentajani tuntui oikein tyytyväiseltä Marttiin ja lopettikin ratsastuksen hymyssä suin. Kehui, että se on hyvin perusratsastettu, riittävän osaava ja haluaa miellyttää ratsastajaansa. Sen kanssa pitää olla tarkkana, että se ei pääse vetämään itseään "virkkuukoukuksi" jännittyessään, vaan pysyy niskastaan rentona. Esteille ratsastaessa pitää olla tarkkana, että sisätakajalka on töissä ja hevonen suora, muuten tulee helposti huonoja hyppyjä.


Kieltämättä se lämmitti mieltä, kun oma hevonen saa kehuja. Ottaen kuitenkin huomioon, että itse olen sitä ratsastanut kohta 8-vuotta. Toki aina silloin tällöin joku muukin on selässä käynyt kun olen ollut matkoilla tai kipeänä, mutta kukaan ammattilainen ei siellä silloinkaan ole ollut. Leijua ei silti saa, tehtävää riittää. Viime aikoina varsinkin nuo takajalat ovat tupanneet jäämään jonnekin, kun on hypätty rataa.

Asetetut tavoitteet tälle vuodelle ovat kuulemma täysin realistiset, ei ollenkaan mahdottomat. Nyt pitää sileällä ratsastaessa myös keskittyä pelkästään siihen, että niska on rento ja takajalat mukana, vaikka tehdään askeleen pituuteen muutoksia. Eli enemmän jumppaa taivutuksilla, väistöillä ja siirtymisillä.

Tätä treeniä jatketaan viikonloppuna.

Seuraavan postauksen lupaan olevan Akusta. Siitä en ole taas ehtinyt kirjoitella pitkään aikaan. Jotenkin aina tuntuu siltä, että sen kanssa kun ei tehdä varsinaisesti mitään "suurta" niin siitä ei saa mitään tekstiä aikaiseksi.

Kävijämäärä on kasvanut täällä blogin puolella hurjasti. Näistä lukijoista varmasti monella on myös oma blogi. Linkatkaahan blogejanne tuohon alla olevaan kommenttikentään, haeskelen jatkuvasti uutta luettavaa. Kysymyksiä saa myös esittää Martista ja Akusta, voin kysymysten perusteella tehdä ihan postauksiakin.

- Sisko