Palapeli on löytänyt uuden muotonsa

Mennään jo heinäkuuta, en voi uskoa. Aika on nyt alkukesästä mennyt siivillä ja olenkin myös tietoisesti viettänyt hiljaiseloa täällä blogissa. Olo on ollut tyhjä, mutta nyt alkaa löytyä niitä uusia juttuja mistä kirjoittaa. En voi luvata että kaikki tulevat jutut olisivat Akusta, mutta hevosista kuitenkin.

Mitä sitten olen puuhaillut nyt toukokuun jälkeen? Alkuun oikeasti en yhtään mitään. Töistä päästyäni ihmettelin ja pyörin kotona tyhjänpanttina. Sen jälkeen pari viikkoa meni elokuvissa juostessa ja yksi lomaviikkokin pääasiassa sohvalla maaten. Okei, käytiin sentään Tukholmassa silloin. 

Nyt alkavat palaset kuitenkin loksahtelemaan arjessa paikoilleen. Olen löytänyt uudelleen lenkkeilyn harrastuksekseni ja olenkin käyttänyt nyt edelliset kolme viikkoa etsiessäni sopivan mittaisia reittejä lähimaastosta. Olen varmasti herättänyt hilpeyttä vastaantulijoissa, kun tuijotan karttaa kännykästäni mennessäni.

Sunnuntai-aamu klo 06:30. Hiljaista on lenkkipolulla.

Akun kanssa olen myös ennättänyt puuhastelemaan paremmin. Tällä hetkellä kävelyille lähdetään aina suitset päässä (ilman sen suurempia seremonioita niiden päähän laittamisessa), ihan vain sen vuoksi, että kaveri oppii niiden kanssa olemaan. Olenkin käynyt sen kanssa nyt kävelemässä peltojen laitaa, pihateitä ja laitumen vieriä ajankuluksi. Pääsääntöisesti Akun arkeen kuuluu kuitenkin laidunnus. 

Olen Akun kanssa sinällään oudossa tilanteessa, että sille kaikki asiat ovat pääsääntöisesti ok. Jos jokin asia on sen mielestä outo, tehdään se kerran ja sen jälkeen ei taas ole mitään ongelmaa. Joudun siis vähän toppuuttelemaan itseäni, etten tekisi vielä sen kanssa liikaa, onhan se vasta 2-vuotias ja kasvanut hurjasti viimeisten kolmen kuukauden aikana. Syksylle toki on suunnitelmia, mutta sinnekin on vielä se pari kuukautta aikaa ja joudun hillitsemään itseäni, etten aloittaisi jo nyt. Laidun kun on kuitenkin se paras paikka varsalle.

My boys <3 kuvan copyright: Michaela Meller

Jotten kärsisi liikaa vieroitusoireista kisoihin ja ratsastamiseen liittyen, olen lyöttäytynyt kaverini kisareissuille mukaan groomiksi. Sanoinkin, että käytän tätä tekosyynä myös siihen, että pääsen tsekkaamaan etukäteen sellaiset kisapaikat, missä en ole itse aikaisemmin käynyt. Näin ajattelin välttyä nuoren hevosen kanssa hudeilta kisapaikkojen suhteen.  

Näillä eväillä mennään kesä loppuun ja nautitaan keleistä. Syksyllä puhaltavat sitten uudet tuulet niin Akulla kuin minullakin. Niistä sitten lisää aikanaan.

Laitan ehkä myöhemmin näkyville lisää Martin ja Akun yhteiskuvia. Niistä suuri kiitos kuuluu Millalle, joka pyynnöstäni jaksoi niitä kuvata ollessani Martin kanssa koulurataharjoituksissa. Kuvien osalta minulla on ongelma, sillä en osaa päättää mitkä niistä teettäisin tauluksi.

- Sisko

Bye bye beautiful

Jouduin hieman tahtomattani pari kuukautta sitten ehkä elämäni vaikeimman päätöksen eteen. Tiesin että joudun päätöksiä jossain vaiheessa tekemään, mutta aina sitä haluaa työntää ne vaikeat asiat mahdollisimman kauas mielestään. Näin tälläkin kertaa, ja ongelma pääsi yllättämään takavasemmalta täräyttämällä takaraivoon.

Vaikka kuinka haluaisin ja venyttäisin ajan- ja rahankäyttöä, oli minun nyt keväällä tunnustettava tosiasiat. Toisesta hevosesta pitää päästää irti. Siinä sitä sitten oltiin ja mietittiin. Molemmat, Martti sekä Aku, ovat yhtä rakkaita ja tärkeitä minulle. Ystäväni tiivisti asian minulle eräänä päivänä todella hyvin. Hän sanoi, että vaikka tuntuukin pahalta, niin Akussa on kuitenkin se tulevaisuus. 

Näin ollen Martille etsittiin uusi koti. Minua onnisti ja sain Martin oikeastaan sellaisen paikkaan, mistä en negatiivista puolta löydä. Lukuunottamatta tietysti sitä tosiasiaa, että minun pitää päästää se käsistäni. 

Tunneside on kummallinen asia. Jotenkin sitä luulisi, ettei voisi kiintyä niin paljon eläimeen. Minulla on nyt viimeisen kahden kuukauden aikana pyörinyt mielessäni paljon muistoja kuluneen 9 vuoden ajalta. Ne kaikki ovat myös kummallisesti hyviä muistoja. Tässä kai voisi käyttää kulunutta sanontaa, että aika kultaa muistot. Aionkin näistä tehdä sellaisen muistelupostauksen vielä erikseen. Haluan kirjoittaa ne itselleni muistiin, jotta voin niihin sitten myöhemmin palata.

Mikä Marttia sitten odottaa? Ensimmäisenä ja tärkeimpänä minulle, se pääsee pitkästä aikaa oikeasti laumaan. Uudessa kodissa odottelee 6 muun ruunan lauma ja iso laidun. Uudessa kodissa sen työtkin koostuvat enemmän siitä, että se opettaa ratsastajia, eikä toisinpäin. Sen ei siis tarvitse enää suorittaa siellä osaamistasonsa yläpäässä. Myönnetään, se ei ole siellä suorittanut nyt minunkaan kanssani viime aikoina. Toivotaan vain, että kaikki sujuu uuden lauaman kanssa nappiin.

Järjellä ajateltuna tämä oli paras ratkaisu. Minulla jää enemmän aikaa Akulle ja Marttikin saa ansaitsemaansa huomiota ja liikuntaa. Tokihan se riipaise ja syvältä, kun Marttia ostaessa ajatus on ollut, ettei siitä tarvitse luopua ennen kuin aika siitä jättää. Mutta kai tässäkin tapauksessa, kuten joskus parisuhteissa, muuta ei tarvita kuin aika, joka lopulta vie eri suuntiin.

"I had a dream - of the wide open prairie  

I had a dream - of the pale morning sky 

I had a dream - that we flew on golden wings 

And we were the same - just the same - you and I 

Follow your heart - little child of the west wind 

Follow the voice - that's calling you home 

Follow your dreams - but always, remember me 

I am your brother - under the sun" - Bryan Adams, "Brothers Under the Sun"

 - Sisko

Rataharjoitus Martilla

Vihdoin ja viimein taas kuulumisia Martista. Sen kanssa ei ole viime aikoina tapahtunut treeneissä mitään ihmeellistä, joten en ole oikein tietänyt mitä sen osalta pitäisi kirjoittaa. Nyt kuitenkin innostuin lähtemään sen kanssa koulurataharjoituksiin.

Huh heijaa. Ensimmäistä kertaa ikinä en edes kehtaa lukea kouluradasta tehtyä pöytäkirjaa. Viime lauantain rataharjoitukset menivät nimittäin niin penkin alle kuin ikinä oli vain mahdollista. Okei, myönnetään, valmistautuminen ei ole ollut paras mahdollinen, mutta kyllä meidän silti olisi pitänyt selviytyä helpon B:n ohjelmasta ehjin nahoin. Selityksille ei tässä tapauksessa todellakaan ole sijaa.

Radaksi valitsin meille tällä kertaa FEI lasten esiohjelma B:n. Simppeli pitkän radan ohjelma, missä ei ole edes keskiaskellajeja, ainoastaan askeleen pidennykset ravissa ja laukassa. Meille vaikein asia ennakkoon mietittynä olivat pätkät vastalaukkaa täyskaarron ja diagonaalin jälkeen. Nämä osoittautuivat kuitenkin yhdeksi pienemmistä murheista tällä kertaa.

Suurin ja ratkaisevin ongelma koko radan läpi oli jännittyneisyys. Lauantaina en vain kyennyt ratkaisemaan sitä, jolloin hommasta tuli liian kiireistä häsellystä. Muoto heitteli koko ajan, suorat linjat mentiin siksakkia, rytmi ei säilynyt ja siirtymiset tulivat kaikki rajusti kättä vasten ohi pisteistä.

Olisinkin halunnut aloittaa koko homman alusta alle puolet radasta ratsastettuani, mutta eihän se käy. Onneksi kuitenkin oman seuran rataharjoitukset on suunniteltu niin, että huonoimmat kohdat voi aina ratsastaa uudelleen radan jälkeen. Sain siis sen toivomani uusinnan koko radasta ohjeiden kera.

Noottia siis tuli ja aiheesta. Toisella kerralla rataa ratsastaessani piti keskittyä ainoastaan siihen, että hevonen on rento ihan koko ajan. Millään muulla ei ollut merkitystä, rento ja vielä rennompi. En saanut "hyökätä" liian rajulla paineella jos Martti jännittyi vaan ensin ajatella että hidas ja rento, sitten vasta kaikkea muuta. Voin kertoa että tämä ei ollut helppoa lauantaina. Kun Martti on siellä mörkömoodissaan se jännittyy heti, jos jalalla tuo liikaa painetta ja jos ohjaan jää liikaa kiinni. Käytännössä olo oli kyydissä toisella kerralla se, että älä vaan koske siihen hevoseen jalalla äläkä kädellä.

Kaikki ongelmat voisi ehkä tiivistää yhteen sanaan, yliyrittäminen. En tiedä mikä minua on viime aikoina vaivannut, mutta koko ajan ratsastaessa on ollut sellaista liiallista puristamista mukana. Siitä pitäisi päästä pois.

Pahoitteluni vanhoista kuvista, ne ovat viime syksyltä. Kenellekään ei sattunut omaa kameraani mukaan, joten lauantailta ei ole valokuvia eikä videota.

- Sisko

Kyvyt Esiin 2

No niin, nyt on Akun osalta kevään karkelot taputeltu ja seuraavan kerran julkinen esiintyminen on tiedossa syksymmällä Hippoksen näyttelyssä. 

Kaikki kuvat missä Aku on mukana, on ottanut TiitiT. Kiitos tuhannesti!

Odottelin ensimmäisen karsinnan jälkeen innolla toista, missä ratkaistaisiin se, pääseekö Aku finaaliin vai ei. Ensimmäinen karsinta antoi odottaa paljon, sillä Aku käyttäytyi niin hyvin ja mallikkaasti sekä hyppäsi myös hyvin. Tosin aina varsojen kanssa on se päivän kunto mikä ratkaisee ja Aku on nyt kuukauden aikana ottanut melkoisen kasvupyrähdyksen, minkä huomaa sen liikkumisesta.

Pojoing! Pieni jänis laukassa.

Sen kummallisempaa valmistautumistahan meillä ei näihin Kyvyt Esiin -karsintoihin ollut. Akua on irtohypytetty pari kertaa vuodessa ihan maitovarsasta asti, yleensä talvella/keväällä. Näin tänäkin vuonna. Se hyppäsi kerran tammi/helmikuussa ja toisen kerran huhtikuun alussa vähän reilu viikko ennen ensimmäistä karsintaa. Muuten se on saanut oleilla laitumella ja suurinpiirtein kerran viikossa olen käynyt sen harjaamassa ja irtojuoksuttamassa. Tämäkin valmistautuminen saattoi olla jopa liikaa, kun Aku ei ole "flashy" hyppääjä, enemmän sellainen taloudellinen, kuten emänsä. Se ei siis hyppää ylimääräistä, ja mitä tutumpaa homma on, sen lähempää se menee puomeja, kuitenkaan osumatta niihin.

Ensimmäisen karsinnan tapaan aloitettiin kävelemällä kujan läpi, kun esteet olivat puomeina. Tämän jälkeen Aku sai yhden kierroksen juosta täysin vapaasti kujaan verryttelyksi. Siitä lähdettiin pikkuhiljaa nostamaan esteitä, ensin ristikoiksi ja siitä ylöspäin. Kuten ensimmäiselläkin kerralla, päästin Akun kujaan, jottei se menisi sinne liian lujaa ja ennättäisi hypätä kunnolla. Tästä huolimatta kaverilla oli kiire ja se näkyi myös suorittamisessa. Myös viime kertaa pidemmät välit aiheuttivat hieman "ongelmia" sillä Aku on suhteellisen pieni ja tässä kasvuvaiheessa laukka on olematonta. Tällä kertaa ei siis nähty parasta Akua, mikä myös näkyi selvästi pisteissä.

Aku oli tämän näköinen lähes koko suorituksensa ajan.

Ensimmäisenä askellajien arviointiin, koska se ei ole sitä (mielestäni) Akun vahvinta aluetta. Käynnin tuomari katsoi samalla, kun kävelytin Akun kujaan maneesin toisesta päästä. Hyppyjen jälkeen esteet ja puomit otettiin edestä pois ja Aku sai ravata ja laukata vapaana sekä vasemmalle että oikealle. Halutessani olisin voinut näyttää myös ravin kädestä, mutta tiesin että Aku ravaa paremmin itsekseen.

MEKANIIKKA JA KYKY KANTAA ITSENSÄ: 6,76
käynti: 6,8 Puhdasta ja melko rentoa. Tulisi olla aktiivisempaa ja matkaavoittavampaa.
ravi 7,0 Kevyttä ja tahdikasta, vielä voimaton ja saisi käyttää selvemmin niveliään.
laukka 6,5 Energistä, mutta laukkaa kovin suorin jaloin ja 3-tahtisuus kärsii kaarteissa.

LUONNE JA YLEISVAIKUTELMA: 7,0

KOKONAISARVOSANA: 6,88

Yhteistyöhaluinen nuori, jonka liikkeitä haittaa vielä voimattomuus tässä kasvuvaiheessa.

Tämännäköinen paperi tuli askellajiarvostelusta

Estepuolelta tuli seuraavat pisteet:

TEKNIIKKA JA KYKY:  6,8
rytmi ja tasapaino: hyvä
etujalan tekniikka: hyvä
takajalan tekniikka: hyvä
selän toiminta: hyvä
reaktiokyky: hyvä
ponnistus: hyvä

LUONNE JA YHTEISTYÖKYKY: 7,8
halukkuus ja eteenpäinpyrkimys: hyvä
varovaisuus: hyvä

KOKONAISARVOSANA: 7,3

Tämännäköinen puolestaan hypyistä. Kuten näkyy, kaikki on hyvän puolella, vaikka vähän hajontaa löytyy.

Sanallista arviota Akusta ei kirjoitettu paperille, kuten askellajeista. Sen vuoksi olen sen osalta taas oman muistini varassa. Muistaakseni kehuja tuli selän käytöstä ja takajaloista, noottia puolestaan kiireisyydestä ja etulajoista. Kuvistakin näkee, että ei ne etujalat tosiaan olleet viime perjantaina hyvät, harottavat mihin sattuu.

Tiikerinloikka! Tästä kuvasta näkee hyvin, että hyppy on okserille lähtenyt kaukaa, kun Aku joutuu venymään päästäkseen takapuomin yli.

Tyytyväinen pitää kuitenkin pieneen hevoseen olla. Ei mitään sähellystä, riekkumista, hyppimistä, loikkimista tai muutakaan häröilyä. Se keskittyi tehtäviinsä, teki ne halukkaasti, innokkaasti ja korvat hörössä. Kelpo kisahevosen alku siis, ainakin tällä hetkellä. Tähtihyppääjäähän en periaatteessa tarvitse, kun en ole itsekään mikään tähtiratsastaja.

Laitan vielä omaan postaukseensa lisää kuvia Kyvyt Esiin -kisoista, kunhan saan niitä omasta kamerastakin perattua.

- Sisko