Pitääkö kilpailemisen olla kivaa kaikille?

Vietin helatorstaita aurinkoisissa merkeissä viheltämässä pilliin kilpailuissa. Muutamia ajatuksia nousi mieleeni ratsastajien tavoista, kilpailemisen harjoittelemisesta ja muista tuomarille näkyvistä seikoista. Tämä on vain ensimmäinen kirjoitus monista, mitkä nämä kisat saivat aikaan.

Raflaava otsikko, myönnetään. Sain kuitenkin helatorstain aikana kuulla muutaman kerran ei kilpailevilta ihmisiltä tuomioideni jälkeen, että "tämän pitäisi olla kivaa kaikille". Anteeksi, jos teen työni niin kuin SRL:n säännöissä sanotaan. Ne ovat monessa kohdassa yksiselitteiset ja jos on tulkinnan varaa, niin päätökset tehdään ennemmin ratsastajaa suosivasti kuin tiukimman mahdollisen mukaan.

Pari esimerkkiä näin herättämään lukijoiden ajatuksia, mistä tuli eniten kommentteja minulle.

Esimerkki 1: 

Poniratsukko on suorittamassa ristikko-tason rataansa. Kyseisessä luokassa on avustaja sallittu. Avustaja huutaa ratsastajalle erään esteen jälkeen, että hän on kääntämässä väärään suuntaan. Tästä huolimatta ratsastaja ei reagoi ja ratsastaa voltin, eli leikkaa oman tiensä ennen seuraavaa estettä. Tuomio: 4 virhepistettä, eli ei rusettia, kun arvostelu oli A.0.0

Esimerkki 2:

Kilpailuissa oli käytössä radalla verryttelyeste, joka oli merkitty ratapiirrokseen. Tämä johtui siitä että verryttelyalueena käytetty maneesi oli sen verran kaukana kisa-areenasta. Ratsukoilla oli halutessaan mahdollisuus tehdä yksi hyppy-yritys tälle verryttelyesteelle ennen suoritukseen lähtöä.

Eräs ratsukko tuli radalle, ravasi kohti verryttelyestettä, mutta käänsikin voltille (tai niin minä luulin) mutta hyppäsikin esteen numero yksi. 

Tuomio: hylkäys.

Jos lukijoilla on eriäviä mielipiteitä tuomioistani, suosittelen lukemaan KS III, kohdat 346 ja 347, löytyy täältä: KS III. 

Säännöt ovat näissä kohdissa aika yksiselitteiset. Mutta kun sen kilpailemisen pitäisi olla kaikille kivaa!

Miten me saamme siitä kaikille kivaa, kun aina on vain yksi voittaja ja loput ovat ns. häviäjiä? Aina joku pettyy ja pettyminen ei ole kivaa. Aina joku tekee virheitä, kun aina ei voi onnistua. Ollaanko tässäkin tapauksessa jo tultu siihen, että "curling-vanhemmat" eivät kestä sitä,

että lapsi on joskus pettynyt itseensä, suoritukseensa tai hevoseensa.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että se ei ole kivaa, kun hylätään kilpailuissa. Minut on hylätty monta kertaa lukuisista syistä. Joko olen pudonnut, Martti on kieltänyt ulos tai jotain muuta. Jokaisesta hylkäyksestä olen kuitenkin oppinut jotain. Olen myös kerran lähtenyt radalle ennen lähtömerkkiä, siitäkin tuli hylky. Tuon hylkäämisen jälkeen en muuten ole kertaakaan tehnyt sitä uudelleen, eli opin jotain. 

Urheiluun kuuluu mielestäni epäonnistumiset ja onnistumiset. Ne ovat se syy, miksi ainakin itse kilpailen. Onnistuminen on mahtavaa, mutta tuskin se tuntuisi niin hyvältä, jos onnistuisi aina. Vuonna 2013 meillä meni kilpailuissa Martin kanssa aika superisti. Kuudet kilpailut, 11 luokkaa ja ruusukkeita 6 kpl. Voin kertoa, että lopulta se ei tuntunut enää miltään saavutukselta edes, liian paljon ja liian helpolla, vaikka siellä oli myös niitä luokkia, missä sijoitusta ei tullut. 

Sitten tuohon otsikon kysymykseen. Mielestäni kilpailemisen pitäisi olla ennen kaikkea tasapuolista kaikille. Se ei aina ole kivaa, mahtavaa ja upeeta, siihen kuuluu myös pettymykset ja tappiot. Mietin mielessäni, että miltäköhän ratsastajista tuntuisi, että säännöissä joustettaisi tiettyjen ratsukoiden kohdalla ja toisten ei? Jollekin ratsukolle ei saa tehdä kisakokemuksesta mukavaa toisten ratsukoiden kustannuksella. Silloin ei olisi kenelläkään kivaa, paitsi sillä suositulla ratsukolla.

- Sisko