keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Valmistautuminen koulukisoihin meidän tapaan

Yllättäen tänä vuonna, kuten viime vuonnakin, kisakausi aloitetaan Martin kanssa virallisesti koulukisoista. Noh, kuten isälle asiaa perustelin, jos tällä kertaa kaikki menee kuten elokuvissa, niin mun ei tarvitse tehdä tänä kesänä enää yhtään koulustarttia. Tosin milloin hevosten kanssa asiat menee kuin leffoissa? Ei koskaan mun mielestä. Estekisat olisi alustavasti tiedossa kesäkuun puolella, kun päästään oman seuran kisajärjestelyistä.

Ensin suunniteltiin, että Mari olisi startannut Martin kanssa myös näissä tulevissa kisoissa. Mari olisi mennyt helpon C:n ja minä helpon B:n. Hänellä oli kuitenkin tällä kuluvalla viikolla niin paljon kokeita koulussa, että treenaaminen kisoihin olisi jäänyt todella vähälle. Todettiinkin, että odotellaan ne oman seuran kisat, missä Mari pääsee menemään kaksi luokkaa, kun olen itse hommissa. Olenkin nyt ilmoittanut itseni sekä helppoon B:hen että helppoon A:han.

Näitä Martti on päässyt rouskuttelemaan nyt sydämensä kyllyydestä.
Aloitin näihin kilpailuihin valmistautumisen oikeastaan vasta viime lauantaina. Kisoissa ohjelmassa on aikuisratsastusmerkin kouluohjelma sekä helppo A:1. En ollut aikaisemmin kuullutkaan tuosta merkki-ohjelmasta, mutta lukaistuani sen läpi, totesin että sehän ainakin paperilla vaikuttaa kivalta ohjelmalta. Sitä se oli vielä silloinkin, kun ratsastin sen kokeeksi läpi. Martti oli tosi hyvän tuntuinen, kun treenasin nämä kaksi rataa. Varsinkin ravi oli tosi hyvää, joka useimmiten tuppaa jäämään ponnettomaksi ja löysäksi. Laukka-ravi siirtymisiin pitää keskittyä vähän enemmän ennen kisoja, nyt ne olivat turhan hätäisiä ja jännittyneitä.

Alku valmistautumisessa oli siis hyvä. Noooh, jatko ei ehkä mene oppikirjan mukaan, sillä hevoset pääsivät sunnuntaina ensimmäistä kertaa koko päiväksi laitumelle. Ne ovat olleet siellä totuttelemassa jo pitkän aikaa, mutta aina alkuun koko päiväinen laiduntaminen vaikuttaa. Hieroja myös ilmoitti tulostaan ja tulee hieromaan Martin perjantaina.

Maanantaina ratsastus meni enemmän ratsun motivoimiseen kuin järkevään treenaamiseen. Jos ruuna tuntuu jalkojen välissä tiineeltä tammalta mahan osalta, niin voitte kuvitella kuinka motivoitunut se on liikkumaan takaosansa päällä.

Keskiviikkona (eli eilen) päätin hypätä. Tallikaveri oli rakentanut itselleen tämän aamun tuntia varten jo esteradan, joten käytin siitä hyväkseni sarjaa ja yhtä pystyestettä. Hyppäsin ravissa ja laukassa apupuomin kanssa ensin pystyä molemmista suunnista ja sen jälkeen kahdeksikolla pystyä ja sarjaa. Alkuun Martti oli hyvin tahmea ponnistuksessa, mutta parani koko ajan mitä enemmän tehtiin. Viimeisellä kerralla hyppäsi sarjalla jo todella hyvin, mihin olikin kiva lopettaa.

Tässä vielä harjoitellaan tuota laiduntamista treenien jälkeen.

Tänään vuorossa olisi vähän kouluratsastusta. Ratoja en varmaankaan ratsasta läpi, vaan tarkistan että hevonen liikkuu eteen, taipuu, kokoaa ja tekee siirtymiset asiallisesti. Toki näitä asioita teen niissä kohdissa, missä niitä radoillakin tulee, esimerkiksi pituushalkaisijalla, diagonaalilla jne.

Huoh, katsotaan mitä niistä kisoista tulee. Kuten jo edellä sanoin, Martin kanssa ei ikinä mene mikään kuin leffoissa. Aina tulee muutama muuttuja matkaan. Mutta tuo lauantain hyvä vire antaa kuitenkin odottaa ihan hyviä tuloksia. Jos vaan pääsemme siitä hirveästä pallomahasta, jonka Martti on hankkinut laitumella.
Toivotaan myös että hevonen päättää olla edes semi-järkevä eikä bongaa mitään huisin pelottavaa puuta/autoa/tolppaa jne. mistään radan reunalta.

Kilpailuista itsestään on tulossa oma postauksensa, jossa voin sitten analysoida enemmän mikä meni vikaan ja mikä ei. Kannattaa ehkä muistaa, että minä en pidä itseäni missään kohtaa vakavasti otettavana kouluratsastajana ja minulle 60% tuntumaan ratsastettu tulos on jo tosi hyvä. Itseasiassa helposta A:sta riittää ihan vaikka se 50%, silloin olen todistanut itselleni, että pääsen siitä läpi myös muualla kuin kotitallin kisoissa.

- Sisko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tänne voit jättää kommenttisi. Sana on täysin vapaa, mutta pidätän itselläni oikeuden poistaa asiattomat kommentit.