Kun säännöt sotii omaa mielipidettä vastaan

Toissa viikonloppuna tuomarina ollessani jouduin painimaan itseni kanssa. Sääntö sanoi asiasta eri tavalla mitä oma pääni. Se on oikeasti pelottavaa, kun itse näkee riskit, mutta lupa on annettava, koska näin on ylempänä päätetty.

Olen suurimman osan hevosopeistani saanut sellaisessa ympäristössä, jossa on käsketty opettelemaan ratsastamaan, eikä turvautumaan "vippaskonsteihin" siinä kohtaa kun taito loppuu. Tämä on sisältänyt kaikenlaiset apuohjat, järeämmät kuolaimet ynnä muut. Tässä ympäristössä on myös painotettu turvallisuutta, ennakointia ja ylipäätään hyviä hevosmiestaitoja. Sitten, kun on oppinut ratsastamaan, voi lähteä hakemaan hienosäätöä kuolaimilla tai treeniin joskus apua apuohjilla. Ei ole siis saanut käyttää oikoteitä onneen, vaan perustyö on pitänyt aina tehdä hyvin. 

Tätä ei saa kuitenkaan ymmärtää väärin. Jokaisella hevosella on ollut niille sopivat varusteet, joita ne ovat tarvinneet, jotta käsittely on turvallista. Jostain syystä kuitenkin suurimmaksi osaksi hevosilla on ollut nivel- tai kolmipalakuolaimet, eikä vapaajuoksuista martingaalia kummallisempia apuohjia. Tiedän että hevoset ovat yksilöitä ja jokainen apuohja on varmasti kehitetty aikanaan tarpeeseen. Siitä huolimatta olen oppinut niitä karsastamaan ja hakemaan ongelman ydintä ensin peilistä.

Nyt jouduin ensimmäistä kertaa pohtimaan omaa suhtautumistani apuohjiin kilpailuissa. Estepuolella on sinällään helppoa niiden suhteen, periaatteessa gramaanit, kiinteät martingaalit ynnä muut päätä sitovat systeemit on kielletty ainakin kisasuorituksessa. Poikkeuksen tekee kiinteä martingaali lapsiratsastajilla.

Kiinteä martingaali tulee siis kiinni satulavyöhön ja toinen pää turpahihnaan. Se estää hevosta nostamasta päätään ylemmäs, mitä martingaali antaa myöten. Lukijat voivat sitten miettiä itse, pelottaisiko hypätä hevosella, jolla kyseinen martingaali on. Tässä martingaalissa ei välttämättä ole hevosen kaulaan pujotettavaa osaa, vaan se tulee kirjaimellisesti suoraa satulavyöstä leuan alle. Vähän samaan tapaan kuin gramaani, vaikka ei jatkukaan enää ratsastajan käteen.

Kiinteääkin martingaalia voi toki käyttää turvallisesti. Silloin sen pitää olla sovitettu oikein, esteille pitää osua 100%. Mutta, kuinka moni lapsiratsastaja tähän pystyy? Puhutaanhan kuitenkin korkeintaan 14-vuotiaista lapsista ja virheitä sattuu vanhemmille ja kokeneemmillekin. Sitten jos lähtestymiset eivät ole 100%, niin uskoisin, että turvallisuuden lisäämiseksi todennäköisesti martingaalia pidennetään ja hevonen saa enemmän tilaa liikkua. Tämä sitten kuitenkin vie apuohjan idean, jos siitä huolimatta hevonen saa nostettua päänsä ylös tai ainakin niin ylös, että vapaajuoksuinen martingaali ajaisi saman asian.

Tuomarina minua sitovat kilpailuissa säännöt. Minun on annettava lapsiratsastajien kilpailla sillä kiinteällä martingaalilla, vaikka kuinka pelottaisi heidän puolestaan. On luotettava siihen, että vanhemmat tai valmentaja osaavat asiansa ja tietävät mitä tekevät. Onneksi mitään ei ole sattunut, mutta voin vain kuvitella mikä olo minulla olisi, jos jotain tapahtuisi oman "vahtivuoron" aikana.

Olen keskustellut tästä kiinteästä martingaalista monen ihmisen kanssa, osa pitkän linjan ammattilaisia. Jokaisella on ollut sama ajatus, kiinteä martingaali ei kuulu esteratsastukseen. Se lisää liikaa riskejä sekä ratsastajalle että hevoselle. Nämä ovat kuitenkin mielipideasioita, jokaisella on oikeus olla kanssani eri mieltä. Ehkä joku minua paljon paljon viisaampi on asiaa pohtinut, kun kiinteä martingaali on lapsiratsastajille sallittu myös FEI:n säännöissä.

Jos olet kiinnostunut enemmän kiinteästä martingaalista, kannattaa Googleen kirjoittaa hakusanaksi "standing martingale".

- Sisko