Voihan derbykenttä sentään...(LOR 16.8.)

Nythän näitä postauksia alkaa tippumaan. Mulla on paljon vielä julkaisemattomia varastossa mihin sain vihdoinkin käsiteltyä myös kuvia, jotta niistä tuli julkaisukelpoisia. Tässä nyt seuraavana mietteet edellisistä kilpailuista. Kuvat tässä postauksessa ovat kännykkälaatua ja muokkaamattomia, koska järkkäri jäi auton takapenkille. Kiitos kuitenkin Annelle tuhannesti, että sain näitä käyttää.

Riihimäen jälkeen tein päätöksen, että en osallistu itse oman seuramme järjestämiin kilpailuihin. Sen sijaan pidin kaksi viikonloppua vapaana kilpailuista itselläni ja suuntasin katseeni Laakspohjan 1-tason kisaviikonloppuun.

Herra Hirvi. Se näki pellolla laiduntavat lampaat ja järkyttyi.

Olisin halunnut hypätä siellä molempina päivinä, mutta sukujuhlien ilmaannuttua lauantaille, kisattiin vain sunnuntaina. Mikä oli kyllä hyvä päätös, koska Martti on nyt kasvattanut tässä kengitysvälissä kavioitaan ennätyksellisen paljon ja hiippailee menemään aikamoisten suksien kanssa. Ensi viikonlopulle kaavaillut kilpailut jäävät myös tämän vuoksi välistä, koska emme saaneet kengittäjää tulemaan aikaisemmin mitä oli sovittu.

Sitten itse kilpailuihin. Puitteethan Laakspohjassa on hulppeat, kun kisat pidettiin derbykentällä. Ennakkoon tiesin, että radat tulisivat olemaan Martille vaikeat, sillä se ei missään nimessä hyppää hyvin, jos radalla pitää laukata paljon (treenin puutetta + hevosen ominaisuuksista johtuva ongelma). Martti on parhaimmillaan silloin, kun radat ovat teknisempiä ja se ei ennätä vetää itseään pitkäksi esteiden välissä. Nyt tiedossa oli pitkiä etäisyyksiä, joten kuskin pitäisi olla tarkkana kokoamisen kanssa.

Aika prameeta ja paljon paljon tilaa.

Aloitetaan syväanalyysi 90 cm radasta. Sain pienen maistiaisen tulevista ongelmista jo verryttelyssä. Siellä oli ahdasta, koska verryttelyssä oli niin monta ratsukkoa yhtä aikaa ja jokainen suihki ohitse mistä parhaimmaksi näki. Martti oli jännittynyt kuin viulunkieli, mikä onneksi hävisi verryttelyn edetessä (ja verkka-alueen tungoksen vähentyessä). Sain ihan kelpo hyppyjä verryttelyssä alle ja hevonen tuntui lopuksi pehmeältä ja hyvältä. Siirtyessäni derbykentän puolelle, jännittyi Martti oitis. Okei, kaksi ratsukkoa aikaa saada kierrokset hevosesta alas. En tässä onnistunut, kun isolla kentällä tuli Martin mielestä koko ajan mörköjä vastaan. Näistä esimerkkeinä toimihenkilöiden teltta, aidan mainostaulut, esteiden johteet ja niin edelleen. Kierrokset jäivät niin sanotusti päälle ja se näkyi läpi koko radan. Laukka rullasi ihan hyvin, mutta selkään tunne oli pitkälti se, että hevonen juoksee alta karkuun. Ainoa mahdollisuus myös sovittaa askelta esteelle oli ratsastaa eteen.

Ykkönen, kakkonen, kolmonen ok, kakkoselle jouduin tukemaan niin paljon, että Martti vähän veti herneen nenään, jolloin tasapaino ei löytynyt heti esteen jälkeen. Esteet 4-7 olivat tämän radan parasta antia, onnistuin ennakoimaan jarruttelua viitoselle, jolloin hommasta ei tullut nykivää. Seiskan jarruttelu tosin pääsi vähän yllättämään, jonka vuoksi pohkeiden käyttö ei ole niin nättiä. Seiskan jälkeen en tiedä mitä tapahtui. Numerona 8 olleessa sarjassa ei pitänyt olla mitään ihmeellistä. Sain suhteellisen sujuvan kaarteen (vaikkakin vastalaukassa), mutta Martti ei vain suoristunut ja puski vain ulkojalkaa vasten jarruttaen ohi A-osasta. Käytin jopa kerran raipan lapaan, mutta ei auta (normaalisti en raippaa käytä, koska mielestäni se joskus jopa häiritsee hevosen keskittymistä hyppyyn). Homma seis, kontrolli takaisin ja uusi yritys. Silloinkin Martti vain käpertyi kuoreensa ja pohkeen taakse, jonka vuoksi A-osan hyppy todella huono ja B-osalle jäätiin kauas. Tämän jälkeen 9 ok, vaikkei rehellisesti Martti tullutkaan takaisin. Kympin ajattelin ottaa rauhassa ja sain kuin sainkin laukan vähän enemmän avuille. Mutta jälleen lähestymisessä hevonen vaan jäi pohkeen taakse ja huono hyppy, jonka seurauksena puomi mukaan.

Tässä tuo radan video. Radan jälkeen olo oli musertunut. Miten voinkin ratsastaa noin huonosti ja rumasti. Enemmän olin vihainen itselleni kuin hevoselle. Se vain on tuollainen jännittäjä, ollut aina, vaikka ongelma on viime vuosina helpottanut huomattavasti. Nyt se vain palasi kertarysäyksellä.

Miten sitten meni se 100 cm näin omasta mielestä. Vähän paremmin kuin 90 cm. Verryttely metriin oli rauhallisempi, eli mahtui tekemään paremmin niitä juttuja mitä Martti tarvitsee. Keskityin koko verryttelyn oikeastaan siihen, että se on koottu ja takajalat on rehellisesti mukana hommissa. Hypyt tein tarkoituksella läheltä estettä, ettei se niissäkään pääse pitkäksi. Hevonen oli rento ja hyvä, vaikka meillä pieni katko verryttelyyn tulikin, kun teipattiin oikean jalan saapas. Siitä hajosi vetoketju. Edellisen radan perusteella neuvottelin ennen radalle siirtymistä hetken isän kanssa siitä, hypätäänkö rata loppuun vai ei, jos Martti olisi hyvä. Todettiin, että maaliin pitää päästä, kesken ei hommaa jätetä.

Okei, apinan raivolla uuteen yritykseen. Ennen lähtömerkkiä radalla pyöriessämme Martti oli rennompi kuin edellisen luokan starttia odottaessani. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että se olisi ollut oikeasti rento. Ennen ykköstä, tein yhden peruutuksen, koska taas palasi sama fiilis, se vaan juoksee eikä kuule mitään. Ykköselle pääsin lähestymään hyvää laukkaa, askel olisi ollut odottava, eli vähän lähemmäs estettä ja pienemmällä paineella kuin edellisessä luokassa. Pari askelta ennen estettä Martti veti liinat kiinni. Olin yhtä kysymysmerkkiä selässä, mutta ei siinä muu auttanut kuin homma haltuun, lisää painetta ja uusi yritys -> yli. Tästä eteenpäin olen suhteellisen tyytyväinen rataan aina esteelle 7 saakka. Okei, sarjan ja vitosen välissä se pääsi vähän karkuun, olisi voinut tasapainottaa paremmin. Numero 8 oli muurilaatikoilla koristeltu ja sinne tultiin taas niin jännittyneenä niin jännittyneenä. Jalat ja maiskutus, päästiin yli, mutta todella läheltä, jolloin puomi tuli matkaan. Tämä aiheutti pienen tasapainon menetyksen.Yhdeksäs este on oikeastaan loistava malliesimerkki mitä käy, kun Martilla laukkaa radalla "lujaa". Se periaatteessa on ihan ok tasapainossa esteellä, mutta ei vaan muista nostaa jalkojaan ylös. Sieltäkin puomi. Käännös kohti viimeistä estettä, jonne meinasi myös tulla kämmi. Olin tuosta sivuun poikkeamisestakin ihmeissäni, este oli ihan normaali okseri, ei mitään ihmeellistä itse esteessä tai sen takana. Ehkä tulin sinne vähemmällä paineella kuin edellisille tai suoristus jäi vajaaksi, jolloin Martille jäi tilaa ottaa sivuloikkansa, en tiedä.

Tässä video myös tuosta 100 cm radasta, paikoin yhtä rumaa ratsastamista kuin 90 cm luokassa, mistä en todella ole ylpeä.

Ratoja ajatellessani minulla on vähän kaksijakoiset fiilikset. Tuloksellisestihan kisat menivät täysin penkin alle. Jos 90cm luokasta saldona on 9 virhettä ja 100 cm luokasta 16 virhettä, ei voi olla tyytyväinen. Toisaalta ratojen jälkeen oli olo, että hei, me päästään näistä kyllä, vaikka on ongelmia, eli ei olla liian korkeita kisaamassa. Molemmissa radoissa oli sama vika, hevonen ei tullut rehellisesti takajaloille ja jarruttanut kun pyydettiin. Tämä johtuu jännityksestä, silloin Martti vain vetää selän alas kun jarrutetaan ja homma ei toimi.

Aika kaukaa menee, mutta menköön.

Se mikä herättää eniten kysymyksiä, on tuo jännittyminen. Mistä se nyt yhtäkkiä putkahti? Alunperin Marttia jännitti itse kisatilanne, siitä se on päässyt jo ihan hyvin yli. Sen jälkeen se on kisoissa jännittynyt yleensä silloin, kun jossain on ollut jotain häikkää. Ensimmäisenä hyppääminen loppuu siis radalla, jos se on jostain kipeä. Nyt olimme liikenteessä suht pitkillä kavioilla, eli jäljittäisin vähän syytä sinne. Täytyy nyt katsoa seuraavat kilpailut kengittämisen jälkeen, miltä tuntuu. Jos jännittäminen häviää tai edes vähän normalisoituu, niin kaviot olivat se ongelma. Jos jännittäminen jatkuu, lähtee Martti klinikalle tarkistukseen.

- Sisko