Aku ja kuolaimet

No niin, nyt on sekin kokeiltu. Suitset ja kuolaimet nimittäin. Suurta tarinaa tästäkään ei pysty tekemään, koska draaman kaari ei todellakaan missään vaiheessa toteutunut, vaan lässähti jo siihen, kun pikkuheppa imaisi kuolaimet suuhunsa heti kun niitä sille tarjosi.

Minulla on käytössä Akulle nyt lainasuitset. En omia ostanut, koska saisin olla sitten suitsiakin ostamassa varmaan kerran vuodessa. Kuolaimetkin hankin ystävältäni, jolla oli ylimääräisenä shetlanninponilla käytössä olleet nivelkuolaimet. Ne ovat tavallista kevyemmät kuin normaalit nivelkuolaimet sekä tarvittavan kapeat, jotta mahtuvat varsan suuhun. Sudenhampaista kun ei ole vielä tietoa, niin aloitetaan treenit ohuilla kuolaimilla, mitkä todennäköisimmin mahtuvat hammaslomaan.

Aku siis nappasi kuolaimet kyselemättä kitaansa ja kyllä, täysin ilman mitään makupaloja, siirappeja tai muita. Minulla oli tarkoitus käyttää tässä apuna herkkuja, mutta meni se noinkin. Akulla on käynnissä tällä hetkellä "maistan ja syön aivan kaiken"- kausi, joten kuolaimet kuuluivat tähän samaan kategoriaan.

Perinteisellä tavalla en Akua suitsinut. Tämä johtuu siitä, että varsat ihmettelevät kuolaimia kuitenkin alkuun, jolloin niskahihnan sujauttaminen korvien taakse voi olla hankalaa jos ne alkavat paljon pyristellä ihmetellessään. Mielestäni helpompi tapa on irrottaa kuolain vasemmasta poskihihnasta, laittaa ensin suitset päähän ja tämän jälkeen vasta kuolaimet suuhun. Varsan liikkuessa on helpompaa laittaa poskiremmi kiinni kuin yrittää taitella niskahihnaa oikealle paikalleen.

Akun ihmettelyksi riitti tosiaan parin askeleen peruutus ja maiskuttelu. Ei siis mitään päänheittelyitä, loikkia, pakenemista tai muuta riekkumista. Turparemmiä en suitsissa pidä, ihan sen vuoksi, että Aku pystyy maiskuttelemaan. En koe olevan reilua, että siltä vielä  laitetaan suu kiinni, kun tutustuu kuolaimiin.

Kun suitset olivat päässä, laitoin niiden päälle riimun ja lähdin kävelylle. Tällä kertaa suuntana oli ulkokenttä, missä ollaan vähemmän käyty pyörimässä. Tallista kentälle päästyä maiskuttelu oli oikeastaan loppunut kokonaan ja Aku tallusteli suitset päässään varsin tyytyväisen näköisenä. Sen mielestä jännittävää oli kuitenkin se, kun kentällä oli pari muovituolia ja pensasaidan takana tammalauma vielä laitumella.

Koska Aku suvaitsi kuolaimet niinkin hyvin, niin en sitä hirvittävän pitkään kävelyttänyt kentällä. Sellaisen tovin, että se malttoi rentoutua viereeni, vaikka kentällä oli jännittävää. Vein sen talliin ja otin suitset siltä pois samaan tapaan kuin laitoinkin. Vasen poskiremmi auki, kuolaimet varovasti suostutellen pois suusta ja sen jälkeen vasta muut osat. Se ei tosiaan helpolla luopunut kuolaimista, johtuen varmasti tuosta halusta maistella kaikkea.

Loppujen lopuksi en taas voinut kuin ihmetellä sitä, miten luottavaisesti ja rauhallisesti tuo varsa uusiin asioihin suhtautuu. Kyllä siinä on jonkin asteinen lottovoitto käynyt.

- Sisko