Martin tarina, osa 3

Syksyllä 2013 käytiin viimeisissä kilpailuissa 1.9.2013 Riihimäellä. Kyseessä oli Hallahuhta seuracupin finaali. Hyvällä suorituksella minulla olisi ollut mahdollisuus nousta pisteissä kärkeen. Tämä mielessä ilmoittauduin ainoastaan 85 cm -luokkaan, vaikka edellisissä kisoissa olikin startattu metriä. Päätökseeni vaikutti todella paljon "okseri-kammo" sekä epävarmuus.  Valinta sitten osoittautui vääräksi, kun radalla heti ensimmäinen este putosi. 

Kumpikaan ei keskittynyt tehtäväänsä, koska esteet näyttivät niin pieniltä.

Vakituinen työ oli alkanut ottaa veronsa jaksamisessani jo edellisenä talvena. Toki motivaatiota söi myös se, että valmennuksiin ei talvella ollut päässyt ja sitä kautta ratsastaminen jäi "köpöttely" asteelle. Keväällä olimme kuitenkin löytäneet jo ratkaisun poikasen tähän ongelmaan.

Koko kesän sain nauttia kisoissa siitä, että pystyin keskittymään vain ratsastamiseen. Kieltämättä aluksi tämä tuntui oudolta, sillä olin tottunut kiertämään kisoissa kahdestaan isäni kanssa, joka toimii kuljettajana. Nyt minulla yhtäkkiä olikin jopa viisi auttavaa kättä lisää kisapaikalla. Suuri kiitos kisakauden avusta tässä kohtaa Annelle, Matille, Marille, Esalle sekä Ollille. Toivottavasti teillä oli kivaa.

Syksyn tullessa yhteistyö kehittyi ja innokkaat ratsastajat pääsivät Martilla osallistumaan oman tallin kilpailuihin. Esa ja Olli esteille ja Mari kouluun. Suoritukset olivat hyviä, ottaen huomioon että treenaamiseen oli käytetty aikaa muutama kuukausi.

Syksy ja talvi kuitenkin tulla kolkutteli. Muutoksia oli tapahtunut ympärillämme pikku hiljaa ja lopulta huomasin, että olin "lonesome rider" estepuuhissa. Tässä vuosien aikana olen huomannut, että en ole hyvä treenaamaan yksin. Ehkä se on sitä luontaista laiskuutta. Kun vielä lapset ilmoittivat, että eivät halunneet mennä uuden ratsastuksenopettajan tunneille, oli vaihtoehdot vähissä.

Selvää oli, että samanlaista talvea en halunnut kahlata läpi, mitä edellinen oli ollut. Työ vei verojaan myös sen verran, että myöhäiset treeniajat tuntuivat jo ajatuksena vastenmielisiltä, varsinkin kun myöhäisvuorot olisivat olleet kouluvalmennuksia. Ikävä myöntää, mutta ikinä minulla ei ole ollut mitään suurempaa intohimoa treenata koulua. Tiedän kyllä, että sitä pitää tehdä, jotta voi onnistua esteillä, mutta aina se on ollut se pakollinen paha.

Lopputervehdys, 2014

Ei siinä muu auttanut, kuin etsiä uutta tallipaikkaa Martille. Tiesin ja tiedän edelleen jättäneeni taakse todella hyvät valmentajat, joita ilman Martin ja minun yhteisestä taipaleesta olisi tullut täysin erilainen. Kun katsoo taaksepäin kisatuloksia, voi vain todeta, että loppujen lopuksi meillä on mennyt kokonaisuutena yllättävänkin hyvin. Harakka on levittänyt siipensä ja oppinut lentämään. Virheet jotka ovat tulleet, ovat olleet aina satulan päällä vaikuttavan virheitä. Toivottavasti saan tulevaisuudessa varsan kanssa tehdä töitä näiden samojen valmentajien kanssa.

Martille löytyi paikka marraskuusta 2013 alkaen pienemmältä tallilta, jossa kuitenkin on puitteet miltei samanlaiset. Maneesi löytyy sekä kenttä. Ainoa erotus on se, että maneesi on isompi ja kenttä pienempi kuin edellisellä tallilla. Tältä tallilta löytyi lapsille mieluisa opettaja ja minulle lankesi talven aikana enemmän sellainen "läpiratsastajan" rooli. Toki kävin itsekin tunneilla ja halusin ainakin ylläpitää syksyllä tehdyn työn tulokset.  Talvi sujui huomattavasti helpommin, kun hevosen liikutustarvetta oli jakamassa kanssani joku muukin.

Kisakausi avattiin tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin, kiitos aikaisen kevään tai huonon talven. Tämä oli ehkä minulle ensimmäinen talvi, kun vain ratsastin omaksi ilokseni. On se ennenkin ollut tietysti omaksi iloksi ratsastamista, mutta tältä talvelta puuttui omat tavoitteet.

Nurmijärven kisojen koko kuva, ahdistus

Maaliskuussa siis kävimme ensimmäiset kilpailut Karjalohjalla. Nämä olivat koulukilpailut. Mari starttasi Martilla KN Specialissa ja minä Helpossa A:ssa. Aikaisemmat kokemukset koulukisoista olivat kotitallilla järjestetyistä kisaharjoituksista, joten vähän kylmiltään sitä Helppoa A:ta lähdettiin tuuppaamaan. Tässä kohtaa ehkä minun kannattaa myöntää, että kisoja ennen olin ratsastanut yhteensä 8 koulurataa, joista kolme ovat olleet merkkisuorituksia ja kolme Helpon C:n ohjelmia. Eli ainoatakaan Helpon A:n "virallista" ohjelmaa en ollut ratsastanut.

Kevään ensimmäiset kilpailut eivät ikinä ole olleet mitenkään helppoja Martille. Eikä se myöskään ikinä ole toiminut vieraissa maneeseissa niin hyvin kuin olen toivonut. Harjoituksen puutetta kai enemmän tuo vieraiden maneesien ongelma. Noh, joka tapauksessa tämä yhtälö ei oikein toiminut. Marin radalla näkyi sekä hevosen että ratsastajan jännitys ja sen vuoksi KN ei oikein sujunut. Omalta kohdaltani kilpailuihin lähteminen oli ajatuksella "saas kattoo kuin käy". Ja vastaavalla "keskittyneisyydellä ja vakavuudella" sitten radan suoritinkin. Radalla hihittelin itsekseni Martin edesottamuksille ja unohdin radan kertaalleen. Ilman tuota unohdusta olisimme saaneet hyväksytyn tuloksen, mutta nyt jäätiin himpun verran alle. Jotain hyvää jos radasta keksii, niin vastalaukat sujui paremmin kun kotona, vaikka olin varma että niissä tulee rikkoja. Mutta muuten kyllä aika hajuton ja mauton. Keskiravit lähinnä vitsi.

Martti poseeraa Evitskogissa, kevät 2014

Vähän samaa jännitystä oli huomattavissa myös poikien ensimmäisissä kilpailuissa Evitskogissa. Nekin hallissa. Esa oli lähdössä ensin, pääsi hienosti alkuun, mutta kolmannen esteen jälkeen Martti ja ratsastaja olivat menossa eri suuntiin. Ollille Martti sitten päätti jäätyä jo ennen lähtöviivan ylittämistä. Noo, eipä siinä mitään kuin kotimatkalle ja lisää treeniä.

Nyt näistä kevään kisoista on jo tultu pitkälle. Edellisissä kisoissa Mari suoritti KN Specialin hienosti vähän yli 60% tuloksella ja pojat hyppäsivät helpon näköisesti 60 cm luokan nollilla.

- Sisko