24.5.2015 koulukilpailut

Kisapäivä oli vähän kaksijakoinen, vaikka päällimäisenä onkin ihan hyvä fiilis. Mutta niinhän se oikeasti menee, kuten Cheekin biisissä: Kävi miten kävi, voittajat ei pelkää hävii. Koska jos ei ikinä yritä mitään uutta ja haasta itseään, niin silloin ei ikinä myöskään voita mitään.

Kisat alkoivat vasta kahdeltatoista ja meidän ensimmäinen luokka vasta 13:50. Vähän erilainen kisa-aamu siis, kun ei tarvinnutkaan herätä kukonlaulun aikaan. Marttikin ehti aamulla ulkoilla laitumella kavereiden kanssa ennen kuin lähdettiin. Se usein hermostuu aamuisin, jos lähtö kisoihin on siihen aikaan kun muut hevoset menevät ulos. Tällä kertaa siitä ei tullut ongelmaa.

Meidän tiimillä on niin hyvin omat hommansa tiedossa kun lähdetään kisoihin, ettei meillä tallilla mennyt pakkaamiseen ja puunaamisen kuin alle tunti. Tässä ajassa siis hevonen letitettiin ja harjattiin, tarvittavat tavarat siirtyivät satulahuoneesta autoon ja hevosellekin pakattiin mukaan heinää.

Saavuttiin kisapaikalle itseasiassa aivan loistavaan aikaan. Kävin maksamassa maksut, kun ensimmäisen luokan viimeinen oli tekemässä suoritustaan. Otettiin Martti heti ulos trailerista ja laitettiin sille kaikki varusteet ja lähdettiin kävelemään verryttelyä kohti.

Ensimmäisen luokan verryttelyyn minulla oli hyvin aikaa, joka olikin samalla kentällä kisaradan kanssa. Martin kannalta oli myös aivan loistavaa, että luokkien välissä radan pääsi kiertämään kokonaisuudessaan ympäri, jolloin sain näytettyä sille tuomaripäädyn ja kisaradan nurkat (tämä ei kyllä estänyt sitä jännittämästä).

Verryttelyssä keskityin siihen, että Martti rentoutuisi ja kuuntelisi minua, niin ja olisi pohkeen edessä. Martti on vähän hassu hevonen jännittyessään. Siitä ei näe ulospäin jännittyneisyyttä paljonkaan, mutta ratsastajalle se kyllä tulee täysin selväksi. Siihen ei pääse koskemaan mitenkään, kun se käpertyy sellaiseen omaan kuplaansa ja jännittää. Mutta tähän jännittämiseen palataan tuonnempana.

En verrytellyt B:n radalle mitenkään rankasti. Ensin alkuravit ja laukat, hevonen rennoksi. Sen jälkeen käyntiä pitkin ohjin. Tämän jälkeen taas ohjat käteen ja muutama pysähdys pituushalkaisijalla ja käynnissä väistöjä, pääpaino taas siinä, että hevonen on rento ja vastaa apuihin. Laukassa tein muutaman pääty-ympyrän, missä vein asetuksen ulos, jotta sain ulkolavasta kiinni, samoin ravissa muutama avotaivutus. Näiden jälkeen taas käyntiä pitkin ohjin. Minua ennen olevan ratsukon tehdessä kisasuoritustaan, tarkistin ravissa ja laukassa että hevonen on kuulolla, rento ja pohkeen edessä.

Tämän jälkeen päästiin pyörimään aitojen sisälle, kun tuomari vielä kirjoitti alapisteitä edelliselle ratsukolle. Käynnissä tuomaripäähän, pari volttia, suunnanvaihtoa ja ympyrää, sitten vähän ravia. Sitten tuomari vihelsi pilliin ja oli aika aloittaa suoritus.

Tässä tuo ensimmäinen rata videolla:

Alkuradasta Martti oli hieman jännittynyt tuomaripäässä, mikä näkyy sellaisena hätäisyytenä kaarteissa. Loppua kohden Martti rentoutui jolloin pääsin taas paremmin sitä ratsastamaan. Kokonaisuudessaan olen todella tyytyväinen tuohon aikuismerkin rataan (lähtökohdat huomioon ottaen). Ensimmäistä kertaa käyntikin on käyntiä eikä sellaista hirveää lyhyttä kipittämistä. Numeroissa ei hirvittävän suurta hajontaa ollut, kun kaikki numerot olivat 6-7 välillä. Tasainen suoritus siis. Lopputulos 61% ja 1. sija! Voisi siis todeta että hyvä kauden aloitus.

Mitäs se A:1 sitten? Lopputuloksissa oltiin viimeisiä. Mitä kummaa oikein tapahtui?

Olin toivonut startteja mahdollisimman lähekkäin, kun en tiennyt kuinka paljon ratsukoita kisoissa tulisi olemaan. Näin ollen olin B:ssä toiseksi viimeinen lähtijä ja A:ssa ensimmäinen. Taukoa luokkien välillä oli 20 minuuttia, jossa oli myös palkintojen jako. Esteratsastajana totesin että kunniakierroksella mennään laukkaa, eikä himmailla (suunnitelma oli saada hevonen heräämään seuraavalle radalle). Tämän jälkeen rusetti pois ja verryttelemään (vajaa 10 min aikaa).

Hevonen kyllä heräsi kunniakierroksella, mutta nyt ei vastaavasti riittänyt aika saada niitä kierroksia alas. Muutaman laukkaympyrän ja laukka-ravi siirtymisen sain tehtyä, jonka jälkeen jo sain mennä radalle valmistautumaan. Nyt kun tuomarin ei tarvinnut kirjoittaa edellisen ratsukon alapisteitä, ei meillä ollut niin kauan aikaa radalla ennen lähtövuoroa. Aloitin samaan tapaan kävelin tuomaripäätyyn, tein ympyrän ja nostin laukan. Tämän jälkeen tuomari jo vihelsi pilliin, johon Martti reagoi aika reilusti eteenpäin (totesin jo tässä kohdassa, että saapa nähdä kuin käy).

En tiedä mistä se Martti otti niitä jännityskierroksia tuolle radalle. Toki kävellessämme tuomaripäätyä kohti lensi buffasta servettejä tuulen mukana, mitä sen piti järkyttyneenä mulkaista ja tämän jälkeen tuomaripäädyn lepattavat paperti olivat selkeästi vihollisia. Valmistautumisaika oli lyhyt ja en tosiaan saanut sitä keskittymään itseeni millään.

Martti on jännityessään suoraan sanottuna aika ärsyttävä. Se jäätyy ja periaatteessa jää pohkeen taakse eikä liiku eteen, mutta auta armias jos ratsastajan paino seikkailee puolelta toiselle. Siihen se reagoi ja menee sen mukana siksakkia. Jos tässä tilanteessa korjaat sitä jalalla vähän, ei tule reaktiota lainkaan ja jos korjaat paljon se hyppää nahoistaan järkyttyneenä kun sitä neuvotaan niin kovin. Liikkumiseen on siis tasan kaksi vaihtoehtoa: 1. täysiä eteenpäin pitkänä kuin nälkävuosi, 2. lyhyenä, kipittävänä ja selkä jäykkänä. Eikö kuulosta hyvältä lähtökohdalta helpon A:n radalle?

Rataa itsessään ei voi kuvata millään muulla sanalla kuin selviytyminen. Suurinpiirtein oikeaan suuntaan oikeassa askellajissa. Joka ainoalla linjalla Martti oli vino, poikitti tai asetus oli väärään suuntaan, takaosakäännöksissä poljenta ei säilynyt takaa, vaikka muuten ne pysyivät hyvin paikallaan. Vastalaukat olivat jäykkiä, koska jouduin pitämään niin paljon asetuksen laukan puolella, ettei tule rikkoa. Pohkeenväistöt oli kipittäviä, koska hevonen ylipäätään kipitti eteenpäin selkä jäykkänä. Jos jotain hyvää pitää radasta keksiä, on se käynti. Siinä se jostain syystä malttoi keskittyä paremmin, eikä se ollut totuttua selkä jäykkänä kipittämistä ja raville rikkomista. Niin ja muistin radan tällä kertaa!

Tuloksena tästä mielestäni katastrofaalisesta radasta oli 50,35% (oltiin viimeisiä luokassa). Läpi meni kuitenkin, vaikka itse vähän sitä epäilin. Nälkä kasvaa syödessä ja analysoinkin nopeasti, että seuraava helpon A:n ohjelma pitää olla sellainen, jossa aloitetaan ravissa. Epäilen että Martti pääsääntöisempänä estehevosena jotenkin yhdistää tuon vihellyksen + laukan estekisoihin. Tokihan ratsastajan pitäisi osata ratsastaa niin hyvin, että tämä ei olisi ongelma, mutta hei, on se hevonenkin elävä ja ajatteleva olento.

- Sisko

Toim. huom.
Tämän tekstin julkaisuun on mennyt niin kauan aikaa, että ehdittiin käydä vielä seuraavatkin kisat tässä viime viikonloppuna.
Oli Marin vuoro osallistua ja osallistuikin sekä este- että koulukisoihin. Esteillä Mari joutui keskeyttämään, kun Martti hieman innostui leipälajistaan ja jarrut hukkuivat kokonaan.
Koulukisoissa (Helppo C ja B) Mari kuitenkin ratsasti omat ennätyksensä, molemmista yli 60% ja C:stä jopa yli 65%.

Tervehtimisestä ja lähtömerkistä kilpailuissa

Tässä toinen teksti helatorstain kilpailuiden innoittamana. Tällä kertaa käsittelen aihetta tervehtiminen. Siihen liittyvät tavat ja säännöt tuntuvat olevan todella monella hukassa, mitä näitä kilpailuja on tullut koluttua. Seuraava teksti, jonka julkaisen, koskee viime sunnuntain kilpailuja, lupaan.

Näin meillä tervehditään. Tässä on kuvaaja onnistunut painamaan laukaisinta sopivaan aikaan. Tervehdin tuomaria ja Martti myös on nyökännyt päällään alas. 

Kilpailuissa tuomarina ollessa olen joutunut muutamaan otteeseen hylkäämään ratsukoita sen vuoksi, että he lähtevät tervehtimättä ja ilman lähtömerkkiä radalle. Se on aina harmillista, koska sillä ei ole ratsastuksen kanssa mitään tekemistä. Sen verran näitä ratsukoita on kuitenkin ollut, että yleensä puhun heistä sihteereille "karkaavina"-ratsukoina. Useimmiten ensimmäinen reaktioni on lausahtaa: "Oho, se karkas", jonka jälkeen vasta muistan puhaltaa pilliin. Aina nämä tilanteet eivät tule niissä pienissä 1-tason kilpailuissa, kyllä näitä sattuu myös 2- ja 3-tasoilla.

Helatorstaina kilpailuissa ratsukoita sekoittamassa oli verryttelyeste radalla. Lähtölistojen kanssa oli julkaistu tieto, että sille saa ottaa yhden  hyppy-yrityksen ennen rataansa jos haluaa. Se oli hyvin näkyvästi merkittynä ratapiirrokseen, mutta tästä huolimatta suurella osalla ratsastajista oli hankaluuksia tuon esteen kanssa tai oikeamminkin sen vuoksi. Näin monta variaatiota tästä. Joku tervehti, sai lähtömerkin ja hyppäsi tämän jälkeen verryttelyesteen, joku jätti hyppäämättä ja lähti radalle tervehtimättä ja ilman lähtömerkkiä jne. kaikenlaisia variaatioita nähtiin. Tästä johtuen mietinkin, että tietävätkö kilpailijat miksi he tervehtivät tuomaria?

Esteratsastuksen kilpailusäännöistä löytyy kokonaan oma kohtansa tervehtimiselle. Se kohta on 332. Siellä määrätään, että ratsastajan on tervehdittävä tuomaristoa perusradalle tullessaan. Jos tervehdystä ei tuomaristolle tule, voi ratsukolta evätä lähtöoikeuden tai jopa määrätä sakot.

Oletteko koskaan lukijat miettineet, miksi ratsastaja tervehtii tuomaristoa estekilpailuissa? Miksi siitä on kirjoitettu määräykset sääntöihin? 

Itse näen asian ennemmin niin, että ratsastaja kertoo tuomaristolle tervehdyksellä olevansa valmis suorituksen aloittamiseen. Lähtömerkki puolestaan kertoo sen, että tuomaristo on valmis seuraamaan ratsukon suoritusta. Uskokaa tai älkää, siellä tuomaritornissa tapahtuu luokkien aikana paljon muitakin asioita, kuin pelkästään sitä ratsukoiden seuraamista. Esimerkiksi luokan ollessa käynnissä lähtölistan muutokset tulevat aina tuomarin kautta, samoin mahdolliset puhuteltavat saattavat tulla torniin kesken luokan. 

Nykyään kisojen ollessa valtavan suuria lähtijämääriltään, on tuomaristolla usein 2 -ja 3-tason kisoissa tilanne, jossa aikataulusta on pidettävä kiinni. Tällöin usein lähtömerkki vihelletään ratsukolle mahdollisimman pian edellisen lopetettua ja ennen tervehdystä. Tämä ei kuitenkaan ole mielestäni optimaalinen tilanne, varsinkin, jos radalla ei saa suorittavan ratsukon lisäksi olla valmistautuvaa ratsukkoa. Kiireessä ei tule kuin virheitä, niin ratsukolle kuin tuomarillekin.

Tämä tuomariston kiire saa aikaan sen, että tervehdystä ei "muisteta" tehdä ollenkaan. Kuulinkin helatorstaina eräältä paljon kisanneelta poniratsastajalta kommentin, että "kyllä sun olis pitänyt viheltää tuolle vaan se lähtömerkki kerran se ratsasti sitä linjaa päin. Kyllä aluekisoissakin aina vihelletään ilman tervehdystä kun vaan ratsastaa sinne ykköselle". Niin, olisiko pitänyt? Ei sääntöjen mukaan. Mutta kai se on noloa tervehtiä tuomaristoa, eikö totta? 

Empiirisen tutkimuksen kautta olenkin huomannut, että tervehtimättömyys vaivaa etenkin näitä 2-tason kilpailijoita, estekorkeuksilla 90-120 sekä poniratsastajia. Toki joukossa on monia, jotka tervehtivät, mutta heidän joukossaan on se enemmistö, joka jää vain tuijottamaan tuomaria vihaisesti, jos lähtömerkkiä ei tule ilman tervehdystä.

Itse tervehdin tuomaria näkyvästi, koska olen oikeasti sitä mieltä, että sillä kerron olevani valmis ja se on kohteliasta. Helatorstain kisoissa se tervehtiminen oli vielä suuremmassa osassa, sillä tuomaristolla (lue: minulla) ei ollut käytettävissä kristallipalloa, mistä olisin voinut katsoa ennalta kuka käyttää mahdollisuuden verryttelyesteeseen ja kuka ei. 

- Sisko

Valmistautuminen koulukisoihin meidän tapaan

Yllättäen tänä vuonna, kuten viime vuonnakin, kisakausi aloitetaan Martin kanssa virallisesti koulukisoista. Noh, kuten isälle asiaa perustelin, jos tällä kertaa kaikki menee kuten elokuvissa, niin mun ei tarvitse tehdä tänä kesänä enää yhtään koulustarttia. Tosin milloin hevosten kanssa asiat menee kuin leffoissa? Ei koskaan mun mielestä. Estekisat olisi alustavasti tiedossa kesäkuun puolella, kun päästään oman seuran kisajärjestelyistä.

Ensin suunniteltiin, että Mari olisi startannut Martin kanssa myös näissä tulevissa kisoissa. Mari olisi mennyt helpon C:n ja minä helpon B:n. Hänellä oli kuitenkin tällä kuluvalla viikolla niin paljon kokeita koulussa, että treenaaminen kisoihin olisi jäänyt todella vähälle. Todettiinkin, että odotellaan ne oman seuran kisat, missä Mari pääsee menemään kaksi luokkaa, kun olen itse hommissa. Olenkin nyt ilmoittanut itseni sekä helppoon B:hen että helppoon A:han.

Näitä Martti on päässyt rouskuttelemaan nyt sydämensä kyllyydestä.

Aloitin näihin kilpailuihin valmistautumisen oikeastaan vasta viime lauantaina. Kisoissa ohjelmassa on aikuisratsastusmerkin kouluohjelma sekä helppo A:1. En ollut aikaisemmin kuullutkaan tuosta merkki-ohjelmasta, mutta lukaistuani sen läpi, totesin että sehän ainakin paperilla vaikuttaa kivalta ohjelmalta. Sitä se oli vielä silloinkin, kun ratsastin sen kokeeksi läpi. Martti oli tosi hyvän tuntuinen, kun treenasin nämä kaksi rataa. Varsinkin ravi oli tosi hyvää, joka useimmiten tuppaa jäämään ponnettomaksi ja löysäksi. Laukka-ravi siirtymisiin pitää keskittyä vähän enemmän ennen kisoja, nyt ne olivat turhan hätäisiä ja jännittyneitä.

Alku valmistautumisessa oli siis hyvä. Noooh, jatko ei ehkä mene oppikirjan mukaan, sillä hevoset pääsivät sunnuntaina ensimmäistä kertaa koko päiväksi laitumelle. Ne ovat olleet siellä totuttelemassa jo pitkän aikaa, mutta aina alkuun koko päiväinen laiduntaminen vaikuttaa. Hieroja myös ilmoitti tulostaan ja tulee hieromaan Martin perjantaina.

Maanantaina ratsastus meni enemmän ratsun motivoimiseen kuin järkevään treenaamiseen. Jos ruuna tuntuu jalkojen välissä tiineeltä tammalta mahan osalta, niin voitte kuvitella kuinka motivoitunut se on liikkumaan takaosansa päällä.

Keskiviikkona (eli eilen) päätin hypätä. Tallikaveri oli rakentanut itselleen tämän aamun tuntia varten jo esteradan, joten käytin siitä hyväkseni sarjaa ja yhtä pystyestettä. Hyppäsin ravissa ja laukassa apupuomin kanssa ensin pystyä molemmista suunnista ja sen jälkeen kahdeksikolla pystyä ja sarjaa. Alkuun Martti oli hyvin tahmea ponnistuksessa, mutta parani koko ajan mitä enemmän tehtiin. Viimeisellä kerralla hyppäsi sarjalla jo todella hyvin, mihin olikin kiva lopettaa.

Tässä vielä harjoitellaan tuota laiduntamista treenien jälkeen.

Tänään vuorossa olisi vähän kouluratsastusta. Ratoja en varmaankaan ratsasta läpi, vaan tarkistan että hevonen liikkuu eteen, taipuu, kokoaa ja tekee siirtymiset asiallisesti. Toki näitä asioita teen niissä kohdissa, missä niitä radoillakin tulee, esimerkiksi pituushalkaisijalla, diagonaalilla jne.

Huoh, katsotaan mitä niistä kisoista tulee. Kuten jo edellä sanoin, Martin kanssa ei ikinä mene mikään kuin leffoissa. Aina tulee muutama muuttuja matkaan. Mutta tuo lauantain hyvä vire antaa kuitenkin odottaa ihan hyviä tuloksia. Jos vaan pääsemme siitä hirveästä pallomahasta, jonka Martti on hankkinut laitumella.
Toivotaan myös että hevonen päättää olla edes semi-järkevä eikä bongaa mitään huisin pelottavaa puuta/autoa/tolppaa jne. mistään radan reunalta.

Kilpailuista itsestään on tulossa oma postauksensa, jossa voin sitten analysoida enemmän mikä meni vikaan ja mikä ei. Kannattaa ehkä muistaa, että minä en pidä itseäni missään kohtaa vakavasti otettavana kouluratsastajana ja minulle 60% tuntumaan ratsastettu tulos on jo tosi hyvä. Itseasiassa helposta A:sta riittää ihan vaikka se 50%, silloin olen todistanut itselleni, että pääsen siitä läpi myös muualla kuin kotitallin kisoissa.

- Sisko

Kun Aku pakana aidan hajoitti

Tällä kertaa kuulette Akun, tuon pikku riiviön, tarkempia kuulumisia. Sen kanssa on puuhasteltu nyt viime aikoina vähän enemmän ja kesän suunnitelmista lisää vähän tuonnempana tekstissä.

Paras "poseeraus" mikä tähän mennessä on tarttunut kameraan.

Akun kotitallilla järjestettiin Kyvyt Esiin -karsinnat huhtikuussa. Tätä ennen tapahtumaan osallistuvat nuoret harjoittelivat pariin otteeseen irtohyppäämistä. Aku osallistui myös kaikkiin harjoituksiin, koska haluan että se tottuu mahdollisimman pian erilaiseen touhuamiseen. Kovin järkevä se on ollutkin.

Ensimmäisenä Kyvyt Esiin -päivänä Aku pääsi myös hyppäämään tuomarina toimineen Noora Forsténin silmän alle. Ihan vahingossa. Tarkoituksenani oli vain totuttaa sitä maneesissa oleviin aitoihin ja musiikkiin, mutta loppujen lopuksi se hyppäsi myös jonkin verran. Tuomarin mielestä se hyppäsi ihan mallikkaasti. Olin niin ylpeä siitä, kun se käyttäytyi paremmin kuin moni 2-3-vuotias.

Mielestäni Aku on nyt keväälle hypännyt ihan riittävästi ja saakin pitää "hyppylomaa" varmaan koko loppuvuoden. Tarkistetaan tilanne sitten ennen ensi vuoden Kyvyt Esiin -karsintoja, joihin voidaankin sitten jo virallisesti osallistua.

Laitumellekin on jo ennätetty vähän riehumaan ja maistelemaan ruohoa.

Hyppyloma ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö jotain puuhailtaisi. Aku on muun muassa ehtinyt tutustua kouluaitoihin kentällä. Ne olivat aluksi sen mielestä vallan pelottavat, mutta hetken aikaa tuumailtuaan se käytti niitä esteenä. Kenttä olisikin mukava paikka päästää Aku juoksemaan irti silloin kun laitumet eivät ole käytössä. Tässä kuitenkin on pieni mutta.

Päästimme Akun isän ja äidin kanssa kentälle juoksemaan muutama viikko sitten. Molemmilla porteilla oli vahti ja Aku näyttikin ensi alkuun keskittyvän enemmän juoksemiseen kuin pahan tekoon. Se esitti sellaisia loikkia erilaisilla kierteillä, että taidan suosiolla jättää sisäänratsastuksen jollekin, joka osaa hommansa ja on sukua apinalle. Kerran se kuitenkin jäi tutkimaan kentän aidan alla pilkottavia kuivia ruohoja ja isäni siirtyi vahtipaikaltaan hätistämään sitä eteenpäin. Virhe! Aku teki kierroksen kiitolaukkaa, isä ei ehtinyt mukaan sen liikkeisiin ja pienen pysähdyksen jälkeen se päätti kiivetä portin yli pois kentältä. Ja nimenomaan kiivetä. Portin sarana antoi periksi ja Aku pääsi hölkkäämään talliin ja isälle tuli korjaushommia.

Aku ei onneksi loukannut itseään ja olikin kovin katuvan näköinen kun kävin sen tallista hakemassa. Tästä eteenpäin sitä ei kuitenkaan kentälle irti päästetä, kun se kerran on oppinut sieltä poistumaan itsenäisesti.

Kun kerran ne puomit oli valmiina maneesissa, niin treenattiin niiden väliin kävelemistä ja niiden välistä pois peruuttamista.

Kesän aikana pieni riiviö toivottvasti kasvaa lisää. Se pääseekin suurella todennäköisyydellä osaksi ruunalaumaa, missä toivon mukaan joku vanhempi laittaa pienen kollin järjestykseen. Nuoren kanssa on niin paljon helpompaa toimia, jos se saa peuhata lajitovereidensa kanssa ja purkaa ylimääräistä energiaa.

Kesällä pitäisi myös löytää aikaa opettaa Aku seisomaan pesukarsinassa kiinni ja traileriin menemiseen. Siinä riittää puuhattavaa, vaikka tuntuu että tuo kavioeläin oppii kaiken kerrasta, varsinkin ne "pahat" tavat. Toki ne hyvätkin tavat tarttuvat mukaan, mutta tuntuu että ne tarvitsevat paljon enemmän toistoja kuin ne ei niin mukavat tavat.

- Sisko

Pitääkö kilpailemisen olla kivaa kaikille?

Vietin helatorstaita aurinkoisissa merkeissä viheltämässä pilliin kilpailuissa. Muutamia ajatuksia nousi mieleeni ratsastajien tavoista, kilpailemisen harjoittelemisesta ja muista tuomarille näkyvistä seikoista. Tämä on vain ensimmäinen kirjoitus monista, mitkä nämä kisat saivat aikaan.

Raflaava otsikko, myönnetään. Sain kuitenkin helatorstain aikana kuulla muutaman kerran ei kilpailevilta ihmisiltä tuomioideni jälkeen, että "tämän pitäisi olla kivaa kaikille". Anteeksi, jos teen työni niin kuin SRL:n säännöissä sanotaan. Ne ovat monessa kohdassa yksiselitteiset ja jos on tulkinnan varaa, niin päätökset tehdään ennemmin ratsastajaa suosivasti kuin tiukimman mahdollisen mukaan.

Pari esimerkkiä näin herättämään lukijoiden ajatuksia, mistä tuli eniten kommentteja minulle.

Esimerkki 1: 

Poniratsukko on suorittamassa ristikko-tason rataansa. Kyseisessä luokassa on avustaja sallittu. Avustaja huutaa ratsastajalle erään esteen jälkeen, että hän on kääntämässä väärään suuntaan. Tästä huolimatta ratsastaja ei reagoi ja ratsastaa voltin, eli leikkaa oman tiensä ennen seuraavaa estettä. Tuomio: 4 virhepistettä, eli ei rusettia, kun arvostelu oli A.0.0

Esimerkki 2:

Kilpailuissa oli käytössä radalla verryttelyeste, joka oli merkitty ratapiirrokseen. Tämä johtui siitä että verryttelyalueena käytetty maneesi oli sen verran kaukana kisa-areenasta. Ratsukoilla oli halutessaan mahdollisuus tehdä yksi hyppy-yritys tälle verryttelyesteelle ennen suoritukseen lähtöä.

Eräs ratsukko tuli radalle, ravasi kohti verryttelyestettä, mutta käänsikin voltille (tai niin minä luulin) mutta hyppäsikin esteen numero yksi. 

Tuomio: hylkäys.

Jos lukijoilla on eriäviä mielipiteitä tuomioistani, suosittelen lukemaan KS III, kohdat 346 ja 347, löytyy täältä: KS III. 

Säännöt ovat näissä kohdissa aika yksiselitteiset. Mutta kun sen kilpailemisen pitäisi olla kaikille kivaa!

Miten me saamme siitä kaikille kivaa, kun aina on vain yksi voittaja ja loput ovat ns. häviäjiä? Aina joku pettyy ja pettyminen ei ole kivaa. Aina joku tekee virheitä, kun aina ei voi onnistua. Ollaanko tässäkin tapauksessa jo tultu siihen, että "curling-vanhemmat" eivät kestä sitä,

että lapsi on joskus pettynyt itseensä, suoritukseensa tai hevoseensa.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että se ei ole kivaa, kun hylätään kilpailuissa. Minut on hylätty monta kertaa lukuisista syistä. Joko olen pudonnut, Martti on kieltänyt ulos tai jotain muuta. Jokaisesta hylkäyksestä olen kuitenkin oppinut jotain. Olen myös kerran lähtenyt radalle ennen lähtömerkkiä, siitäkin tuli hylky. Tuon hylkäämisen jälkeen en muuten ole kertaakaan tehnyt sitä uudelleen, eli opin jotain. 

Urheiluun kuuluu mielestäni epäonnistumiset ja onnistumiset. Ne ovat se syy, miksi ainakin itse kilpailen. Onnistuminen on mahtavaa, mutta tuskin se tuntuisi niin hyvältä, jos onnistuisi aina. Vuonna 2013 meillä meni kilpailuissa Martin kanssa aika superisti. Kuudet kilpailut, 11 luokkaa ja ruusukkeita 6 kpl. Voin kertoa, että lopulta se ei tuntunut enää miltään saavutukselta edes, liian paljon ja liian helpolla, vaikka siellä oli myös niitä luokkia, missä sijoitusta ei tullut. 

Sitten tuohon otsikon kysymykseen. Mielestäni kilpailemisen pitäisi olla ennen kaikkea tasapuolista kaikille. Se ei aina ole kivaa, mahtavaa ja upeeta, siihen kuuluu myös pettymykset ja tappiot. Mietin mielessäni, että miltäköhän ratsastajista tuntuisi, että säännöissä joustettaisi tiettyjen ratsukoiden kohdalla ja toisten ei? Jollekin ratsukolle ei saa tehdä kisakokemuksesta mukavaa toisten ratsukoiden kustannuksella. Silloin ei olisi kenelläkään kivaa, paitsi sillä suositulla ratsukolla.

- Sisko

Martti ja ikuisuusongelma

Martin kanssa ollaan päästy tekemään hyvin asioita viime aikoina, sillä kenttä suli talven jäljiltä todella nopeasti. Se on parantunut, varsinkin esteillä, huomattavasti talvesta. Edelleen se on energinen ja pirteä, ehkä jopa vähän liikaakin. Olen naureskellutkin, että Martista on varmaan tullut vanhuudenhöperö, kun se jaksaa ihmetellä vähän kaikkea ja olla järkyttynyt esimerkiksi koirista tai linnuista tai oravista.

Ikuisuusongelmana minulla vain on se työn ja vapaa-ajan suhde. Vai pitäisikö sanoa, työn, hevosten ja muun vapaa-ajan suhde. Välillä tulee olo, että ehdin Martin kanssa puuhailla harmittavan vähän, mutta joskus ei ole vaihtoehtoja. Nyt viimeisen kuukauden aikana varsinkin Martin ratsastaminen omalta osaltani on ollut vähän retuperällä, mutta nyt näyttäisi vähän valoisammalta taas tuon ajan riittämisen kanssa.

Vanha kuva vuodelta 2008. Martti 8-v on tässä kyllä edukseen.

Suunnitelmissa on mennä loppukuusta koulukisoihin ja sitten kesäkuun alkuun voisi yrittää löytää jotkin mukavat estekisat, mistä voisi aloittaa. Todennäköisesti aloitetaan 90 cm ja 100 cm luokista, koska Martti on kulkenut estetunneilla niin hyvin. Näihin suunnitelmiin voi kuitenkin tulla muutoksia, kun tunnetusti matkassa on monta muuttujaa mukana.

Edellisellä estetunnilla itseasiassa harjottelimme vähän uusinnan ratsastamista. Martti oli täysin suvereeni, se syttyi harjoitukseen niin hyvin. Sanoinkin tunnin jälkeen, että se on taas siinä kunnossa, että sillä pääsee aina sijoitukselle 80 cm ja 90 cm luokissa, ellei kuski mokaa mitään.

Lisää vanhoja kuvia. Kesää odotellessa tällainen juhannukseen viittaava kuva viime kesältä

Koulutreeneissä on puolestaan ollut vähän hakemista tuon kokoamisasteen kanssa. Tavoitteena on edelleen saada se hyväksytty tulos helposta A:sta, mutta sitä ei tule, jos hevonen karkaa takajaloiltaan ja edestä matalaksi ja pitkäksi. Katsotaan miten kouluaitojen sisällä kulkee, sen lajin osalta aloitetaan kevyesti helposta B:3:sta ja katsotaan sitten tilanteen mukaan jatkoa mitä mennään ja missä.

Yritän saada otettua uusia kuvia hevosista tulevan viikonlopun aikana. Tekstit usein viipyvät myös sen vuoksi, ettei hyviä kuvia ole varastossa.

- Sisko

Hiljaiselon loppu

Blogi on nyt elänyt hiljaiseloa oikeastaan maaliskuun alusta lähtien. Minulla on ollut suoraan sanottuna muuta mietittävää edelliset pari kuukautta, mutta nyt on pikkuhiljaa asiat palaamassa normaaleiksi, joten blogissakin aktiivisuus lisääntyy taas.

Tiedossa on kesä ja kärpäset, eli kisapostauksia, treenejä, aurinkoa, maastoja ja mitä ikinä nyt kesään kuuluukaan. Aion myös kirjoittaa loppuun alkuvuodesta aloittamani tekstit, eli hivenen vanhempaakin materiaalia on luvassa.

Tähän väliin vielä nopeat kuulumiset hevosten osalta. Martti on treenannut nyt viime aikoina hyvin. Ollaan päästy eroon melkein kokonaan talvella vaivanneesta ryntäilystä (kuski on oppinut olemaan nyppimättä) ja hyppy itsessään on mielestäni parantunut. Se suuntautuu tällä hetkellä enemmän ylöspäin kuin laakana eteen, mikä on hyvä asia. Kouluratsastuksen osalta kehitys ehkä junnaa vähän paikoillaan, tai ainakin siltä tuntuu. Katsotaan mitä tuomarit sanovat kun pääsen koulukilpailuihin asti, siellähän se selviää.

Aku puolestaan on kasvanut, mutta ei viisastunut. Sillä on aika lailla kevättä rinnassa ja energiaa kuin pienessä kylässä. Kiltti se on edelleen, siitä ei ole kyse, mutta harjatessa se touhuaa hirveästi mukana. Harjoja pitää maistella, samoin lahkeita ja hihoja. Tallista maneesiin, kentälle tai tarhaan se kävelee sievästi narussa, mutta kentällä se ei voi kävellä kunnolla. Pitää loikkia, hyppiä ja ravistella. Tätä ongelmaa ei ole maneesissa, mikä vähän kummastuttaa minua.

Hevosten kuulumisista on tulossa omat postauksensa, kunhan saan ne kirjoitettua. Palaan niissä tarkemmin siihen mitä ollaan puuhailtu molempien kanssa.

- Sisko